Randista löytyy paljonkin keskustelua tiedemiesten keskuudessa. Tietoa löytyy netistä, mutta hietän tähän kuitenkin yhden linkin:
http://www.dailygrail.com/features/the- ... -challenge
Kannattaa tuosta lukea varsinkin alhaalla olevat kommentit. Tiedemiehistä mm. Dean Radin on maininnut julkisesti kantansa Randia kohtaan. Randi on jäänyt kiinni valehtelustakin useita kertoja. Hän on julkisesti mm. kertonut, että teki laajamittaisia kokeita koirilla debunkatessaan koirilla tehtyä telepatiatutkimusta, mutta myöhemmin kun tuloksia pyydettiin, niin Randi kertoi, että hän ei ollut tehnyt kuin muutaman kokeen ja tulokset olivat mystisesti vain hävinneet.
Randin miljoonan dollarin “koe” on yksi niistä kiistellyimmistä. Hän vaatii tuloksia 1/1,000,000 eli jos vaikka luet toisen ihmisen mielen 999,998 kertaa, mutta kaksi menee pieleen, niin et saa miljoonaa dollaria (tämä taitaa olla nykyään muutettu muistaakseni 1/100,000). Toiseksi kokeista tehdään vain rajoitetusti ja joku laski, että nykyisellä koetahdilla menisi muistaakseni 13-vuotta että saisi edes tuota miljoonaa koetta tehtyä. Kolmanneksi tähän osallistuneet antavat kaikki oikeudet tiedon julkaisemiseen Randille, jolloin hän voi estää toisien julkaisemasta mm. väärinkäytöksiä Randin taholta. Neljänneksi Randi ei ole minkääntason tiedemies ja hänen kokeena ovat joillekkin epämiellyttäviä ja niiden olosuhteet on monien mielestä tehty tarkoituksella tukaliksi. Viidenneksi Randi ei edes hyväksy kaikkia henkilöitä mukaan kokeisiinsa.
Tässä linkki, josta voi lukea lisää skeptikosta, joka otti Randin skeptiseen tutkiskeluun:
http://www.skepticalinvestigations.org/ ... _Randi.htm
Jos olisit hyvä uimaan ja pystyisit uimaan esim. sadan metrin matkan muutamassa minuutissa, niin menisitö kokeeseen, jossa sinun pitäisi uida onnistuneesti 999,999 kertaa putkeen (yksi saisi jopa mennä väärin) todistaaksesi, että osaat sen tehdä? Jos sinulla menisi kaksi kertaa väärin, mutta onnistuisit 999,998 kertaa, niin Randi julistaisi, että sinä olet epäonnistunut, etkä osaa uida sadan metrin matkaa muutamaan minuuttiin. Osallistuisitko mielelläsi tällaiseen kokeeseen tai muuhun vastaavaan?
Monet ovat väittäneet ettei Randi ota vastaan ihmisiä joiden kykyjä ei pysty testiolosuhteissa sulkemaan pois. Ylläolevassa wikipedia jutussakin mainitaan eräs näistä. Rico Kolodzey, joka väittämänsä pystyi olemaan syömättä vaikka vuosia. Tällaisia kavereitahan on uutisoitu ympäri maailman useampia, ja ihmisiä elää ilman sydämiäkin, niin ei väite tunnu kaukaa haetultakaan. Ainakin vähintään depunkkaamisen arvoiselta. Testattavanahan tällainen tapaus olisi ihanan yksinkertainen, pistetään mies valvottuun koppiin, ja siellähän on kunnes pyytää ulos, tai kunnes olisi käytännöllisesti ottaen pitänyt olla kuollut jo.
Ja olipa pienenä sivumainintana myös että Uri gelleri näemmä 'todisti' testeissä kykynsä, mutta tulokset jätettiin julkaisematta 'huonojen kontrollimenetelmien takia'.
Uri Geller kirjoitti:Lets say I wasn’t real, lets say for the last years I’ve fooled the journalists, the scientists, my family, my friends.. You.. If I managed to fool them, I must be the greatest..?
