Olen jo useamman vuoden seurannut tätä sivustoa ja keskustelupalstaakin, mutta nyt olen nähnyt aiheelliseksi itsekin antaa oman panokseni tähän keskusteluun. Haluan kertoa omista kokemuksistani, jotka ovat melkoisen tuoreita, joten siksi päätän nyt kirjoittaa niistä tänne. Kaipaisin mielipiteitä, ehkä jopa neuvoja, mitä tilanteessamme kannattaisi tehdä. Tässä siis tarinaani, joka on PITKÄ, mutta saanen sen anteeksi. 
Olen hyvin avaramielinen ihminen. Tarkoitan sillä sitä, että olen aina uskonut kummituksiin ja muuhun ns. yliluonnolliseen; olen ollut sitä mieltä jo pitkään, että fyysisen elämämme jälkeen saatamme hyvin jatkaa olemassaoloa. Nämä asiat kiehtovat minua, ja minulle on sattunut elämäni aikana (olen nyt 23-vuotias) joitakin omituisia tapahtumia: enneunia, etiäisiä, outoja kummitteluhavaintoja, toki nuoruudessa on tullut kokeiltua myös spiritismiä, varsin pelottavin lopputuloksin. Heikkouteni ehkä on se, että vaikka nämä asiat kovasti kiinnostavat, olen aika säikky, ja pelkään helposti.
Käytin tuossa "yliluonnollinen" sanan edessä lyhennettä "ns.", sillä en oikeen vielä tiedä, miten suhtautua tuohon "yliluonnollinen" sanaan. Minusta kaikki -oudotkin- ilmiöt ja asiat kuuluvat tähän maailmaan, ja siksi ajattelen niiden olevan vain "luonnollisia", sen sijaan että ne olisivat jotenkin "yliluonnollisia". Mutta nyt varsinaiseen kokemukseeni. Seuraavat tapahtumat ovat alkaneet elo-syyskuussa 2010, jatkuen tähän päivään saakka (3.1.2011).
Miesystäväni isä menehtyi vaikean sairauden uuvuttamana heinä-elokuun vaihteessa vuonna 2010. Hän menehtyi kotonaan omakotitalossa, täysin eri paikkakunnalla ja satojen kilometrien päässä siitä, missä minä ja miesystävämme asumme. Emme siis asu vielä yhdessä, mutta kuitenkin samalla paikkakunnalla ja melko lähellä toisiamme.
Miesystäväni ei juurikaan usko mihinkään sellaiseen, mihin itse uskon, vaikkakin hän on kokenut elämässään joitakin poikkeuksellisia asioita. Mutta hän ei myönnä, että olisi ns. elämää kuoleman jälkeen, vaan hän on sellainen "järki-ihminen".
Eräänä marraskuun (2010) viimeisenä viikonloppuna miesystäväni sanoi minulle, että häntä ärsyttää aivan suunnattomasti se, että sen jälkeen kun isänsä kuoli joitakin kuukausia sitten, on alkanut tapahtua kaikkea aivan omituista.
Miesystäväni asuu kerrostalokaksiossa, jossa on avokeittiö + olohuone, ja sitten erikseen makuuhuone. Hän kertoi, että miltei joka yö hän kuulee asunnossaan askelia, joskus olohuoneesta, joskus ne ovat aivan hänen sänkynsä vieressä. Hän kertoi tunnistaneensa askeleet, sillä ne olivat hyvin tuttuja, ja kertoi niiden olevan isänsä askelia. Minä valahdin tässä vaiheessa varmasti kasvoiltani valkoiseksi, sillä olen itsekin yökyläillessäni hänen luonaan kuullut useasti askeleita ja ääniä asunnosta. En ole kuitenkaan edes leikilläni yhdistänyt niitä mihinkään, varsinkaan hänen edesmenneeseen isäänsä.
