Carolina Oquendo
Lähetetty: 20 Loka 2024, 15:31
RAKAS MESTARI ... MITEN VOIN TUNTEA TURVAA OIKEASTI?
Koonnut Carolina Oquendo (www.crimsoncircle.com)
Lokakuun 2024 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kysymys: Rakas mestari, tiedän, että olemme puhuneet itseni ilmaisemisesta – että on tärkeää päästä ulos tuosta maankuulusta kaapista ja lakata pidättelemästä. Mutta rehellisesti sanottuna, en tunne turvaa ollakseni täysin auki ja jakaakseni viisauttani. On edelleen jotain viipyilevää pelkoa.
Haluaisin voida saada sinut yhtäkkiä tuntemaan täydellistä turvaa, ja haluaisin voida rentouttaa kehosi täysin, koska kehosi on hyvin kireä, koska se on turvaton. Haluaisin voida heilauttaa taikasauvaa ja saada mielesi olemaan rauhallinen, koska mielesi tuntee turvattomuutta. Haluaisin voida kertoa sielullesi, jumaluudellesi, että täällä on turvallista. On turvallista tulla tänne. Mutta et usko sitä, joten pidät sen loitolla, pienen etäisyyden päässä. Erityisesti kun tulet ”minä olen” -mestaruuteesi, tässä todellisuudessa tuntuu vielä turvattomammalta.
Siis olet täällä tuon valaistumisintohimon ja -halun kanssa. Olet täällä ja valitset olla ruumiillistunut mestari, mutta et tunne turvaa. Iso ongelma.
Olet niin tottunut mieleen ja sen peleihin, ettet edes oivalla, että oikeasti juuri se estää sinua tuntemasta turvaa. Se on pelin pelaamista.
Mieli tuo sisään pelon. Useimmat ihmiset juoksevat sitä karkuun. Ja tavallaan voit juosta pois kehostasi – tavallaan – mutta oikeasti et voi juosta kovin kauas mielestäsi. Helvetti on mielessä. Pimeys ja demonit ovat mielessä. Ne eivät ole tuolla jossain, ne eivät ole sänkysi alla. Se ovat aivan tässä.
Et oikeasti oivalla vielä sitä turvattomuuden tasoa, jolla olet toiminut. Ja olet selviytynyt siitä. Olet vahvistanut itseäsi. Olet löytänyt selviytymistaidot. Olet löytänyt tapoja pitää kaikki nämä turvattomat asiat loitolla. Mutta sinä tiedät ja minä tiedän, että ne ovat heti ovella. Ne ovat heti ovella, ja näin pidät itsesi enemmän ja enemmän ja enemmän rajoittuneena. 1)
Kysymys: Tiedätkö, mikä on hassua? Ajattelin aina, että loin turvallisen tilan ympärilleni, tavallisesti kotona tai luonnossa. Mutta käy ilmi, että tuo turvattomuus tuli itsestäni.
On tärkeää, että on tuo turvallinen tila itsellesi, sisäinen paikka. Se ei ole ajattelun paikka. Toisin sanoen, se ei ole: ”Luon turvallisen tilan tähän ja menen siihen.” Mieltä ei ole itse asiassa ohjelmoitu siihen, koska se tunkeutuu myös turvalliseen tilaan.
Olet yrittänyt tehdä sitä unitilassa, mennä turvalliseen tilaan, mutta olet löytänyt itsesi sieltä. Aspektisi ovat löytäneet sinut. Yrität pitää sen jossain kaukaisessa piilopaikassa. Ne löytävät sinut. Ne koputtavat ovellesi. Vaikket päästä niitä sisään, ne tietävät tarkkaan, missä se on.
Et voi ajatella sitä. Et voi sanoa: ”Voi, löydän sen. Ajattelen turvallista tilaani. Olen turvassa. Olen turvassa.” Se ei toimi. Turvallisuuden täytyy olla todellista.
Puhutaanpa todellisesta turvallisuudesta. Ei ulkopuolisesta maailmasta. Puhutaan sinusta itsestäsi. Et ole oikeasti turvassa siellä. Ei ole kai paljon itseluottamusta. Kanniskelet edelleen paljon vanhoja lupauksia, vanhoja syyllisyyksiä, vanhoja ongelmia. Se ovat tavallaan kovettuneet sisällesi kuin temppelin pilarit. Niistä on tullut tavallaan rakenne tietoisuuteen.