Kieltämättä olen kyllästynyt Randin käytöstä vasta-argumenttina
Onhan kuitenkin ymmärrettävä fakta että jos kyselet sähköpostitse itse huijariorganisatiolta (olkoon se tässä Randin organisaation jokin jäsen, tai vaikka mikä tahansa huijaus new age liike tjsp.) niin tuskin sieltä tulee vastausta, että "kyllä kusetamme ihmisiä minkä kerkiämme". Joten vastaukset mahdollisesta vilpistä on pakko hommata jotakin muuta kanavaa pitkin, tutkimalla vaikka sitten noin kun ensimmäisen viestin linkin takaa löytyy.
Randin miljoonan dollarin “koe” on yksi niistä kiistellyimmistä. Hän vaatii tuloksia 1/1,000,000 eli jos vaikka luet toisen ihmisen mielen 999,998 kertaa, mutta kaksi menee pieleen, niin et saa miljoonaa dollaria (tämä taitaa olla nykyään muutettu muistaakseni 1/100,000). Toiseksi kokeista tehdään vain rajoitetusti ja joku laski, että nykyisellä koetahdilla menisi muistaakseni 13-vuotta että saisi edes tuota miljoonaa koetta tehtyä.
Kolmanneksi tähän osallistuneet antavat kaikki oikeudet tiedon julkaisemiseen Randille, jolloin hän voi estää toisien julkaisemasta mm. väärinkäytöksiä Randin taholta.
Viidenneksi Randi ei edes hyväksy kaikkia henkilöitä mukaan kokeisiinsa.
Jos olisit hyvä uimaan ja pystyisit uimaan esim. sadan metrin matkan muutamassa minuutissa, niin menisitö kokeeseen, jossa sinun pitäisi uida onnistuneesti 999,999 kertaa putkeen (yksi saisi jopa mennä väärin) todistaaksesi, että osaat sen tehdä? Jos sinulla menisi kaksi kertaa väärin, mutta onnistuisit 999,998 kertaa, niin Randi julistaisi, että sinä olet epäonnistunut, etkä osaa uida sadan metrin matkaa muutamaan minuuttiin. Osallistuisitko mielelläsi tällaiseen kokeeseen tai muuhun vastaavaan?
...on yhtä tyhjän kanssa ehtojensa ja henkilöiden poissulkemiensiensa kanssa.
On mahdoton depunkata kaikkia ihmisiä erikseen, joten tuo on paras paikkaava vaihtoehto...
Kuten Randi tuntuu monessa paikassa sanovan enemmän tai vähemmän.. "tän yhen jutun ku selitän pois, niin loppuja ei tarttekkaan selitellä ku ne kaatuu samaa rataa".
Tai no, ehkä skeptisismi pitäisikin kirjoittaa isolla, Randilla kun ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.
Jep, uuden säännöksen mukaan, applicantilla täytyy olla jonkilainen julkisuuden referenssi, sanomalehtiartikkeli tai radio/tv-esiintyminen. Uskon, että tämäkin on tehty ajan ja rahan säästämiseksi.
Kuten Randi tuntuu monessa paikassa sanovan enemmän tai vähemmän.. "tän yhen jutun ku selitän pois, niin loppuja ei tarttekkaan selitellä ku ne kaatuu samaa rataa".
En ole itse huomannut missään vaiheessa tätä asennetta. Voitko kenties lainata?
Springheel Jack kirjoitti:Näin olen joo kuullut, että sitä Randin milliä ei tulla koskaan maksamaan kenellekään, koska joku epäilyksen häivä runnotaan vaikka väkisin suorituksen ylle. Eli pelkkä mainostemppu, jolla voidaan medioissa elvistellä.
Springheel Jack kirjoitti:Skeptikoille ei ole tärkeintä jonkin asian kumoaminen, vaan se naurunalaiseksi saattaminen.
Palaa sivulle “Skeptismi ja pseudotieteet”
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa