Sain valveutuneilta henkilöiltä huolta herättäneen yhteydenoton, joten päätin kommentoida seuraavaa Posi tv:n tärkeää tiedotusta, toki tämä on aivan liian pieni paikka tälle uutiselle kertoa, heh vähän kuin tapaisi metsälenkillä humanoideja jotka kehoittaa sinua ottamaan yhteyden mediaan ja kertomaan heistä tai muutoin he tuhoavat planeetan neutronitykeillä jotka sijaitsevat kuun takana, no ei tämä on vakava juttu nyt, eli levittäkää seuraavaa tietoa WHO:n pyrkimyksistä.
Nyt kun Natoa yritetään laajentaa jopa Suomeen välittämättä Venäjän seuraamuksista joilla se meitä uhkasi jo nyt! Tämän takana on YLE:n propaganda uutisointi johon yhtyi päivän viiveellä MTV. He eivät välitä vaikka Venäjä tekisi mitä meillekin estääkseen Natoon liittymisemme, eli valtamedia provosoi nyt sotaa Suomeen ja siitä kuuluu tulla ankarat tuomiot niille jotka provosoi sotaa, eli YLE:n Bilderberg taustainen johtaja on nyt vastuussa tästä, sotaan yllyttämisestä määrätään laissa kovia rangaistuksia! Tilanne Suomessa on erittäin huolestuttavalle tasolle kehittynyt YLE:n uuden johtajan toimesta.
Nyt kuitenkin samaan aikaan WHO yrittää kävellä yli perustuslakimme, joka on vielä paljon pahempi asia kuin mahdollinen sota jossa kuolisi tuhansia ja tuhansia ihmisiä ja aineelliset tuhot olisi valtavat, WHO:n vallan kasvu johtaa toteutuessaan koko ihmiskunnan tuhoon. He todella ajavat tätä eikä aikaisempi humanoidi juttu olekkaan niin kaukaa haettua, asia on todella vakava.
Jo viime vuonna tuli tietoa että WHO ajaa seuraavaksi covidin jälkeen läpi Marburg viruksen, eli täysin enakolta suunniteltua toimintaa jatketaan, josta he tekevät seuraavan pandemian, noin 2008 WHO antoi itselleen luvan julistaa pandemia ilman mitään lääketieteellisiä perusteita tai yleensä mitään perusteita ei vaadita pandemialle. WHO on yksityinen maailmanlaajuinen järjestö ja WHO:n valtaa kasvattamalla pyritään sen kautta NWO:hon, yksinapaiseen maailmanvaltaan jota ohjaa khazaari taustaiset pankkiirisuvut jotka aiheutti molemmat maailmansodat sekä kaikki suuremmat lamat! Kansasta halutaan eroon sekä alistaa loput valitut. Kiinassa on jo miljoonia robotteja valmistettu ihmisten korvaajiksi!
WHO pyrkii edistämään kommonistista agendaansa kieroudella läpi ajettujen lakien avulla, sanelemalla yksipuolisesti uudet päämäärät jotka täytyy hyväksyä vielä eri maiden WEF:än demokratiaa jyrsivien myyrien hallinnoimissa hallituksissa, WEF:än myyriä ovat muunmuassa sen kouluttamat nuoret johtajat, kuten Macron, Trudeau ja Marin, he allekirjoittavat kaiken mitä WHO vaatii kysymättä kansalta mitään, tämäkin on Suomen lakien vastaista toimintaa ohjata maatamme sen rajojen ulkopuolelta. Suomessakin useamman puolueen johto koostuu myyristä jotka ajavat kansanoikeuksien vastaista linjaa ja rivipolitikot kumartaa "työnantajaa" puolueen johtoa, ollen siten jees jees naisia ja muka miehiä. Eli vastustusta WHO:n politiikalle ei löydy koko eduskunnasta!
Miten tämä on mahdollista, koko puoluekenttää ohjataan vapaamuurareiden ja valtamedian kautta, henkilöt jotka ovat WEF:än agendan vastaisia, kuten Junes Lokka, syytettiin rikolliseksi ennen vaaleja mm. paikallisessa Kaleva lehdessä. Tuomiot haettiin tietoisesti ennen vaaleja naurettavista kommenteista maahan muuttavista Soroksen (khazaari) rahoittamasta ja edesauttamasta kansanvaihdosta. Taas WEF:än agendalle myönteiset ohjataan eteenpäin, näin tämä toimii, näin Marin on vallassa ja yksi edellytys on WEF:ällä käyty koulutus jota ohjaa Klaus Schwab (khazaari), entinen Bilderberg pomo, joka vaatii nyt suurta nollausta, eli pienfirmojen tuhoamista ja ihmisten omaisuuden riistoa, olet epätoivoinen etkä omista mitään on Klasun tunnuslause ja WEF:än sivuilla mainitaan myös kansanmurhaan tähtäävä ihmismäärän vähennys jota nyt yritettin varsin hyvällä menestyksellä mRNA rokotteiden avulla, kuten jokainen uusi Pfizerin piikki kaksinkertaistaa sydänkuoleman riskin ja 8 piikkiä nostaa kertoimen noin 254 kertaiseksi, tämä tutkimus tuotiin esiin New York Timesissa. Modernan kohdalla 8 piikkiä nostaa kertoimen noin 10000:teen. Uutinen löytyy: Vain hyviä uutisia.
