Sivu 1/9

Kuolema

Lähetetty: 10 Heinä 2008, 20:33
Kirjoittaja Anthrapos
Miltä uskot/luulet kuolevan tuntuvan?
Entä mitä uskot tapahtuvan kuoleman jälkeen?
Onko läheisten menetys vaikuttanut suhtautumiseesi kuolemaan?

Kuolema on varmasti aina askarruttanut ihmisiä, mutta ihmiset kuitenkin usein uskovat
eri kulttuureissa kuoleman jälkeiseen elämään. Luin jostain että jo kivikaudella vainajalle
annettiin mukaan ruokaa ja aseita hautauksen yhteydessä.

Kuolemisesta kertova nettisivu:

http://www.mtv3.fi/helmi/kuudesaisti/ar ... ta-kuolema

"Jotkut kertovat nähneensä koko elämänsä kuin filminauhana tai siirtyneensä tunneliin. Paluu takaisin elämään ja omaan kehoon on tuntunut vastenmieliseltä. Kivutkin ovat palanneet heti, kun henki on palannut takaisin sairaaseen kehoon esimerkiksi onnistuneen sydämenelvytyksen seurauksena."



--Seuraavat ovat siis vain omia ajatuksiani--

Itse luulen ettei koskaan saada selville mitä todella kuoleman jälkeen
tapahtuu.(paitsi kuollessa)
Mutta ehkä parempi näin, jos ihmiset tietäisivät varmaksi mitä kuoleman jälkeen tapahtuu
niin ihmiset olisivat todennäiköisesti erilaisia?

Esim: Taivas ja Helvetti olisivat 100% todistetusti olemassa, eiköhän silloin jokainen pyrkisi noudattamaan 10 käskyä sun muuta.
Ja jos todistettaisi että kaikki pääsisivät taivaaseen niin eihän kukaan välittäisi jos tappaisi jonkun, ja muutenkin yleinen moraali voisi olla aika pohja mudissa.. -.-?

Itse luulen itse kuolemisen ahdistavan ja sattuvan, tosin riippuen kuolintavasta.
Mutta kun olet kuolemassa,(elämän liekki sammumassa, "vetelet viimeisiäsi")
luulen että olo muuttuu hyväksi ja "vapauttavaksi"(<-sielu ja henki vapautuu ruumiista)
Kuoleman jälkeen uskon että saan olla katselemassa omia hautajaisiani, voin katsella
jos joku muistelee minua ja voin seurata läheisteni elämää.
Jälleensyntyminenkin on todennäköistä, mutta en usko että pakollista.
Elämä on mielestäni tarkoitettu erilaisia kokemuksia ja tunnetiloja varten. (masennus,jännitys, jne.)
Kyllä kuoleman jälkeen varmasti tapahtuu myös paljon paljon muuta, mitä en ymmärrä
mutta eiköhän se aikanaan selviä.

Itselläni läheisten kuolema on aiheuttanut tietenkin surua..
Mutta se sai minut tutkimaan kuolemaa ja uskon että heillä on hyvä olla. :angel:


"Jokainen luo itse oman käsityksensä siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu." -Sogyal Rinpoche

(Pyydän anteeksi kirjoitusvirheitä ja muusta mikä mahdollisesti haittasi sinua.)

Re: Kuolema

Lähetetty: 10 Heinä 2008, 21:17
Kirjoittaja Dezil
Mun mielestä kuolema tuntuu ahdistavalta ja kun mä kuolen mä luulisin et se tuntus semmotteelta et sä niinku näät ittes katosta ja sit sä vaa katoat ja uskon myös että kuoleman jälkeen vois päästä taivaaseen / helvettiin tai sitten ihminen syntyy uudestaan eikä muista mitään entisestä elämästään..

Re: Kuolema

Lähetetty: 10 Heinä 2008, 21:24
Kirjoittaja Stinttunen
Mun mielestä kuolema vois olla vapauttava tunne, kaiken maallisen jättäminen. En tosin usko taivaaseen tai helvettiin. Sielu vaan vapautuu ruumiista. Tällä hetkellä koen kuoleman enemmänkin hyvänä kuin pahana asiana, ei siis että kuolema olisi parempi kuin elämä tms. mutta jos on vaikka pitkään sairastanut eikä ole toivoa parantumisesta niin kuolema on sillon vapautuminen. Näin meikäläisen mielestä

