aavenainen kirjoitti:"Nykyään näen usein lentokoneisiin tai lentämiseen liittyviä unia. Usein kone lähtee putoamaan jonkin vehreän laakson yläpuolella ja itse irtaudun ruumiistani ja lennän lentokoneen seinän läpi ja katselen kuinka kone tuhoutuu ja ihmiset sen sisällä kuolevat. Toisinaan olen lentokeessa kiharahiuksinen nainen joka syö suklaata kun kone lähtee putoamaan, kun irtaudun hänestä olen oma itseni mutta näen hänet ja tunnen hänen pakokauhunsa."
oletko miettinyt että jos tässä kyse edellisestä elämästäsi? tai että olet nähnyt jonkun toisen "pakokauhun" ollut paikalla tilanteessa jossa näin käy/ tulee käymään?
Olen toki miettinyt molempia vaihtoehtoja. Nään usein unia joissa olen jonkun toisen ihmisen nahoissa. Esim jostakin aavikkoisesta maasta sellaista missä olen nuori nainen ja pakenemassa jotakin tai joitakin markkinoilla ja sen toisen nuoren naisen kanssa pääsemmekin jonkinlaiseen varastorakennukseen taikka hökkeliin piiloon, mutta olemme tosi peloissamme. Hassuinta on, että vaikka puhumme niin en ymmärrä itse sanaakaan, kunhan vain olen tavallaan sen nuoren naisen vartalossa ja aistin mitä hänkin aistii. Koetan ohjata häntä jotta saisin jotakin tietoa ja silloin hän ottaa taskustaa mustia kiviä joissa on jotakin kaiverrusta ja tulee tunne, että hän on varastanut ne. Siitä unesta on paha sanoa mitään aikakautta kun yhtä alkeellisia paikkoja on olemassa edelleenkin. Joskin auton ääni kuuluu sen hökkelin ulkopuolelta mitä pelkäämme, että ei kovin vanhaan aikaan voi kuulua.
Toinen oikein mieleenpainuva oli sellainen missä olin jossakin hyvin harmaassa eurooppalaisessa kaupungissa, veikkaisin saksaa. Oikein hätkähdin kun portaikosta laskeuduttuani katsoin peiliin ja siellä näkyikin oman pärstäni sijaan hyvin hoikka tummahiuksinen selvästi varakas nainen. Sitten näen miehen joka on myös pukeutunut hyvin, mutta joka ei selvästi kuulu samaan ylhäistöön. Siinä rakennuksessa (tuntuu että se on hotelli tai vastaava) on jonkinlaiset yläluokan juhlat ja olemme joko sytyttäneet tulipalon tai laittaneet jotakin räjähteitä sinne ja poistumme paikalta rauhallisina, mutta heti ulkona alkaa pakeneminen muistaakseni jonkinlaisilla hevosvaunuilla. Unen loppuosassa ollaan kotikartanoni läheisessä metsässä ja kartanolla on joitakin ilmeisesti poliiseja tai vastaavia jotka ovat aikeissa ottaa meidät kiinni. Minulla on tunne että sinne ylipäätään mentiin vain hakemaan kaulakoruani tms typerää ja syytän itseäni tilanteesta. Mies jonka matkassa olen tappelee ja lopulta iskee jonkin terävän, en oikein tiedä minkä, puukon tai jonkin sellaisen kiinniottajan ylävatsaan ja sillä hetkellä päässäni tulee unen ainoa suoranainen ymmärrettävä lause: "Auta, en halua olla osa tätä." Vasta sillä hetkellä kun naisen edessä joku konkreettisesti kuolee hän tajuaa miten on juuri auttanut tappamaan mahdollisesti useitakin ihmisiä ja että häntä on huijattu tunnetasojen kautta toimimaan kaikkien periaatteittensa vastaisesti. Pariin kertaan olen nähnyt saman unen ja herätessä on äärettömän surullinen olo sen naisen romahduksesta ja toisaalta taas mietityttää, että keneltä hän oikein pyytää apua.
Kolmas vähän vastaava (näitä on siis ollut tuhottoman paljon mutta jotkut tekevät dramaattisuudessaan jotenkin syvemmän vaikutuksen) on sellainen missä ollaan ajelemassa jotakin Suomen rannikkoseutua jonkin tosi korkean harjanteen juurella. Matkalla pysähdytään huoltoasemalla ja ostan irtokarkkeja ja jätskiä. Tajuan yleensä siinä vaiheessa olevani tyttölapsi. Autosta mennään kävelemään harjannetta ja siellä on outoja kiviröykkiöitä joita pelkään. Muu perhe (aina heitä ei välttämättä edes näy ollenkaan, ikäänkuin ovat siinä kun autokin liikkuu, mutteivät reagoi tyttöön tai ovat näkymättömiä) Harjanteen alapuolella on järvenranta ja hullua kyllä, keskellä metsikköä on pieni hylätty lato/varasto. Pelkään ihan älyttömästi. Jos koetan lähteä kahlaamaan, vedessä liikkuu minua kohti kaloja joilla on ihmisen kasvot tai saukkoja (en käsitä hereillä mitä pelottavaa niissä muka on) joten seison pitkään kivikossa. Joskus näen siinä rannalla edesmennyt kummitätini mutta hän ei huomaa minua ollenkaan, seisoskelee vain kivikossa katselee järvelle. Lopulta menen siihen pikkulatoon, koska on pakko. Siellä jakaudun siitä pikkutytöstä omana itsenäni ulos ja se tyttö haluaa näyttää voimansa ja pölläyttää lattialta olkia ja heinänkorsia ilmaan suureksi pyörteeksi ja nostaa lopulta minutkin ilmaan kieppumaan ja nousee itse ihan vaivattomasti. Pelkään, mutta ojennan aina käteni ilmassa tytölle ja hän ottaa niistä kiinni ja pyörimme hetken rauhallisesti. Ajattelen että "tule ulos aurinkoon kiviä keräämään ja kahlaamaan kanssani" ja hän vastaa ajatuksissani ettei voi koskaa poistua sieltä. Tulen tosi surulliseksi hänen puolestaan ja yleensä poistun ladosta ja seison siinä rannalla ja herään. Jotkin yksityiskohdat vaihtelevat mutta pääpiirteissään uni on aina sama.
Meikäläisen punamusta tunneli/käytävä tosin jostain syystä oli aina siellä teatterissa.
