Jean Tinder

[Andromeda]

Shaumbra-syke

RAKKAUDEN HARJOITTAMINEN

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)

Lokakuun 2024 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Juuri muutama päivä ennen tämän kirjoittamista, osallistuin hyvin suureen sukukokoukseen. Kyllä, uuteen sellaiseen. Elokuussa kokoonnuimme yhteen kumppanini suvun kanssa, ja syyskuussa oma alkuperäinen perheeni piti aivan ensimmäisen sukukokouksensa veljeni maatilalla Minnesotassa. Paikalle tuli noin 40 ihmistä, joista monia en ollut nähnyt ainakaan 35 vuoteen. Elettyään melkein 20 vuotta tiukasti kontrolloidussa ”omavaraisessa kommuunissa”, kaikki olivat hajaantuneet taivaan tuuliin.

Kommuunit ovat harvoin terve ympäristö, ja niitä hallitsee usein autoritaarinen johtaja, jolla on suuruuden harhakuvitelmia ja loukkaavia taipumuksia. Meidän tilanteemme ei ollut poikkeus, ja serkkusukupolveni kantoi paljon haavoja ja painolastia elämään. Olimme tuskin pitäneet yhteyttä vuosien saatossa, joten oli sekä odotusta että pelkoa matkalla veljeni kauniille pikkumaatilalle.

Tiesin, että useimmat sukulaiseni sopisivat helposti (ja ylpeästi) kategoriaan ”punaniskat ja maalaisjuntit”, mutta oli silti järkyttävää nähdä useita kirkkaanpunaisia lippalakkeja, joita koristi jokin poliittinen slogan. Samaan aikaan kun haluan henkilökohtaisesti tukea suuruutta meissä KAIKISSA, en halunnut pilata jälleentapaamista osallistumalla poliittisiin tai uskonnollisiin keskusteluihin. Niinpä muistutin itselleni, että tämä oli täydellinen tilaisuus ”harjoittaa, harjoittaa, harjoittaa” (tai harjoitella) sellaista rakkautta, josta kirjoitin viime kuussa – avoin, myötätuntoinen ja haavoittuva läsnäolo. Jonkin ihanan käsitteen soveltaminen reaalielämässä voi olla haastavaa, mutta mitä hyötyä Rakkaudesta 2.0 on, jos valitsen sen ainoastaan, silloin kun se on helppoa?

Viisi päivää on pitkä aika kymmenien ihmisten keskuudessa, joiden uskomukset ovat äärimmäisen erilaisia kuin omani. Mutta huomasin jatkuvasti, että he kaikki haluavat samoja asioita kuin minä – rakkaus, hyväksyntä, rauha, perhe, turvallisuus, anteliaisuus, myös henkilökohtainen kasvu. Näin erittäin paljon hyvyyttä näissä ihmisissä. Niistäkin jotka olin sivuuttanut julmina idiootteina, oli tullut avosydämisiä ja ystävällisiä, ja he jakoivat oivalluksia entisestä käyttäytymisestään ja pitkästä matkasta parantumista kohti. Heimon patriarkka on ollut kauan poissa, mutta mikä tärkeämpää, hänen tuskallinen perintönsä purkautuu hitaasti niistä, joita hän loukkasi eniten. Ikään kuin olisi sanaton kollektiivinen valinta lakata piiloutumasta, myöntää entiset vammat, ja mennä tuskan ja häpeän yli eheyteen.

Hämmästyttävää kyllä, mikään keskusteluista ei liittynyt mitenkään syyttämiseen. Sen sijaan oli kyse niiden rumien asioiden tunnistamisesta, joita tapahtui, ja sen vahvistamisesta, että vanhat kaavat loppuvat meihin. Jokainen oli omalla ainutlaatuisella matkallaan, mutta valitsimme KAIKKI rakkauden – ja se ällistytti minua. Oli tietysti katumusta, mutta erittäin vähän katkeruutta, ja paljon anteeksiantoa noiden traumojen jatkamiselle, kunnes olimme viisaampia. Toisin sanoen, tämä on kokonainen ihmisheimo, joka opettelee uusia tapoja olla, jotka eivät välitä eteenpäin esi-isiltä perittyjä haavoja ja karmaa. He eivät luultavasti käyttäisi näitä sanoja, mutta näin sen monilla tasoilla.

Oli kaunista oivaltaa, että tämä tietoisuusevoluutio – valinta parantaa haavat niiden seuraavalle polvelle välittämisen sijasta – on tulos valostamme. Sukulaiseni eivät ehkä jaa edistysmielisiä poliittisia näkemyksiäni, mutta näen heidän edistymisensä silti, koska KOKO tietoisuus laajenee.

Kyllä, minun täytyy edelleen muistuttaa itseäni harjoittamaan, harjoittamaan ja harjoittamaan, silloin kun sosiaalisen median syöte sisältää aiempaa pelokkaampia juttuja näiden uusien yhteyksien vuoksi. Heidän pelkonsa laukaisee helposti oman ahdistukseni tulevaisuudesta. Mutta jos yksi lapsuuteni kauheimmista ihmisistä voi muuttua ystävälliseksi ja myötätuntoiseksi mieheksi, joka auttaa nyt muita parantumaan, on vähän helpompaa kuvitella kirkas tulevaisuus siitä huolimatta, miten politiikassa käy. Tietysti mietin, valitsevatko ihmiset kollektiivisesti parantua nyt, vai täytyykö meidän käydä ensin läpi vielä lisää kärsimystä ja jakautumista. Tämä jää nähtäväksi, mutta se ei auta tilannetta, että valitsen puolen. Mieluummin voin auttaa palaamalla rakkauden valoon, uudestaan ja uudestaan. Kun on tarpeeksi valoa, ihmiset voivat nähdä ja valita, mitä he todellisuudessa haluavat, kaiken sen pelkäämisen sijasta, mitä he eivät halua.

Kaikki tuo valo auttaa myös minua. Itse asiassa ymmärrän vähän paremmin, mitä Adamus tarkoittaa, kun hän kehottaa vastaanottamaan oman valomme ensin ja sitten säteilemään sitä maailmaan. Siinä ei ole niin paljon kyse valomme kontrolloimisesta tai ohjaamisesta, kuin sen sallimisesta valaista omia kokemuksiamme.

Kokoontumisen viimeisenä päivänä olin kuullut jo useita uskonnollisia monologeja, kun vannoutuneemmat yrittivät pelastaa epäilijöitä. Yksi erityinen myyntipuhe koski halpamaisuuttamme ja luontaista turmeltuneisuuttamme, omanarvontunnon haitallisuuden ohella, ja minun täytyi vain lähteä pois. Joskus itseni rakastaminen merkitsee, että ottaa vähän tilaa hengittää ja päästää irti. Mutta jokin sisällä oli laukaistu. Olin hermostunut ja valmis lähtemään, ja iloinen kotiin palaamisesta samana iltana. Seuraavana päivänä yrittäessäni päästä ajan tasalle töissäni, minua häiritsi kalvava, fokusoitumaton ahdistus, ja sukukokouskuvien selaaminen teki sen vielä pahemmaksi. Jotain nukkuvaa aspektia oli ilmiselvästi tökitty – oli aika löytää hänet ja tuoda kotiin.

Päiväkirjaan kirjoittaminen on helpoin tapa kommunikoida minun, Itseni ja aspektieni kanssa, joten menin sen pariin. Pian tunnistin lapsen äänen, jolle oli opetettu, että hän oli ruma ja arvoton syntinen, ja aika suvun kanssa oli auttanut paljastamaan, että hän jumitti edelleen noissa uskomuksissa. ”Näetkö” hän kirjoitti. ”Olen edelleen ruma ja toivottoman vääränlainen. Riippumatta siitä, miten kiltti tai auttava yritän olla, ja miten kovasti teen työtä, mikään ei voi parantaa häpeää luontaisesta kurjuudestani."

