Moi. Elikkäs monet teistä varmaan ovat lehdistä, netistä yms. lukeneet 28.12.2011 tapahtuneesta mönkijäonnettomuudesta ja että mönkijän kyydissä ollut tyttö menehtyi 31.12 oulun yliopistollisessa sairaalassa teho-osastolla. Tämä kuollut henkilö oli hyvä ystäväni, kuin pikkusisko, ja tapaus sai miettimään elämän tarkoitusta laajemmalta kannalta. Minä ja monet ystäväni olemme saaneet erikoisia tuntemuksia, heräilleet yöllä, tunteneet kylmiä virtauksia ja muuta, ja perjantai-lauantai välisenä yönä olimme erään henkilön mökillä, kun kaikille tuli yhtä aikaa soitto tuntemattomasta numerosta, ja puhelimesta kuului vain voimistuvaa surinaa, itkua, naurua ja huutoa. Nämä tapaukset sai miettimään onko tuolla puolella oikeasti jotain? Miksi me olemme täällä? Mitä elämässä pitää tehdä? Ensimmäiseen kysymykseen voi todeta muutaman seikan.. On outoa, jos kaikki vain yht' äkkiä loppuu kuin seinään, toisaalta, on todella outoa että elämä jatkuisi jossain muualla. Toiseen, mikä voi olla tarkoitus sille, jonka on tarkoitus loppua. Elämmekö täällä vain kuollaksemme ? Toisaalta, jos kuoleman jälkeen on elämää, ehkä elämän tarkoitus on valmistua kuoleman jälkeiseen elämään. Mutta mitä se on? mitä voi tehdä, kun kaikki on menetetty? Kolmanteen, jos kaikilla on jokin tehtävä tällä planeetalla, miksi suurinta osaa ihmisistä ei edes huomata? Toisaalta, jos kaikki ihmiset huomioitaisiin henkilökohtaisesti omana itsenään, mitä olisi yksilöllisyys? Elämällä ei voi olla muuta tarkoitusta, kun yrittää etsiä vastausta ikuisuuskysymyksiin. Mutta ne vastauksethan saa kuoleman jälkeen. Elämmekö täällä todellakin turhaan? Olemmeko täällä odottamassa kuolemaa? Miksi edes elämme? Kommentoida saa aivan vapaasti, tosin aiheen ulkopuolelle ei mielellään suuria harppauksia, kiitos.

Entäpä jos kuolema ei olekkaan minkään loppu, vaan ainoastaan muutoksen impulssi joku luo pohjan uudelle alulle?

Nuo ihmisen kuolemanjälkeiset oudot tapahtumat ovat yllättävän yleisiä.
Itse tiedän pari tapausta ja esimerkiksi yhden perheen pojan leukemiaan kuoleminen aiheutti samana yönä hänen kotonaan ja mummolassaan ovikellon soimisen. Tapaus oli sattunut yhtä aikaa kummassakin talossa ja kun talon väki oli yhtä aikaa mennyt ovelle katsomaan, ketään ei ollut ovella. Pari tuntia myöhemmin oli tullut soitto Helsingistä, että nyt on yksi muonavahvuudessa vähemmän. Kertomusta vahvistaa vielä se, että kummatkin talot ovat naapureita ja siinä olivat isännät ihmetelleet keskellä yötä toisiaan tuijotellen, että kuka soittelee ovikelloja tuohon aikaan.

Elämän tarkoituksesta on sitten jo pykälän hankalampi lähteä faktoja hakemaan. Joskus tuntuu, että elämällä tosiaan on tarkoitus ja joskus tuntuu, ettei siinä ole mitään muuta tarkoitusta kuin heittää noppaa ja katsoa mitä tapahtuu.
Kuolema vaan kuuluu elämään, siitä ei pääse mihinkään. Lähdön aika on milloin on ja jos sitä rupeaa vain miettimään, tuhlaa ne elämän päivänsä siihen. Parempi on vain keskittyä siihen mitä on tällä hetkellä, ei siihen mikä lopuksi jokaista odottaa.

Yksilöllisyys katoaa siinä vaiheessa kun mietitään ihmistä rotuna. Ihmisiä tallustelee tällä hetkellä tämän planeetan pintaa piirua vaille 7,000,000,000 kappaletta ja koko ajan tulee lisää. On suorastaan mahdotonta lähteä konkretisoimaan jokaista yksilönä, niin kylmältä kuin se kuulostaakin. Kenelläkään ei moiseen ole aikaa tai resursseja.
Yksilö nousee pintaan pienemmissä yhteisöissä ja ryhmissä. Vertailuna voi heittää, että kuka muistaa esimerkiksi jokaisen kotikylän/-kaupungin henkilöiden nimet ja kuka muistaa luokkatovereidensa nimet.
Yksilöllisyyden hakemista voi seuraavan kerran harrastaa lumien sulattua, kun muurahaispesissä alkaa tohina. Menette sinne katsomaan yhden tietyn muurahaisen toimia.

Elämän kylmät realiteetit iskevät naamaan kuin märkä rätti pakkasella jos yrittää kokoajan miettiä sitä elämän tarkoitusta ja universumin suurimpia kysymyksiä joita filosofit ovat kautta historian pähkäilleet. On huomattavasti helpompaa ja mielenterveydellisistä syistä suositeltavaa keskittyä omaan elämään ja arjen valopilkkuihin. Ellei sitten joku ole sitä mieltä, että Suomessa asuminen on perseestä ja täällä kaikki on vain synkkää kuraa. Kun eihän täällä edes kiduteta ja tapeta poliittisia vankeja; miehiä, naisia ja lapsia (nuorin 4kk vanha) samalla tavalla miten syyriassa parhaillaan.

Eli reilulla kädellä kärjistettynä kaikesta voi melkeimpä sanoa, että oma napa paras napa. Tietysti tuo lausahdus pitää ottaa terveellä nihilismillä ja narsismilla, ei millään sosiopaattisekoilulla. =)

Itselläni on kaksi "teoriaa" elämän tarkoituksesta.
Ensimmäinen on "loogisempi" teoria. Planeettamme on syntynyt joskus aikoja sitten ja sille on alkanut syystä tai toisesta vain kehittyä elämää. Tämä kehitys on johtanut meidän kehittymiseemme ja me vain olemme ja elämmä täällä niin kauan kunnes kuolemme. Se on vain sattumasta liikkeelle lähtenyt reaktio. Voi olla että ihmiskunta kuolee ja tuhoutuu jossain vaiheessa mutta meidän jälkeemme kehittyy uusi laji joka ottaa paikkamme, mutta tämän lajin tarkoituksena on sama kuin meidänkin. Olla, elää ja kuolla miten haluamme. Ei sen enempää, ei sen vähempää. Jotkut voivat väittää tässä tapauksessa olemassaoloa turhaksi, mutta miksipä meillä pitäisi olla joku tarkoitus? MIksi kaikella pitää olla päämäärä? Miksi emme voi vain olla ja tehdä mitä teemme.

Toinen teoria on henkisempi teoria. Tarkoituksemme on elää läpi elämämme miten haluamme, mutta kohtaamme matkalla vaikeuksia ja ongelmia, jotkut pieniä ja jotkut suuria, mutta tarkoituksena on elää niiden läpi niin kauas kunnes kuolemme luonnollisesti pois. Kuoleman jälkeen meidät palkitaan ikuisella elämällä tai sitten "lepäämme" jonkun aikaa kuoleman jälkeisessä elämässä jonka jälkeen synnymme uudelleen ja aloitamme kaiken alusta. Tosin jos tämä teoria on totta, niin ei meillä silti ole tarkoitusta. Elämän läpi käyminen uudelleen ja uudelleen on tarkoituksetonta jos se ei lopu koskaan. Ja vaikka se loppuisi jossain vaiheessa tai päätyisimme suoraan kuoleman jälkeen ikuiseen elämään, ei sillä ole päämäärää. SIlloinkin vain olemme ja elämme joko elämässä tai kuoleman jälkeisessä elämässä.

Joten otetaan irti täällä olosta se mitä itse haluamme, sillä ei loppujen lopuksi kuitenkaan ole mitään väliä tai tarkoitusta. Joillekin se voi olla turhauttavaa, mutta minulle ei. MInä ainakin vain haluan olla tässä nyt, jos jälkeen päin ei ole mitään niin mitä väliä sillä silloin on.

