ViestiKirjoittaja ShadowPeople » 09 Joulu 2009, 13:39
Epävarmoja tapauksia on montakin mutta niitä en laskisi mukaan, silti on yksi tapaus joka on jäänyt mieleen varmaan sen vuoksi, että meitä havaitsijoita oli useampi.
Edelliskesänä olimme mökillä grillailemassa, aurinko oli laskemassa ja olimme kahden serkkuni, sekä siskoni kanssa pihalla juttelemassa niitä näitä ja söimme siinä samalla. Sitten tuli puheeksi serkkuni akustinen kitara josta puuttui muutama kieli ja olisi mukava soitella sitä siinä kesäillan hämärtyessä. Muistelin, että ullakolla olisi paketillinen kitaran kieliä ylimääräisenä, tosin hieman vanhoja. Lähdettiin niitä sitten hakemaan ja ullakolla oli TODELLA viileä mutta emme kiinnittäneet siihen huomiota. Sitten toinen serkuistani sanoi, että tunsi kuin hänen lävitseen olisi mennyt jokin, tuntui paineelta tjsp. Sitten me kaikki neljä näimme ullakon nurkassa noin 2-4 sekunnin ajan seisovan hahmon joka vain tuijotti, oli siis aivan selvästi ihmishahmon muotoinen, minä jäädyin aivan täysin löytyneet kitaran kielet kädessä, samoin toinen serkustani kunnes hahmo ikäänkuin "hajosi" ja hävisi kokonaan, menimme katsomaan siihen paikkaan, että jäikö siihen mitään mutta ei siinä mitään erikoista enää ollut. Siskoni meni peloissaan, että innoissaan sanomaan tädillemme, että näimme jotakin todella omituista ullakolla mutta eihän sitä kukaan uskonut. Oli todella kuumottava ilta nukkua sinä iltana. Siinä soiteltiin kitaraa sitten ja tunnelma oli todella karmiva mutta samalla todella upea.
Tuolla kyseisellä mökillä on muutakin omituista. Yöllä kuuluu ullakolta "muminaa" ja puhetta, ja askeleen ääniä joka on suhteellisen pelottavaa. Isäni ei ole niitä koskaan kuullut mutta serkkuni, minä ja äitini olemme kuulleet nuo askeleet, että muminan. Taisin itse olla ensimmäinen joka niihin kiinnitti yöllä huomion.
Better to reign hell, than serve in heav'n