Lapset on julmia, tottahan se on..
Täson mun tarina kiusatuksi tulemisesta, lukekaa ken jaksaa, aivanpa sama mulle.
Olin ala-asteelle tullessa varsin puhelias ja itsevarma nuori neito, ylipainoa toki oli, mutten ajatellut sen olevan niiiiiiin kamalaa. Mutta kaikkipa tietenkin muuttui. Koko luokkani pojat kiusasivat, haukkuivat, piilottelivat tavaroita, heittelivät purkkaa hiuksiini, tönivät yms. Samaa teki tytötkin, mutta vain selkäni takana "puukko heilui ja lujaa!". Leikkivät että olivat kavereitani, mutta kun selän käänsi, paskaa tippui niskaan. Oman kylän pojatkin haukkuivat minua ylipainon takia. Isseekin kotona muistutti aina että mahaa löytyy, joten enpä päässyt siitä kotonakaan eroon.
Ystävystyin kolmannella luokalla luokkani hiljaisimman tytön kanssa, jolla ei oikeastaan ollut kavereita. Meistä tuli parhaat ystävät.
Sittenpä sattui että pökerryin neljännellä luokalla koulun pihaan ja kaaduin naama suoraan asfalttiin. Hammas lohkesi, huuli halki ja verta joka paikassa. Kukaan ei tehnyt mitään, kaikki seisoivat ja tuijottivat suu auki. Sain itse juosta hammaslääkäriin neljänsadan metrin päähän, eikä kukaan ilmoittanut opettajalle mitään missä olen.
Ylä-asteella meno jatkui samallalailla, likat puukotti selkään ja poijjaat huusivat, haukkuivat, yms tekivät kaikkensa että oloni olisi kurja. Olin edelleen hieman ylipainoinen ja asuin maalla, joten se riitti kiusaamisen aiheeksi.
Sitten tapahtui kova romahdus kun kahdeksannella luokalla tämä hiljainen tyttö jonka kanssa olin ystävystynyt alkoi juomaan alkomahoolia ja polttamaan tupakkaa. Itse en ollut vielä kovin aiheista kiinnostunut, jotenka hän jätti minut kuin nallikalliolle, teki uusia "suosittuja" ystäviä. Alkoi huuto ja vauhkoaminen ihan tyhjstä. Hieno ystävyys päättyi ilman oikein minkäänlaista hyvää syytä. Nyt samainen hiljainen tyttö levitteli minusta perättömiä juoruja ja puukotteli selkään minkä kerkesi ja vei kaikki muutkin sellaiset ihmiset pois ympäriltäni joittenka luulin olevan ystäviäni. Se otti todella lujaan.
Samanlainen kiusaaminen jatkui jopa rippileirillä. Yhden pojan kanssa tulin hyvin juttuun, joten se piristi.
Yhdeksännellä luokalla olin aivan yksin, koko luokan tyttöjen naurun kohde. Yksi luokkani likka tuli välillä juttelemaan, hänellä ei ollut mitään minua vastaan, mutta silti olin yksin kaikkien niiden muiden suosittujen ihmisten keskellä. Pojat olivat vähentäneet kiusaamistani, kun paino alkoi tasaantua ja lapsen pyöreys hävisi(Tilalle tuli toisellainen pyöreys;)).
Yhdeksännen luokan loppupuolella itsekkin kiinnostuin alkoholista ja tupakan poltosta ja tein pari tyttökaveria taas, he olivat minua vähän vanhempia, mutta kuinkas ollakkaan taas puukotettiin selkään ilman minkäänlaista syytä.
Kauppiskaan ei mennyt aivan kivuttomasti. Tein vähän vajaa kymmenen kaveria kahtena alku vuotena joista enää yhteen pidän yhteyttä. Yksi vaipui unholaan ja loput puukotti selkään pahemman kerran!! Ja taas alkoi tämä naisten välinen selkäänpuukotus, nimittely, perättömien juorujen levittely ja löysinpäs oikein purkkaakin jälleen hiuksista, jesss.
Mutta löysinpäs silloin kauppiksen toisena vuonna silloisen pitkäaikaisen poikakaverin joka auttoi silloin jaksamaan vaikkei koulun käynti voinut vähempää kiinnostaa...
Talouskoulussa olin hyvin varautunut eikä minua huvittanut edes yrittää tehdä uusia ystäviä, mutta kyllä niiden ihmisten kanssa juttelee ja vaihtaa kuulumisia jos kaupungilla tulee vastaan. Talouskoulu oli muutenkin vähän hassua aikaa omituisten ihmisten takia
Olen ollut hyvin naisvaltaisissa ammateissa ja sama selkään puukotus jatkuu. SIIS MIKÄ HEMMETTI MEITÄ NAISIA RISOO!?!?!? Aivan puosta sanon minä.
Ja nyt pian pitäisi olla ala-asteen luokkakokous. Huvittaisi kyllä mennä katsomaan mitä niille pa**inaamoille kuuluu ja aukoa päätään oikein kunnolla jos vielä jotakin sanomista tulisi. Melkein kukaan vanha luokkalainen minua ei enää edes tunnista (olen vissiin muuttunut aivan mälyttömästi) vaikka tulisin kaupungilla vastaan ja kyylättäisiin kymmenen minuuttia toisiamme. Yksikin entinen kiusaajani yritti iskeä minua baarissa, nauroin vain naama punaisena ja käskin heittää voltin ja mennä kotiansa.
Nykyään tämä hiljainen tyttö johon tutustuin kolmannella luokalla ei ole enää niin hiljainen ja kyselee kuulumisiani siskoltani jotka sattumalta näkevät jossakin. Haluaisi kuulemma olla taas ystäviä.. Anteeksi annan, mutten koskaan unohda.
Ylä-asteen jälkeen olen ollut erittäin erittäin Erittäin varautunut kun tapaan uusi ihmisiä ja monet siitä on maininnutkin, mutta sitten kun huomaan että voin luottaa ihmiseen annan paljon irti itsestäni, vaikka menneisyys ilmoittaa että pitäisi jatkaa varautunut- linjaa.
Nyt minulla on vajaa kymmenen hyvää miespuolista ystävää ja vain kaks naispuolista ystävää (toinen oma siskoo
)) ja maailma on saanut rauhan!
Tässä oikeastaan koko stoori, ikinä en ole sitä kokonaisuudessaan kertonut kenellekkään tai kirjoittanut mihinkään. No joo, se on kyllä pitkä....
Mutta itsenäinen, vahva (ja ei vissiin mitenkään pahan näkööönen) nainen kasvoi, vaikka mitä jännempää paskaa tuli niskaan..
So long suckers!