Elämän tarkoitus

[WM_]

En muista, olenko sanonut, mutta mielestäni elämän tarkoitus on yksinkertaisestikin vain parantaa tila, jossa elämme. Tehdä siitä parempi kuin mitä se oli ennen kuin synnyimme.

[Aqua vitae]

En muista, olenko sanonut, mutta mielestäni elämän tarkoitus on yksinkertaisestikin vain parantaa tila, jossa elämme. Tehdä siitä parempi kuin mitä se oli ennen kuin synnyimme.

Onko tällöin kyseessä ultimaatti tarkoitus olemassaolollemme, vai kenties inhimillinen syyn etsiminen sinne, mihin hän sitä tarvitsee?

[WM_]

En muista, olenko sanonut, mutta mielestäni elämän tarkoitus on yksinkertaisestikin vain parantaa tila, jossa elämme. Tehdä siitä parempi kuin mitä se oli ennen kuin synnyimme.

Onko tällöin kyseessä ultimaatti tarkoitus olemassaolollemme, vai kenties inhimillinen syyn etsiminen sinne, mihin hän sitä tarvitsee?

No lähinnä tuo on tavoite itselleni (eikä olisi paha muillekaan). Mutta eräässä sanan tarkoituksessa sitä voisi sanoa tarkoitukseksi.

[Hopeapaju]

Olen alkanut uskoa päivä päivältä enemmän siihen, että muiden ihmisten vuoksi täällä eletään. Käsitin tämän pikkuhiljaa, kun on törmännyt toteamukseen "itteni takia mä elän" yms muuta tuohon suuntaan. Ei me vaan olla mitään ilman läheisiä ihmisiä (tai muita ihmisiä ylipäätään). Ei meitä edes olisi ilman muita ihmisiä...

Ja nyt kun mietin, ei näin sosiaalinen tapaus muuta pystyisi ajattelemaankaan.

En ole varma, tajusinko juuri tarkoitetulla tavalla, mutta uskoisin kuitenkin niin. Olen tullut samaan tulokseen paristakin eri syystä.

Ensinnäkin joidenkin asioiden tekeminen muiden ihmisten vuoksi (voidaan ajatella toisten auttamisena tai muita ihmisiä hyödyttävänä toimintana), jos itsellä sattuu olemaan siihen mahdollisuuksia, ei ole koskaan tuntunut pahalta. Päin vastoin pikemminkin.
Toiseksi muiden ihmisten tunteisiin pystyy vaikuttamaan, eli siis toisen ihmisen voi tehdä myös onnellisemmaksi. Tätähän voi tietysti käyttää myös väärin erilaisiin tarkoituksiin, mutta se ei ole tämän langan pointti.
Kolmas syy(?) siihen, miksi elämän tarkoitus olisi muut ihmiset on - niin sairaalta kuin se kuulostaakin - kärsiminen ja hmm... itsensä tappamisen toteuttamatta jättäminen. Itse olen valmis kärsimään muiden vuoksi, mutta en ikinä haluaisi aiheuttaa tietoisesti tai edes vahingossa kärsimystä toiminnallani niille, joista eniten välitän.

[~Yelre~]

Minusta elämän tarkoitus ja tarkoituksetomuus on itsensä päätetävissä, mutta olisi se aika tylsää jos millään ei olisi mitään tarkoitusta.
Jos kuulen että joku läheiseni käyttää huumeita, on alkoholisti ja työtön, en reagoi siihen sen kumoisesti ja sanon vain "Hän itse päättää elämästään" siinä kohtaa minua katsotaan ja sanotaan, että en välitä siitä ihmisestä tai se on ilkeästi sanottu. He ovat tärkeitä minulle, mutta eikö elämä ole itsensä päätetävissä?

Itse olen vasta nuori (13 vuotias) ja minusta oman elämäni (tämän hetkinen) tarkoitus on autaa muita ystäviäni ja läheisiäni, mutta siinä samalla pitää huolta itsestäni.

[Dents]

Elämän tarkoitus on se, että on itse keksittävä elämälleen tarkoitus. Jos kuollessani olen keksinyt sen, niin se on hyvä. Tällä hetkellä tarkoitus on "Elä hyvin ja huolehdi muista"

[Vic Rattlehead]

Minusta elämän tarkoitus ja tarkoituksetomuus on itsensä päätetävissä, mutta olisi se aika tylsää jos millään ei olisi mitään tarkoitusta.

Mutta se, että jokin "olisi tylsää" ilman sitä asiaa, ei todista sen asian olemassa olemista. Esim. kuvitellaanpa tyhjä lasi pöydällä. Katselet sitä ja ajatuksesi on luultavasti, että "onpas se tylsä", mutta ei tämä asia mitenkään muuta sitä faktaa, että se on tyhjä, eikä se mitenkään taianomaisesti muutu täydeksi, vain koska sää ajattelet, että se lasi on tylsä tyhjänä. Samaa vertauskuvaa käyttäen, toki voit itse valita sille lasille sisällön: juotko siitä maitoa, limsaa, kaljaa mitä vain. Mutta sekään, mitä siitä juot, ei vie pois sitä oletus arvoa, että lasi on luonnostaan tyhjä.

Ajattelen edelleen, että elämälle ei ole mitään sen kummallisempaa tarkoitusta. Olemme vain osa tätä luontoa siinä missä muurahaiset ynnämuutkin. Olemme viisaudestamme huolimatta edelleen vain kuin yksi hammaspyörä tässä valtavan monesta osasta koostuvassa koneistossa, jota kutsutaan luonnonkiertokuluksi.