Miesystävälläni on myös tytär, joka vierailee hänen luonaan aina 2 viikon välein. Itse olen välillä noita yöllisiä ääniä kuullessani ajatellut, että tytär on yöllä herännyt ja lähtenyt juomaan, vessaan, ihan mitä tahansa, ja sitten olen katsahtanut tyttären sänkyyn, ja siellähän hän nukkuu kuin pieni possu.
Miesytäväni kertoi, että näitä askelia hän kuulee tosiaan täällä omassa asunnossaan, mutta myös siellä lapsuuden kodissaan, jossa isänsä oli menehtynyt. Hän sanoi, että yleensä aina pyytää askeleiden aiheuttajaa menemään pois, mikä yleensä lopettaakin äänet.
Kun miesystäväni otti nämä oudot havaintonsa puheeksi, alkoi minullakin ns. palaset loksahtelemaan paikoilleen. Olen kuluneen syksyn mittaan useina öinä, kun olen yöpynyt miesystävälläni, tuntenu mm. sängyn tärinää, sekä eräänä yönä kävi niin, että tunsin jonkun/jonkin nostavan sänkyä ylös-alas jalkopäästä. Samana yönä tunsin kosketuksia ja taputuksia niskassani ja hartioissani, ja luulin sen olevan miesystäväni, sillä oletin minun nukkuvan sillä lailla hänen kätensä päällä. Kun tuona yönä katsoin miesystävääni kysyäkseni, oliko tällä jotakin asiaa, havaitsin hänen nukkuvan kyljellään kääntyneenä pois minusta päin, kädet visusti sylissään.
Koska emme asu vielä yhdessä, en ole jokaisena yönä tuossa asunnossa. Miesystäväni kertoman mukaan ei kuitenkaan ole tavatonta, että yön aikana esineet vaihtavat paikkaa, ja esineitä kolisee mm. keittiössä, ruokailuvälineet saattavat lennellä tiskipöydällä ja pitää meteliä tms.
Eräänä marraskuisena iltana tapahtui yksi jännä juttu. Istuimme miesystäväni kanssa hänen sohvallaan, ja puhuimme mm. hänen menehtyneestä isästään, hänen äidistään ja siskoistaan, ja näistä oudoista tapahtumista. Yhtäkkiä kului melko voimakas suhahtava ääni, kuulosti siltä, että jotakin kankaista olisi pudonnut maahan. Kysyin heti: "No mikä TUO nyt oli?", ja miesystäväni katsahti eteiseen, ja totesi tyynen rauhallisesti: "meidän molempien takit putos just henkareilta maahan." Oma toppatakkini oli omalla henkarillaan tukevasti, olin vielä laittanut siitä vetoketjun kiinni, juuri siksi ettei se putoaisi. Poikaystäväni toppatakki oli samoin omalla henkarillaan, tosin siitä ei ollut vetoketju kiinni, mutta tukevasti se silti siinä riippui.
Olen useasti tuossa asunnossa havainnut jotakin varjomaista liikettä silmäkulmastani, mutta senhän voi myös laittaa väsymyksen piikkiin. Kuka tietää.
Syksy kului, ja tuli joulukuu (2010). Minusta tuntui siltä, että joulukuun aikana asunto huomattavasti rauhoittui, eikä siellä enää tuntunut olevan sellaista "painavaa" läsnäoloa. Yöt saimme nukkua rauhassa, kun se aikaisemmin syksyllä oli ollut hieman hankalaa. Joulukuu läheni loppuaan, ja ennen kuin lähdin viettämään joulunpyhiä omien vanhempieni luo toiselle paikkakunnalle, vietin viikonlopun miesystäväni kanssa hänen asunnollaan. Tuolloin mennessäni hänen luokseen huomasin, että hän oli sisustanut uudelleen makuuhuonettaan ottamalla taulut pois seiniltä. Kysyin häneltä, aikooko hän korvata ne joillakin vielä hienommillla tauluilla, ja oliko noissa vanhoissa jotain vikaa. Miesystäväni vastasi, ettei hän ollut koskenutkaan tauluihin.
