Koulukiusatut?

[Postludium]

Ala-aste meni mukavasti ilman kiusaamisia. Yläasteella sitten seiskalla alettiin kiusaamaan: haukuttiin, tönittiin ja välillä pieksettiinkin . Sitten päätin, että ei ne ihmistä kummempia ole ne kiusaajatkaan, ja päätin pistää vastaan. Seuraavan kerran kun taas tönäistiin tolppaa vasten, niin puhdistin rauhassa takin lumesta ja löin niin lujaa kuin jaksoin sitä tönijää (sattui muuten olemaan minua persjalkasta ainakin puoli metriä pitempi ). Veret vain lensi naamasta, ja ei ole sen koommin kiusattu kyllä missään .

[Arctica]

Ennen kyllä kiusattiin ja syrjitään vieläkin. Nykyään kaikki jotka tulee valittaan niin saa samalla mitalla takaisin En ole itse ketään varsinaisesti kiusannut mutta 1-3 lk iltapäiväkerhossa tehtiin kavereitten kanssa kaikkea ilkeää ja istuttiin jäähyllä ainakin kymmenen kertaa päivässä

[Dents]

Noh, en ole kiusattu eikä mua kiusata. Mitä nyt vähän solvataan, joka ärsyttää.

Kiusaaminen on kyllä niin sonta juttu. Mitä järkeä on kiusata?

[Tähtiensusi]

Minua kiusattiin ala-asteella 4-luokalla. Vaikka olen tyttö, niin sain pari kertaa lyöntejä selkään kahdelta kuutosluokkalaiselta. Muistan kun he aina puhuivat pahaa minusta, kuiskuttelivat ja naureskelivat kun kävelin ohi. En vieläkään tiedä miksi. Minulla oli kavereitakin, vaikka ne omatkin kaverit olivat aika ilkeitä välillä. Vasta-alkavassa murrosiässä oli tosi inhottava kuulla kun haukuttiin: "sulla on iso nenä, sulla on rumat kasvot...." Sitten olin myös kaveri erään tytön, kanssa joka teki kaikkia inhottavia juttuja. Pelkäsin häntä paljonkin, mutta onnekseni hän muutti vuoden päästä pois.
Yläasteella eikä lukiossa kiusaamista ei ole ollut. Ilkeitä ja typeriä ihmisiä toki on, jotka puhuvat paskaa selän takana. Mutta olen oppinut olemaan välittämättä. Heillehän se vain on noloa, varsinkin kun liikun tosi hyvän porukan kanssa nykyään.

[Tenkku]

Nelosella/vitosella kiusasin aika paljon muutamia tyttöjä luokalla, mutta se loppui kun muutin toiselle paikkakunnalle ja minusta ittestä tuli se kiusan kohde. Se loppu kummiskin pian ko kiusaajat huomas että osasin sanoa hyvin vastaan. Siitäs saivat.

[Art]

Enpä sanoisi että on koskaan oikein kunnolla kiusattu. Onhan sitä sanasotaa tullut näin yläasteen aikana muutaman hepun kanssa. Mutta kertaakaan en ole aloittanut. En tiedä mikä niillä sitten on niin minua/kavereitani vastaan. On huudeltu perään että "Hevii, jee", ynnä muuta todella viisasta. Enkä minä edes ole mikään hevari... Ovat saaneet kyllä yleensä sitten osansa. Bändiharjoituksiakin on monesti tultu häiritsemään, ja silloin kyllä palaa aina totaalisesti pinna. katsotaan että milloin mojautan jotakuta turpaan oikeasti. Uhkaillut olen ainakin.

Ala-asteella lähinnä vaan viitosella hieman ilkivaltaa tapahtui kun siirryttiin koko meidän luokka toiseen kouluun (vanhan koulun tilanpuutteen takia). Pyöriä hieman terrorisoitiin, ja lumimajoja hajoitettiin ym. Opettajille kerrottiin, mutta eipä oikein otettu vakavasti. Syrjivät kait nekin kun oltiin sieltä toisesta koulusta. Meidän koulut olivat vähän väliä riidoissa keskenään siihen aikaan. Nykyään meidän vanhaa koulua ei ole...

[Vic Rattlehead]

Noh, en ole kiusattu eikä mua kiusata. Mitä nyt vähän solvataan, joka ärsyttää.