Täällä on pohdittu myös elämä tarkoitusta useamman sivun verran.
viewtopic.php?f=44&t=169

Jatkakaa.

Elämän tarkoitus on pitää hauskaa, kokea mahdollisimman paljon kuin pystyy, tavoitella omia unelmiaan ja saada sen mitä ikinä haluaakaan. Elämämme jo paratiisissa - meidän ei tarvitse kuolla päästäksemme fantasiamaailmaamme vaan voimme tehdä todellisuudestamme jotain fantastista halutessamme. Se on todellinen elämän tarkoitus. Elämä on lahja, joka voidaan pois millä sekunnilla tahansa. Parempi elää eläämäänsä täysillä kuin miettiä mitä jos...

Itse uskon kuoleman jälkeen reinkarnaatioon. Kun kuolee, ei ole tietoisuutta. Ei ole ajan- eikä paikantajua. Aika on merkityksemätöntä. Tällöin ennemmin tai myöhemmin tajuaa olevansa jokin olento. Sitten tajuaa, että ajattelen olen olemassa ja alkaa sama prosessi, kuten keskustelufoorumeilla pähkäillä elämän tarkoituksesta. Mitä tulee puheluihin tuntemattomasta numerosta tai ovikellon rimputuksiin, niin se on ratkaistavissa peruspsykologialla: kun läheinen kuolee, ihminen alkaa etsimään merkkejä säännönmukaisuuksista. Kun joku pikkukakara pilailee rimputtamalla ovikelloa, kuvitellaan, että henkilön aave sen teki.

Itsekin olen aika samalla kannalla, että elämällä ei loppujen lopuksi ole tiettyä päämäärää, vaan se matka on merkityksenä itse itselleen.

Aschenisto kirjoitti:Elämän tarkoitus on pitää hauskaa, kokea mahdollisimman paljon kuin pystyy, tavoitella omia unelmiaan ja saada sen mitä ikinä haluaakaan. Elämämme jo paratiisissa - meidän ei tarvitse kuolla päästäksemme fantasiamaailmaamme vaan voimme tehdä todellisuudestamme jotain fantastista halutessamme. Se on todellinen elämän tarkoitus. Elämä on lahja, joka voidaan pois millä sekunnilla tahansa. Parempi elää eläämäänsä täysillä kuin miettiä mitä jos...

Itse uskon kuoleman jälkeen reinkarnaatioon. Kun kuolee, ei ole tietoisuutta. Ei ole ajan- eikä paikantajua. Aika on merkityksemätöntä. Tällöin ennemmin tai myöhemmin tajuaa olevansa jokin olento. Sitten tajuaa, että ajattelen olen olemassa ja alkaa sama prosessi, kuten keskustelufoorumeilla pähkäillä elämän tarkoituksesta. Mitä tulee puheluihin tuntemattomasta numerosta tai ovikellon rimputuksiin, niin se on ratkaistavissa peruspsykologialla: kun läheinen kuolee, ihminen alkaa etsimään merkkejä säännönmukaisuuksista. Kun joku pikkukakara pilailee rimputtamalla ovikelloa, kuvitellaan, että henkilön aave sen teki.

Olen kanssasi paljolti samaa mieltä. Elämän tarkoitus on mielestäni juuri se, että elää sen mahdollisimman hyvin. Antaa ja saada rakkautta, olla mahdollisimman hyvä muille ja itselleen! Elämä on se mitä teet siitä. Ja juuri näiden asioiden tajuaminen on osa sitä elämän tarkoitusta. En tiedä uskonko mihinkään yhteen jumalaan tai taivaaseen, mutta uskon että se joka elää elämänsä mahdollisimman paljon siitä nauttien ja itselle ja muille hyvää tuottaen, niin jatkaa ehkä kulkuaan kuoltuaan "tuolla puolen" ja ne jotka eivät tätä elämänsä aikana tajunneet, syntyvät sitte tänne uudelleen kunnes tarkoitus mennyt perille Äh en tiedä. On nämä vaikeita asioita. Jokatapauksessa oli uskonto tai elämänkatsomus mikä tahansa, ei voi huonoksikaan olla jos jokainen elämänsä aikana on hyvä muille ja ennen kaikkea, muistaa rakastaa!