Jyrkillä oli video 4D:stä jossa hänen ystävänsä oli pysyvästi siirtynyt 4D:hen. Hänen ystävä kertoo ettei ketään 4D henkilöä tule vastaan, kaikki on kuin lasin takana, pystyy kyllä kommunikoimaan mutta muut on kuin eri todellisuudessa. Sitten tämä Jyrkin ystävä löysi keskutelufoorumeilta toisenkin 4D henkilön jonka kanssa alkoi vaihtamaan ajatuksia , heillä oli samoja kokemuksia tyhjästä ilmaantuvista autoista ja tyhjään katoavista autoista, koiran piti olla ulkona mutta onkin sohvalla, näkee nyt ihmisten naamioiden läpi ketä he ovat todellisuudessa. Jyrki mainitsee että alemmassa 4D:ssä on paljon negatiivistä jotka toki oli 3D:ssäkin mutta nyt ne näkee 4D:ssä kun taas 3D:ssä elää archoniassa tajuamatta sitä.
Itsellä oli 2009-2010 samanlaisia kokemuksia varsinkin syrjäisillä teillä jolloin liikuin paljon maakunnissa, kuten eteeni ilmaantuu rekka joka näkyy lyhyellä suoralla, tie on hyvin mutkainen ja metsäinen ja näen sen perän vielä pari kertaa katoavan seuraavien mutkien taa, olin siis muutaman sekunnin siitä jäljessä, kohta tulee kilometrin suora jossa ajattelen ohittavani sen, mutta rekka on lähes tien päässä ja pysähtyykin sen päähän, ajan siis 80 tietä. Eli näin aikasiirtymänä mitä tapahtui hiukan aiemmin, sanotaanko puolen minuutin aikasiirtymä, näitä tapahtui syrjäisillä teillä ja pidän niitä jonkinlaisena archonian, pelon sotkemina viesteinä, syy, Fiatilla ei päässyt rekasta ohi kuin pitkällä suoralla, kyse on tosiaan alemmasta 4D:stä, jonka väliä pompin ollen välissä 3D:ssä tuolloin. Elän edelleen 3D:tä, mutta toki erotan 4D maailman, eli tajunnan tasolla mennään, en pysty putoamaan täysin 3D:hen enään, 3D maailma menettää merkitystä ja kiinnostus olisi syvään henkisyyteen päin, toki 3D maailma vetää vielä myös, sen mahdollisuudet, en näe pahaksi jäädä tähänkään, mutta luetellaan jo 4D tasoksi koska erotan tajunnan aistimaailmasta.
Itseltäni nämä pelon luomat ilmiöt on loppuneet, rajajoogassa näitä alkavia kykyjä kutsutaan seireenien houkutuksiksi, jotkut voi kääntyä pahuutta palvomaan, mutteivat näin tavoita todellista 5D luovuutta, ovat matalemmissa tiloissa, pahuudessa. Yleensähän koemme 4D tason ilmiöitä esim. Ufokohtaamisena joka jää loppuelämäksi mieleen ja siitä uupuu kuin väli mitä siinä tapahtui, tämä johtuu kykenemättömyydestä vastaanottaa korkea energia, tulee muistikatko jota voi yrittää avata hypnoosissa, mutta ne ovat niin archonian sotkemia, että koemme ne ufosieppauksina, emme tavallaan pääse ylös asti 5D tasolle. 3D elämä ei kykene korkean vastaanottoon, tämän takia pitäisi nousta 4D tasolle jotta kokisi 5D tason luovaa energiaa puhtaampana. Itse näen ufot, varsinkin tyhjään katoavat luonnonlakeja rikkovat archonian muotona, sotkemassa todellista korkeaa yhteyttä luovaan energiaan, ne tulisi meidän länsimaisesta kollektiivisesta kentästä, niitä myös kuvataan, puhutaan ei inhimillisestä älystä. Raamattu tuntee demonisina ilmentyminä, valitettavasti ovat oikeassa, mutteivat kerro että koko maailma on demoninen ja ilmiön takana on luova korkea energia joka on archonian sotkemaa sen yhteys, vääristymää, tämän takia pitäisi nousta 4D tasolle jos on sinne vetoa.