Miten voit tuntea turvaa, kun kanniskelet edelleen menneisyyttä? Miten voit tuntea turvaa, kun tuot edelleen esiin asioita, jotka tapahtuivat 10 vuotta sitten, 50 vuotta tai 5000 vuotta sitten? Miten voit tuntea turvaa, kun palaat jatkuvasti muistoihin menneisyydestä? Miten voit tuntea turvaa, kun on noita jatkuvia muistutuksia, ovat ne sitten aspekteiltasi, mielestäsi tai myös sydämestäsi siitä, mitä teit väärin – epäonnistumiset, muiden loukkaamiset, sen tavan tuomitseminen miten kasvatit lapsesi, valheet joita kerroit muille ihmisille, koska niitä oli mukavampaa kertoa kuin totuus? Miten voit tuntea turvaa, kun kanniskelet edelleen noita asioita? Se saa itse asiassa ulkopuolisen maailman näyttämään melko turvalliselta siihen verrattuna.
Nuo ovat niitä nauhoja, jotka soivat, kun yrität tehdä jotain uutta, luovaa, hauskaa. Sinulla soi näitä nauhoja menneisyydestä – ”Epäonnistuin tässä.”
No, ne olivat muureja ja esteitä. Ne olivat rajoituksia. Ja silloin kun aloit käyttäytyä kuin ”minä olen”, kuin mestari, hyvin nuorella iällä, ja helvetti pääsi irti sen vuoksi, niin vetäydyit. Osittain, koska et halunnut saada heitä tuntemaan turvattomuutta sen käyttäytymisen vuoksi, jonka he tunsivat kummalliseksi tai epätavalliseksi. Silloin kun ilmaisit sitä, ei ollut kovin turvallista.
Nyt sanot: ”No, en muista tapahtuneen sellaista.” Juuri niin. Et muista, mutta se tapahtui. Sulkeuduit – et välttämättä edes muista mitään tapahtumaa tai tapahtumia, mutta minä olin paikalla. Näin tuon sulkeutumisen.
Olet tavallaan sulkeutunut tai luonut keinotekoisia ratkaisuja turvallisuuteen.
Siellä ei ole turvallista. Ei kaikkien noiden tietoisuutesi laastien ja tiiliskivien kera, sellaisten asioiden kuten syyllisyys, häpeä, inho, tuomitseminen. Ja ne pitävät kasassa hyvin valheellisen tietoisuustalon. 2)
Kysymys: Ymmärrän, mitä sanot (no, olet takonut sitä päähäni jo jonkin aikaa) ja tarpeen olla avoin ja päästää irti noista vanhoista ”nauhoista”. Mutta on edelleen pelkoa tai paniikkia, joka jähmettää minut paikoilleen. Minulla on tämä syvään juurtunut tunne, että olen seinää vasten, jolloin en voi pidätellä enää TAI ottaa seuraavaa askelta.
Olet investoinut ihmistietoisuutesi kaikkiin tiiliskiviin ja laastiin. Niinpä jatkat vain tiiliskivien ja laastin lisäämistä, toivoen, että joku päivä tämä hulluus loppuu.
Mitä jos nuo muurit sortuisivat? Vaikka ne romahtaisivat alas ja tapahtuisi valtava luhistuminen ja pölyä ja pirstaleita olisi kaikkialla. Mutta sitten kun tuo pöly ja pirstaleet häviäisivät, ei olisi enää muuria, vankiloita, pelkoja, turvattomuuden tunnetta. Näiden vanhojen tietoisuusmuurien ja tiiliskivien ulkopuolella oli todellinen ”minä olen” -olemuksen vapaus, myös turvattomassa maailmassa, mutta ei ole enää turvatonta sisälläsi. 3)
Mielenkiintoista kyllä, pelko näyttää kovasti kuin Klonkulta ”Tarussa sormusten herrasta”, joka ei halua päästää irti ”kallisarvoisestaan”, tavallaan tarviten sitä pakkomielteisesti selviytyäkseen. Ja tiedän, etten voi taistella sitä (siitä ei synny mitään), enkä voi ajatella sitä (mieli on hyödytön tässä), siis ainoa asia on jäljellä, on olla tietoinen siitä. Mutta riittääkö se?
Turvallisuus sisällä tulee, kun antaa anteeksi itselleen.
Anteeksianto ei ole ehkä, mitä luulet sen olevan. Anteeksianto ei sano: ”Voi, tein näitä huonoja asioita. Nyt päästän siitä kaikesta irti.” Ei. Noita pisteitä ei voi yhdistellä tuolla tavalla.
Anteeksianto mestaruudessa on viisautta.
