MUODONMUUTOS, SIIRTYYMÄ JA KIRKASTUS
Kirjoittanut Judith Kusel (
www.judithkusel.com)
12.10.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olemme tällä hetkellä valtavan muodonmuutoksen, siirtymän ja kirkastuksen keskellä, ja tämä tapahtuu monissa kerroksissa, ei vain yhdessä.
Hyvin moni valotyöntekijä toimii jo 5D:ssä, ja jotkut vielä korkeammalla. Olemme selviytyneet tästä, ja selviydymme tästä.
Jotkut meistä on kutsuttu vuosia sitten ja jotkut hiljattain, ja jotkut ovat juuri heränneet. Sillä ei ole merkitystä, missä tai milloin. Sillä on merkitystä, että pidämme 5D-taajuuden vakaana kehoissamme ja kentissämme.
Minua muistutettiin tästä viime viikolla, kun minun täytyi yhtäkkiä olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka oli lähes hysteerinen, koska perhettä uhkasi toinen kuolema muutaman kuukauden sisällä. Tietysti avasin sydämeni, mutta jotenkin tämä heijasti hyvin paljon sitä, miten useimmat ihmiset käsittelevät kuolemaa ja kuolemista. Loppu on aina vain alku.
Minulle kuolema merkitsee vain fyysisen astian karistamista, kun sielu menee eteenpäin, palaa alkupäiseen sielumuotoonsa ja jatkaa sitten elämää muualla.
Jokainen sielu maan päällä on alkujaan muista galakseista, tähdistöistä ja tähtikunnista, ja sielusi on ikuisesti yhteydessä siihen. Myös sielusi puumerkkilaulu on aina virittynyt tähän alkuperäiseen kotiin ja pyhiin geometrisiin symboleihisi, myös sieluväreihisi.
Elämä ei jätä koskaan tyhjiötä. Kun yksi sielu lähtee tältä planeetalta, muita sieluja astuu välittömästi sisään, tai lemmikkejä, tai mitä tahansa, täyttämään tuon tyhjiön. Ja se voi olla yksi sielu tai monta sielua tai olentoja näkymättömissä ulottuvuuksissa. Meitä ei jätetä koskaan yksin.
Olen ollut monta vuotta mukana kirkossa, ja pidin myös pyhäkoulutunteja ja kaikkea muuta, kun olin kirjastonhoitaja ja näin olen osallistunut paljon yhteisöpalveluihin koko elämäni.
Meillä oli Saksasta pastori, joka työskenteli sairaaloissa, ja hän sanoi minulle jotain, mitä en koskaan unohda: ”Sinun täytyy sanoa hyvästi rakkaillesi, ennen kuin he makaavat kuolinvuoteellaan. Sillä silloin hyvin monet takertuvat keskeneräisten asioiden vuoksi, kun he eivät ole tehneet sitä ennen tätä.”
Sitten hän pyysi minua puhumaan lapsille kuolemasta. Olin melko tyrmistynyt, mutta sitten hän sanoi jotain muuta: ”Nykyaikana ihmiset eivät valmistele lapsiaan kuolemaan, ja nämä näkevät televisiossa tai elokuvissa, että ”pahikset” kuolevat, joten silloin kun lemmikki, vanhempi tai isovanhempi kuolee, he eivät osaa käsitellä sitä.”
No, tein sen, ja minulla oli hyvin uskomattomia kokemuksia tuona päivänä. Minulla oli tunnillani poika nimeltä Karl, joka oli klassinen esimerkki hyperaktiivisesta pojasta, ja annoin aina hänen juoksennella, sillä tiesin, ettei näissä lapsissa, erityisesti pojissa, ole mitään vikaa. Heillä on vain liikaa energiaa ja heidän pitäisi oikeasti olla ulkona luonnossa – juosta, sotkea itsensä ja olla onnellinen. Tuona päivänä muut lapset kuuntelivat kertoessani, ettei kuolema ole loppu ja että se tapahtuu kaikille, myös lapsille.
Kun he olivat lähteneet, Karl tuli istumaan viereeni, ja kävimme tämän pojan kanssa uskomattomimman keskustelun kuolemasta ja sen jälkeisestä elämästä, kuin minulla on koskaan ollut elämässäni. Hän kertoi minulle asioita, jotka koskettivat todella sydäntäni ja sieluani, ja olen kiitollinen tästä lapsesta, joka opetti minulle hyvin paljon.