Kiusaaminen on kyllä niin sonta juttu. Mitä järkeä on kiusata?

Tuttu juttu.

Kukaan ei oo mulle koskaan uskaltanut fyysistä pahaa tehdä lähinnä varmaan kokonikin takia(esim. ala- ja yläasteen olin yksi koulun pisimmistä tyyppeistä). Sen sijaan eri asteista naljailua olen kuullut varsinkin Tampereelle muuton jälkeen kun alotin kutos luokan, lähinnä musitan ylä-asteella kuulleeni jotain päänaukomisia.

Syynä luultavasti se, että en ole koskaan vetänyt mitään roolia vaan ollut oma itseni ja tulen aina olemaan koska en välitä paskaakaan siitä mitä ihmiset ajattelee tai luulee.

Silloinen taktiikkani oli vaan päästää toisesta korvasta sisään toisesta ulos, mutta nykyään suhtaudun niin, että jos joku tulee kasvotusten jotain kritiikkiä antamaan, riippuen tarkoitus peristä, annan kovalla kädellä tai sanalla takaisin, tai jos tämä solvaus tapahtuu yksin ja kasvotusten, olisin valmis vaikka kättelemään tätä solvaajaa sillä se vaatii jo munaa tulla aukomaan päätään selvinpäin ihan siihen nokan eteen.

En ole ikinä ymmärtänyt tätä ihmisten tarvetta parantaa omaa egoaan alentamalla muita ihmisten silmissä. Jotkut vaan ovat sellaisia ja mielestäni tällaiset ihmiset ovat niin alhaisia, että senkun kääntää toisen posken ja jättää tämän ihmisen omaan arvoonsa.

Kun sille leukansa louskuttajalle ei anna sitä mitä hän haluaa eli kun et alennu uhriksi, niin ei se kauaan jaksa päätään aukoa. Itsekkään en muista koska mulle ollaan viimeksi vittuiltu suoran nokan edessä, että ei tää mun suhtautumiseni ainakaan ihan pahin mahollinen voi olla..

[afonya]

-

[Vic Rattlehead]

Minua ei ole varsinaisesti kiusattu, mutta syrjitty jonkin verran ja puhuttu kaikenlaista sontaa. Ala-asteella meillä oli parin kaverin kanssa oma porukka, meistä puhuttiin pahaa muun luokan keskuudessa, ja meidän "porukka" puhui toisistaan pahaa, eli siis oltiin olevinamme parhaimpia kavereita mutta heti kun kaverit olivat keskenään ilman minua niin johan alkoi sonnanjauhaminen. Eli keneenkään ei voinut luottaa. Meidän "porukassa" (siihen kuului siis 4 henkilöä), oli ns. johtohahmo, (ollaan kyllä nykyäänkin vielä yhteyksissä), ja aina kun hän oli "riidoissa" jonkun kanssa, niin minunkin piti olla riidoissa saman tyypin kanssa. Eli tämä oli tällaista lapsellista valtapeliä, ja me muut olimme kaikki hänen tossun allaan, jos näin voitaisiin sanoa. Inhosin sitä aikaa yli kaiken.

Yläasteella sitten kaksi näistä kavereista vaihtoi koulua, mutta kaveerasin aika paljon yhden tytön kanssa, jota syrjittiin aika paljon. Sitten oli yksi toinen ongelmanuori, jonka kanssa oltiin ala-asteella vielä hyviäkin kavereita, mutta koska tällä tytöllä oli paljon ongelmia, ja meidät nähtiin ehkä yhden kerran yhdessä jossain, niin meidän luokkalaiset pojat (eivät kaikki) alkoivat haukkumaan minua. Tosin, en näyttänyt heille välittäväni, joten he eivät kiusanneet sen enempää. Minulla oli todella huono itsetunto yläasteella ja oli kotiongelmia ja olin 8. luokalla aika masentunut. Ja koska minulla meni 8. luokalla niin huonosti, niin minua kiusattiin senkin takia. Mutta ysiluokalla sitten koitin käydä kouluni paremmin joskin oma luokanvalvojanikin nolasi minut koko luokan edessä monta kertaa. Mutta en muistele pahalla ketään.

Ei minulle ole mitään traumoja jäänyt tai mitään, näyttelin kovempaa mitä olin, eikä meidän koulussa tietääkseni mitään sen vakavempaa kiusaamista ollutkaan.