Silloin kun sinussa ei ole viisautta – viisautta, jota olet oppinut jokaisesta kokemuksesta, viisautta ettet palaa takaisin matalaan tietoisuuteen, tiheään tietoisuuteen, viisautta että olet jumalainen, viisautta että olet olemassa. Se on ydinviisaus, josta kaikki muu viisaus tulee – ”Olen olemassa.”
Nimittäin, myös yksinkertainen ”olen olemassa, minä olen” on anteeksiannon ilmaisua.
”Olen olemassa. Minä olen mitä olen.” Se on anteeksiantoa.
Se vapauttaa sinut syyllisyydestä, häpeästä, tuomitsemisesta, kritiikistä.
”Olen olemassa.” Se on anteeksiantoa.
Tämä ei ole mentaalinen asia. Tämä ei ole seremonia, joka sinun täytyy tehdä – pirskottaa vettä pääsi päälle antaaksesi anteeksi. Anteeksianto on todellisuudessa viisautta. Se vapauttaa sinut, ja tuo viisaus on ”olen olemassa”.
Se on tuo turvallinen tila. Se ei ole pieni huone isossa talossa. Se ei ole pieni ajatus, jonka luo voit juosta, yrittäen toistaa sitä itsellesi. Se on tunne. Se on todellisuus. Se on tietäminen. Se on turvallisuus.
Ei voi tuntea turvaa, kun ei ole saanut anteeksi itsessään.
Se on yhdistymistä omaan viisauteesi. Se on siinä. Yhdistymistä ”olen olemassa” -tilaan. Se on siinä.
Voidaksesi antaa itsesi avautua ja olla tuo ruumiillistunut mestari, et voi piiloutua. Et voi pidätellä, koska todellinen mestaruus, luovuus, ilo, vain tulee ulos. 4)
Se ei ole asioiden ajattelemista läpi. Se ei ole yritystä laittaa niitä logiikan kivoihin ja nätteihin pikkulaatikkoihin. Se on puhdasta sallimista, avautumista. Ei enää esteitä. Ei enää puolustusmekanismeja. Ei enää yritystä suojella osiasi pidättelemällä energioita, koska se mitä nyt tulee, ei ole ulkoa. Se mitä nyt tulee, on ymmärrys ja havainto kaikista näistä osistasi. 5)
*
Lähteet:
1) Löytäminen-sarja – shoud 7
2) Löytäminen-sarja – shoud 7
3) Löytäminen-sarja – shoud 7
4) Löytäminen-sarja – shoud 7
5) ALT-sarja – shoud 6
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Koonnut Carolina Oquendo (www.crimsoncircle.com)
Lokakuun 2024 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kysymys: Rakas mestari, tiedän, että olemme puhuneet itseni ilmaisemisesta – että on tärkeää päästä ulos tuosta maankuulusta kaapista ja lakata pidättelemästä. Mutta rehellisesti sanottuna, en tunne turvaa ollakseni täysin auki ja jakaakseni viisauttani. On edelleen jotain viipyilevää pelkoa.
Haluaisin voida saada sinut yhtäkkiä tuntemaan täydellistä turvaa, ja haluaisin voida rentouttaa kehosi täysin, koska kehosi on hyvin kireä, koska se on turvaton. Haluaisin voida heilauttaa taikasauvaa ja saada mielesi olemaan rauhallinen, koska mielesi tuntee turvattomuutta. Haluaisin voida kertoa sielullesi, jumaluudellesi, että täällä on turvallista. On turvallista tulla tänne. Mutta et usko sitä, joten pidät sen loitolla, pienen etäisyyden päässä. Erityisesti kun tulet ”minä olen” -mestaruuteesi, tässä todellisuudessa tuntuu vielä turvattomammalta.
Siis olet täällä tuon valaistumisintohimon ja -halun kanssa. Olet täällä ja valitset olla ruumiillistunut mestari, mutta et tunne turvaa. Iso ongelma.
Olet niin tottunut mieleen ja sen peleihin, ettet edes oivalla, että oikeasti juuri se estää sinua tuntemasta turvaa. Se on pelin pelaamista.
Mieli tuo sisään pelon. Useimmat ihmiset juoksevat sitä karkuun. Ja tavallaan voit juosta pois kehostasi – tavallaan – mutta oikeasti et voi juosta kovin kauas mielestäsi. Helvetti on mielessä. Pimeys ja demonit ovat mielessä. Ne eivät ole tuolla jossain, ne eivät ole sänkysi alla. Se ovat aivan tässä.
