Vain hyviä uutisia / Timo Qvantti

Yhteiskunnallinen, tieteellinen ym. toisinajattelu, joka ei sovellu muihin osioihin
Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja Andromeda » 23 Tammi 2022, 10:43

Suomenperustuslakia on rikottu ja tähän ovat syyllistyneet hallituksen jäsenet ja osa kansanedustajista, myös oikeusoppineet ovat antaneet puolueellisia näkemyksiään valiokunnille. Täytyyhän kansanedustajienkin tietää millä äänimäärällä päätökset ovat lainvoimaisia, 2/3 ei ole sama kuin 5/6 äänimäärä.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 23 Tammi 2022, 18:10

Ano on myös kertonut koko eduskunnalle puhujapöntöstä käsin mihin rikoksiin he siellä syyllistyivät, periaatteessa kaikki agendaa kanattaneet kansanedustajaa kuuluu syytettyihin, saa nähdä mikä paisuva pullataikina tästä on tulossa, mihin vetävät oikeusistuimissa rajan? Kaatuuuko eduskuntatalon pilarit "maanjäristyksessä" vai selviävätkö siitä? "Maanjäristys" tulee joka tapauksessa nyt keväällä. Esim. Puolassa hallitus syytteessä ja 13 hallituksen lääketieteellistä neuvonantajaa ottivat itse eron syytteiden pelossa kun vastassa oli Reiner Fuellmichin tiimi. Milloin Suomen hallitus joutuu samaan tilanteeseen?

Korjausta edelliseen, eli vaikka menivät Krista Kiuru presidentin kanssa muuttamaan lakeja, niin ne astuu voimaan vasta 22.1. 2022, eli päättäjät joutuvat koviin tuomioihin Suomessakin sitä ennen tehdyistä rikoksista, eli ihan oikein teki Jaana viedessään rikosilmoituksen Suomen poliisille, jota poliisi ei ensin meinannut vastaanottaa! Eikä kukaan alkanut allekirjoittamaan vastaanotetuksi! lopulta panivat poliisilaitoksen leiman, eli tällaista toimintaa Suomen poliisilta, kun syytetyiksi joutuu päättäjät. Syytelista on 50 sivuinen.

Jaana oli kuulemani mukaan viemässä jutun myös kansainväliseen oikeuteen, jollei sitä aleta Suomessa käsittelemään, eli ihan oikein on tehnyt koska saavat Suomessakin yhtäkovat tuomiot ennen 22.1. tehdyistä rikoksista, jos aihe vain käsitellään mitä kyllä epäilen. Mutta kansainväliseen oikeuteen on jo moni muukin vienyt päättäjistämme rikosilmoituksia missä käsiteltävyys näyttää olevan ihan toista luokkaa, kuten kerroin tuosta Whiten tapauksesta, ensin Briteissä juttua ei käsitelty, mutta kun kuulivat Reiner Fuellmichin koronatiimin tukevan jutun käsittelyä, niin sen jälkeen se otettiin heti käsittelyyn Briteissäkin ja läpi meni.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 25 Tammi 2022, 07:47

Poimin tähän vain mielestäni tärkeimpiä uutisia esiin Vain hyvistä uutisista, niitä on nimittäin niin paljon jo. Timo alias Qvantti esittelee säteilymittaria jonka avulla voi sitten vähentää säteilyn määrää tekemällä muutoksia, muuten itse asetin folion itseni ja Wifin välille, eli kännykästä tuleva wifi säteily ohjautuu tietokoneellepäin aivan vapaasti, mutta ei pääse itseeni päin folioseinän takia, en ole mitannut vaikutusta kun en omista mittaria, mutta olisi syytä hankkia, koska Timon mainitsema 200€ on aika paljon, voisi etsiä Aliexpertiltä edullisempaa, nimittäin kasvot ihan kihelmöi kun on pitempään ruudun ääressä, säteilyähän tulee valtavasti 23" näytöstäkin, joka puolelta tulee aivan liikaa, kasvojen kihelmöinti on jo säteilyvaurion merkki.
24/1/2022 - Osa 1/4 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset
https://tokentube.net/v/2002650717/Hyvi ... 01-osa-1-4

Usan kansanterveyslaiton CDC joka on terveysministeriön alainen myönsi että luonnollinen immuniteetti on parempi kuin rokotteiden antama suoja. Näinpä tämä rokotteilla painostaminen jää kokonaan pois Usasta alkaen eikä niitä voida käyttää perusteena ihmisten jakamiseen.

Uuden Suomen uutinen jossa valtioneuvoston oikeuskansleri tyrmää Sanna Marinin ajaman lakiehdotuksen koronapassista, mainiten että sekava, keskeneräinen ja puutteellinen, no arvasin ettei myöntäneet sen olevan perustuslain vastainenkin, arvosteli kuitenkin uutta tartuntatautilakia epäonnistuneeksi ja se on jo jotain se. Sannalla ja Bilderberg Klasulla on enempi vastatuulta kuin voisi olla, eli koronapassi ei saa hyväksyntää edes Suomessa. Pelkohan tässäkin painaa oikeuskansleria, ei ole enään syytä tukea judejen agendaa kun se romahtaa jo toisesta päästä oikeussaleihin.

Kemikaalivanoista myös asiaa.
24/1/2022 - Osa 2/4 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset
https://tokentube.net/v/1415112557/Qvan ... 4-uutisia-

Hurjaa tutkimustietoa mRNA rokotteen piikkiproteiinin haitallisista vaikutuksista eri kansanryhmiin. Eurooppalaisiin se vaikutti keskimäärin 56% haitallisesti, tarkoittaako tämä hiussuonten tukkeutumista? ilmeisesti. Mutta tiettyyn juutalaishaaraan sen vaikutus on 0%, eli kyseessä on täsmäase vääräuskoisia kristittyjä vastaan Talmunt juutalais eliitiltä, mRNA rokotteet suunniteltiin lopullisesti juuutalaisvoimin ja juutalaiset omistaa suurimman osan patenteista, he tästä hyötyvät ja saavat uskonnollisen kostonsa kristityille, jotka ovat vääräuskoisia ja tapettava Talmuntin mukaan. Mutta tutkimuksessa paljastui pohjoinen rotu joka on tottunut kaikiin olosuhteisiin eli Suomalaiset, mRNA rokotteen piikiproteiini vaikuttaa vain 10% kansasta haitallisesti! no nyt tulee eristyksen hyödytkin esiin.
24/1/2022 - Osa 3/4 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset
https://tokentube.net/v/3082173240/24-1 ... 4t-uutiset

Saksassa ollaan viimein huolissaan koska siellä on ollut vuosisatojen suurimmat mielenosoitukset, kertooko iltapulut näistä mitään vieläkään? En ole seurannut.

Juttua ja videota valtavista miekkareista kaikkialla.

Qvantti tuo esiin että Nato on huijariorganisaatio, jonka yksi tarkoitus on eliminoida kansallisvaltiot, ihan samaan itse päätynyt Naton hypridikeskuksen päämääristä ja Natoa ohjaa myös juutalaiset, kuten khazaari suvut hallinnoi YK:takin.