Kamala sepustus tuli taas Toivottavasti jaksatte lukea :'D

Mä ainakin luin ja tutun kuulosta juttua paikotellen.

Mä esim. en ole koskaan kuulunut niihin suurimpiin porukoihin. Tälläkin hetkellä mun "porukat" koostuu muutamasta hyvästä ja läheisestä ystävästä ja heidän ystävistään ja muijakaveristaan. Yleisin porukka millä baariinkin mennään on sellanen parhaimmillaan 7 hengen porukka, minä mukaan lukien ja siihen parit kaverit ja heidän kaverit ja muijat. Ei siis mitään järkyttäviä teinirinkejä, joka on mielestäni hyvä, koska koen että me ollaan tiiviimpi ja uskollisempi porukka kun kaikki on lähimain ystäviä keskenään pelkän kaveruuden ja tuttavuuden sijaan.

[kkaa]

En ole ikinä ymmärtänyt tätä ihmisten tarvetta parantaa omaa egoaan alentamalla muita ihmisten silmissä.

Niinhän se toimii... Erityisesti ala-asteella ne kiusaajat olivat niitä "suosittuja".

Pahimmat kokemukseni kiusaamisesta tuleva niinkin pitkältä kuin päiväkodista asti. Perheeeni muutti Venäjältä Suomeen ollessani 3-vuotias. Alkuvuodet täällä oliva vaikeita meille kaikille. Tosin itse en muista paljoakaan, mutta päiväkotikiusaaminen on jäänyt mieleen erityisen hyvin. Oli niitä hyviäkin hetkiä...

Muistan, kuinka minua haukuttiin ryssäksi. Siihen kuitenkin tottui suhteellisen nopeasti, vaikka loukkasihan se. Olen ryssä, entä sitten? Kiusaaminen ilmeni monin muunlaisinkin keinoin: tavaroitani piilloteltiin ja rikottiin (siksi lopetinkin lempilelujeni tuomisen), askartelujani pilattiin (muistan erityisesti upeat paperitulppaanit, jotka tein äidilleni, rypistettynä täysin muodottomiksi ja rumiksi) etc. Henkilöt, jotka tuhosivat tavaroitani (ja mieltäni) olivat aina samat. En vieläkään ymmärrä, miksei tädit tehneet mitään todellista asialle... Tai sitten he tekivät, mutten vaan muista sitä kaiken sen itkun keskeltä.

Ala-asteella ryssäksi haukkuminen jatkui, mutta muu varsinainen kiusaaminen loppui. Tunsin silti jonkun aikaa oloni syrjäytyneeksi. Opin kuitenkin varomaan tietynlaisia ihmisiä. Pyrin olemaan itsenäinen ja viettämään aikaa mukavien ja luotettavien ihmisten seurassa. Yläasteella ryssäksikin haukkuminen loppui.

Lukiosta eteen päin kaksikielisyyttäni ollaan pikemminkin kadehdittu, kuin pilkattu. Uusia ihmisiä tavatessani he eivät voi uskoa minun edes olevan venäläinen. Olen suomalaistunut vuosien varrella

Nyt menneisyyttä ajatellen ymmärrän, että kaikki kiusaaminen oli puhtaasti lasten tarvetta nousta korkeammalle egotasolle kuin muut. Kiusaaminen on kuitenkin jättänyt muiston mieleeni, ja tunnen nykyäänkin oloni usein hyvin epävarmaksi tilanteesta riippumatta.

Surullista muuten nähdä, kuinka moni vastanneista on kokenut jonkinnäköistä kiusaamista. Suomi ei olekaan niin hyvinvoiva valtio, kuin väitetään..

[Aqua vitae]

Muistan, kuinka minua haukuttiin ryssäksi. Siihen kuitenkin tottui suhteellisen nopeasti, vaikka loukkasihan se. Olen ryssä, entä sitten? Kiusaaminen ilmeni monin muunlaisinkin keinoin: tavaroitani piilloteltiin ja rikottiin (siksi lopetinkin lempilelujeni tuomisen), askartelujani pilattiin (muistan erityisesti upeat paperitulppaanit, jotka tein äidilleni, rypistettynä täysin muodottomiksi ja rumiksi) etc. Henkilöt, jotka tuhosivat tavaroitani (ja mieltäni) olivat aina samat. En vieläkään ymmärrä, miksei tädit tehneet mitään todellista asialle... Tai sitten he tekivät, mutten vaan muista sitä kaiken sen itkun keskeltä.

