Minä uskon, että olemme itse kukin päättäneet jo ennen syntymää kuolinhetkemme.. Tosin uskon myös, että joskus on lähdettävä aikaisemminkin kuin on suunnitellut, tai myöhemmin. Minulle on aika sama kuolenko vanhana vai nuorena, mutta haluaisin kuitenkin saada jotain aikaiseksi ennen sitä, ettei elämäni ole ollut ns."turha". Haluaisin siis tehdä sitä, mihin minut on tarkoitettu, ennen kuolemaani. Ja tosiaan enemmän pelkään kuitenkin sitä, miten kuolen, kuin sitä, että milloin kuolen. Eniten kuolemassa hirvittää ja pelottaa omaisten ja läheisten suru, jota en heille suin surminkaan soisi koettavaksi. Yritän parhaani jotta vanhempani eivät joutuisi minua hautaamaan.
Elän jokaisen päivän ajatellen positiivisesti, en oikeastaan osaa olla pessimistinen, tai jos olen, niin se kestää vain hetken. Joskus naureskeltiin äidin kanssa, kun kive kovaan väitin, etten minä pystyisi sairastumaan masennukseen, sillä en jaksaisi olla masentunut kuin hetken ajan ja sitten kyllästyisin siihen.
Eli iloisin mielin ja hymy persiissä tätä maapalloa tallaan ja teen parhaani että kanssaihmisillä ja eläimillä olisi hyvä olla. Jos kuolen nuorena, vaikka huomenna, tiedän ainakin, että tein parhaani ja elin kuten halusin.