Re: mvlehti.net
Lähetetty: 17 Kesä 2023, 05:42
Hyvä että Fuellmich sai aikaan uudessa Seelannissa rokotehuijaus oikeudenkäynnit, eli hyökkäsi suden pesään. Uusi Seelanti kuuluu myös ns. pahimpiin maihin, demonisimpaan hallintoon, se kuuluu Five Eyes maihin, johon kuuluu myös Kanada, Austraalia, Usa ja Britit, kaikissa näissä maissa oli pahin korona diktatuuri. Uuden Seelannin pääministeri oli myös WEF:än kouluttama naispuolinen yuong leaderi ja harrasti tiukinta rokotepolitiikkaa, hänet erotettiin kansan painostuksesta toisin kuin Suomessa yuong leader Marin sai kunniatohtorin arvosanan Usan yliopistossa ollen esikuvana tuleville yuong leadereille. Varmasti jokainen vähänkin seurannut muistaa Australian korona sulkutoimet, keskitysleirien rakentamiset rokottamattomille, entä Kanadan rekkasulut pakkopiikityksiä vastaan jossa pankkitilit suljettiin diktatuuria vastustavilta Kanadalaisilta ja Usa on WEF:n vaikuttimineen kaiken tämän päänä. Briteissä diktatuuri meni mönkään, korkein oikeus puuttui ihmisoikeusrikkomuksiin kesken rokotehuijauksen.
Five Eyes maat on kansainvälinen syndikaatti jota käytetään uuden maailmanjärjestyksen luomiseen, se kytkeytyy myös Natoon, ehkä joku on katsonut elokuvan Echelon, jossa jokainen kansalainen on tarkkailtavana ja heihin myös vaikutettiin tekoälyn ohjaaman tietokoneen avulla. Echelon on todellinen projekti.
https://rakkausplaneetta.net/five-eyes- ... -maailmaa/
Nordea ei tosiaan toiminut, pankkitilejä katosi, tilitiedot ei näkyneet ja tilisiirrot oli kadoksissa, mutta jälleen toimii. Tällaisten takana voi olla myös Five eyes tiedustelupalvelut aiheuttaakseen lisää epävarmuutta talouteen esiintyen ns. hakkeriryhminä, joka johtaisi poliittisten päätösten myötä ihmisoikeuksien rajoittamiseen.
Tällaisten hakkeriiskujen tarkoituksena voisi hyvin olla oikeudellisten tai teknisten esteiden ylittäminen, mikä kävi yksinkertaiseksi jo 2001, 9/11:n iskujen jälkeen Usassa, uusi lakihan meni niin että kenet tahansa voidaan pidättää mistä tahansa määräämättömäksi ajaksi, kuten Vapon veljeksille kävi heti Naton Suomeen tulon jälkeen. USA:n Patriot Act lain mukaan tiedustelu- ja lainvalvontaviranomaiset voivat vedota kansalliseen turvallisuuteen ja vaatia teleyrityksiä sekä Internet-palveluntarjoajia (ISP) sallimaan kuituoptisten jakajien asentamisen televiestintäinfrastruktuurin tärkeimpiin solmuihin, jolloin vakoojat voivat ohjata massiiviset tietovirrat kaapatuiksi ja ajaa niitä eri Five Eyes -tietoanalyysikeskusten läpi. Tällöin Nordeaan iskenyt hakkeriryhmä voi olla itse Five eyesin luomus. Tavoitellaan jokaisen täydellistä tarkkailua ja kaikkien oikeuksien kaventamista. Tämähän myös paljastui tietovuotaja Edward Snowdenin paljastaessa että mm. Briteissä sijaitsi edellä mainittu toimielin joka keräsi kaiken viestintätiedon mikä meni Usaan Euroopasta ja tästä on jo 10 vuotta aikaa. Silloin sen kapasiteetti oli kolmen kuukauden kaiken tiedon säilyttäminen.