Itselle tulee pakokauhu piikeistä: Rokottamisesta, hemoglobiinin otosta ja veri näytteistä. Rokottaminen ei jostain syystä ole niin paha, mutta hemoglobiinin ottokin on jäänyt moneen vuoteen ottamatta ja joskus melkein joutunut taistelemaankin puoli tuntia lääkärin kanssa, kun oli jokin ihmeen tauti

Ja tuossa todellakin on kaikenlaisia oireita, joita nyt laiskana kopioin tuolta wikipediasta: vapina, hikoilu, huimaus, sydämen tykytys, voimakas halu paeta tilanteesta, kyvyttömyys hallita fyysisiä oireita ja jännittäminen. Ja muutenkin ei noista hemoglobiinin jutuista tulekaan mitään, kun käsi aina vetaisee pois ja sitten on repeymä sormessa, eikä sille voi mitään, että niin teen. Ja minulle tulee noita oireita myös, jos joku kaveri kertoo verikokeen otosta kyynertaipeesta Minulla käy silloin tuota sisäkyynertaivetta koskemaan ja tulee mielettömän pahaa oloa. Enkä oikein mielellään telkkarista halua nähdä sellaista, mutta ihmeesti kaikkea muuta piikittelyä mm. kauhuelokuvissa kestän. Tuo sisäkyynertaive on kaikista herkin alue jotenkin minulla, että pelkkä ajatuskin...
Piikkikammo pelko on todennäköisesti tullut lapsuudesta, kun ensimmäistä kertaa rokotettiin. Minulle sattui maailman hirvein terveydenhoitaja ja se vihasi minua ja jopa huusi ja minä menin kaikenmaailman pöytien alle piiloon ja itkemään. Noh, äiti totesi, että ei tästä tule mitään ja se rokottaminen meni seuraavaan kertaan ja silloin olikin paljon mukavempi terveydenhoitaja. Muistan tuon tapauksen ERITTÄIN hyvin, ja mistä sitä tietää että noin paha kauhu on tullutkin siitä.
Ennen olin erittäin paljon ukonilmojen ystävä, kunnes 7. luokalla syksyllä tapahtui periaatteessa elämäni mullistava käänne, että siinä se meni ukkostenkin pitäminen. Ennen aina rentouduin ukonilmojen aikaan, mutta nykyisin tulee kaikki vapinat, kylmyydet, tärinät ja vaikka sun mitkä. Ja saatanpa purskahtaa yks kaks itkuun, jos kuulen ukkosen pamahduksen. Tai oikeastaan ukkosen pelko on mennyt siihen asteelle, että menen sänkyyn ja melkein rukoilen siellä, aivan kuin pelkäisin ukkosen taas iskevän. Olenhan kuullut että ukkonen on iskenyt samaan henkilöönkin aina monta kertaa ja syytä ei tiedetä. Erikoista on myös se, että aavistan ukkosen tulon mm. päänsäryillä ja sitä särkyä on ukkosen aikaakin, inhottavaa tykytystä.
Toivon joskus kovasti, että voisin taas rakastaa ukonilmoja. Ja niin minä rakastankin ja pidän kaikenlaisista myrskyihin liittyvistä jutuista, mutta jostain syystä, kun olen kovasti yrittänyt, tulee niin mieletön pelko, että en tiedä mitä teen. Nyttenkin kirjoitan kädet kylminä, kun tulee mieleen se Italian reissun ukkonen. Mitkä jytinät ja olin pakokauhussa peiton alla niin pitkään kuin oli ukkonenkin ja siinähän äiti yritti rauhoitella.
Korkeanpaikan kammo on yksi ja sekin on voimakas minulla. En ollenkaan pysty menemään korkeilla paikoilla kaiteille, mutta sitten taas toisaalta ei kaikissakaan tapauksissa tule korkeanpaikan kammoa.
Seurustelukammo. Piste. Ja nyttenkin lähiaikoina tuli
taas ihmisiin epäluottamustakin. Se on vain elämäni tuuria

Yksin on parasta olla. Rakastan yksin elämää. Voi taivas... saan tehdä mitä haluan ja kukaan ei määräile minua eikä skitsoile ja kerro valheita minulle.
Eipä tässä nyt muuta tule mieleen

Sitten on sellaisia juttuja, joista itse pitää ja monet ihmiset kammoksuu

Jo, ala-asteella otin hämähäkkejä käsiini ja en niinkö tajunnut yhtään mitä pelottavaa niissä voisi olla ja luokkalaiset tytöt kauhistelivat silmät pulleina, kun otin ristilukinkin. Se jäi mieleen. Ja kaikki käärmeet on ihania jne. Ja nykyisin olen tykästynyt skorpioneihinkin.
Eli nähtävästi se on neulapelko - Belonofobia ja toinen: Astrafobia - salaman iskemäksi joutumisen pelko ja Brontofobia - ukkonen