Jaaha katoin videon, joka on pahinta kauraa epäilijöille siitä että olemme syvässä ohjauksessa maan ulkopuolisten tässä tapauksessa harmaiden taholta johon Usan viranomaiset on sekaantunut ainakin salailun osalta, kerron jutun pääpiirteittäin ja laitan linkin videoon.
Sieppaustutkija Robyn Guail on 20 vuoden aikana tutkinut yli 16000 tapausta joissa 600 tapaukseen liittyy sieppauskokemus, hänkin kertoo että osaan sieppauksia liittyy paranemisia vaikeistakin sairauksista, mistä olikin jo ylempänä juttua. Seuraava juttu kuitenkin todistaa että ehkä jopa nuo 16000 henkilöä on kaikki siepattu, mutta muisti takautumia on vaikea saada ulos kaikilta.
Hän tutki myös perinpohjin Atlantan Georgiassa tapahtunutta suurta sieppausta jossa valtion 150 henkilön viestintäyritykseen hyökättiin tuhoten sen sähköt, vaikka toimitalo oli ydinsiskun kestävä, silti kolminkertainen sähkönvarmistus sekä tietoyhteydet petti. Päävirtakaapeli suli 1,5 metrin matkalta, varavoimalaitos suli ja senkin varmistusjärjestelmä petti, mutta nämä nerokkaat, ylivoimaiset harmaat humanoidit töppäsivät pahasti ja erillinen vartiotupa jäi toimimaan oman akkunsa varaan eikä vartioiden muistia huomattu pyyhkiä pois! ja näin vartijat näkivät ufo aluksia pihanurmella sekä pienten harmaiden isosilmäisten olentojen kantavan ihmisiä alukseen. Pihanurmelle jäi viisi isoa pyöreää palanutta jälkeä aluksista, tapaus kesti kaksi tuntia, siten että 3.30 piti työvuoro vaihtua, mutta rakennuksessa olleet huomasivat kello 5.00 olevan vieläkin rakennuksessa ja taas 3.30 töihin tulleet huomasivat istuvansa autoissa parkkipaikalla vielä 5.00 ja tästä syntyi tietysti valtava hämminki, mihin aika katosi ja mitä sen aikana tapahtui?
Robyn tutkimuksissa saatiin vain kahdelta henkilöltä muistitakautumia, vaikka vartijoiden mukaan aluksiin kannettiin ihmisiä rakennuksesta vaikka ovet toimi vain korteilla ja sähkölukot ei toimineet, kyseessä oli harmaat pienet olennot jotka menivät silti ovien läpi? Koska ilmiselvästi keseessä oli valtion arkaluontoinen viestintäalan yritys, joka sinänsä on erittäin mielenkintoinen sieppaus kohde vieraalta rodulta, niin tapauksen johdosta satoja miljoonia maksanut toimitalo jätettiin täysin tyhjilleen ja koko henkilökunta hajautettiin ympäri Usaa ja tutkinta tehtiin vaikeaksi ja salattiin, jossa astuu kuvaan se että viranomaiset teki mahdollista yhteistyötä näiden salaa toimivien olentojen kanssa, koska asia täytyi salata myös tutkijoilta.
Ohjelmoitiinko koko tuo henkilöstö toimimaan tietyllä tavalla, tapaus on ennen 1995 tapahtunut ja miten ohjelmoitiin, nykyisestä viranomaisten toiminnasta Usassa täytyy antaa hyvin, hyvin negatiivinen arvosana, eli haen suurta salaliittoa jossa ihmisen osa on se että epäonnistunut koe tuhotaan nyt, jossa ehkä vieras rotu ohjaa meitä nyt kaaokseen ja kansanmurhaan? eliitin toteuttaessa käytännön asiat. Jos he olisivat enkeleitä, he eivät toimisi näin, kaikki viimeaikainen viittaa ihmisen kannalta negatiiviseen päämäärään, jos he olisivat enkeleitä, tilanne ei olisi kärjistynyt 2000 luvulla useaan massamurha yrityksen, esim. Dark Winter, Lockstep, ym. 2017 Pentagonin päällä kolmioufo josta oltiin päättäjä tasolla asti huolissaan, tilanne on nyt ollut sen jälkeen yhtä kaaosta ja valhetta ja nyt sotaa ja Pentagon on myös keskeinen paikka tälle kaikelle, juuri paljastui Johnsonin konfressissa että Pentagon käski lainvastaisesti pimittää sotilaiden valtavat rokotehaitat. Nyt on paljastunut että hallituksemme (myös Suomen) tiesi jo vuosi sitten miten rokoteohjelmassa käy, kyseessä on näin suunniteltu kansanmurha.
Mutta tämäkin on vain pintaraapaisua mitä kulissien takana tapahtuu enkä todella tiedä missä märin vieras rotu sotkeutuu kansanmurhaan jota nyt toteutetaan rokotteilla jopa heikentäen terveyttämme myös kännyköillä, myös wifi, blue tooth, yhteydellä joka on taas heikkoa mikroaalto uunin taajuutta aiheuttaen ajan kanssa ainakin lisäntyvää syöpää. Se on myös täysin selvää, että vieras rotu toimii täysin salassa pyyhkien ihmisten muistit käyntiensä jälkeen ja syöttäen jopa positiivisia tai omituisia mielikuvia tilalle, miksi?
Gurdjieff selitti sieppausten olevan tasoa henkinen, jossa ylemmät keskukset siepataan, normaalisti taatelintallaajalla ei ole mitään tietoista yhteyttä ylempiin tunne ja älykeskukseen, jotka ovat täysin henkisiä keskuksia mahdollistaen yhteyden kaikkeuteen valaistuneella tai täysin heränneellä. Tämän kautta muodostuu yhteys laskeutuvasta ufosta, ehkä aluksen tulo muistetaan ja siinä se ja sen poistuminen, väliä ei yleensä muisteta tai se on peitetarina koska yhteys on tasoa henkinen, vain 2 tunnin aikakato ihmetyttää ja nähty ufo, tämä johtuu siitä, että aivoillamme ei ole kykyä käsitellä tilaa todellinen herännyt tila koska meidät kasvatettiin eliitin manipuloimaan koulutus matrixiin joka ei tue yksilön henkistä kehitystä nähdä asioita monelta kantilta, olemme joko puolesta tai vastaan, yleensä menemme vielä opetuksen takia, myös kasvatuksen takia joukon mukana mikä on syvintä unta ja näin korkeampien keskusten yhteys pyyhkiytyy automaattisesti pois yhteydestä koska sen tulkintaan ei ole mitään oppia annettu, kuin meitä olisi jopa estetty kävelemään näin kärjistetysti, tällöin "humanoidien" ei välttämättä tarvi edes tyhjentää aivoja sieppauksen ajalta, mutta he tekevät kertomusten mukaan myös sitä.
Kuka on unitilassa ja kuka hereillä näin kärjistetysti. Eli piikin ottaneet ovat kaikki unessa, ne jotka ei ottaneet ovat osin hereillä mutta kantavat mukana puolesta tai vastaan ideologiaa mikä estää lopullisen heräämisen, täysin heränneitä on erittäin vähän ja vain he voisivat muistaa koko lähikontakti tapauksen, myös välivaiheen mitä tapahtui. Kerroin tuossa aiemmin tyttöni rippikirkko tapauksen jossa muistin koko tapauksen, mutta nyt paljastuikin että en muistanutkaan, vaan sieppauksen ajaksi syötettin peitetarina tyhjistä kaduista, mutta aloin siis muistamaan heidän tekemistä virheistä että kyseessä oli peitetarina, en kuitenkaan muista mitä meille tehtiin ilman hypnoosia, en ehkä sittenkään.
https://tokentube.net/v/2255861563/Juha ... 6t--Osa-2- Tapaus alkaa noin 13 minuutin kohdalta.