Re: Kuolema

Lähetetty: 10 Heinä 2008, 23:47
Kirjoittaja Anthrapos
Stinttunen kirjoitti:En tosin usko taivaaseen tai helvettiin. Sielu vaan vapautuu ruumiista. Tällä hetkellä koen kuoleman enemmänkin hyvänä kuin pahana asiana, ei siis että kuolema olisi parempi kuin elämä tms. mutta jos on vaikka pitkään sairastanut eikä ole toivoa parantumisesta niin kuolema on sillon vapautuminen. Näin meikäläisen mielestä


Aivan. Samaa mieltä.
Itse en usko taivaaseen tai helvettiin myöskään, mutta uskon että aiheuttamalla
toisille harmia, ei voi kuoleman jälkeen sietää ajatusta siitä että on tehnyt sen tai jotain tämmöistä.
Mutten kyllä tiedä asiasta =O

Re: Kuolema

Lähetetty: 11 Heinä 2008, 08:39
Kirjoittaja Werttinen
Minulla herää ajatus että olisi vain pelkkää tyhjää ei enää mitään ja se kyllä tuntuu aika ahdistavalta eli lakkaat yksinkertaisesti olemasta kokonaan...

Re: Kuolema

Lähetetty: 11 Heinä 2008, 14:09
Kirjoittaja Riikervo
Itse uskon, että kun ihminen kuolee, niin hänen sielunsa "irtoaa" ja alkaa vaeltaa. Se koettaa selvittää tärkeät, selvittämättömät asiat ennen kuin pääsee ikuiseen lepoon. Jotkut sielut jäävät maan pinnalle ikuisiksi ajoiksi antamaan ihmisille merkkejä, varoittaakseen näitä. Jotkut sielut taas jäävät maan päälle ihmisten kiusaksi. Sielut saavat erilaisia tehtäviä riippuen heidän elämästään elämästä. Jos on elänyt hyvin, niin saattaa päästä suojelustehtäviin, jos taas on elänyt huonosti ja esim, tappanut ihmisiä, niin hänen sielunsa saattaa jäädä maan pinnalle kiusaamaan muita.

Ja tämähän on vain minun näkemykseni asiasta. Ei siis kannata ottaa tätä niin kuolemanvakavasti. :roll:

Re: Kuolema

Lähetetty: 11 Heinä 2008, 21:17
Kirjoittaja Erobouzu
Oma näkemykseni on, että se on napsahdus. *NAPS* valot pois, se on siinä. Ehkä vähän sama kuin nukahtaminen. Henkilökohtaisesti odotan melkein innokkaasti, että olenko väärässä :lol: . En tietenkään itseäni aio tappaa, enkä kuolla ihan heti ;) .

Re: Kuolema

Lähetetty: 11 Heinä 2008, 22:14
Kirjoittaja Aqua vitae
Kuoleman jälkeen ei ole mitään.

Re: Kuolema

Lähetetty: 11 Heinä 2008, 23:05
Kirjoittaja Anthrapos
Aqua vitae kirjoitti:Kuoleman jälkeen ei ole mitään.

Erobouzu kirjoitti:Oma näkemykseni on, että se on napsahdus. *NAPS* valot pois, se on siinä.

Werttinen kirjoitti:Minulla herää ajatus että olisi vain pelkkää tyhjää ei enää mitään ja se kyllä tuntuu aika ahdistavalta eli lakkaat yksinkertaisesti olemasta kokonaan...


Yllättävän moni uskoo että kuoleman jälkeen joutuu kadotukseen.
Se on hyvin looginen vaihtoehto. Itsekkin olen ajatellut tuota tyhjyyteen, kadotukseen joutumista
ja se tuntuu kyllä todella ahdistavalta.

Jos elämä on siinä, niin elämä on todella lyhyt ja tuntuu väärältä, tarkoituksemattomalta. :?

Re: Kuolema

Lähetetty: 12 Heinä 2008, 00:13
Kirjoittaja Erobouzu
En oikeastaan usko nimenomaan kadotukseen. Sen sijaan...

Elämä ei ole ne päivät, jotka ovat menneet, vaan ne, jotka muistamme.
- Venäläinen kinkku

Nauti jokaisesta päivästä kuin se olisi viimeisesi.
- Kuulostaa jenkiltä

Kuolema on kuin syvä, viileä vesi elämän kuuman, matalan veden jälkeen.
- Sinuhe Egyptiläinen

Okei, ei ehkä kaikkein lahjakkain lainauskokoelma, mutta ainakin siinä on sellainen ajatus, jota yritän hakea takaa. Kuolema? Nukahtaminen, lepo, rauha ja vapaus.