Video jossa Ranskan poliisi osoittaa mieltään Macronia vastaan, heitä on muuten paljon.
Keväällä valta vaihtuu Ranskassa, Macronilla ei ole mitään mahdollisuutta jatkoon, astuuko puhdistuksen aika sielläkin presidentin vaalien jälkeen. Muuten Macron teki vapaamuurarien nyrkkitervehdyksen yhdelle uudelle presidenttiehdokkaalle, Macron paljasti näin taustansa tv kameroiden edessä.

Kanadassakin myönnetään että tilastot koronaan kuolleista oli huijausta, milloin Suomessa tämä myönnetään?
24/1/2022 - Osa 4/4 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset
https://tokentube.net/v/2403091488/24-1 ... 4t-uutiset

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja Andromeda » 25 Tammi 2022, 09:21

Makronen on ex Rotsaild pankkiiri eli näiden satanistien marionetti, tekee mitä käsketään.
Olkaahan tarkkana sitten kun uutta presidenttiä ollaan valitsemassa Suomeen. Itse en luottaisi puupennin vertaa ehdokkaisiin jotka ovat tuolla Brysselissä jo majailleet komissaarin pestissä tai kun ehdokas ei ole ollut vielä politiikassa itse mukana mutta on seurannut sitä kuitenkin hyvin läheltä vuosien ajan.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 25 Tammi 2022, 19:02

Nyt voi ylpeänä soittaa tämän hyvän vanhan jämäkän kappaleen, me voitimme tämän! Brittikappale, Britit tämän päätti! Marin perääntyy.

https://www.youtube.com/watch?v=hIPj3-_EyQk

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja Andromeda » 26 Tammi 2022, 09:43

Marin perääntyy mitä tarkoitat sillä?

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 27 Tammi 2022, 10:29

Kuulin että Marin purkaa rajoituksia, juttua iltapulussa, eli perääntyy, mutta kuulin myös että monet Euroopan maat on purkaneet kokonaan kaikki rajoitukset, mutta heikosti niistä uutisoidaan missään? En sano tarkemmin ennen kuin tulee vahvistuksia, mutta se on selvä että suunta on kaikialla koronahuijaus agendan purkamiseen päin.

Qvantilla on peräti kuusi jaksoa nyt uutisia Tokentubessa, mutta vain kolme viimeistä läpäisee mielenkiintoni. Mutta ei silti missään juttuja näistä rajoitusten purkamisista Euroopassa? Timo ei oikein uskonut edellisessä edes Brittien täydelliseen suunnan muutokseen vaikka sitä oli video jossa kerrottiin kaiken purkamisesta pääministerin suulla, varovainen Timo on, mutta se muutos lähti oikeusistuimien painostuksesta, poliisin sitten puuttuessa Briteissä rokotteiden takavarikointiin ja rokoteasemien sulkemisiin mikä kävi ilmi Jyrkin videosta ja kyllä siellä on purettu rajoitukset, kuten Irlanissa ja kymmenissä muissa maissa nyt euroopassa tehdään.
Alkuvideoista voi nostaa esiin Boris Johnsonin piiloviestinnän eliitille, eli seuraa valkoista jänistä, hänen lausunnot on siis nyt mitä eliitti seuraa. Sekin uutta että valtamedia CNN kritisoi Bideniä voimakkaasti! Valta vaihtunee pian kun valtamediakin lähti tähän tai ainakin tukevat judejen marionetin vaihtamista.

Hesarin kuvateksti kertoo milloin pandemia on ohi. Emidemiologi Jussi Sanen vastaa. Pandemia jatkuu niin kauan kuin ihmiset uskoo siihen! Eli piiloherättelyä kansalle Suomen päälehdeltäkin, asioita ei voida sen suoremmin sanoa kun judet vahtii mitä Hesari ilmoittaa.

Usassa edetään, maskien pakkokäyttö mandaatit on nyt laittomia siellä, missään ei ole pakko käyttää maskeja!
Saksassa jatkuu valtavat miekkarit, yli tuhat mielenosoitusta keskellä viikkoakin! Olisiko rajoituksia jo purettava natsimielisten johtajien toimesta, antaa periksi kansalle ennen kuin sattuu vielä pahempaa? Onhan tuo jo naurettavaa jatkaa pelleilyä, mihin juuri kukaan ei enään usko siellä. Ehkäpä ihmisten pitää herätä kunnolla, mikä sitten kyllä muuttaa maailmaa.
Kanadassa kaupan hyllyt tyhjinä, johtuu rekkaautoilijoiden tekemästä lakosta vastustaa koronahuijaus agendaa, Kanadan poliisi tukee videolla rekkakuskeja! Mutta kansanedustaja kusessa kun hänen talonsa eteen oli kertynyt mielenosoitus, no oliko sittenkään viisasta lähteä tukemaan judejen maailmanvalloitus agendaa!
Ja Modernan juutalaisten omistamien osakkeiden hinnat romahti, kertoo sen että tämä kuihtuu kasaan sijoittajienkin mielestä.
26/1/2022 - Osa 4/6 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset
https://tokentube.net/v/1993222302/26-1 ... 4t-uutiset

Kertoo devolutionista, ehkä joitain kiinnostaa tutustua tähänkin, ainakin Timo kehui sitä jotta saa todellista kuvaa Usan tilanteesta ja huomaa miten alakynnessä judejen vetämä agenda onkaan Trumpin ja sotilasjohdon vetämään tilanteeseen verrattuna, eli tulee hyvälle tuulelle kun judejen agenda on suuniteltu tuhottavaksi ansalla jo aikoja sitten ja kaikki etenee suunnitelman mukaisesti.

Kyseenalainen Simon Parkes kertoo ettei Usan armeija tule määräämään yhtäkään sotilasta taistelemaan Venäjää vastaan ja kysyy kuka silloin taitelisi, no ei tietenkään yksikään EU maa. Eli tämäkin nyt nähty uutisointi on vain pelkoteatteria valtamedioilta.
26/1/2022 - Osa 5/6 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset
https://tokentube.net/v/2796596874/26-1 ... 4t-uutiset

Tässä jaksossa tuodaan esiin kuinka Trump edisti rauhaa Pohjoiskorean, Venäjän ja Lähiidän välillä, mutta Biden vain sai aikaan ulkopoliittisen kriisin Ukrainassa, Trumpin ainoa sota oli terroristijärjestö Isisiä vastaan jonka hän kaatoi kolmessa kuukaudessa ja Obama ei saanut sen suhteen aikaan mitään 8 vuodessa, eli Obama vapaamuurarina ei puuttunut rikollisjärjestöön. Tuodaan myös esiin että Biden on vain NWO (judejen) marionetti. Trump taas on nationalisti, joka ajaa alas judejen NWO pyrkimyksiä.