Todellisuudessa ei ole kuolemaa – jätetään ainoastaan maa-astia, kun sielun elämä jatkuu loputtomiin. Kenties niinä hetkinä, kun katastrofi iskee, meitä muistutetaan eniten omasta kuolevaisuudestamme. Näin on enimmäkseen siksi, että takerrumme asioihin, ihmisiin ja kaikkeen. Pelkäämme eniten omaa kuolevaisuuttamme. Mitä pelättävää siinä kuitenkaan todellisuudessa on?
Muistan, kun yksi aktiivisimmista kirjastossani kävijöistä, joka rakasti tikkipeittojen tekemistä - ja oli aloittanut myös tikkipeittoryhmän - ja joka asui maatilalla, oli muuttanut juuri unelmiensa taloon, jonka hänen aviomiehensä oli lopultakin rakentanut heille. He olivat lomalla rannikolla, kun he saivat viestin, että heidän talonsa oli tuhoutunut tulipalossa. Talosta ja sen irtaimistosta ei ollut mitään jäljellä, sillä kaasupullot olivat räjähtäneet myös.
Yhtenä päivänä tapasin naisen kaupungissa, ja kysyin, miten hänellä meni. Hänellä oli leveä hymy kasvoillaan, ja hän sanoi näin: ”Kun se kaikki tapahtui, olin järkyttynyt, mutta myös helpottunut. Tiedän, että se kuulostaa hassulta, mutta oivalsin, että kaikki tuo tavara painoi minua alas, pidätteli minua tavalla tai toisella, myös suvun perintökalleudet. Kuitenkin se tapa, jolla ihmiset tulivat tueksemme ja auttoivat meitä, ja se rakkaus jota he osoittivat, myös täysin tuntemattomat, oli arvokkaampaa kuin mikään, mitä menetimme tuossa tulipalossa. Mutta se oli koskettavinta, että kaikki naiset tikkipeittoryhmässäni liittyivät yhteen ja keräsivät kaikki tikkipeittomallini, ja kaikki keräsivät materiaalitilkkuja yhteen, ja tosiaankin sain ne kaikki taas takaisin, ja enemmän. Minulle se oli enemmän, kuin osaan kiittää. Pelkkä elossa oleminen on lahja, mutta jos minun täytyisi lähteä tästä kehosta huomenna, se tapahtuisi ilman katumista. Vain kiitollisuuden ja rakkauden kera.”
Tällaisina aikoina koko arvojärjestelmämme muuttuvat. Yhtäkkiä sellainen menettää merkityksensä, mitä ilman emme uskoneet voivamme elää, ja se minkä tunsimme aina olevan koko elämämme, haihtuu sumuna ilmaan.
Alamme ymmärtää, että elämän todellinen tarkoitus on sisällämme, ja jumalainen yhteytemme koko elämään ja kaikkiin elämänmuotoihin ja koko universumiin.
Ja elämästä tekee arvokkaan nuo kalliit ykseyden, yhtenäisyyden, jaetun nauru ja jaettujen kyynelien hetket, ja ennen kaikkea, ne gnosiksen hetket, jolloin voimme todella nähdä.
Se on rakkaan lemmikin silmissä.
Se on ohikulkevien ihmisten kasvoilla, ja niiden silmissä, joita rakastamme, myös täysin tuntemattomien hymyssä.
Nuo keskinäisen yhteyden hetket.
Ilon hetket.
Kuitenkin enemmän kuin tämä rakkaus, puhtaimmassa muodossaan, kaikenkattava rakkaus kaikkia aistivia olentoja ja koko elää kohtaan, kuolematon.
Kiitin juuri tänä aamuna jumalaa tästä elämästä, kaikesta mitä nyt tapahtuu, syvästä tuntemattomasta ja kuitenkin tunnetusta.
Kyvystä hengittää, ja kyvystä siunata Maa, vedet, ilma, tulet ja kaikki Maan sisällä, päällä ja ympärillä.
Miten siunattuja olemmekaan.
Ja ennen kaikkea siitä, että sydämiä avautuu maailmanlaajuisesti ja että todellisuudessa olemme yhtä perhettä.
Yksi sydän. Yksi sielu. Yksi olento.
”Kuolema on suuri opettaja. Mutta niin on myös elämä. Jonkin sen aspektin kieltäminen itseltämme, on elämän itsensä kieltämistä!” Leo Buscaglia
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.