Jep, elämä on lyhyt. Ei se tarkoita, että se on merkityksetön. Nimittäin onko se todellakin kadotus, levätä rauhassa? Jos sun läheiset ihmiset muistelee sua ja hymyilee niille sekopäisille tempauksille ja oudoille vitseille, joita sulla oli tapana heittää?

Ei.

Re: Kuolema

Lähetetty: 12 Heinä 2008, 03:52
Kirjoittaja Hartsa
Melkoisen vastaavaa jutustelua oli jossain toisessa ketjussa aikoinaan, mutta uudet käyttäjät ja samat jutut kuuluvat asiaan.

Itse uskon että kuoleman hetkellä sielu irtoaa ruumiista ja siitä jatkuu tiettyjen välivaihden kautta matka uudelleen takaisin ruumiiseen. Jos näin valitsemme.

Re: Kuolema

Lähetetty: 13 Heinä 2008, 04:13
Kirjoittaja Zrud
Nykyään ihmiset kyllä suhtautuu liian kyynisesti kuolemaan.
Ja eivät suostu ajattelemaan sitä kun vasta pakon edessä.
Itse olen sinut oman elämäni kanssa ja siitä koska kuolen ja milloin kuolen.
Kuolemaa ei voi välttää vaikka niin moni ihminen sitä yrittääkin.
Itseäni kyllä sinänsä kiinostaa, onko kuoleman jälkeen mitään.
Ja jos ei ole. niin eipä sitä paljoa varmaa mietiäkkään :D
Kuolema on minusta kaunis asia. Pääsevät pois täältä pahuuden ja vääryyden keskeltä,
ja en sitä kiellä etteikö maailmassa olisi mitään kaunista.
Mutta kun nykymaailman menoa katsoo. kauneutta on kokoajan vähemmän ja vähemmän.
Ja joku varmaan heittää että rakkaus ei kuole.
Itse suhtaudun aika kyynissesti rakkauteen ja sitoutumiseen.
Mieluummin elän sinkkuna omilla säänöilläni.

Re: Kuolema

Lähetetty: 14 Heinä 2008, 18:31
Kirjoittaja Vic Rattlehead
Zrud kirjoitti:Nykyään ihmiset kyllä suhtautuu liian kyynisesti kuolemaan.
Ja eivät suostu ajattelemaan sitä kun vasta pakon edessä.
Itse olen sinut oman elämäni kanssa ja siitä koska kuolen ja milloin kuolen.
Kuolemaa ei voi välttää vaikka niin moni ihminen sitä yrittääkin.
Itseäni kyllä sinänsä kiinostaa, onko kuoleman jälkeen mitään.
Ja jos ei ole. niin eipä sitä paljoa varmaa mietiäkkään :D
Kuolema on minusta kaunis asia. Pääsevät pois täältä pahuuden ja vääryyden keskeltä,
ja en sitä kiellä etteikö maailmassa olisi mitään kaunista.
Mutta kun nykymaailman menoa katsoo. kauneutta on kokoajan vähemmän ja vähemmän.
Ja joku varmaan heittää että rakkaus ei kuole.
Itse suhtaudun aika kyynissesti rakkauteen ja sitoutumiseen.
Mieluummin elän sinkkuna omilla säänöilläni.

Minua henkilökohtaisesti ärsyttää tuo ihmisten kyyninen asenne kuolemaa kohtaan(tulee selvästi esille esim. keskustelussa elämän tarkoituksesta -- . --). Jos yhteiskunnan arvot ja yleinen moraali ei olisi juurtunut mun ajatusmaailmaani näin "pahasti", niin olisin tälläkin hetkellä näyttämässä parille ihmiselle mitä se kuolema on. Se on joskus niin raivostuttavaa kun koko asiaa ei voida niellä semmoisena kuin se on.

Itse en osaa sanoa mitään varmaa teoriaani kuolemasta(tuskin kukaan osaa), mutta jossain määrin ajatukseni kääntyvät sielun olemassa oloa kannattavaksi. Uskon periaatteessa, että mitään ei tapahdu kuoleman jälkeen. Sitä vaan "lakataan olemasta". Mutta toisaalta taas koen tämän niin omituiseksi ajatukseksi. Miltä muka voisi tuntua tietoisuuden ja muistojen katoaminen?

En siis yhtään ihmettelisi vaikka kuoleman jälkeen joko alkaisi uusi elämä tai vaikka jäätäisiin kummittelemaan tänne pahoina ja hyvinä henkinä ihmisen elossa olleesta persoonallisuudesta riippuen. Tämä selittäisi kaikki pirujen/paholaisten/pahojen henkien ja poltergeistien ja hyvien henkien/enkelien "havainnot".