Kansalaistuomioistuimista tietoa, että ne ovat siksi tärkeitä, koska niissä pystytään käsittelemään ja kokoamaan viranomaisten tekemiä rikoksia yhteen ja viemään sitten valmis paketti oikeusistuimiin käsiteltäviksi, näin varmasti on, jokainen itsensä päteväksi tunteva voi näin myös osallistua valmistelevaan toimintaan.

Juttua että tavalliset Suomalaisetkin heräämässä koronahuijaukseen.
26/1/2022 - Osa 6/6 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset
https://tokentube.net/v/1919345727/26-1 ... 4t-uutiset

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja Andromeda » 27 Tammi 2022, 19:47

Sannan juttuihin en luottaisi, aina ovat juonineet jotakin rajoituksia. Myytinkertojat toi esille että Sanna olisi ajamassa rokotepassia Suomeen. Katsotaan.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 28 Tammi 2022, 07:17

Se on totta, ajavat rokotepassia, tai tarkemmin nyt ajetaan pisteytyspassia Suomeen, sitä valmistellaan parhaillaan ja Sanna on täysin mukana, vain Ruotsi on edellä sen suunnittelussa. Mutta mitä Suomi yksin tekee pisteytyspassilla? Jos näin kävisi että muutama maa ottaisi sen käyttöön esim. EU:n sydämmenä niin siitä pitää nostaa vuosisadan vastustus, se on nimittäin sama kuin Kiinapassi, joka johti siihen että Kiinassa ei ole ihmisoikeuksia eikä siellä voi kritisoida vaikka kansaa murhataan rokotteilla, jos toimit kritisoiden päättäjiä, päätöksiä, sinun pankkitilisi jopa suljetaan, et pääse minnekkään, eikä sinun oikeuksia aja kukaan koska sinulla ei ole pisteitä, melkoista totalitarismista orjuutta ajavat, sen avulla voi toteuttaa helposti kansanmurhan mihin nyt selvästi maailmaa johtava talmunt juutalaiseliitti pyrki, heidän valta kuitenkin nyt murenee jopa ostetun länsimaisen oikeuden edessä! Tämä rokotepassi näyttää nyt kaadetun osassa maista, monet maat on jo luopuneet rokotepassista, lähinnä se on nyt vain uhkakuvana vielä, vähän kuin mustat pilvet vasemmalla, mutta ne menee ohi koska oikeusjutut on alkaneet ympäri maailmaa ja hallitukset perääntyy siksi tästä agendasta.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 30 Tammi 2022, 06:34

Pficerin johtokunnan jäsen ehdottaa maski ja piikkimandaattien lopettamista. (muuten hekö sen päättivätkin, eli valmistaja?)

Vuodelta 2017 oleva video jossa Klaus Schwab kehuu kuinka hänen kouluttamia "nuoria" johtajia löytyy jo monien maiden hallituksesta! Näinpä tämä kansanmurha saatiin helposti eri maiden kesken yhtenäinen linjanveto, ennalta suunnitellut muutoksethan tapahtui joka maassa samanaikaisesti, nyt tilanne on oikeusjuttujen myötä hajonnut. Suomen eduskunnassa on kymmenkunta entistä Klasun oppilasta jotka ajaa suurta nollausta ja kaikki on kärkipaikoille kuprujen ja median avulla avustettu. Näin tätä huijausta ohjataan.

Israelissa eniten koronaa ja korkein rokotusaste, yhteys rokotteen luomaan koronaan on näin selvä. Myöskään mandaateista ja rajoituksista ei ollut mitään hyötyä. Dr Malone kertoo tästä synkästä uutisesta mikä toisaaltaan kehottaa lopettamaan rajoitukset ja piikitykset.

Simon Parkes kertoo Briteissä osakkeiden lähteneen hurjaan nousuun, heittäen että jos olisi nahistelua suuremman sodan uhka, sijoittajat eivät toimisi näin. Tuo kerto myös sen että Klasun Swabin vetämä suuri huijaus on kaadettu Briteissä. Monet EU maat seuraa jo perässä.

Suomessa järjestetään 18-19.2. Suuria mielenosoituksia, aiheena mm. törkeäksi mennyt bensanhinnan korotus. https://www.stopautoilijoidenkurituksel ... ri-suomen/ Kyse on tosiaan hallitukseltamme tai sanotaanko Klaus Swabin ohjaamalta hallitukselta nostaa kaikki energianhinta pilviin, kuten kaikenmaailman keinotekoiset rajoituksetkin, jopa turha velkaannuttaminen, jne, jne josta seuraisi lopulta suuri talousromahdus, eli great reset. Turpeenpoltto kielettiin jo, listalla on myös öljynpolton kieltäminen jopa puunpolttoa ehdotettu kiellettäväksi, jotain tälle hulluudelle pitää tehdä, sen katkaisemiseksi, eli nyt on mielenosoitus tukkia eduskuntatalon edusta rekoin ja autoin, ehkä koko Hesa. Joka tapauksessa jo kymmeniä tuhansia liittyneet kannattamaan tätä mielenosoitusta, seuratkaa.
28/1/2022 - Osa 3/4 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset
https://tokentube.net/v/3991023372/28-1 ... 4t-uutiset

Video jossa Valkovenäjän presidentti Alexsander Lukashenko lateli totuuksia valheellisesta koronapandemiasta, "lopetetaan tämä tähän!"

Kanadan hallitus sulkee kelikameroita ettei yli 100000 rekkojen vyöry Ottawaan paljastuisi koko kaameudessaan, rekkakuskit sulkee kaupungin niin kauaksi aikaa että Klaus Schwabin oppilas pääministeri Justin Trudeau lopettaa koronahuijauksen ajamisen. Poliisi tukee videolla rekkakuskeja heidän suoritusta mahtavaksi, eli pitävät Trudeauta rikollisena ja tietysti koko kansa on täysillä siellä mukana rajoituksien poistamisessa. Tämä on Trudeaun lopullinen loppu ja samalla karvas isku Klaus Schwabille ja koko koronatyranniaa ajaneelle khazaari johtoiselle pankkimaailmalle sekä talmunt uskovaiselle juutalaiseliitille joka tappaisi jokaisen vääräuskoisen piikeillänsä.
28/1/2022 - Osa 4/4 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset
https://tokentube.net/v/2503429447/28-1 ... 4t-uutiset

Video FOX kanavan toimittajalta tästä suuren suosion saaneesta vallankaappauksesta Kanadasta jota poliisitkin tukee siellä. Biden sanoi muuten FOX kanavasta haastattelussaan mikkien sammuttamisen jälkeen, no yksi mikki olikin päälle jäänyt, Huoran pentu, tällainen presidentti Usassa, vihaa toimittajia jotka on kansan puolella, mutta Bidenin suosio on nyt lähes nollassa!
Kanadassa on meneillään suuri vallankumous - Rapsodia.fi -tekstitys
https://tokentube.net/v/3852313652/Kana ... -tekstitys