Päiväkodissa käytettiin sanaa ryssä? Hyvä jumala sentään. Talk about patriotism delirium.
Kyllä minäkin muistan päiväkodista ne sormenmurskaajat ja potkijat (olivat muuten perke***n hyviä piilottamaan jälkensä ne ;]). Kokeile potkaista takaisin niin ei heti on "valvova huolenpitäjä" antamassa läksyä.

Mutta kyllä siinä luonne kasvoi, ei siinä mitään. Ei se kivaa silloin ollut, mutta nykyään kestää ylimääräisen kolhun jos toisenkin virne vielä naamalla. Ja nykyään voi sanoa takaisin, jos jotakuta kiinnostaa aukaista päänsä väärällä hetkellä.

En itsekään ollut silloin parhaiten käyttäytyvä kakara. Kävin eskarissa mm. "käytöskoulun".
Ensimmäinen askel taisi olla ryhmätyöskentelyn opetteleminen (aka. "anna toistenkin koittaa").
Yksi taisi olla itsehillintä. (Silloin kun suutun, suutun kunnolla, vieläkin.)
Viimeisiä askeleita taisi olla "odota, kun saat puheenvuoron".

Tuntuu kohtuuttomalta tuollainen vaade hyperaktiiviselta 6-7 - vuotiaalta.

Vieläkin hien pintaan nostava hauska anekdoottihan on tuosta viimeisestä askeleesta kerrottava:
~ Taisin mainitakin aikaisemmin nuo jälkensä peittelijät.
Siinä sitten taisin joutua jonkun sabotaasin kohteeksi (tyypit piirtävät seinään ja osoittavat jälkeenpäin minua etc.)
Tässä olisi ollut tärkeää, että pääsee nopeasti "valvojien" (heittomerkit tarkoituksella...) luokse kertomaan asiasta, ennen kuin todisteet katoavat.
Mutta kun ei. Heillä on kahvitauko ja he jututustelevat kiinnostavia.
"Älä keskeytä Esa!"

Jos olisin tuntenut yhtäkään kirosanaa siihen aikaan, niin johan olisi kajahtanut erittäin komea "SAATTANAN p*rkele KUUNNELKAA MUA!".

Sitten sitä istuttiin jossain hämärässä komerossa ja opittiin, kuinka ihmisiä ei saa keskeyttää ja seiniin ei saa piirtää. Minkäs teet kun olet pieni ja ei-kapinallinen?

Tälläisiä tuntemuksia niiltä ajoilta. En nykyäänkään siedä piirun vertaa panettelua.

[Verninia]

Ovela tapa tuhota jo pienen ihmisen tunne-elämä. Koulun henkilökunnalla pitäisi olla keinoja puuttua kiusaamiseen jo pienien lasten kohdalla, eka-toka-luokilla jolloin opetellaan koulussa käyttäytymistä ja sosiaalisia toimintatapoja.

Aina puhutaan, ettei opettajat tee mitään, mutta siinäkin taustalla on niin valtavasti asioita. Mistä erottaa sitten luokkayhteisössä, että jollakin on paha olla? Osa pienistäkin lapsista on äärimmäisen ovelia ja taitavia pitämään kulissit kunnossa.

Silmä ja korva tarkkana vaan joka puolella, välitunneilla ja tunneilla, että opettajat pystyisivät konfliktitilanteisiin puuttumaan. Se ei ole helppoa, mutta äärimmäisen tärkeätä. Jos jo alkuvaiheessa kiusaamiselta katkaistaan siivet, voi se pelastaa monen kasvavan ihmisen mielenterveden. Niin ja valtion rahoja. Lapset ja nuoret on muutenkin sellainen budjetoimisen aihe, ettei siitä saisi tinkiä. Ihmiset kasvaa, ongelmat kasvaa.

Jos omaanikin kiusaamiseen olisi saatu puututtua ajoissa, voisi monia asia olla toisella lailla. Toisaalta se kasvatti selviytyjän: juuret ja siivet: molempia tarvitaan. Toivottavasti opettajana osaan nähdä erilailla kiusaamistilanteita (ja puuttua niihin!!), kun on olemassa oma kokemuspohja.