Itse olen paatumaton romantikko, mutta suhtautumiseni rakkauteen on myös jokseenkin muuttunut kyyniseksi. Kohta 18 vuotta, enkä ole rakastunut kun kerran tai pari koko sinä aikana ja yhdelläkään kerralla koko homma ei ole oman typeryyteni takia edennyt mihinkään(no onhan sitä aina lähimmäisten rakkautta, mutta kaikki nyt tietää, ettei se ole sama asia). Tämä saattaa kuulostaa itsesääliltä, mutta luulen kyseessä enemmän olevan oma tunteettomuuteni. Nykyään olen muuttunut jokseenkin tunnevammaiseksi.

Okei, kaippa tuossa oli ihan tarpeeksi minusta. Pidän kuolemaa mielenkiintoisena, jopa houkuttavana asiana, mutta en ikinä tekisi itsemurhaa. Tahdon kokea sen luonnollisesti ja elää elämäni, tuli siitä kuinka yksinäistä ja tylsää tahansa.

Re: Kuolema

Lähetetty: 21 Heinä 2008, 19:48
Kirjoittaja Korvapuikko
Anthrapos, tuo sinun versio kuulostaa lähinnä siltä että olet yhdistänyt kaikki parhaimmat palat uskomuksista ja ottanut niistä itsellesi sopivimman version käyttöön.

Re: Kuolema

Lähetetty: 23 Heinä 2008, 01:10
Kirjoittaja Anthrapos
Korvapuikko kirjoitti:Anthrapos, tuo sinun versio kuulostaa lähinnä siltä että olet yhdistänyt kaikki parhaimmat palat uskomuksista ja ottanut niistä itsellesi sopivimman version käyttöön.


En ole kyllä "yhdistellyt" uskontoja ainakaan tietoisesti vaan miettinyt itse minkälaisen kuvan haluan kuolemasta luoda.

Re: Kuolema

Lähetetty: 23 Heinä 2008, 02:06
Kirjoittaja Korvapuikko
Anthrapos kirjoitti:
Korvapuikko kirjoitti:Anthrapos, tuo sinun versio kuulostaa lähinnä siltä että olet yhdistänyt kaikki parhaimmat palat uskomuksista ja ottanut niistä itsellesi sopivimman version käyttöön.


En ole kyllä "yhdistellyt" uskontoja ainakaan tietoisesti vaan miettinyt itse minkälaisen kuvan haluan kuolemasta luoda.

Aha, sanoit nyt kyllä vaan saman asian toisin sanoin...

Re: Kuolema

Lähetetty: 01 Elo 2008, 12:06
Kirjoittaja Anthrapos
Korvapuikko kirjoitti:
Anthrapos kirjoitti:
Korvapuikko kirjoitti:Anthrapos, tuo sinun versio kuulostaa lähinnä siltä että olet yhdistänyt kaikki parhaimmat palat uskomuksista ja ottanut niistä itsellesi sopivimman version käyttöön.


En ole kyllä "yhdistellyt" uskontoja ainakaan tietoisesti vaan miettinyt itse minkälaisen kuvan haluan kuolemasta luoda.

Aha, sanoit nyt kyllä vaan saman asian toisin sanoin...


??

Re: Kuolema

Lähetetty: 01 Elo 2008, 12:56
Kirjoittaja s3nsi
Kuolema ei oo enää pitkään aikaan pelottanut. Se tulee kun tulee ja sit elämä jatkuu jollain toisella tavalla. Ehkä jonkin aikaa ollaan jossain välitilassa määrittelemättömän ajan pelkkänä sieluna. Se välitila voisi sijaita myös maapallolla, mutta toisessa ulottuvuudessa. Uskon myös karmaan. Jos on elänyt elämänsä hyvin, niin se palkitaan ja jos on ollut paha niin siitä jotenkin rankaistaan.

Sit jossain vaiheessa alkaa uusi elämä. Täällä tai jollain toisella planeetalla.

Re: Kuolema

Lähetetty: 11 Syys 2008, 16:58
Kirjoittaja Exitium
Kuolema=totuus

Kuolema=absoluuttinen viisaus

Kuolema=ainut oleva

Kuolema=ainut oikea

Re: Kuolema

Lähetetty: 11 Syys 2008, 17:13
Kirjoittaja JD Matthew
uskoiskohan kukaan uudelleensyntymisteoriaan,- ei kuolema pelota minua eikä tule koskaan pelottamaankaan (kunhan ei ole kovin kivulias kuolema), mutta uskon ja toivon, että edes jonkinlainen uudelleensyntymisteoria olisi olemassa.