"Meillä on ollut viimeisen kahden vuoden ajan pääministeri jolla on rokote häiriintyneisyys syndrooma. Hän puhuu rokotteista joka päivä. Hän ei puhu taloudesta, toimitusketjuista (kaupan hyllyt tyhjinä) tai ei puhu siitä miten me menetämme oikeutemme näiden sulkutilojen myötä! Mutta tämän seurauksena meilllä Kanadassa on meneillään nyt kaikkien aikojen suurin vallankumous!" Eli täysin sama meininki mitä Marinkin ajaa edelleen Suomessa, molemmat pääministerit ovat Klasun Swabin opetuslapsia toteuttamassa suurta alasajoa huijauksella.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 01 Helmi 2022, 06:49

Rekkasulut alkaa Hesassa 4.2. sulku voi kestää jopa viikkoja, tällöin se vaikuttaa jopa ruuan toimituksiin asti ja tietysti Hesassa kaikkeen, Marko Vapa kertoo että Suomesta olisi tulossa yli tuhat rekkaa Hesan keskustaan eduskuntatalon eteen ja muuta kalustoa sen lisäksi tukkimaan kadut sekä ihmisiä jo yli kymmenen tuhatta ilmoittautunut.

Vaatimuksiin kuuluu korona ja rokotepassista luopuminen sekä Suomessa suunnitteilla olevan digi ID passin hautaaminen alimpaan helvettiin, tämä passi on samalla tuleva pisteytyspassi, eli Kiina passi joka johtaisi täyteen kuninkaan valtaan, kun kukaan ei uskaltaisi kritisoida esim. rokotevaaroista vaikka ne johtaisi kansanmurhaan mitä ylin eliitti nyt todistetusti on ajanut ja toteuttanut, eli pisteitä menetettyäsi sulkisivat pankkitilisi joka on samassa passissa, et pääsisi mihinkään jos ID passi ei olisi kunnossa etkä saisi edes oikeusapua. Tällainen Kiina passi on tarkoitus ottaa kansainvälisesti käyttöön. Mutta kuten olemme nyt nähneet ei "kuninkaille" voi antaa kuin rajoitetusti valtaa, eli ID passi johtaisi yksinvaltaan totalitarismiin, entiseen Itäsaksaan ja jopa pahempaan maailmanvaltaan. Sitä on vastustettava.

Sitten vaatimuksena on polttoaineiden verojen puolittaminen, se olisi kohtuullista kun maan talous on ajettu kahden vuoden ajan rapakuntoon laittomin suluin ja rajoituksin. Polttoaineiden hinnoissa on jotain 90% veroa. Energian hintoja on hilattu keinotekoisesti ylös jotta talous saadaan sakkaamaan, mikä kuuluu Maailman talousfoorumin suunnitelmiin tuhota kansallisvaltiot jotta suur-Kiina hanke ID passein toteutuisi suuren talousromahduksen ja rokotteiden aiheuttaman kaaoksen jälkeen, esim. sairaanhoitajat kuolisi useamman rokotteen jälkeen mikä johtaisi kaaokseen, varsinkin Modernan mRna rokote muuttuu hengenvaaralliseksi jo neljännellä rokotteella, tuhatkertainen sydän pysähdyksen riski normaaliin verrattuna ja kahdeksan piikkiä tapaa jokaisen Modernan ottaneen, mikä oli suunnitelmissa, Pficer on taas niin lievä että kolmesta piikistä ei suuremmin sydänpysähdys vaaraa ole, tämä on totta, näin he tämän suunnittelivat jopa EU:ssa, EU rokotepassissa on kahdeksan piikin paikka, tämä tilanne oli jo lähellä toteutua, pyrkivät jopa Suomessakin aikaistamaan rokotusvälejä. Miettikää mitä päättäjämme on ajaneet, osa on tiennnyt suunnitelman.

Hallituksen eroaminen, mikä on vähintä mitä tältä totalitarismia ja kansanmurhaa harjoittaneelta hallitukselta täytyy nyt toteutua, jotta tilanne normalisoituu, jos uusi hallitus syyllistyy samaan on siitä seurauksena vielä suuremmat sulut, eli kyseessä on käytännössä lakko hallituksen toimia vastaan jolleivat eroa. Mitä muuta voimme? onko mielenosoitukset toimineet, no ovat muttei siinä määrin edes maailmalla mitä tämä toiminta tulee vaikuttamaan.

Kanadassa Pääministeri Trudeau pakeni Kanadan Ottawasta Saksan Berliiniin ja hänet on nyt siellä etsintäkuulutettu. Kanadassa rekkasulkuja tukee myös poliisi ja koko kansa! Katsotaan miten törkeä poliisi osaa nyt meillä olla, lähteekö kansan vaatimuksia vastaan vai jääkö sivuun, joka tapauksesa tämä tulee kaatumaan ilman rekkasulkujakin kuten Briteissä ja monessa muussa EU maassa jo kävi, viimeistään kansainvälisiin oikeudenkäynteihin, mutta saadaanpa vähän vauhtia tähän Suomeenkin. Mielenkiinnolla jään odottamaan tuleeko hallitus keskustelemaan sulun aiheuttajien kanssa heidän vaatimuksistaan, vai venyttääkö tuleviin oikeudenkäynteihin.
31/1/2022 - Osa 1/7 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset - With Marko Vapa
https://tokentube.net/v/1266581185/31-1 ... Marko-Vapa
31/1/2022 - Osa 2/7 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset
https://tokentube.net/v/2187457705/31-1 ... 4t-uutiset

Hesari kirjoittaa: THL ei enään kannata korona eikä rokotepassia. Eli kaksi isoa tekijää peräytyy! Mutta pitää muistaa että elitillä on vielä takataskussa tärkein passi, eli ID passi, josta tulisi sama kuin Kiinapassi, jos sitä ehdottavat myöhemmin, sitä pitää vastustaa yli kaiken, kuten tuossa ylempänä kerroin mihin se johtaa.

Virginiassa avattu vinkkilinja, jonne voi ilmoittaa ne koulut jotka opettavat uuden lain vastaisesti kommonismia, eli CRT:tä, YK agendoja, Kiinapasijärjestelmää, ym. vastaavaa kommonismia, eli kaikki vastaava on nyt kiellettyä opetusta, tämä johtaa tietysti vapauteen suunnitellusta kansainvälisestä Kiinapassi orjuudesta. Ehkäpä uusiaika, jopa kultainen rotu jo sarastaa Virginiassa.

Hilary Clintonin mafia tutkimus näyttäisi viimein etenevän oikeuskäsittelyssä.
31/1/2022 - Osa 3/7 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset
https://tokentube.net/v/1883109363/31-1 ... 4t-uutiset

Lopuissa videoissa oli niin vähän uutta tai merkittävää että nostan esiin vain meille tärkeimmät tiedotteet ilman linkkejä:
Trump kertoo tulevansa takaisin 2024 vaaleissa, eli tämä kertoo paljon, eli että Usassa ei ole tulossa mitään vallankaappausta, vaan etenevät lakipykälien mukaan ja vaalit on pidetty eikä herra tule takaisin ennen kuin jos hänet valitaan uudelleen seuraavissa vaaleissa, näinpä katkesi monelta huhulta viimein siivet.