[Allied]

Minuakin on kyllä jossain määrin kiusattu, mutta se ei ole minun kohdallani jättänyt suurta arpea.

En tiedä käykö kkaa enään foorumilla, mutta onpas mukava huomata saman kansallisuuden edustajia täällä.

Perheeeni muutti Venäjältä Suomeen ollessani 3-vuotias.

Здравствуйте, товарищ. Как Вас завут? Из какой части нашей большой родины Вы переехали? Очень приятно познакомиться!

Meidän perheemme muutti Suomeen ollessani vasta noin kuukauden ikäinen. Myöhemmin päiväkodissa omaksuin hyvin nopeasti suomen kielen (itse en tätä tietenkään muista, näin mulle on kerrottu), enkä edes tiedä taikka osaa kuvitella minkälaista olisi elää "yksikielisenä". Pystyn nimittäin ajattelemaan, puhumaan (ilman aksenttia) ja kirjoittamaan vapaasti ja sujuvasti kummallakin kielellä.

No mutta aiheeseen - minuahan ei päiväkodissa ryssitelty, eikä edes ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Myöhemmin ala-asteella sekä ylä-asteen ensimmäisillä luokilla muistan kuitenkin ryssittelyn alkavan. Suhtaudun sellaiseen erittäin kriittisesti ja radikaalisti, en ymmärrä sitä enkä edes halua yrittää. Jos joku haukkuu, kritisoi, halveksuu tai jauhaa muuta paskaa Venäjästä tai venäläisistä näin yleisellä tasolla (vieläpä ilman mitään argumentteja, tyyliin "meiti kyllä vihaa niin paljon niitä ryssiä, helvettiäkö ne tänne Suomeen tulee?!") niin reagoin siihen välittömästi, jyrkästi ja samalla mitalla. Siksipä varmaan minulle ei niin ikäviä muistoja ole haukkumisesta ja halveksumisesta jäänytkään.

Ikävä huomata, että täältä löytyy näin paljon kiusattuja.

P.S. Aiheen käsittelystä on kyllä jos selvästi aikaa, mutta tuskinpa ketään haittaa pieni herättely, eikö vain?

[Jopelius]

Olin, tai olen vieläkin koulukiusattu. En tiedä miten pärjäisin nykyään ellen olisi ala-asteen loppupuolella saanut kaverikseni erästä henkilöä joka oli vahva ja muutti minun ajatusmalliani niin, että pärjään vaikka kuinka vittumaisissa tilanteissa, osaan kääntää ne toisen omaan nilkkaankin.

Ala-asteella ja vielä yläasteellakin olin erittäin arka, pelkäsin, vaikka olin luokan pisin ja isokokoisin muutenkin. Nyttemmin kun olen saanut uuden "ohjelmoinnin" aivoihini niin käyttäytymistäni arkipäiväisissä tilanteissa voi verrata lähes House tyyliseen, ei ehkä ihan yhtä raakaan. Sen takia myös tuo avatar

[Scarlett]

Itse olin pahastikin kiusattu koko peruskoulun. Syrjitty, eristetty ja haukuttu. Myös toisinaan pahoinpidelty, syytä en oikein tiedä vieläkään. Ehkä olin vain epäonninen, kun minusta tuli maalitaulu muiden patoutumille.

Onhan se jättänyt itsetuntoon jäljet, ne tuntuvat vielä yli kaksikymppisenä ja tulevat varmasti tuntuvaan vielä pitkään. Olen osittain sen seurauksena sairastunut vakavaan masennukseen ja muihin psyykkisiin ongelmiin. Vaikka akuutit psyykkiset vaikeudet alkavat olla selätetyt, kärsin edelleen pelkotiloista ja masennuksesta toisinaan. Toki sairastumiseeni vaikuttivat muutkin tekijät jotka silloin elämääni varjostivat.

[Kasetti]

kyllähän mua on koulukiusattu mut sittenkun muutettiin niin luokka on toooosi mukava <3

[AAfani]

Ala-asteen ekalla minulla ei ollut kavereita lainkaan,kakkosella sama juttu..ja kummallakin luokkaasteella minua kuisattiin.Kolmosella sain muutaman kaverin ja nelosella kun oli toisessa koulussa ni minulla oli vaikka kuinka paljon kavereita.Vitosella eräs tyttö kiusasi minua jatkuvasti mutta minulla oli muutama hyvä kaveri,kutosella vaihdoin taas koulua ja sain pari hyvää kaveria,mutta muut tytöt pilkkasivat meitä.Nyt seiskalla minulla on pari ihan ok kaveria mutta olen hyvin hyvin yksinäinen...

