Art kirjoitti:Aika hurjaa. Ö.ö Onko tuollaista sitten tapahtunut ennenkin, JJL? On kyllä ainakin mielenkiintoista, jos ei muuta.
Itsellä muuten sattui eilen melko hupaisa juttu bändiharjoituksissa. Oltiin siis koulumme musiikinluokassa, minä ja kaksi kaveria, ja kaksi muuta oli pianon luona selaamassa musiikinkirjoja ja minä istuin opettajan pöydän luona lukemassa kans yhtä musiikinkirjaa. Pysähsyin sitten lukemaan yhden laulun sanoja (en enää muista laulua), ja aloin muistelemaan, että mitenkäs sen biisin sävel taas menikään, kun pianon edessä istuva kaveri sitten alkoi soittaa juuri samaa biisiä. Toinen kaveri kysyi, että tunnistanko biisin, ja minä nostin huvittuneena kirjaa ja näytin, että olin juuri lukemassa kyseisen biisin sanoja. : D Hieman naureskeltiin siinä sitten ja jatkettiin kirjojen selailua. Pysähdyin taas jonkun ajan päästä yhden laulun kohdalle lukemaan sanoja, ja eiköhän se toinen pianon luona olevista kavereista alkanut taas soittamaan samaa biisiä ja minä taas naureskellen nostin kirjaa. Jatkettiin kohta taas puuhia ja vielä kolmannen kerran pysähdyin lukemaan yhden biisin sanoja, ja olin varma, että kohta se kaveri soittaa sitä biisiä. Ette varmaan arvaa, miten kävi? :'D Niinhän se sitten taas soitti sitä biisiä... Emmekä me edes selanneet samanlaisia kirjoja, joten luulisi olevan vielä pienempi todennäköisyys, että osutaan saman biisin kohdalle yhtäaikaa. Pääteltiin sitten, että joko minulla, tai tällä pianoa soittavalla kaverilla oli jotain ihmeen kykyjä.
Tähtiensusi kirjoitti:Itselläni on joitakin erikoisia kokemuksia. Kerron niistä nyt kaksi.
1. tapaus kävi viime syksynä.
Olin tavallisella metsäkävelyllä koirani kanssa. Ilta alkoi jo hämärtää.
Yhtäkkiä koirani alkoi aivan vimmatusti haukkua ja aivan kuin olisin nähnyt vilahduksen jostain kauempana pusikossa. Nopeutin hieman kävelytahtiani, koska tuntui, että se jokin seurasi minua. Muistan pelänneenä kovasti, mutta koitin ajatella järjellä, että ei kukaan nyt seuraa minua. (Välihuomautus: koirani on kuuro.)
Vähän ajan päästä kuului sellainen ääni takaa, kuin joku olisi astunut risun päälle. Siinä vaiheessa koirani alkoi taas haukkumaan hurjasti ja lähti ikäänkuin kiskomaan minua pois metsästä. Jostain takaani kuului murinaa tai jonkinlaista mörinää ja sitten kuului taas rasahdus, ihan vierestäni. Olin niin paniikissa, että juoksin niin kovaa kuin ikinä pystyin ulos metsästä.
Ja missään vaiheessa en nähnyt mitään, enkä ketään (paitsi se tajuttoman nopea vilahdus), vaikka kuulin ja tunsin, että se jokin oli ihan vieressäni, lähimmillään ehkä puolentoista metrin päässä.
2. tapaus tapahtui tuossa keväällä.
Olin samassa metsässä, missä edeltäväkin tapahtuma oli käynyt. Tällä kertaa olin yksin, MP3-soittimeni kanssa. Kuuntelen musiikkia aina niin kovaa, etten kuule ympäröivästä maailmasta yhtikäs mitään.
Yhtäkkiä näin kuinka ihan vierestäni, sivulta, ryntäsi saksanpaimenkoira minua päin. Se tuli ulos pusikosta jotenkin hyökkäävän näköisenä.
Säikähdin tietysti ihan tolkuttomasti, hyppäsin ihan ilmaan! Käänsin katseeni sekunninmurto-osaksi pois, mutta kun katsoin uudestaan se olikin poissa.
Mielikuvitukseniko temppuilee? Vai voisiko olla mahdollista, että ensimmäisellä ja toisella tapauksella olisi jokin yhteys toisiinsa? Ehkä jokin saksanpaimenkoira on kuollut ja sen henki leijailee metsässä?
Jaarno kirjoitti:Veikkaisin lähinnä että joku saksanpaimenkoira siellä todella on metsässä pyörinyt. Ja ystäväsi on kuullut saman.
Perkala kirjoitti:En usko mihinkään yliluonnolliseen, en edes Jumalaan tai UFOihin, mutta 3 vuotta sitten sattui tapaus, jota pohdin varsin pitkään.
Oli sysipimeä tammikuinen yö ja nukuin sängyssäni, joka on ikkunan edessä. Heräsin siihen, että joku käveli ulkona ikkunani luona. Lumi narisi ja rouskui. Kävelijä kulki outoa lenkkiä: ulkoseinän viertä nurkalta nurkalle. Kuuntelin tätä tunnin verran ja nukahdin taas. Heräsin myöhemmin yöllä uudestaan ja askeleet kuuluivat edelleen. Kuten jo sanoin, tammikuiset yöt ovat sysipimeitä, joten en nähnyt edes kättäni, saatikka ikkunasta ulos. En kumminkaan viitsinyt nousta mukavasta vuoteestani tutkimaan asiaa, vaan nukahdin taas ja heräsin vasta aamulla.
Arvaatte varmaan, että ikkunan alta tai seinän viereltä ei aamulla löytynyt mitään jälkiä. Yöllä ei ollut myöskään satanut lunta. Näin jälkikäteen on harmittanut, että ei tullut silloin yöllä mentyä ulos taskulampun kanssa katsomaan, mikä sitä ääntä piti.
En kumminkaan ala syyttämään kummituksia yörauhani häiritsemisestä, vaan todennäköisesti, kuten muutkin aavehavainnot, tämäkin johtuu ihmisen omasta mielestä. Esim. tässä tapauksessa oli
- pimeää (pimeä vaikuttaa ihmiseen)
- olin nukkumassa (tajunnan tila ei välttämättä ollut tarpeeksi virkeä, vaikka luulin olevani hereillä)
- luin siihen aikaan paljon yliluonnollista käsitteleviä kirjoja (eli psyykkeellä oli kaikki elementit kummituksen luomiseen)
Aqua vitae kirjoitti:- Ja mahdollisesti se, että kuinka kauan sitten tämä tapaus oli sattunut. Aika vääristää muistoja aika nätisti.
Palaa sivulle “Epätavalliset kokemukset ja havainnot”
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa