Näen usein sellaisia unia, missä näen itseni takaapäin, ja minulla on elämäpalkki, joku manapalkki tms., ammuslukemat jne. ja ylävasemmalla on kartta, jossa olen punaisena pisteenä. (arvatkaa pelaanko liikaa..)
Paras näistä oli sellainen, että maailman olivat vallanneet oravat. Ne eivät olleet tavallisia oravia, vaan sellaisia kissankokoisia, punasilmäisiä otuksia, joilla oli joku vesikauhu tms. ja ne purivat ihmisiä. Ihmiset kuolivat näihin puremiin. Olin ammatiltani tällaisten oravien tappaja. Sekoitus Lara Croftia ja Jill Valentinea. Olin myös vähäpukeinen kuin he. Tällaista oravaa oli äärimmäisen vaikea tappaa, ja ainoa keino eliminoida se pysyvästi, oli valella se bensalla ja heittää palava tulitikku, jollain se räjähti (räjähdys oli kuin vanhoissa tietokonepeleissä, esim. Doomissa). Räjäyttelin niitä runsaasti ja seikkailin metsässä, välillä hain lisää varusteita hyvin kliseisitä, Amerikkalaistyyppisiltä huoltoasema-diner-yhdistelmiltä. En muista yhtään, miten uni loppui, mutta tämä herättää minussa yhä hilpeyttä.

Toinen oli ihan vastaava, paitsi että olin kartanossa, jota ympäröi sumu. Kartano oli Silent Hill meets Stephen Kingin Rose Red. Välillä minulta loppuivat hopealuodit (onneksi niitä löytyi välillä, ja tappamani kummitukset muuttuivat sellaisiksi usein..) ja jouduin katkonmaan tuoleista jalkoja ja hakkaamaan niillä zombeja, lepakoita jne. Olin edelleen yhtä hyvännäköinen sankaritar. ja vähäpukeinen.
En tiedä, mitä muuta nämä minusta kertovat kuin sen, että pelaan liikaa ja että minulla on hyvä mielikuvitus.
Lika on ainetta väärässä paikassa. (Mary Douglas)