Minne se sitten vapautuu?

Vaikkapa seuraavaan "elämään" tai uuteen "sieluun"?

Mutta eikös se silloin siltikin vapaudu luontoon?

Riippunee siitä, miten luonnon määrittelee... Siis jos ihminen lasketaan osaksi luontoa, niin varmaan sitten niin.

Ok, en tiedä näistä asioista mitään Mutta siis, olen hyvin skeptinen tieteen/tiedon suhteen ja tarkoituksenani oli lähinnä esittää ikään kuin vaihtoehtoinen käsitys asiasta.

Maigi kirjoitti:

Korvapuikko kirjoitti:Tämä just niin vaikeeta perustella näitä minun mielipiteitä kun se on jotenki niin vaikeata selittää yritetäänpä silti. Tästä aine ja energia jutusta ensi, se on siis totta että aine ja energia kiertää mutta ihmisen ajatukset (sielu jos niin haluatte sanoa) ei ole sinänsä energiaa vaan sähköimpulsseja ja kun ihmienen kuolee niin kaikki "energia" mitä siinä on vapautuu luontoon, ei ole mitää joka pitäisi sitä energiaa kasassa enää

Mutta siis miten voit olla varma, että kaikki "energia" vapautuu nimenomaan luontoon?

Minne sitten, toiseen ulottuvuuteenko? vaikka se menisikin sinne niin ei ole taaskaan mitään mikä tekisi siitä energiasta jotenkin tulkittavaa

En oo täys kristitty, uskon sielunvaellukseen, tai oikeammin siihen Muinaisen Egyptin uskoon kolmesta sielusta, mites se meni, Hitto vie en nyt muista, kirjotan sitte ku muistan tai löydän netistä. Luin siitä Rostislav Holthoerin kirjasta, niit on monta en muista mikä niistä?!!

Eikö se ollut niin, että aine ja energia kiertävät täällä maailmankaikkeudessa, ja muuttavat muotoa, tai jotain tuonne päin.

Kyllä, energia kiertää. Mutta kuka sanoo, että meillä on sielu? Kuka sanoo, että sielu on energiaa?

Sielu kuulostaakin turhan raamatulliselta sanalta...

Kävisikö sana: "Itse", sielun paikalle? Se on sama, miksi sitä nimittää. "Itse" on kyllä hyvin kuvaava sana.

Kuolemassahan vain fyysinen ruumis kuolee, koska sielu ja henki eroavat siitä. Ruumis ei voi elää ilman henkeä, eikä ollessaan liian vanha/sairas elämään. Kuolema on mielestäni vain portti, siirtymä takaisin sinne mistä aikoinaan lähdettiin.

tuputhy kirjoitti:Eihän sitä osaisi millään tavalla pelätä. Minut on nukutettu leikkauksia varten useita kertoja, ja vaikka muuten nään paljon unia, niin nukutuksessa en tunne todella olevani missään, tai edes olemassa! Sitten vaan herään ja huomaan, että nukahtamisen ja heräämisen välillä ei ole YHTÄÄN MITÄÄN, se on kammottavaa!

Ihminen kyllä tuntee jotain nukutuksen aikana, mutta ei vain muista sitä herätessään. Vähän sama asia ku aina ei normaalisti nukuttuaankaan muista mitään unistaan. Jos nyt käytetään järkeä, niin aivokäyränhän pitäisi näyttää pelkkää viivaa, jotta ei kokisi mitään, ja niinhän ei tapahdu kuin aivokuolleilla?

EDIT: Vai tapahtuuko?

Omakohtaisesti uskon kaiken päättyvän kuolemaan. Se tulee olemaan samanlaista mitä ennen syntymää, eli ei mitään. Miettikääpä sitä aikaa jota te ette olleet olemassa, eli kirjaimellisesti ikuisuutta, mikäli maailmankaikkeus on ollut aina olemassa. Ihminen kuollessaan palaa siihen tilaan ja jää siihen. Sikäli harmillista.

Ja vaikka meillä olisikin sielu joka vaeltaisi, kuka sanoo, että aatoksemme ja tietoisuutemme säilyisi mukana? Jos muutumme energiaksi, niin todennäköisesti emme ole tietoisia olemassa olostamme saatika itsestämme. Se on periaatteessa täysin sama tila mitä tuossa rivejä ylempänä höpötin.

Sompi:
En nyt tuota ihan noin tarkoittanut! Tietenkin aivotoimintaa on. En itsekään aina uniani muista ja voihan se olla, että nukutuksenkin aikana niitä olen nähnyt, mutta en muista. Se on vaan kuitenkin jotenkin erilaista kuin tavallinen unesta herääminen, vaikka aika samanlaista se onkin. Varmaan se on se ajatus, että minua leikattiin, enkä tuntenut mitään, että miten sitä voi niin syvässä unessa olla..Kyllähän tavallisesta unesta varmaan herää, jos alkaa puukkoa tulla!

Regendokselle:
Omakohtaisen kokemukseni perusteella voin sanoa täysin varmasti,että nimenomaan juuri aatoksemme ja tietoisuutemme säilyvät!

Ja nämä kokemukset mahtavat olla millaisia? Saatika kuinka kyseenalaisia.

Olen kertonut kokemukseni tällä foorumilla aikaisemmin, eikä se ole mitenkään kyseenalainen. Vaikka kukaan muu ei siihen uskoisi (ei ole tarkoituskaan) niin oma kokemus on oma kokemus, eikä sitä tyhjäksi mikään tee. Ymmärrän kyllä täysin sen, että on vaikeaa uskoa jotain, mitä ei ole omin silmin nähnyt. (itse samanlainen! ..tosin olen oppinut sen verran avarakatseisuutta, etten leimaa toisten juttuja valheeksi tai mielikuvitukseksi suoralta kädeltä)

Itse toivoisin että kuolema tuntuu smalta kuin pikku lapsena äiti otta lämpimään syliinsä ja silitti päätä. ja vaivun uneen...
itse en välitä onko kuoleman jälkeen elämää tai ei...
haluan vaan lepoon.

Pelkään hirveästi kuolemaa. Hirvittää se ajatus etten joku päivä enää ole tämän maapallon päällä elävänä henkilönä. En tiedä mikä siinä niin pelottaa, ehkä se etten ehkä näe läheisiäni enää koskaan sen jälkeen. Toivoisin oman kuolemani olevan nopea ja kivuton, vaikkapa nukkumalla poismeno. Onneksi pelko kuolemaan on vähän laskenut vuosien varrella, mutta välillä tulee vain se kuolema mieleen. Toivottavasti pääsen tästä kuoleman pelosta pois.

En nyt tiedä miten sanoa tämä. Kun sitä kuolee niin sitä kuolee. Lakkaa olemasta. Häviää vain johonkin. En pelkää kuolemaa enkä pahemmin välitä kuolenko kivuliaasti vai yön aikana sänkyyn nukkuessa. Ei sitä tuskaa kuitenkaan tunne eikä muista kuoleman jälkeen.

Itse en pelkää kuolemaa, koska se tapahtuu kuitenkin. Ainut asia joka pelottaa vähän on se mitä kuoleman jälkeen tapahtuu?