Olen aika äskettäin menettänyt äkkiseltään nuorehkon äitini.
Oikeastaan vasta nyt sopiva aika (tai että jaksaa) keskustella aiheesta täällä, rankkaa kun on...
Noin parisen kuukautta ennen ikävää tapahtumaa makasin sängylläni katsellen kattoa, talvi oli poikkeuksellisen hankala ja kuin tyhjästä tuli päähäni lause "kun tässä on ollut paljon tätä ikävää niin toivottavasti äidille ei käy kuinkaan, toivottavasti ei sitä pahinta". Siinä kohtaa hyppäsin petistä ja säikähdin! Ei ikinä ole tuollaisia tullut ajateltua kenestäkään joten jonkun verran järkytyin ja epäilin psyykettäni.
Elo tuosta jatkui ja oli.
Viime ystävänpäivänä juttelimme äidin kanssa puhelimessa. Hän sanoi mm. "vaikka olet tyttäreni niin muista että olet myös paras ystäväni ollut aina" ja kun paasasin taas kerran liikunnan merkityksestä tokaisi siihen äitini yllättäen että ei sillä ole merkitystä kun hän ei elä kauan
Sitten yhtenä aamuna heräsin ja huomasin että äitini kotipaikkakunnan lääkäri oli soittanut. Tiesin että turha soittaa takaisinpäin kun yhteys ei toimi niinpäin, mietin mikä soiton syy voisi olla ja kauhukseni tajusin että äitini on kuollut (osittain tuli mieleen tuo 2kk aiemmin mieleen tullut ajatus). Ei mennytkään kuin muutama minuutti ja lääkäri soitti uudelleen ja vahvisti epäilykseni
Sen jälkeen on ollut "helvetti" yllä elämässä, suru on kuin musta viitta joka kulkee kaikkialla päälläni...aikaa tapahtumasta on nyt kulunut kuukausia ja juuri saatiin se viimeinen eli hautakivi laitetuksi.
Ajan kuluminen ei ole helpottanut, kyseessä on kuitenkin äiti eli henkilö joka on se ensimmäinen ihminen jonka opimme tuntemaan täällä, joka pisimmän aikaa kulkee kanssamme.
Mutta edelleen tuo hämmentää, että mitä tuossa tapahtui. Äitini oli kaikinpuolin suht terve ja kuolemaan nuori. Ei ollut mitään merkkejä mistä olisi voinut päällepäin tai muutenkaan aavistaa kuolemaa tulevaksi, aavistus silti tuli puolin ja toisin. Jos tuo oli sitä että joku halusi ilmoittaa näin helpottaakseen tulevan koitoksen kohtaamista, niin en tiedä helpottiko juurikaan.
Keskustelu äitini kanssa viimeisen kerran oli siis hänen puoleltaan täynnä "herkistelyä" ja kauniita sanoja joita ei paljoa viljelty eli olin puhelun aikana vähän hämmentynyt.
Meillä oli 500km:a välimatkaa, eikä oltu nähty muutamaan kuukauteen, en siis voinut nähdäkkään olisiko hänen voinnissaan ollut huononemisen merkkejä.
Äitini luona paikanpäällä olleet kertoivat minulle hänen vointinsa huonontuneen myöhemmin samana iltana/aamuna tuon puhelumme jälkeen, jolloin oli ensimmäiset "poislähdön" merkit vasta nähtävissä...
Kaikenlaista on tullut koettua, mutta tällaista mitä nyt ollut niin ei koskaan.
Diakoni kertoi, että hän työssään törmää tuon tuosta ihmisiin jotka tietäävät kertoa kuolevansa pian.
Kuullut kyllä eläimistä jotka tuijottelevat tyhjää seinää tai näkevät innukaisia. Meillä ei sellaista ole koskaan ollut, paitsi nyt. Paikalla oli muitakin todistamassa miten lemmikkini näki äitini kotona jotain keskellä tyhjää lattiaa ja järkyttyi paikalleen sitä tuijottamaan ja osoitti rajusti mieltään.
Hautajaiset eivät menneet ongelmitta, silloinkin sattui pari ei niin normia ilmiötä. Ja nuita tekosia tyyliin "haudan takaa" on ollut muitakin, jotka pistäneet miettimään koittaako nyt joku herätellä ymmärtämään että on elämää kuolemankin jälkeen jossakin.
Mutta se harmittaa, että jos kuoleman jälkeistä jotain on olemassa niin miksi en kykene "keskustelemaan" äitini kanssa. Jotain kommunikointia on ollut, muttei sellaista pidemmällevietyä mitä mm. meediot käyvät kuolleitten kanssa. Sellaista kaipaisi, mutta miten siinä voisi onnistua?
Ja onko muilla vastaavia kokemuksia?
en tajunnut että hän oli kuollut, hetken aikaa siis kaikki kuolleet olivat luuloissani eläviä. Eli kävinkö portilla? Vai mikä muutti noin paljon käsityksiä.