Ei mulle olis ongelma siinä lähestymisessä jos saisi jonkun selvän viestin, vaikka pitkän katseen suoraan silmiin hymyllä maustettuna tj. ja ylensä yritänkin kerätä katseita noissa paikoissa mutta se on niin saakelin vaikeaa ainakin mulle erottaa sieltä kuka katsoo ja ketä vai katsooko sittenkään.
Ja kyllä mä olen silleen jo hyväksynyt ulkomuotoni jne. ja sen myönnän, että ajattelen ehkä vähän liikaa sitä muiden mielipiteitä, siis en siinä mielessä, että mua enää erikoisemmin satuttaisi toisten ajatukset, mutta ajattelen niin, että jos joku ei pidä, en ala uhrata henkisiä resurssejani tällaisen ihmisen miellyttämiseen/tutustumiseen. Syynä lähinnä se kun tiedän kuinka kiusallista on jos henkilö, joka ei kiinnosta, tulee juttelemaan. En tahdo aiheuttaa kenellekkään sitä tunnetta koska sen lisäksi, että teen toisen olon inhottavaksi, se on pieni piikki munkin itsetunnolle kun tajuan, että en kiinnosta...Ainakin loppupeleissä.
Ja kyllä sitä voi muuallakin kuin baarissa voi törmätä unelmiensa naiseen, esim. koulussa olen joitakin katseita joskus kerännyt, onko sitten positiivisia vai negatiivisia, se epävarmuus on syy miksen asiaa sen pidemmälle selvitä. Kaikkea en edes itse huomaa: kaveri kerto tossa joskus käyneen ruokkiksella niinkin, että joku typy oli pitäny mulle ruokalan ovea auki ja ilmeisesti hymyilly sun muuta ja mä olin vaan menny siitä ohi(en todellakaan kiinnittänyt mitään huomiota) ja tän typyn kaverit oli sanonu jotai että "ollaan sitä ny niin kiinnostuneita" kiusottelevasti. En tiedä pitääkö paikkaansa kun en oo ite huomannut, mutta kaveri tällasta sano tapahtuneen.
Ja yläasteen ysillä mulla riitti jutua yhden nätin ja mukavan tytön kanssa helvetisti. Sillon kun sitä joskus katoin silmiin, tuntu kuin ne olis hehkunut ihan kun jotkut tähdet tj. Kuulostaa imelältä, mutta ton parempaa vertauskuvaa en keksi. Tästäkin tapauksesta yks kaveri sanoi, että oli aistivinaan jotakin säpinää meen välillä. Yläasteen loppuun mennessä en ollut saanut aikaiseksi yhtikäs mitään, vaikka viimiseen päivään asti tää tyttö oli sellainen kiinnostuneen oloinen, kuten olin mäkin, mutta en sitä sitten vaan rohjennut viedä pidemmälle. Nykyään kaduttaa helvetisti ja näen joskus ns. toiveunia, että miten asiat olisi voinut mennä. Se tyttö oli vaan jotain tunteellisesti suurinta mitä mä oon kokenut aikalailla koskaan. Sen takia edelleen mielessä tuo aikakausi mun elämästä..
Ja siis se pointti noissa edellisessä oli, että kyllähän sitä säpinää voi muuallakin tapahtua. Mutta kyllä se humala vaan helpottaa surullisen hyvin sitä prosessia..
Se on vaan aina, että ne jutut jää siihen yhden illan säpinään. Tanssimista ja kiihkeetä lähekkäin oloa. Loppuillasta tiet erkanee ja en muistanut edes kysyä numeroa saati muistanut nimeä...
Ennyt ihan oo kirvestä kaivoon heittänyt, mutta koen, että elämän iloni ja uskoni siihen, että ihmisissä on vielä jotain hyvää jäljellä, nousisi sellasseellee tasolle mitä en oo koskaan kokenut. Että kyllä tää tilanne aika masentavalta välillä tuntuu..Mutta pakko pärjäillä kiitokset kannustavista ja puheista. Hienoo kuulla, etten oo ainoa kellä näitä naisettomuushuolia löytyy..