Antti Heikkilä tiedottaa että FDA myöntää että PCR testi kalibroitiin ilman eristettyä virusta. Kalibrointiin käytettiin tavallista flunssaa, eli meitä huijattiin tässäkin ottamaan turha pitkäaikaistestaamaton ja nyt sydänkuolleisuuten yhdistetty erittäin vaarallinen korona mRNA piikki ja sen tehosteet mikä vain pahentaa tilannetta, kuka uskoo enään viranomaisiin?

Britit vahvistaa että terveydenalan henkilöstöltä poistetaan rokotuspakko, milloin Suomessa?
Uutinen on vähän turha, koska Britit poisti käytännössä kaikki korona mandaatit ja rajoitukset, eli siellä on täysin normaali tilanne mistä voisi uutisoida enemmänkin! Monet maat kuten Irlanti seurasi heti perässä Brittejä, mutta Suomi ei natsimaana taivu ilman rekkasulkuja ja hallituksen eroa. Tosin Brititkin sen hallitus taipui vasta oikeuden edessä ja muut maat seuraa Brittejä oikeuskäsittelyjen pelossa.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja Andromeda » 01 Helmi 2022, 08:35

Eikö se polttoainevero ole kuitenkin vähemmän kuin 90%, 70-80%
Öljybarrelin hinta on noussut kaiketi nelinkertaiseksi? En ole tarkistanut asiaa onko se juuri noin mutta näin siitä uutisoidaan.

Nyt on markkinoille tulossa sitten pillereitä k-tautia varten. Nämäkin on polkaistu markkinoille lyhyen testausjakson aikana. Lääketeollisuus pyrkii ottamaan lisää tuloja toisella tavalla. Onko noista mitään apua kenellekkään? Ovatko turvallisia?
Varmasti uppoaa joihinkin kuin se kuuluisa väärä raha.
KM saa rahoituksensa omistamiensa lääkefirmojen kautta se on selvä asia mutta selitäppäs se vain valtamediaa seuraaville ihmisille jotka eivät halua kuulla sanaakaan mitään poikkeavaa tietoa.

Ylipäänsä miten asiat voisivat muuttua näiden "nukkuvien" kohdalla kun he itse tukevat tätä psykoosin jatkumista omilla valinnoillaan. Salaliittoja ei ole vaikka todisteita sellaisesta on yllin kyllin. Liika sinisilmäisyys voi tosiaan kostautua.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 05 Helmi 2022, 16:07

Laitoin tähän vain mielestäni parhaat ja ajankohtaiset uutiset hyvistä uutisista:

Poliisin rekkasulkuohjeet tuli ehkä maailmalta, nimittäin Kanadan rajalla poliisi aloitti sulut jottei enempää rekkoja tulisi Kanadan Ottawaan, mutta vitutus on siellä sitä tasoa että rekat oli painaneet poliisin sulkujen ohi lumihankien kautta!

Dr Lynn: PCR testi on kehitetty ilman eristettyä näytettä koronaviruksesta, eli testi mittaa ihan jotain muuta kuin koronavirusta ja kuinka iltasanomien uutiset pari vuotta jauhoi tunnista tuntiin radiossa tartuntaluvuista paniikin synnyttämiseksi ja rokotteen ottamisen vuoksi, johon nyt kuolee ihmisiä mm. sydänkohtauksiin jopa terveitä urheilijoita uskomattomia määriä.

Tanska viimein myönsi ettei koronavirus ole mikään uhka yhteiskunalle, tosin kaikki pohjoimaat on jo vapaampia kuin Marinin hallituksen vetämä Suomi, vai sanotaanko WEF:än vetämä Suomi. Suomessa taas astui 1.2 Marinin hallituksen toimesta pakkopiikitys terveydenhuoltoalalle, Suomen suunta on väärä, eikä se johdu kansasta, vaan Dawosin eliitin kätyreistä, jotka on vallanneet hallituksen ja osin eduskunnankin.

Robert Malone tiedottaa että yhä useampi maa lopettaa koronarajoitukset, Marin taas hidastelee, jotta olisimme viimeisiä! hän kerää näin itselleen pisteitä Dawosin eliitin silmissä ollen pahimmista pahin, Mallioppilas Klasun Swapille.

Huhu jonka mukaan Aussien pääministeri olisi pidätetty, virallinen tiedotus väittää hänellä olevan koronan ja siksi poissa kuvioista, totuus selviää ajan kanssa kummasta on kyse.

Valtamedioiden valtamedian CNN:än pomo eronnut, ei noista tehtävistä erota noinvain, erikoista tämäkin.
4/2/2022 - Osa 2/5 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset
https://tokentube.net/v/2410512736/4-2- ... sa-lopussa

Bidenin kannatus täysin romahtanut 17%, omatkaan ei enään kannata pakkopiikitystä kansalle ajanutta presidenttiä, onneksi pakkopiikitykset romahti oikeusasteisiin kaikissa osavaltioissa.

Kanadan pääkaupungin Ottawan kaupunginjohtaja yritti saada hinausfirmoja tyhjentämään kaupungin rekoista, mutta yllättäen kaikki hinausfirmat oli sairastuneet koronaan, näinpä, kusipäille ei enään apua heru yrittäjiltä, se on heidän loppunsa alku nyt.

Ikävämpi uutinen, Suomessa ajetaan myös maataloutta alas jotta omavaraisuutemme katoaisi ja saisimme jos saisimme myöhemmin pelkästään geenimanipuloituja ruokia ulkomailta, kuuluu Great resettiin ja YK agendoihin tämäkin huijaus, kommonismiä.

Kanadan hallitus joutunut oikeuteen rikollisista koronatoimista, mahtavaakin mahtavampi uutinen!
4/2/2022 - Osa 3/5 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset
https://tokentube.net/v/2984306264/4-2- ... sa-lopussa

Kanadan rekkasulut onnistunut kääntämään kansalaisten enemmistön kaatamaan korona huijaukset, eli enemmistö kansasta vastustaa kaikkia hallituksen rajoituksia, kaikkia passeja piikityksiä ja se on loppu nyt. Tämä Kanadan sota pitää voittaa jotta näytämme että eliitin on alistuttava suuremman joukon edessä sekä tuomittava rikoksista, kuten siellä on jo käynyt, politikot ovat jo myötämielisiä huijauksen lopettamiselle Trudeauta lukuunottamatta, lähes näin.