Sivuhuomautus. Muistin, että tuolloin hänen ainoa lohtunsa oli ruoka, vaikka sitä oli niukasti. Tämä onneksi selitti äkillisen, suunnattoman haluni syödä kaiken, mitä näin! Hän oli hereillä ja paniikkimoodissa, yrittäen epätoivoisesti olla tuntematta tuon ”yökötyksen”.

Nyt kun ymmärsin ja myönsin sen tuskan, jossa tämä lapsi edelleen jumitti, tiesin täsmälleen, mitä teen. Parannusta ei tarvittu, vain rakkautta. Kyllä, hänellä oli joitain hyvin vaikeita vuosia, mutta valoni vuoksi hän oli valmis jättämään sen kaiken taakseen. Muistot ja keskustelut suvun kanssa auttoivat häntä heräämään ja etsimään kotia – Itseni viisaus tiesi, että minun täytyi vain olla läsnä, valmis tuntemaan hänen tuskansa, turhautumisensa ja kyyneleensä, tuomitsematta tai syyttämättä. Sitä se vain vaati.

Seuraavana päivänä sisällä tuntui raikkaalta ja pehmeältä. Se missä ennen oli ollut kätketty, hauras ja pimeä paikka, tuntui nyt lempeältä, täydeltä ja olevan rauhassa.

Oma valoni muistuttaa minulle, että kaikki on hyvin luomuksissani, silloinkin kun tunteeni laukaistaan tai jokin sattuu. Se muistuttaa minua olemaan läsnä ja ruumiillistamaan rakkauden, ei muuttaakseni, mitä tunnen, ollakseni sen kanssa. Luonnollinen transformaatio tapahtuu, kun se on valmis – minun tarvitsee vain sallia.

Valoni auttaa minua myös muistamaan, että kaikki on hyvin maailmassa, myös silloin kun ihmisillä on valtavan erilaiset uskomukset ja itsetietoisuus. Samaan aikaan kun näin oman sukupolveni edustajissa uskomatonta sinnikkyyttä ja rakkautta, edellisen sukupolven edustajat olivat vain onnellisia nähdessään kaikki jälleen. Heidän evoluutionsa saattaa tapahtua toisessa elämässä, mutta myös sukulinjassa pysyminen antaa valtavan määrän evoluutiota ja uudistumista, koska heidän lapsensa (ja tulevat esi-isät) tekevät sen nyt.

Joskus rakkauden ruumiillistamisvalinta ei ole helppo, mutta näen pilkahduksia siitä, miten se voi muuttaa maailmaa. Vaikka vietin viisi päivää joidenkin ihmisten kanssa, jotka olivat syyllisiä lapsuuspiinaani, rakkaudella ei ole tarvetta kostaa tai syyttää. Se vaatii vain, että olen läsnä, ensin itselleni ja sitten kaikille maailmassa, ja tämä luo sen rakkausplaneetan, jota kaipaamme. Metaphysics of the Merlin -tapahtuman viestit käynnistivät mielikuvitukseni tästä uudesta rauhan ja ilon maailmasta, joka on aivan kulman takana, ja voin tuntea, että se syntyy politiikasta, peloista tai katastrofeista huolimatta. Miten tiedän sen tapahtuvan? Koska alan itse elää tässä uudessa maailmassa ruumiillistamalla tuon läsnäolevan rakkauden.

Kyllä, se vaatii harjoitusta – jatkuvaa valintaa olla rakkaus joka hetki. Mutta tuo harjoitus on, kuin opettelisi heittämään lassoa liikkuvaan kohteeseen. Tähtäykseni paranee joka kerta, kunnes voin vetää sen suoraan sisään, jahtaamatta ympäri maatilaa turhautuneena. Tuo maatila on elämäni, lasso on mielikuvitukseni, ja kohde on rakkaus, enkä päästä koskaan irti.

–––––

Luettuaan viime kuukauden Shaumbra-sykkeen, joku lähetti minulle englanninkielisen käännöksen Erich Friedin runosta ”Was es ist”. En olisi osannut sanoa sitä paremmin.

Se on mitä on

Se on hölynpölyä

sanoo järki

Se on mitä on

sanoo rakkaus

Se on katastrofi

sanoo laskelma

Se on vain tuskaa

sanoo pelko

Se on toivotonta

sanoo näkemys

Se on mitä on

sanoo rakkaus

Se on naurettavaa

sanoo ylpeys

Se on typerää

sanoo varovaisuus

Se on mahdotonta

sanoo kokemus

Se on mitä on

sanoo rakkaus

***

Kuva, joka sisältää kohteen henkilö

Kuvaus luotu automaattisesti

Crimson Circlen sisältöpäällikkönä Jean toteuttaa elinikäistä unelmaansa säteillä valoaan maailmassa. Oltuaan henkisellä matkalla lapsesta saakka, hän löysi Crimson Circlen 2002, tuli mukaan henkilökuntaan 2008 eikä ole katsonut koskaan taakseen. Hänen ensimmäinen kirjansa on nimeltään "Stories from My Last Lifetime".



-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Andromeda]

Shaumbra-syke

TOIVO JOTA TUOMME

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)

Marraskuun 2024 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun uuden shoud-sarjan nimi – Toivon siivillä – kerrottiin pari kuukautta sitten, se sai aikaan mielenkiintoisia keskusteluja Facebookissa, kun shaumbrat antoivat vaihtelevia tulkintoja ja mielipiteitä sanasta "toivo”. Joistakin se tuntui, no, toiveikkaalta, mutta toisista se tuntui liian haaveilevalta, kaukaiselta ja heppoiselta. Sitten ensimmäisessä shoudissa Adamus antoi oman määritelmänsä toivosta jonain kiinteämpänä ja todellisempana kuin unelma – jotain mikä on valittu, ei minkä toivotaan tapahtuvan joku päivä. Muutama päivä sitten keksin oman määritelmäni toivolle ja miksi sillä on niin suuri vaikutus maan päällä. Mutta ennen kuin pääsen siihen, haluan puhua Fokuksesta ja Ja-tilasta.

Ihmisinä ymmärrämme, että meillä on viisi aistia. Kuitenkin näkö, maku, tunto, haju ja kuulo ovat vain havaintotyökaluja, joita käytetään Fokuksella – enkeliaistilla, joka kirjaimellisesti sallii meidän olla ihminen. Toisin sanoen, aivan kuten mikroskooppi on havaintotyökalu ihmisnäköaistillemme, Fokus-enkeliaistimme käyttää fyysisiä ”havaintotyökalujamme” havaitsemaan ja kokemaan tämän todellisuuden ja olemaan vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Vaatii äärimmäistä fokusoitumista tiivistää päivänvalo niin tiukaksi, että se voi leikata terästä lasersäteenä. Hyvin samaan tapaan vaati paljon työtä tiivistää luojavalomme fyysiseksi aineeksi, ja sitten puristaa tarpeeksi eetteriolemustamme ja ”valaa” itsemme tähän tiheään ulottuvuuteen ja intensiiviseen kokemiseen. Niin vaikeaa kuin se olikin, ajan kuluessa totuimme tähän puristukseen ja aloimme uskoa, että ainoa todellisuus on se, minkä voimme havaita fyysisesti. Luonteensa mukaisesti Fokus-aistimme sai meidät unohtamaan Ja-tilan.

Miksi teimme tämän? Ottaen huomioon ne lukemattomat mahdollisuudet, joita loimme Tulimuurissa, miten pystyimme mitenkään päättämään, mitkä valitaan? No, kuvittele olemuksesi valtavaksi kuplaksi, jossa on kaikki mahdollisuudet, mitä voisit koskaan kokea – tavallaan kuin 3D-versio ympyrästä, jossa on piste keskellä. Täysi tietoisuutesi on keskellä, ympärillään kirjaimellisesti kaikki. Tuon kuplan valtava sisäpinta, tavallaan kuin nurinpäin käännetyn planeetan pinta, on fyysinen kokemustaso ja kauimpana luovasta ytimestä.

