Nuo ihmisen kuolemanjälkeiset oudot tapahtumat ovat yllättävän yleisiä.
Itse tiedän pari tapausta ja esimerkiksi yhden perheen pojan leukemiaan kuoleminen aiheutti samana yönä hänen kotonaan ja mummolassaan ovikellon soimisen. Tapaus oli sattunut yhtä aikaa kummassakin talossa ja kun talon väki oli yhtä aikaa mennyt ovelle katsomaan, ketään ei ollut ovella. Pari tuntia myöhemmin oli tullut soitto Helsingistä, että nyt on yksi muonavahvuudessa vähemmän. Kertomusta vahvistaa vielä se, että kummatkin talot ovat naapureita ja siinä olivat isännät ihmetelleet keskellä yötä toisiaan tuijotellen, että kuka soittelee ovikelloja tuohon aikaan.
Elämän tarkoituksesta on sitten jo pykälän hankalampi lähteä faktoja hakemaan. Joskus tuntuu, että elämällä tosiaan on tarkoitus ja joskus tuntuu, ettei siinä ole mitään muuta tarkoitusta kuin heittää noppaa ja katsoa mitä tapahtuu.
Kuolema vaan kuuluu elämään, siitä ei pääse mihinkään. Lähdön aika on milloin on ja jos sitä rupeaa vain miettimään, tuhlaa ne elämän päivänsä siihen. Parempi on vain keskittyä siihen mitä on tällä hetkellä, ei siihen mikä lopuksi jokaista odottaa.
Yksilöllisyys katoaa siinä vaiheessa kun mietitään ihmistä rotuna. Ihmisiä tallustelee tällä hetkellä tämän planeetan pintaa piirua vaille 7,000,000,000 kappaletta ja koko ajan tulee lisää. On suorastaan mahdotonta lähteä konkretisoimaan jokaista yksilönä, niin kylmältä kuin se kuulostaakin. Kenelläkään ei moiseen ole aikaa tai resursseja.
Yksilö nousee pintaan pienemmissä yhteisöissä ja ryhmissä. Vertailuna voi heittää, että kuka muistaa esimerkiksi jokaisen kotikylän/-kaupungin henkilöiden nimet ja kuka muistaa luokkatovereidensa nimet.
Yksilöllisyyden hakemista voi seuraavan kerran harrastaa lumien sulattua, kun muurahaispesissä alkaa tohina. Menette sinne katsomaan yhden tietyn muurahaisen toimia.

Elämän kylmät realiteetit iskevät naamaan kuin märkä rätti pakkasella jos yrittää kokoajan miettiä sitä elämän tarkoitusta ja universumin suurimpia kysymyksiä joita filosofit ovat kautta historian pähkäilleet. On huomattavasti helpompaa ja mielenterveydellisistä syistä suositeltavaa keskittyä omaan elämään ja arjen valopilkkuihin. Ellei sitten joku ole sitä mieltä, että Suomessa asuminen on perseestä ja täällä kaikki on vain synkkää kuraa. Kun eihän täällä edes kiduteta ja tapeta poliittisia vankeja; miehiä, naisia ja lapsia (nuorin 4kk vanha) samalla tavalla miten syyriassa parhaillaan.
Eli reilulla kädellä kärjistettynä kaikesta voi melkeimpä sanoa, että oma napa paras napa. Tietysti tuo lausahdus pitää ottaa
terveellä nihilismillä ja narsismilla, ei millään sosiopaattisekoilulla. =)