Israel perui korona passit, sielläkin, eli johtava hysterian maa perääntyy, entä Suomi? se valmistelee digi ID passia, mikä on sama kuin Kiinan pisteytyspassi, kunhan vetävät sen läpi huijaten kansaa kuinka hyvä se on, sitä pitää vastustaa yli kaiken kun esittävät sitä, vai haluaako joku Suomeen Kiinan olot?
4/2/2022 - Osa 4/5 - Vain Hyviä Uutisia! QvanttiLive kertoo tuoreimmat hyvät uutiset
https://tokentube.net/v/3489624111/4-2- ... sa-lopussa

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja Andromeda » 05 Helmi 2022, 22:56

Klasun isä johti sitä Escher-Wyss yhtiötä. Se oli hyvissä väleissä natsien kanssa. Netistä löytyy vielä jotakin tuosta yrityksestä ja täällä foorumillakin siitä jotakin kirjoitin joskus aiemmin. Katson josko löytäisin tuon jutun täältä jostakin?
Tässä linkki:
https://www.shiftfrequency.com/ernst-st ... y-history/

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 08 Helmi 2022, 07:03

Maanantain hyviä uutisia, joista uupuu Tokentubesta osat 2-6? mutta tässä osat 1 ja 7

Monissa maissa edetään hyvää vauhtia kohti passitonta yhteiskuntaa. Black mattersin johtaja tuomittu, sehän oli Soroksen rahoittama huijaus vaikeuttaa Trumpin presidenttikauden loppua.
Rekkasuluista Hesassa joita jatketaan ja on syytäkin Marinin pyrkiessä samaan, rokotepassin avulla 4 kuukauden välisiin pakkopiikityksiin kuten Ranskassa on jo, mikä johtaisi kuolemiin, kansanmurhaan. WEF:än nuorilla johtajilla on sama tavoite eri maissa, Macron ja Marin on molemmat saman talouden alasajoon ja kansanmurhaan tähtäävän nuorten johtajien koulutuksen käyneet. Kanadan pääministeri Trudeau kuuluu heihin, Bill Gates, Angela Merkel, jne, ne jotka on täysin kansanvastaisia johtajia ovat heitä.
https://tokentube.net/v/3285801607/7-2- ... apa-a16597
https://tokentube.net/v/2691113207/7-2- ... Marko-Vapa

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja Andromeda » 08 Helmi 2022, 09:02

Convoysta oli Ylen aamu-tvssä Sitran edustaja sekä journalisteja edustava nainen. Puhuivat siitä kuinka toimittajalta yritettiin viedä mikrofoni ja kuinka hinausyrittäjän työtä häirittiin. Puhuivat toimittajien oikeudesta tehdä työtään ilman väkivallan uhkaa. Ei sanaakaan perustuslaillisesta oikeudesta osallistua mielenosoitukseen. Aamulähetyksessä uutisoitiin myös siitä että 69% Suomalaisista on tyytyväisiä EU:iin mutta ei kerrottu lähdettä mihin tällainen tieto perustuu?
Dos.Bäckman toi esille hiljattain että Ylen budjetti on tällä hetkellä 600 miljoonaa euroa. Tuokin kanava on vahvasti politisoitunut näin omana kommenttinani tähän aiheeseen.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 08 Helmi 2022, 15:18

On varmaan tyytyväisiä EU:hun kun kaikki ikävä salataan mutta seuraava video on EU:n pääpaikalta kertoen mikä häikäilemätön roskasakki meitä ohjaa, enkä tarkoita meppejä, vaan heidän yläpuolella olevia tahoja, esim khazari pankkiireja joilla on valta kaiken yli Euroopassa, mm. Soros joka ohjaa Antifaa isolla rahalla.

Nyt tosiaan yritetään valtamedian toimesta saada erittäin huono sävy mielenosoituksille myös Suomessa, se kuuluu kuvioon, mutta Brysselin mielenosoituksessa mentiin pidemmälle, jossa oli suunniteltu mustapukuisten ja mustanaamaristen Antifan ja poliisin tukemana hyökätä Brysselin parlamenttiin, jotta rauhanomaiselle mielenosoitukselle saadaan erittäin ikävä kaiku tv:tä tuijottavan kansan silmissä, näinpä Antifa hyökkäsi parlamenttitaloon ja valtamedia laittoi hyökkäyksen tekijöiksi rauhalliset mielenosoittajat, eli tämä toiminta on mennyt poliisin toimesta yli rajan kuten valtamediankin ja tietysti Antifan toimesta jota hallinnoi Soros. Antifa olisi pitänyt pidättää, muttei heihin koskettu, eli täysin järjestetty juttu. Tämä on pahinta totalitarismia EU:n keskuksesta Brysseklistä. Hyvä video arasta asiasta, tietenkään tämä ei saisi paljastua mutta nyt se paljastui.

Mitä Brysselin Vale-Mellakoissa Tapahtui Final-1
https://tokentube.net/v/2957625890/Mit% ... ui-Final-1

"Puoli miljoonaa ihmistä kokoontui 23.1.2022 Brysseliin osoittamaan mieltään pakollisia rokotepasseja ja koronarokotuksia vastaan. Kaikki ei kuitenkaan mennyt siten, miten media on meille jälleen kerran harhaanjohtavasti näyttänyt. Antifa, poliisi, armeija ja valtamedia laittoivat mielenosoituksessa aivan oman shownsa pystyyn. Hollantilainen tutkiva journalisti Janet Ossebaard on koonnut tälle videolle kuvamateriaalia, joka kertoo karun totuuden mielenosoituksen tapahtumista.

On todella tärkeää ymmärtää, miten törkeästi poliisi toimii yhteistyössä rikollisjärjestöjen kanssa näissä rauhanomaisissa mielenosoituksissa. Jos kansa ei rettelöi, niin poliisi ja viranomaiset alkavat siinä tapauksessa itse näyttelemään omaa rettelöinti teatteriaan, jotta vallanpitäjät saisivat näin lisää perusteita oman otteensa kiristämiselle sorron kohteeksi joutuneen kansan niskavilloista. On siis aivan äärimmäisen tärkeää osata pitää oma päänsä kylmänä mielenosoituksissa.

Jaetaan myös tätä videota kaikkialle eteenpäin, jotta ihmiset ymmärtäisivät minkälaiset globalistien hallitsemat läpeensä korruptoituneet voimat ovat vastassamme, jotka eivät näytä keinoja kaihtavan. Poliisi on käyttäytynyt todella provosoivasti myös täällä Suomessa jo viime keväänä aivan rauhallisia suomalaisia mielenosoittajia kohtaan."

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 11 Helmi 2022, 08:24

Reiner Fuelmichin tiimistä, jossa on useita tuomareita ja lakimiehiä ja järjestivät suuren valamiehistön kuulemisen syytettynä covid eliitin kärki henkilöitä. Bill Gatesistä lähtien.

Supon johtoon vapaamuurari, hyvin hyvin erikoista tämäkin että kaikki korkeat virat täytyy täyttää muurareilla tai ritari loosseilla tai bilderbergeillä tai WEF:än "nuorilla" johtajilla! He ovat kuitenkin pienen pienenä vähemmistönä väkiluvustamme pääsemättä lähellekkään yhtä prosenttia, ovat lähempänä yhtä promillea eli yksi tuhannesta on heitä ja silti täyttävät kaikki tärkeät johtopaikat!