Miesystäväni tekee työssään vuoroviikoin päivä- ja yövuoroa. Palatessaan kotiin yövuorosta aamupäivällä hän vain huomasi, että yön aikana taulut olivat jollain konstilla tulleet alas makuuhuoneen seiniltä, ja hän oli löytänyt ne sänkynsä päältä. Taulut oli laitettu seinälle sellaisilla valkoisilla taulukoukuilla, jotka olivat hyvin tukevia ja vahvoja. Koukut seinässä olivat ehjiä, mikä tarkoittaa, että jonkun/jonkin on täytynyt nostaa taulut pois koukuista ja asettaa ne sängylle. Pieniä omituisuuksia tuntuu tapahtuvan usein, eikä kaikkea varmasti edes rekisteröi. Viimeisin tapahtuma, joka todenteolla säikäytti meidät molemmat, tapahtui 1.1.2011, siis uudenvuoden päivänä. Katsoimme miesystäväni kanssa elokuvaa, ja kello oli jotain 23-24 välillä. Asunto oli pimennetty, jotta leffaa olisi kivempi katsoa. Yhtäkkiä, aivan yllättäen, miesystäväni kelloradio, joka sijaitsee hänen makuuhuoneessaan yöpöydällä, meni itsestään päälle, ja se suhisutti sellaista radiokohinaa koko ajan nousevalla volyymillä. Pelästyimme todella, kun kesken jännittävän leffan se kapistus alkoi tuolla tavalla huutaa.
Hyvä ettei kiljuttu! Katsoimme toisiamme järkyttyneen näköisenä ja molempien silmistä taisi paistaa pieni pelko. Radio vain suhisi, ja miesystäväni vain totesi minulle mennessään sammuttamaan radiota, että "Kylläpä oli taas tuokin tosi normaalia!", ja vähän nauroimmekin jutulle. Olemme olleet yhdessä nyt melkein kaksi vuotta, ja miesystävälläni on ollut tuo kelloradio koko suhteemme ajan. Se on sellainen kelloradio, joka heijastaa sen kellonajan huoneen seinälle, en tiedä miksi sellaista nimitetään. Emme ole koskaan käyttäneet kelloa radiona, eikä kello ole koskaan mennyt itsestään päälle. Kukaan ei ollut koskenut kelloon, viimeksi siihen kajottiin silloin, kun kelloa piti syksyllä siirtää. Tällaisia tapahtumia siis miesystäväni asunnossa. Pidän itse täysin mahdollisena sitä, että kyseinen vierailija saattaa hyvinkin olla miesystäväni isä, sillä ennen hänen menehtymistään asunto oli täysin normaali asunto, ja tapahtumat alkoivat n. 1 kk hänen menehtymisensä jälkeen. Pidän vain erikoisena sitä, että tämä asunto ei ole todellakaan se paikka, jossa hän menehtyi, hän ei edes ikinä ollut käynyt tässä asunnossa. Miesystäväni isä siis menehtyi satojen kilometrien päässä omakotitalossaan.
En milloinkaan tavannut kyseistä henkilöä hänen elinaikanaan, mutta hautajaisiin osallistuin luonnollisesti. Tiedän kuitenkin, että miesystäväni ja isänsä välit olivat melko viileät, ja uskon, että miesystäväni jopa vihasi isäänsä, johon on kyllä oikeutettukin. Uskon, että isällä olisi ollut lukuisia asioita, joita hänen olisi tullut pyytää anteeksi tai joita hänen olisi pitänyt pojalleen sanoa. Olenkin miettinyt, että tämä saattaa olla syy, miksi hän niin usein yrittää tehdä läsnäoloaan selväksi.
Mitenköhän tilannetta voisi jollain lailla avittaa? En välttämättä halua, että asunnossa säilyy tuollainen painostava ilmapiiri ja pieni pelko koko ajan, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Tämä tosin ihan spekulaatiota.
(kuva lainattu netistä).
En tiedä mikä siinä on, mutta jos nauhalle tallentuisi jotain, niin menisin varmaan ihan suunniltani. Eli ehkä voisinkin jotain tallettimia viritellä, jos joku muu purkaisi nauhat.