Et oikeasti oivalla vielä sitä turvattomuuden tasoa, jolla olet toiminut. Ja olet selviytynyt siitä. Olet vahvistanut itseäsi. Olet löytänyt selviytymistaidot. Olet löytänyt tapoja pitää kaikki nämä turvattomat asiat loitolla. Mutta sinä tiedät ja minä tiedän, että ne ovat heti ovella. Ne ovat heti ovella, ja näin pidät itsesi enemmän ja enemmän ja enemmän rajoittuneena. 1)
Kysymys: Tiedätkö, mikä on hassua? Ajattelin aina, että loin turvallisen tilan ympärilleni, tavallisesti kotona tai luonnossa. Mutta käy ilmi, että tuo turvattomuus tuli itsestäni.
On tärkeää, että on tuo turvallinen tila itsellesi, sisäinen paikka. Se ei ole ajattelun paikka. Toisin sanoen, se ei ole: ”Luon turvallisen tilan tähän ja menen siihen.” Mieltä ei ole itse asiassa ohjelmoitu siihen, koska se tunkeutuu myös turvalliseen tilaan.
Olet yrittänyt tehdä sitä unitilassa, mennä turvalliseen tilaan, mutta olet löytänyt itsesi sieltä. Aspektisi ovat löytäneet sinut. Yrität pitää sen jossain kaukaisessa piilopaikassa. Ne löytävät sinut. Ne koputtavat ovellesi. Vaikket päästä niitä sisään, ne tietävät tarkkaan, missä se on.
Et voi ajatella sitä. Et voi sanoa: ”Voi, löydän sen. Ajattelen turvallista tilaani. Olen turvassa. Olen turvassa.” Se ei toimi. Turvallisuuden täytyy olla todellista.
Puhutaanpa todellisesta turvallisuudesta. Ei ulkopuolisesta maailmasta. Puhutaan sinusta itsestäsi. Et ole oikeasti turvassa siellä. Ei ole kai paljon itseluottamusta. Kanniskelet edelleen paljon vanhoja lupauksia, vanhoja syyllisyyksiä, vanhoja ongelmia. Se ovat tavallaan kovettuneet sisällesi kuin temppelin pilarit. Niistä on tullut tavallaan rakenne tietoisuuteen.
Miten voit tuntea turvaa, kun kanniskelet edelleen menneisyyttä? Miten voit tuntea turvaa, kun tuot edelleen esiin asioita, jotka tapahtuivat 10 vuotta sitten, 50 vuotta tai 5000 vuotta sitten? Miten voit tuntea turvaa, kun palaat jatkuvasti muistoihin menneisyydestä? Miten voit tuntea turvaa, kun on noita jatkuvia muistutuksia, ovat ne sitten aspekteiltasi, mielestäsi tai myös sydämestäsi siitä, mitä teit väärin – epäonnistumiset, muiden loukkaamiset, sen tavan tuomitseminen miten kasvatit lapsesi, valheet joita kerroit muille ihmisille, koska niitä oli mukavampaa kertoa kuin totuus? Miten voit tuntea turvaa, kun kanniskelet edelleen noita asioita? Se saa itse asiassa ulkopuolisen maailman näyttämään melko turvalliselta siihen verrattuna.
Nuo ovat niitä nauhoja, jotka soivat, kun yrität tehdä jotain uutta, luovaa, hauskaa. Sinulla soi näitä nauhoja menneisyydestä – ”Epäonnistuin tässä.”
No, ne olivat muureja ja esteitä. Ne olivat rajoituksia. Ja silloin kun aloit käyttäytyä kuin ”minä olen”, kuin mestari, hyvin nuorella iällä, ja helvetti pääsi irti sen vuoksi, niin vetäydyit. Osittain, koska et halunnut saada heitä tuntemaan turvattomuutta sen käyttäytymisen vuoksi, jonka he tunsivat kummalliseksi tai epätavalliseksi. Silloin kun ilmaisit sitä, ei ollut kovin turvallista.
Nyt sanot: ”No, en muista tapahtuneen sellaista.” Juuri niin. Et muista, mutta se tapahtui. Sulkeuduit – et välttämättä edes muista mitään tapahtumaa tai tapahtumia, mutta minä olin paikalla. Näin tuon sulkeutumisen.
Olet tavallaan sulkeutunut tai luonut keinotekoisia ratkaisuja turvallisuuteen.
Siellä ei ole turvallista. Ei kaikkien noiden tietoisuutesi laastien ja tiiliskivien kera, sellaisten asioiden kuten syyllisyys, häpeä, inho, tuomitseminen. Ja ne pitävät kasassa hyvin valheellisen tietoisuustalon. 2)
Kysymys: Ymmärrän, mitä sanot (no, olet takonut sitä päähäni jo jonkin aikaa) ja tarpeen olla avoin ja päästää irti noista vanhoista ”nauhoista”. Mutta on edelleen pelkoa tai paniikkia, joka jähmettää minut paikoilleen. Minulla on tämä syvään juurtunut tunne, että olen seinää vasten, jolloin en voi pidätellä enää TAI ottaa seuraavaa askelta.
