J. Doe kirjoitti:Se onnessa mietityttää että miks osalla on helppo elämä ja onnea jotka tekee vaan pahaa ympärilleen, on välinpitämättömiä, pahoja toisille, pahoja luonnolle, pahoja itselleen..
Mutta onko se oikeasti helppo elämä? Joskus täydelliset puitteet on se mikä näkyy ulospäin ja mitä hienojen seinien sisällä tapahtuu onkin eri juttu. Muinoin ajauduin erään miljonäärisuvun tyttösen kanssa kavereiksi ja kun aikani olin siinä perheessä vieraillut niin näin kulissien taakse hyvinkin ikävällä tavalla. Päihdeongelmia, perheväkivaltaa ja sairaalloista kulissien yläpitämistähän siellä oli. Lakkasin kadehtimasta niitä omaisuuksia viimeistään siinä vaiheessa kun perheen äiti tuhannen päissään valitti miten aina soitellaan joka suunnasta ja pyydetään lahjoituksia...että kyllä he ovat hyväntekeväisyyteen antaneet, mutta eivät voi antaa enempää etteivät köyhdy. Ihminen joka suurinpiirtein kieri rahassa oli aidosti huolissaan ja hyvin ahdistunut siitä että rahat hupenevat jos hän vähänkään antaa pois. Ja ne hamstraamiset ja säästökeinot olivat jotakin ihan käsittämätöntä. Ja arvomaailma oli tosiaan se kulissit ennenkaikkea. Hienojen juhlien jälkeen tapeltiin verissäpäin ja ajeltiin vihaisina kännissä autolla. Eipä ollut kadehdittavaa elämää se.
Sitten ne ihmiset joille ei tunnu sattuvan mitään pahaa ja joilla kaikki aina onnistuu. Olen miettinyt oppivatko he lopulta mitään ja osaavatko arvostaa omaa onnekkuuttaan? En oikein usko, että osaisivat. Sitten kun tällainen ihminen ensimmäistä kertaa epäonnistuu, tullaan alas kovaa ja korkealta. Kuten vaikkapa entinen naapurinukko. Hän ei kestänyt sitä ettei kaikki mennytkään putkeen vaikka aina oli mennyt, koki että jumala on hänet hylännyt ja että loppuelämä on pilalla kun firma meni konkkaan ja hirtti itsensä. Ennen niin täydellinen vaimo jäi lasten ja velkojen kanssa tyhjän päälle.
Olin ennen tosi katkera siitä, että elin lapsuuteni äärimmäisessä köyhyydessä, pahojen ihmisten ja asioiden ympäröimänä ja nuoruudessa aloin menettää ihmisiä milloin kuolemalle, milloin typerille riidoille. Ainoa asia minkä elämältä halusin oli perhe, sen sainkin mutta sain samalla myös väkivaltaisen ja uskottoman miehen joka lapsen kautta valitettavasti vaikuttaa elämääni siihen asti kunnes jompikumpi kuolee. Menetin perheen, työni ja läheisiäni. Siinä vaiheessa kun olin työtön yksinhuoltaja, isäni sairasti syöpää ja kahdella ystävälläni oli aivokasvain, aloin taas kerran miettiä miksei muilla ole yhtä kamala elämä. Tajusin ettei elämäni voisi olla kamalaa jollen välittäisi niistä sairastelevista ihmisistä ja jollei minulla olisi jo ollut asioita jotka halusin ja jotka menetin ja että voisin saada kaiken haluamani jatkossakin kunhan vain muistaisin etten todella tarvitse niitä enkä ripustautuisi niihin.
Raha on nykyään aivan yhdentekevä asia enkä edes yritä haalia sitä. Töissä monet panikoivat mahdollisten tulevien pakkolomien takia, itse olisin valmis jäämään vaikka vapaaehtoisesti sillä rahan menettämistä suurempi asia olisi se aika mitä voisin viettää muksuni kanssa. Ollaan sitä pienemmilläkin summilla tultu hyvin toimeen.