[Dents]

Voisinpa sanoa, että nytten mua oikeastaan kiusataan. Nistiksi on haukuttu, hilseilevästä päänahasta irvitään, kaks tyyppiä jopa tönii ja kamppii....yks lopetti heti kun sitä oli puhuteltu, ja nykyään se on ihan mukava häiskä.

[Corday]

Hmm... minua kiusattu aina jollain tavalla tarhasta saakka. Siitä olen ihan tyytyväinen, että ei ole ollut fyysistä, eikä tavaroita tms. tuhottu, mutta en nyt menisi väittämään, että se olisi ollut kivempaa, kun oli "vain" henkistä. Erilaisia haukkumasanoja on huudeltu aina luokissa, käytävillä, koulun ulkopuolella, ja tottakai porukan ulkopuolelle jättämistä on ollut... sellaista peruskamaa johon kukaan ei viitsi puuttua. Ja ikinä ei ollut mitään "syytä" sellaiseen käytökseen, ehkä hieman olin erilaisempi ja tykkäsin eri jutuista, mutta eihän se mikään syy ole. Muistan vieläkin kun sanoin kolmannella luokalla luokanopettajallemme, että yksi poika haukkui minua. Ja tämä nainen sanoi vain, että "anna sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos". Todella usein pistää vihaksi, kun kiusaamiseen ei puututa, vaikka siitä sanotaan, ja sitä vähätellään :/ Koska kiusaamisella, varsinkin pitkällä, on vakavia seurauksia. Riippuu tottakai tapauksesta ja henkilöstä jota kiusataan, sillä joku voi suhtautua läpällä, en tiedä, mutta omalla kohdallani tämä vain sattui johtamaan vakavaan masennukseen, syömishäiriöön ja koulusta pois jäämiseen. Voin vain sanoa, että olisin ihan eri ihminen, jos en olisi joutunut kiusatuksi :P

[Kaaosjumala]

Itse olen kiusannut pari kertaa ja vaikka ne eivät hirveän isoja asioita olleet niin kyllä nyt toivoo että olisi ollut se fiksumpi porukassa. Itseä on myös tullut kiusattua suhteellisen paljonkin, ykkösluokalla kotiin käveleminen oli pelottavaa koska yksi järkijättö kolmosluokkalainen joka sattui asumaan itseä lähellä odotti melkein joka päivä koulumatkan varrella jossain puskassa josta sitten ryntäsi ja haukkui ja löi. Asiasta kertomalla sekin loppui kyllä ja sitten kun omalla luokalla jotkut alkoivat nimittelemään niin toisen luokan loppupuolella se pinna paloi ja aloin lyödä ihmisiä jotka jotain vittuilivat. Ei muuten hirveästi sen jälkeen mitään kuulunut keneltäkään, ja ala-asteen loppuun mennessä kaikki oli jo rauhoittunut ja kukaan ei oikeasti kiusannut ketään luokallamme. Sitten alkoi ylä-aste ja koska en parin kaverin kanssa sattunut kuuntelemaan samaa musiikkia ja pitämään kalliita merkkivaatteita niin kuin muut massaääliöt niin totta kai se nimitteleminen alkoi taas. Siihen mennessä olin jo luonteeltani rauhoittunut joten osasin vain olla välittämättä näistä ihmisistä, mutta kerran sitten ysiluokalla yksi näistä idiootesta sattui kävelemään välitunnilla perässäni ja selitti siinä samalla jotain tyhmää joten vedin kyynärpäällä täysillä tätä tyyppiä rintalastaan, ei ole sen jälkeen sanonut mitään, ei edes huomioinut minua kaupungilla kun joskus on nähnyt.

Nuo 9 vuoden aikana sattuneet kiusaamistapaukset mursivat omatunnon ja itsevarmuuden, mutta opin samalla rauhallisuutta ja opin miten loppujen lopuksi on parempi olla oma itsensä kuin urpoilla muiden kanssa. Enköhän olisi täysin eri ihminen jos minua ei olisi koskaan kiusattu, mutta satun tykkäämään itsestäni juuri tälläisenä.