Suomessa Modernan pikit on puolitettu, mutta 8 puolitettua piikkiä johtaisi noin 1000 kertaiseen sydänriskin vaaraan, ei siitä selviä kukaan elossa vuottakaan tai aikaa on mahdoton ennustaa, kuitenkin se on hyvin lyhyt eikä edes 256 kertaisesta selviä hengissä, EU Bilderberg taustainen komissio ajoi tätä läpi, 8 piikkiä, selviäjät olisivat olleet lume rokotteen saaneet, mikä mainitaan hallituksen esityksessä HE 49/2021 vp. Lumerokotettujen määrää ei tiedetä, arviot on vaihdelleet muutamasta prosentista 75%.
WHO vaatii täysin kieroutuneena kansanmurhan takana olevana firmana nyt hallituksia allekirjoittamaan sopimuksen jossa WHO:n (yksityinen järjestö) sen valta kävelee sopimuksen jälkeen yli perustuslain. Allekirjoituksia odotetaan ennen toukokuuta 2022 eri hallituksilta ja Suomi kyllä allekirjoittaa sen Marinin WEF:än ohjauksessa aivan varmasti, mikä on kaikinpuolin laitonta että meitä ohjataan maan ulkopuolelta yhä suurempaan maan ulkopuoliseen ohjaukseen WHO:n toimesta joka kävelee sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen täysin perustuslain yli.
Nyt kun meillä oli valepandemia, pääsimme suht helpolla kun hallitukset ei voineet ilman oikeustoimia kävellä pahemmin perustuslain yli, he yrittivät sitä ja tarkoitus oli pakkorokottaa kaikki 8 piikillä joka olisi tapanut kaikki mRNA:ta saaneet ja jättänyt vain lume rokotteiden saaneet eloon ja loput pakoon yrittäneet sulkea keskitysleireihin ja mahdollisesti pakkopiikittää heidät siellä piikeillä joiden seuraamuksiin nyt kuolee porukkaa joka pyritään salaamaan ja normalisoimaan sekä samalla sulkea kaikki pienet yritykset ja vain poliittisista syistä! NWO:n takia jossa väestömäärä pienennetään ja loput kansasta on orjina omistamatta mitään kuten Klaus Schwab tuo asian esiin.
Perustuslaki esti mm.
Läketieteellisen syrjinnän
Elinkeinotoiminnan rajoittamisen
Työnteon estämisen
Hoitovarmuuden tuhoamisen
Puolueettomuudesta luopumisen
Jne.
Moni huomaa että hallitus silti käveli monessa kohtaa yli perustuslain, mutta jatkossa se menisi niin että WHO:lla olisi valta yli perustuslain, esim. jos se vaatii pakkorokotuksia, minkä se tekee varmasti seuraavassa pandemiassa, niin se on korkein laki toukokuun jälkeen kun Marin WEF:än myyränä innoissaan sen allekirjoittaa sunnuntai postina kysymättä kansalta mitään, näin tämä kierous maailmassa toimii.
Sveitsiläinen lääkäri joka on toiminut yli 20 vuotta WHO:lla kehoittaakin jokaista maata lähettämään kirjeen Geneveen WHO:lle joka on julkinen protesti jossa sanotaan ettei kansalaiset hyväksy yksityisen WHO:n sanelemaa ja terveysministerin allekirjoitusta päättää miljoonien ihmisten kohtalosta ilman kansanäänestystä. WHO:lla on myös kiire, se haluaa sopimuksen voimaan ennen toukokuun loppua 2022. Mustia pilviä mereltä heinäkuulle jollei tähän tartuta nyt tosissaan.
Se että kuka Suomessa nyt ajaa tätä julkista protestia? Anoa tästä ainakin pitää tiedottaa, laittakaa eteenpäin tietoa päättäjille ja muille päteville jotka voi hoitaa julkisen protestin eteenpäin Genewen WHO:lle asti.
https://positv.fi/videot/uutiset-jakso-25/