Brittiläinen sairaanhoitaja kertoo kuinka hän parani vaikeasta rintasyövästä, lääkärit oli jo julistaneet hänet kuolemaan, mutta hän alkoi tutkia vaihtoehto lääketiedettä ja parani, parasta tässä on se että tuosta jutusta on jo 20 vuotta ja hän kertoo olevansa edelleen kunnossa!
Luin aikanaan jutun Usasta jossa löydettiin syöpään parannus jota alettiin käyttään aikanaan menestyksellisesti, mutta ilo loppui lyhyeen, homma haastettin oikeuteen ja tietenkin raharikkaat lääkeyhtiöt voitti jutun ja parannusmenetelmä kiellettiin. Nythän oli vähän sama juttu tässä rokotejutussa, paremmat hoitokeinot "koronaan" kiellettiin, rokote joka sallittiin on jopa osoittautunut sen tappavammaksi mitä enempi piikkejä. Myös se että PCR testiä ei ole kalibroitu koronalle! eli se mittaa aina jotain muuta, se mittaa hyvin esim. flunssan, itse koronaa meillä ei olisi siis ollut todistetusti ollenkaan, kyse olisi influenssasta ja flunssasta. Omicron on flunssa ja 10% vakavuudeltaan aiemmista varianteista, valtamedia pihtaa tätäkin tietoa jotta kommonistinen agenda ei romahtaisi.
https://tokentube.net/v/2238215119/9-2- ... 4t-uutiset

Paljon nyt ollut puhetta että Soros olisi rahoittanut rekkasulut, mutta tämän tiedon mukaan rahatuki tuli yksityisiltä, useilta henkilöiltä ja kaiken lisäksi tilit suljettiin, jos olisi ollut Soroksen, ei tilejä olisi suljettu, se on täysin selvää, eli Soros takana on täysin kommonistisen agendan luoma huijaus.

Usan demokraatit perääntyy täysin covid mandaateista! demokraatit on Usassa lähes sama kuin Suomessa Marinin vetämä SDP. SDP teki CIA:n kanssa valoa kestämätöntä yhteistyötä jo 1940 luvulla.

Kaiken huippu, valtamediat yrittää normalisoida sydänkohtaukset naurettavilla väitteillä, kuten samoin juuri THL:än tilastot jotka osoitti sikiökuolemien ja siihen liittyvän tilasto aineiston räjähdysmäisen kasvun tänä vuonna, muuttivat huomatessa tilastojen lukuja jopa kymmenenteen osaan alkuperäisestä, tilastovirhe kaikissa sadassa kohdassa ei ole mahdollista, varsinkin kun ulkomailla tapahtui ihan sama tilastovirhe, eli nämä kepulit WHO:n alaiset firmat peittelevät nyt tapahtunutta rikosta ympäri maailmaa tilastoja väärentämällä kuten valtamediat kuittaa lisääntyneet sydänkohtaukset normaalina tapahtumina. muistaakseeni kuitenkin urheilijoilla oli todella pieni sydänkuolleissuus ennen mRNA piikkejä ja sen jälkeen 500 kertainen kuolemien määrä, joka tapauksessa aivan räjähdysmäinen kasvu urheilijoilla piikkien oton jälkeen. New York Times myönsi yhteyden tutkimuksen pohjalta ja mitä enemmän piikkejä sen varmemmin kuolet sydänkohtaukseen jopa lähiaikoina, kuitenkin ennenaikaisesti, Modernalla et pääse edes loppuun 8 piikin piikkisarjassa, kuolet sitä ennen, eli kansanmurha osalle kansaa, ei kuitenkaan kaikille. Mutta elä luule selviäväsi jos olet hiljaa, tavoite oli 90% tappaa kansoista ja Usassa huomattiin että oikeistolaiset osavaltiot oli kohteina enempi.

Pfizer kärsi takaiskun oikeudessa, se joutuu luovuttamaan 400000 sivua tietoa rokotteistaan, osa dokumenteista on paljastajien avulla saatu jo tietoon ja nyt voidaan Pfizer tuomita virallisesti kun tiedot on saatu oikeuden päätöksillä ja firma ajetaan konkurssiin, samoin uskotaan käyvän muillekin rokotefirmoille, koska firmat on ristiin yhteistyössä. Jos näin tämä olisi suuri voitto vapaudelle.

Kriisinäyttelijä avautuu ja kertoo olleensa useamassa tv yhtiöiden huijausvideoissa jotka väitti tilanteen olleen tv kuvin katastrofaalinen, kyseessä oli huijaus jonka avulla ihmiset saatiin piikeille ja yrittivät toteuttaa propagandalla 90% väestönvähennyksen. Hyvä että nämä paljastuu nyt suurelle yleisölle ulkomailla ja ajan kanssa myös Suomessa.
https://tokentube.net/v/1825331371/9-2- ... 4t-uutiset

Kanadassa on 13 osavaltioksi rinnastettavaa aluetta, eli kymmenen provinssia ja kolmen territorion liittovaltio ja yksi osavaltio on nyt luopunut täysin kaikista rajotteista Convoyn seurauksena! Eli tästä oli sitten hyötyä epäilijöistä huolimatta, ensimmäinen todellinen kansan voitto tapahtui näiden rekasulkujen seurauksena!

Uusi järjestö joka pyrkii poistamaan netin diktatuurin, kuten Yuotube poisti miljoonia videoita joissa liian avoimesti tuotiin esiin covid huijausta, rokotteiden vaaroja, jne.
https://tokentube.net/v/3027136469/9-2- ... 4t-uutiset

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 12 Helmi 2022, 08:45

Kanadan neljänneksi suurin "osavaltio" Alberta on lopettanut piikkipassijärjestelmän, Conwoyn tuottamat tulokset näkyy jo näin selkeästi, peräti 65% Kanadan kansasta on päättäjiä vastaan, heräämisaste on jo mukavan korkealla!

Johnsos Johnson lopettaa mRNA piikkien valmistuksen! Eli yksi kolmesta valmistajasta perääntyy jo nousseen piikki kuolemakohun vuoksi! Taas Pfizer joutui paljastamaan oikeuden päätöksellä 400000 sivua yrityksen sisäistä tietoa, tietoa on vuotanut jo aiemmin ulos, jotka johtaisivat yrityksen konkurssiin laittomuuksista, eli he ovat valmistaneet tietoisesti myrkkypiikkejä, juttu mutkistuu koska paljastettua materiaalia oli väärennetty Pfizerin toimesta. Pfizer kaatuu eli sen osakkeet kannattaa myydä nopeasti pois. 2/3 mRNA rokotefirmoista on nyt kaadettu tai lopettanut yrityksen liittää ihmiset pilveen ja samalla tappaa osan kansasta rokotteilla, kuitenkin pahin Moderna, sen kohtalosta ei puhuta mitään, sen piikit ovat kaikkein vaarallisimmat, koska ne sisältää eniten mRNA:ta 100 mikrogrammaa (pfizer 30mikrogrammaa) joka johtaa sydänpysähdyksiin jo muutamalla Moderna rokotteella esim. lumitöitä tehdessä, urheilijoita menehtyy.
THL suosittelee ikäihmisille Modernaa tehosteeksi!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008496190.html

Ottawassa tuomari määräsi poliisin palauttamaan varastamansa polttoaineet, poliisi palautti kuitenkin vedellä täytettyjä kanistereita, että tällä tasolla, poliisi ei noudata edes oikeuden päätöksiä vaan provosoi, tämän kaiken takana oleva rikollinen mafia ei välitä edes oikeuden päätöksistä, osoittaen mitä hirviöitä tätä vallankaapausta ajaa. Mutta sentään oikeutta oikeusistuimista vielä löytyy! Se on hyvä se.