Olet investoinut ihmistietoisuutesi kaikkiin tiiliskiviin ja laastiin. Niinpä jatkat vain tiiliskivien ja laastin lisäämistä, toivoen, että joku päivä tämä hulluus loppuu.
Mitä jos nuo muurit sortuisivat? Vaikka ne romahtaisivat alas ja tapahtuisi valtava luhistuminen ja pölyä ja pirstaleita olisi kaikkialla. Mutta sitten kun tuo pöly ja pirstaleet häviäisivät, ei olisi enää muuria, vankiloita, pelkoja, turvattomuuden tunnetta. Näiden vanhojen tietoisuusmuurien ja tiiliskivien ulkopuolella oli todellinen ”minä olen” -olemuksen vapaus, myös turvattomassa maailmassa, mutta ei ole enää turvatonta sisälläsi. 3)
Mielenkiintoista kyllä, pelko näyttää kovasti kuin Klonkulta ”Tarussa sormusten herrasta”, joka ei halua päästää irti ”kallisarvoisestaan”, tavallaan tarviten sitä pakkomielteisesti selviytyäkseen. Ja tiedän, etten voi taistella sitä (siitä ei synny mitään), enkä voi ajatella sitä (mieli on hyödytön tässä), siis ainoa asia on jäljellä, on olla tietoinen siitä. Mutta riittääkö se?
Turvallisuus sisällä tulee, kun antaa anteeksi itselleen.
Anteeksianto ei ole ehkä, mitä luulet sen olevan. Anteeksianto ei sano: ”Voi, tein näitä huonoja asioita. Nyt päästän siitä kaikesta irti.” Ei. Noita pisteitä ei voi yhdistellä tuolla tavalla.
Anteeksianto mestaruudessa on viisautta.
Silloin kun sinussa ei ole viisautta – viisautta, jota olet oppinut jokaisesta kokemuksesta, viisautta ettet palaa takaisin matalaan tietoisuuteen, tiheään tietoisuuteen, viisautta että olet jumalainen, viisautta että olet olemassa. Se on ydinviisaus, josta kaikki muu viisaus tulee – ”Olen olemassa.”
Nimittäin, myös yksinkertainen ”olen olemassa, minä olen” on anteeksiannon ilmaisua.
”Olen olemassa. Minä olen mitä olen.” Se on anteeksiantoa.
Se vapauttaa sinut syyllisyydestä, häpeästä, tuomitsemisesta, kritiikistä.
”Olen olemassa.” Se on anteeksiantoa.
Tämä ei ole mentaalinen asia. Tämä ei ole seremonia, joka sinun täytyy tehdä – pirskottaa vettä pääsi päälle antaaksesi anteeksi. Anteeksianto on todellisuudessa viisautta. Se vapauttaa sinut, ja tuo viisaus on ”olen olemassa”.
Se on tuo turvallinen tila. Se ei ole pieni huone isossa talossa. Se ei ole pieni ajatus, jonka luo voit juosta, yrittäen toistaa sitä itsellesi. Se on tunne. Se on todellisuus. Se on tietäminen. Se on turvallisuus.
Ei voi tuntea turvaa, kun ei ole saanut anteeksi itsessään.
Se on yhdistymistä omaan viisauteesi. Se on siinä. Yhdistymistä ”olen olemassa” -tilaan. Se on siinä.
Voidaksesi antaa itsesi avautua ja olla tuo ruumiillistunut mestari, et voi piiloutua. Et voi pidätellä, koska todellinen mestaruus, luovuus, ilo, vain tulee ulos. 4)
Se ei ole asioiden ajattelemista läpi. Se ei ole yritystä laittaa niitä logiikan kivoihin ja nätteihin pikkulaatikkoihin. Se on puhdasta sallimista, avautumista. Ei enää esteitä. Ei enää puolustusmekanismeja. Ei enää yritystä suojella osiasi pidättelemällä energioita, koska se mitä nyt tulee, ei ole ulkoa. Se mitä nyt tulee, on ymmärrys ja havainto kaikista näistä osistasi. 5)
*
Lähteet:
1) Löytäminen-sarja – shoud 7
2) Löytäminen-sarja – shoud 7
3) Löytäminen-sarja – shoud 7
4) Löytäminen-sarja – shoud 7
5) ALT-sarja – shoud 6
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.