Koalani kirjoitti:Joo sekä meditointi että tieto auttavat masennuksessa. Mutta pitää myös haluta elää, ja sitä varten pitää olla jokin elämänpäämäärä. Spirituaalisuus auttaa löytämään päämäärän.
Taidanpas avata sanaisen arkkuni tähän aiheeseen mikä mua on aina ärsyttänyt: Positiivisuuden yliarvostaminen, ja sen pitäminen jonakin nautittavan elämän oletusarvona.
Minä olen lähtökohtaisesti tämän yleisen ajattelun mukaan "onneton". En osaa yksinkertaisesti selittää mistä mun paha oloni johtuu, mikä tai mitkä seikat sen ovat pistäneet aluilleen, enkä sille polulle täten edes yritä lähteä. Sen tiedän, että mua ei ole mikään kiinnostanut saati herättänyt pahemmin tunteita sitten ammattikoulun alun/puol välin tai peruskoulun loppumisen jälkeen. Joka aamu väännän itseni väkisin ylös pakollisiin menoihin vain odottaakseni sitä, että pääsen takaisin kotiin odottelemaan seuraavaa päivää, tää toistuu viikonloppuun asti ja sitten sama sykli lähtee alusta. Täytän tänä vuonna 22, että fiilikset ollut nämä jo muutamia vuosia.
Jokainen ihminen tuntuu turhalta mulle. En näe syytä tutustua, koska mua ei kiinnosta ketään, ei näiden ihmisten tekemiset, ajatukset saati elämä missään muodossa paskan vertaa. Ainoa ajatus mikä korkeintaan herää joskus on viha. Tieto siitä, että heistä jokanen on yhtä merkityksetön yksinkertaisilla aivoillaan ajatteleva kasa lihaa, joka haaskaa happea ympäriltään ja kuvittelee olevansa jotakin mitä ei ole vaan tehdäkseen elämästään helpompaa. Mun ei tarvitse sillä hyväksyn elämän faktat.
Voisin varmasti vaikuttaa olotilaani monella tavalla, mutta yksinkertaisesti en halua. Olen ihan sinut tämän kanssa. Ne syyt mitkä tiedostan osaksi vihani aiheuttajiksi ovat asioita, joita en kykene saavuttamaan tai jos kykenisin on se kynnys tehty niin valtavaksi, että en näe järkeä nähdä sitä vaivaa. Siksi vaan yksinkertaisesti hyväksyn sen. Elän sen asian kanssa ja haen hetkelliset nautintoni sieltä mistä ikinä sen satun löytämään.
Äärimmäinen pointtini on, että näen heikkoudeksi tämän tarpeen tarvita epärationaalisia syitä ja perusteita elämälleen ja paremmalle ololle. Okei voin meditoida, "spiritualisoitua" tai mitä tahansa mambo jambo paskaa, mutta se on pelkkää illluusiota. Onko se oikeasti "parempaa oloa", että valehtelet itsellesi paremman olon? Mun mielestä ei. Tai jos onkin, onnellisuus ei sitten ole meikäläisen juttu.
Koen sen ennemminkin vahvuudeksi, että pystyn ajattelmaan näin ja silti selviämään seuraavaan päivään. Unirversaalilla tasolla tämä kaikki on kumminkin aivan merkityksetöntä, tahtoi sitä kuinka paljon omaa merkitystään yksilö sitten luodakin. Aurinko tai mikään muu taivaankappale ei vaikutu sun hyvästä olostasi, eläin- ja ihmisluonto pysyy yhtä brutaalina ja halveksuttavana, hyvin todennäköisesti kuulut siihen enemmistöön maailman populaatiosta, jota ei kukaan muista tai edes tiedosta ollutta olemassaoloasi sadan vuoden päästä(joidenkin olemassaoloa ei edes "tiedosta" elävät ihmiset, jotka ovat jatkuvassa kontaktissa sen yksilön kanssa}, olet sitten kuinka onnellinen tahansa, mikään ei muutu kuin vain sun pääsi sisällä. Mun mielestä se on vain sitä että on irti todellisuudesta.