THL:än tekniset virheet nousee nyt esiin kaikissa vaihtoehto medioissa, kuinka he salaavat tilastoja väärentämällä epämuodostuneiden vauvojen valtavan lisääntymisen piikitetyillä, sekä sen että nyt 80% raskauksista keskeytyy piikitetyillä ja piikitetyjen kuukautiskierto on seonnut hyvin monilla nuorilla naisilla. Satoihin eri kohtiin oli muka päässyt tilastovirhe, heti kun luvut aloitti räjähdysmäisen nousun, THL poisti kiireellä tiedot ja korjasi ne jopa kymmenenteen osaan ensin ilmoitetuista! Sama ilmiö tapahtunut vielä muissakin maissa! Ei mitään luottoa, ei mitään luottoa WHO:n alajärjestöihin eikä itse WHO:hon, jonka johtaja on Fuelmichin näytösoikeudenkäynnin tuomittavana juuri nyt, myöhemmin kun tuomioiden runko on läpäissyt suuren valamishistön tuomion, se siirretään oikeudenkäynteihin, miten WHO:lle käy kun sen suurin rahoittajakin on tuomiolla. Tämä ei jää tähän vaan muutos on tulossa.
https://tokentube.net/v/1067728761/11-2 ... 4t-uutiset

Mielenkiintoinen uutinen Uudesta Seelannista, jo viime vuonna tilanteen ollessa pahimmillaan, kun näytti että tästä tulee pahempi kuin Orwelli 84 niin hoksasin että kaikista pahimmat maat kuului samaan tiedustelupalveluun eli Five Eyesiin, eli Kanada, Austraalia, Usa, Britit ja Uusi selanti, kaikissa oli rakenteilla aidattuja pidätyskeskuksia rokottamattomille, sitä he ajoivat, osa rokotetuista tapetaan 8 piikin sarjalla ja rokottamattomat vangitaan. Nyt kuitenkin Bidenin määräämä pakkorokotus kaikille kaadettiin kaikkien osavaltioiden oikeusasteissa ja Usa vapautui niin että demokraatit perääntyy kaikista piikkimandaatti vaaatimuksistaan nyt muutamien pienempien valtamedioiden valtavien paljastuksien johdosta! Kansa heräsi lopullisesti uutissulun murtuessa.
Britit heidän agenda kaatui täysin herra Whiten aloittaman oikeudenkäynnin seurauksena ja hallitus perääntyi peloissaan oikeuden päätöksien vuoksi, mikä sopulilauma siellä johdossa, mutta kaikki on peruttu Briteissä, nyt Kanada taistelee voitokkaasti ja nyt Uusi Seelanti, sen Parlametti on saarrettu Convoy suluin! 4/5 veturina toimineesta hallituksesta on joko voitettu tai kärsii tuskankouristuksissaan. Austraalian tilanne on epäselvä, onko pääministeri todella pidätetty?

Tsekeissä korkein oikeus kielsi ettei rajoituksia saa käyttää piikkien pakottamiseen, tässä olisi ohjetta niin Macronille kuin meidän Marinillekin, on ilmiselvää että Marinin piikkipakko nyt helmikuussa terveydenhuoltoalalle osoittaa hallituksen olevan viimeisiä myöntymään mihinkään totuudenkaan edessä. Sekä osoittaa meidän oikeuslaitoksen toimimattomuuden.

Valkovenäjän presidentti pitää puheen kansalle, jossa hän paljastaa täysin meneillään olevan koronahuijauksen ja kertoo sen takana olevan maailman talousfoorumin, minkä koulun Marin ja Macron ovat käyneet toteuttaakseen meneillä olevaa huijausta.

Hyvä uutinen, Suomessa rokottamattomia hoitajia jo jouduttu kutsumaan takaisin töihin, ei toiminut Marinin ajama pakotus, liian moni kieltäytyi piikeistä ja juuri terveydenhuoltajat tietää parhaiten mistä kieltäytyä.
https://tokentube.net/v/3123545625/11-2 ... 4t-uutiset

New Jerseyn maskipakkoa päiväkoteihin ja kouluihin ajava demokraatti kuvernööri ei osaa antaa yhtään tutkimusta tuekseen maskipakolle, eli he seuraavat vain ylempää (khazaari pankkiireilta) annettuja määräyksiä, näin unessa toimii juuri demarit.

Pfizer väärentänyt dataa.

Ruosi päätti nyt virallisesti että kaikki koronapandemiaan liittyvä on nyt lopetettu! jälleen yksi vapaa maa lisää! Marin ei myönny, hän jatkaa rajoituksia, piikipakkoja kuun loppuun ja aikoo jatkavansa jos tilanne niin vaatii, mutta kun tilanne ei ole vaatinut koko aikana mitään rajoituksia, kuolleiden määrä ei ylittänyt kertaakaan kymmenen vuoden keskiarvoa, rajoitukset toteutettiin PCR testillä jota ei ole kalibroitu korona virukselle, mutta se mittaa hyvin flunssan ja lisäksi mitä enempi monistuskertoja sen epätarkempi, koko testi on täysin epäkelpo, mutta sopii Marinille hyvin WEF:än agendansa ajamiseen. Usa poisti PCR testin vuoden alussa täysin epäkelpona. Suomi ei ole irtaantunut WEF:än agendasta, mutta vetää nyt matalaa profiilia muiden maiden irtautumisen vuoksi! Suomea ei saisi ohjata rikollisjärjestön toimesta, se on valtio rikos joka ei vanhene, Reiner Fuelmich tuo esiin että WEF on rikollisjäjestö ja heidän asiamiehinä toimii WEF:än kouluttamat nuoret johtajat, joihin Marin lukeutuu, eli tämäkin tulee paljastumaan vielä oikeusteitse.
https://tokentube.net/v/3570383469/11-2 ... 4t-uutiset

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Vain hyviä uutisia

ViestiKirjoittaja Andromeda » 12 Helmi 2022, 11:10

https://thebfd.co.nz/2022/02/04/new-zea ... SocialSnap
New Zealand Scientists Find Nanotech-like Particles in Pfizer Vaccines


Palaa sivulle “Vaihtoehtoajattelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa