Harkinnut myös siis alkaa käännynnäiseksi

mut täytyy myöntää, että jos aina ollu arvot jotain muuta ei se hetkessä muutu. Nään vaan kaiken niin, että olen tyhjää kamppaillut elämässä saadakseni sellaista mitä arvostan. Ja koska ei se kohdalleni ole tullut tänäänkään on käsitettävä ettei siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa itseänsä.
Silti edelleen pidän yksiavioisuutta parempana vaihtoehtona. Mutta muutos itsen kanssa lähteekin siitä, että pärjää paremmin vallitsevien arvojen kanssa niin ei tarvitse suotta itseään satuttaa.
Niin itsellä ku läheisillä on monella siis tää sama ja varmasti tätä nyt lukevakin huomaa törmänneensä samaan älyttömään kuvioon.
Mies tahi nainen antaa ymmärtää olevansa yksiavioinen ja ettei hyväksy muita, mutta kuitenkin sitten on niitä sivusuhteita siihen päälle, josta seuraa taistoa ja pahaa oloa kun on tullut petetyksi rakkaimman ihmisen taholta.
Mut kyse on siis siitä että koko turhan tuskan tuottamis kuvio on minusta turha. Tuskaa tulee siitä että arvot puheessa ja teoissa eivät kohtaa. Luvataan ja annetaan ymmärtää itsestä toiselle sellaista mitä ei ollakaan. Toinen osapuoli kokee suotta itsensä petetyksi, kun alunperin jos rehellisyys olisi ollut mukana suhteessa niin tätä ei tapahtuisi. Jos ihmiset myöntäisivät oikeasti sen mitä ovat eikä sen mitä haluavat olla mutta eivät osaa.
Miten siis käy pettäjämiehellekin kun kaikesta tuleekin hyväksyttävää ja muita suhteita alkaa harjoittamaan myös nainen? Aletaanko olemaan enempi todellisuuden lähteillä?
Mun omat kokemukset on että näitä moniavioisia on paljon jotka ovat suhteessa yksiavioisen kanssa ja siihen hukkautuu paljon turhaa energiaa.