Kun ympärilläsi on kaikki mahdolliset vaihtoehdot, miten erotat sen kaiken yksittäisiksi kokemuksiksi, erityisesti kun ne näyttävät hyvin kaukaisilta tiheydessä? No, saat itsellesi teleskoopin ja zoomaat sen fokusoituaksesi tiettyyn kohtaan – sanotaan vaikka tähän elämään. Kenties se näyttää kiemurtelevalta polulta, jossa ihmisitse kohtaa tapahtumia ja haastavia asioita matkan varrella, kuin pelilaudalla. Polulla olevalla hahmolla on vain rajoittunut lineaarinen näkökulma siihen, mitä on juuri takana ja juuri edessä – kiitos Fokuksen.

Kun muistat todellisen luontosi, se on kuin peruuttamista tästä tiukasta fokuksesta. Teleskoopin kautta voit ensin nähdä laajemman perspektiivin pelilaudasta – muita vaihtoehtoja, muita polkuja, muita kokemuksia joita voit valita. Kaikki on siinä, mutta miten valitset eri kokemuksen? Et yritä siirtää ihmispelinappulaasi eri polulle. Zoomaat fokuksesi takaisin polulle, jota haluat, ja huomaat, että ihmisesi on jo siellä. Sitä on Ja, mutta se on vain yksi kerros.

Jos muutat ”kentän syvyyttä” teleskoopissasi, fokusoituen jonnekin syvän fyysisen tason ja ”minä olen” -olemuksen välille, löydät muita ulottuvuuksia. Ne ovat tässä, kaikkialla ympärillämme joka hetki, mutta valon eri ”aaltopituuksilla”. Meidän täytyy pelkästään mukauttaa Fokus-aistimme havaitsemaan ne. Hiljattain nauhoitetussa Metaphysics of the Mindissa (= mielen metafysiikka) (saatavana pian pilvikurssina) Adamus puhuu yksityiskohtaisesti siitä, miten aletaan kirjaimellisesti nähdä fyysisen maailman yli ihmissilmillä. Avaimena on ”laajentaa silmiesi kykyä tulkita valoa”. Olemme olleet niin fokusoituneita yhteen näkymään teleskoopissa, että olemme ”poisfokusoineet” huomiomme kaikesta muusta. Emme näe sitä, mutta se on edelleen siinä, ja voimme laajentaa havaintotapaamme ottamaan sen sisään. Se on todellinen Ja.

Fokuksen juttuna on, että se vie kaiken huomion. Ei ole ollut ”virhe” unohtaa valitsemattomat mahdollisuudet ja muut ulottuvuudet – se on ollut koko pointti! Mutta kun muistamme, että on muutakin, asioista alkaa tulla todella mielenkiintoisia.

Pari päivää sitten istuin meren rannalla kuuntelemassa aaltoja. Suljin silmäni ja kuvittelin olevani mahdollisuussfäärini keskellä. Sen sijaan, että äänet olisivat ympärilläni ”tuolla ulkona”, ne tulivat nyt henkilökohtaisen todellisuusmaisemani tietystä osasta. Fokusoiduin eri ”alueelle”, ja jossain etäällä kuulin poliitikon huutavan. Toisessa suunnassa näin rakkaan edesmenneen kissani elämän rakkaana hevoskaverina. Uusi hengenveto, ja vieressäni istuva henkilö ilmestyi jonnekin Aasian kaukaisille vuorille aikaan, jonka ihmisitseni uskoi olevan hyvin kauan sitten. Se on todella uskomaton tapa leikkiä sillä, minkä havaitsemme ”todellisuutena”.

Täällä maan päällä meillä on ns. mikroskooppi. Kuvittele tieteilijä, joka päättää tutkia ja ymmärtää kaikkea olemattoman pientä elämää kuralätäkössä. Se on sellainen intohimo, että hän tuijottaa tunteja, päiviä, vuosia mikroskooppiin, tutkii jokaista vesipisaraa ja oppii kuralätäkön elämästä yksityiskohtaisesti. Hän alkaa tuntea kaikki pikkueliöt – levät, hyönteisten munat, sukkulamadot, loiset, bakteerit, virukset, ja niin edelleen – sekä miten niiden häviävän pienet saagat tapahtuvat. Kenties hän pitää joistain enemmän kuin toisista, ja kannustaa jotain puolta selviytymistaistelussa. Mutta loppujen lopuksi se on vain elämää, joka tapahtuu mikroskoopissa.

Mutta hän ei ole ainoa tieteilijä laboratoriossa. Se on täynnä muitakin tieteilijöitä mikroskooppeineen, satoja ja tuhansia tutkijoita, jotka fokusoituvat kaikki intensiivisesti elämän ymmärtämiseen. He ovat tuijottaneet niin pitkään mikroskooppeihinsa, että he ovat unohtaneet laboratorion, perheensä ja koko ulkopuolisen maailman. He sulkivat sen kaiken pois voidakseen jatkaa tehtävää, syvällä Fokuksessa, ja niin syventyneenä, että he unohtivat, mikä se tehtävä itse asiassa oli.

Näen sitä kaikkialla ympärilläni. Jäämme niin kiinni draamoihin ja konflikteihin, että unohdamme, että se kaikki on vain pieniä luontokappaleita, jotka uivat mikroskoopin objektilasilla. Voimme tönäistä tuota lasia nähdäksemme täysin uuden perspektiivin, JA ympärillämme on täysin eri todellisuuksia – tutkimusalue, rakennus, piha, kaupunki – ja olentoja, jotka olemme tunteneet hyvin pitkään. Se KAIKKI on tässä nyt, sen määrittämänä mihin fokusoin huomioni nyt-hetken linssillä.

Mitä tällä kaikella on tekemistä toivon kanssa?

Kuvittele, että laboratorio joka on täynnä tieteilijöitä, alkaa tavallaan kyllästyä samaan vanhaan tutkimukseen. He ovat jääneet kiinni pikkueliöiden draamaan, koska ollessaan niin syvällä Fokuksessa he ovat unohtaneet itsensä. Mutta nyt, kun jotkut meistä muistavat, alkavat katsoa ylös mikroskoopeistaan ja sallivat näkönsä mukautua todelliseen ympäristöömme, voimme vain huutaa: ”Hei, katsokaa, mitä täällä oikeasti tapahtuu!” Tuo innostus ja muistaminen on valomme. Kenties muut ihmettelevät, mistä tuossa kaikessa melussa on kyse. Hemmetti, he saattavat jopa käskeä meitä olemaan hiljaa, koska heillä on kiire. Mutta se tönii jotain heissä, ja pian hekin katsovat ylös, mukauttavat näköään ja alkavat muistaa.

Tietysti jonkun täytyi tehdä se ensin, ja se olimme me. Valitsimme olla auttajia, jotka tuovat toivoa tähän planeettalaboratorioon. Se on toivo, valinta jostain todellisemmasta, kuin objektilasi mikroskoopissa – toivo hyvin monista, monista useammista mahdollisuuksista, kuin olemme katsoneet.

Nosta silmäsi, shaumbra, ja anna näkösi mukautua. Näe draaman, valtakamppailujen, uhkien ja toivottomuuden yli – hyvin paljon tapahtuu. Kyse on fokuksesi valitsemisesta, löytäen äänesi ja eläen sitten ihan helvetisti.

Mistä tuo toivo tulee? Meistä tietysti – auttajista maaplaneetalla! (Suom. huom. käytettyjen sanojen alkukirjaimista tulee englannin kielen ”toivo”.)

***

Kuva, joka sisältää kohteen henkilö

Kuvaus luotu automaattisesti

Crimson Circlen sisältöpäällikkönä Jean toteuttaa elinikäistä unelmaansa säteillä valoaan maailmassa. Oltuaan henkisellä matkalla lapsesta saakka, hän löysi Crimson Circlen 2002, tuli mukaan henkilökuntaan 2008 eikä ole katsonut koskaan taakseen. Hänen ensimmäinen kirjansa on nimeltään "Stories from My Last Lifetime".



-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.