Mistä on kyse:
Kaikki riippuu siitä missä tahtomme on, jos se on 3D maailmassa jota koemme aisteilla ja muistoilla, tunteilla, psyykkisten keskusten jopa liikkeen kautta kuten kävely tai tanssi, niin emme pysy 4D tilassa. Olemme unitilassa koska 3D tila ei anna suoraa kosketusta itseemme eikä muuhunkaan objektiin vaan koemme ympäristön enakkoasentein ja aistein eli välillisesti. 4D tilassa koemme suoraan tajunnan kautta, mutta se ei ole sama kuin mielen kautta, koska mielemme on ennakkoasenteiden täyttämä. Meidän tahto pitäisi olla 4D tilassa. 3D maailma ei tällöinkään jää, mutta se on merkityksettömämpää. Pysyvää 4D tilaa ei kuitenkaan synny ennen kuin tahto siirtyy aistimaailmasta tajunnan maailmaan. Kun tämä vaikea muutos voitetaan niin luova energia joka on hyvin korkea energia, se tulee mukaan kuvioon, tuloksena on eheytynyt ihminen. Ufokohtaamisen voisi kokea silloin hengellisenä kokemuksena suoran yhteyden takia jota länsimainen kollektiivinen kenttämme ei sotke ufoiksi, lähestymme näin shamaanisuutta, eli olemme pudonneet henkisestä kelkasta länsimaisina täydellisesti ymmärtämättä mitä suuria etuja tästä olisi ja syy on osin myös uskonnoissamme, koko archoninen maailma olisi toissijainen, kultaaika olisi köyhä ilmaus siitä, en näe kuitenkaan tätä tapahtuvaksi, mutta mitä enempi yksilöitä 4D:ssä, sen parempi länsimaisuuden pelastamiseksi, onhan täällä hyvääkin henkiseen Intiaan verrattuna, korkea henkinen kulttuurisuus, ainakin sen pyhäkköjä on vielä jäljellä muistona korkeammasta ajasta.
Koemme aisteillamme materiaalisen maailman, sekä mielesi on muokattu valtavirran mukaiseksi päiväkodista asti kunnes täytät 65, monet ei saa muuta kuvaa kuin mitä syötettiin ja kokevat menevänsä sen mukana kuin ohjattuna, jopa tunteesi on opittua, toimit yhteiskunnan pyöränä ja siinä kaikki, kyseessä on unitila jossa jokainen muokataan tiettyyn muottiin, helpompi olla tällöin ateisti ja skeptikko, kaiken maailmankuvaasi mahtumattoman kieltäjä, myös tyrannit syntyy kun ei ole kuin materiaalinen kokemus, syntyy archonia, pahuus maailmaan. Toinen luova maailma on tämän unitilan, jota kutsutaan elämäksi, sen tuollapuolen, mielen ulottumattomissa ja siihen päästään tajunnantilan kautta, ihminen ei voi kuitenkaan vaikuttaa tajunnan maailmaan, mutta hän voi olla siinä osallisena luovan toiminnan kautta, eli minkälaisen ufon luot taivaalle, kehityneempänä näet henkisempiä ilmiöitä, tämä toinen maailma ei tietenkään ole tavallisessa mielessä materiaalinen, mutta se on kuitenkin energioiden maailma ja riippuvainen energioiden muuttumisista aivan yhtä paljon kuin aistikokemuksenkin maailma.
Ihminen yhdistää nämä kaksi maailmaa, eli tarkoituksemme ei ole elää pelkästään toisessa maailmassa. Ongelmana on se että aistimaailmassa 3D pelkästään elävä alentaa kaiken mielen tasolle kun taas tajuinen ihminen 4D pystyy erottamaan itsensä omasta mielestään ja siten tekee yhteyden aistimaailman ja luomisenergian välille. Tässä ns 4D tasossa on kolme tasoa Outspenskyn mukaan, eli ihmisellä sanotaanko numero 5 on painopiste tajunnassa ja no 6 se on luovuudessa ja no 7 on saavuttanut inhimillisen täydellisyyden rajan ja sulautunut yhdistävään energiaan. Huomatkaa että Ufotutkimuksessa puhutaan ei inhimillisestä älystä sen takana, kun taas korkein taso ihmisellä on inhimillisyyden täydellisyys, eli päinvastainen, vastakohta, ihminen kykenee Jumaltasolle, ainakin toteuttamaan sitä ja taas ufot ovat demonisia ilmentymiä sotkemassa luovaa yhteyttä ihmiseen länsimaissa. Ufot ovat tavallaan seireenin kutsu jotta siirtyisit ei inhimillisten päämäärien toimijaksi, vaikka lääke tai avaruus tieteeseen tai sotateolisuuden palvelukseen rakentamaan teknisesti ja materiaalisesti jopa Ufoja ja vähintään tekoälyä joka korvaisi korkeimman tietoisuuden pystymättä siihen koskaan, mutta näitä käytetään aina vallan välineinä todellisista inhimillisyyttä vastaan, jumalaa vastaan, joka on luonnonmukaisuus josta pääsemme WEFfin kokouksiin joissa ylistetään archonista maailmaa ja edistetään sen kehitystä ja kumma kyllä nämä unessa olijat oikein ryykää heidän oppilaikseen yuongleader koulutuksiin ja oppivat siellä archonian avulla pitämään valtaa kansaan.
Ero 3D ja 4D välillä on siinä että 3D:ssä ei pystytä erottamaan tajunnan tilaa aisti ja mielen maailmasta, eli länsimaisuudessa syötetty tieto muokkaa korkean yhteyden ufoksi, ne ovat myös meidän kollektiivisessa kentässä, mielen ja kollektiivisen kentän hallitessa sitä mitä kokee.
Kun taas tajunnan vapautuessa mielestä, eli 4D tila, se antaa suoran yhteyden tuoden tietoa aisti ja mielen maailman ulkopuolelta joka oli peitettynä mielen ja kollektiivisen kentän taakse, näet suorasti, eli ihmisten läpikin, ufokokemus tuleekin puhtaampana ilman archoniaa, eli ilman ufoa, ufo edustaa archoniaa rikkoessaan luonnonlakeja ja muussakin mielessä. Luova energia pääse suoraan virtaamaan kun este on poistettu tajunnan irtautuessa mielestä, se miten tämä onnistuu on toinen juttu. Tahto piti olla tajunnassa, ei aistimaailmassa, se mitä haluaa, mihin pyrkii. Meditaatio on myös hyvä lääke hiljentää mieli ja näin edistää kehitystä. Sitten Irrottautua ohjauksesta mitä meille syötetään, yksipuolinen media on pahinta unitilaa tuottava lähde, Suomi toteutti mediapoolin, hypridikeskuksen luomaan unitilaa, se vaivuttaa syvempään uneen kun ei ole vastakkaisia näkemyksiä, jatkuvaa pelon tuottamista medioista, moniko peloista on kuitenkaan toteutunut, mitenkään vaikuttanut, pelko pitää unessa. Gurdjieffilla ja hänen oppilaillaan on tarkkojakin ohjeita kuinka oppia pitämään tajunnantila erillään mielen kahleista, joka johti heräämiseen eli 4D tilaan, luovaan energian yhteyteen, kokemusmaailman laajenemiseen. Kuten itsetarkkailu, oppia näkemään jopa vastakkaiset näkemykset samasta asiasta, eli vaikka hyvän ja huonon löytäminen samasta asiasta, tarttumatta mihinkään ismiin, jos olet kommonisti olet samantien unessa, eli mahdollisimman rajotteeton näkemys, mielen avartaminen, oppia ymmärtämään että olet enempi kuin sinulle halutaan kertoa.
Jyrkin video: 4D-päivitys
https://www.youtube.com/watch?v=I0SRm7-roXwJoku yritti estää kirjoituksen, vaatien kirjautumaan vaikka olin kirjautuneena, jos olisin kirjautunut uudelleen olisin menettänyt pitkän kirjoituksen, onneksi tajusin toimia siten etten menettänyt sitä, maailmamme on archoninen ja minuakin estetään jo monilla tavoin, vähempi kuitenkaan estetty kirjoittamista vielä.