[Wildspirite]

Tämä kysymys on vaivannut minua viimeisen vuoden ajan. En vain pysty ymmärtämään elämän tarkoitusta. Miksi elämme täällä ja sitten kuolemme? Mikä juju tässä oikein piilee? Mitä tämä elämä todellisuudessa on? Ei vain ymmärrys riitä.

[Jopelius]

Elämme jotta voimme oppia ja jakaa opetusta eteenpäin. Minun käsitykseni.

Tietysti kuten muidenkin eläinten tavoin yksi tarkoitus on lisääntyä.

[portinetsija197]

Elämän tarkoitus on tietenkin harmonisen musiikin tuottaminen koska olemme pohjimmiltamme enemmän tai vähemmän harmonisia värähtelijöitä. Muusikoita kaikki tyyni..

[ridikulous]

Oho, vanha ketju herätelty henkiin täällä. Melkein kolmen vuoden jälkeen on pakko siteerata muinaista kommenttiaan ja päivittää ajatukset...

Ajatellaanpa, ettei millään elävällä olennolla ole sen kummempaa tarkoitusta. Täällä ollaan vain kuolemassa ja toteuttamassa näin luonnon kiertokulkua. Ajatuksena pätevä, mutta oikeastaan se ei vastaa lainkaan itse kysymykseen. Mikä on luonnon kiertokulun tarkoitus, miksi ylipäänsä täytyy olla elämää?

Vastaus ultimaattiseen miksi-kysymykseen tuntuisi tällä hetkellä olevan:

Kaikkeus on, koska sen täytyy erottua ei-mistään.

Minä olen, koska sattumalta tapahtuu yksi äärettömän monista mahdollisuuksista. Ja kun nyt olen saanut lahjaksi elämän, voin itse luoda sille henkilökohtaisen merkityksen, jota en tässä nyt rupea sen kummemmin avaamaan.

[Isojalka]

Oma mielipiteeni on, että elämällä ei ole varsinaista tarkoitusta. Me (kaikki elävät eliöt) emme ole syntyneet tänne minkään tarkoituksen takia. Olemme vain sattuman tuotos.
Mutta jos joku haluaa päättää, että hänen elämänsä tarkoitus on vaikkapa käydä Maapallon jokaisessa valtiossa, niin senkun käy. Tämä kyseinen matka on sitten hänelle hänen elämänsä tarkoitus. Tarkoitan siis tällä, että elämän tarkoitus -homma on ihmisen keksimä ja jos joku sen elämän tarkoituksen haluaa saada selville, niin hänen pitää itse päättää mitä haluaa elämältään ja tehdä siitä elämänsä tarkoituksen.

[KatieMicaela]

Muistan kun olin alle kouluikäinen ja hoitotätin kanssa leikkikentällä. Hiekkalaatikon reunalla oli perhosen kotelo. Kysyin siitä mikä se on, jolloin hoitotäti kertoi mielestään kauniin tarinan perhosen syntymästä aina kuolemaan saakka ja että miten iloinen se sen noin yhden päivän elämä oli.
Pieni lapsi sai kertalaakista päin näköä kuulla elämän tarkoituksen. Järkytyin ja tuumasin että miten hirveää. Hoitotäti hämmentyi reaktiotani koska hänestähän se oli vaan ihkua, kukkien loistetta ja kaunista perhosen elämää...

Tuosta asti pohtinut ja selvitellyt voiko tosiaan elämän tarkoitus olla nuin tyly.
Olen tänään yli 30v ja toistaiseksi eniten uskon tuon hoitotätin kertomuksen elon tarkoituksesta joka on puhdasta biologiaa; synny, lisäänny ja kuole pois.
Vaikka jotain henkimaailman kokemuksia on niin ne eivät silti voimakkuudeltaan ole yltäneet kumoamaan tuota.

[ridikulous]

KatieMicaelan kertomus on hyvä ja kuvaava. Ymmärrän täysin, miksi se on tuntunut niin ahdistavalta. Hoitotäti ei tainnut tajuta olevansa itsekin perhonen...

Lähimmäksi omaa kokemustani osuvan kuvauksen elämän mielettömyydestä löysin, kun luin Miguel de Unamunon kirjan Traaginen elämäntunto. Siinä kuvataan aika täydellisesti tämä kokemani elämän paradoksi, jota en aiemmin ollut osannut kunnolla eritellä. Järki sanoo selkeästi, ettei elämällä ole merkitystä, mutta tunnepuoli ei suostu sitä hyväksymään, ja siitä seuraa loppumaton eksistentiaalinen ahdistus... Siinä varmaan syy, miksi panteismi tuntuu itselle läheisimmältä kuvalta kaikkeudesta. Sehän on käytännössä vain tunnepuolta tyydyttävään muotoon puettua ateismia.

[OSITutkimusseura]

Miksi elämän tarkoitusta pitää pohtia ja ahdistua (tai ainakin näyttää siltä), kun voi vaan elää ja nauttia matkasta niin kauan kuin sitä kestää? Jos yhtäkkiä huomaa elämän tarkoituksen, tokkopa se muuttaa sitä elämää yhtään mihinkään. Miettii elämänsä tarkoitusta sitten viimeisillä hetkillä ennen kuin siirrytään tuonpuoleiseen. Sitten voi ahdistua jos haluaa.

[Merey Celeste]

Siinäpä vasta kysymys onkin, en tiedä mutta mun henkilökohtainen tarkotus on elää elämäni mahdolisiman hyvin, kasvataa lapset, hoitaa elukat, Auttaa muita ihmisiä ja antaa aikaa itseleni ja ymmärtää tätä kaikkea mitä ympäriläni tapahtuu ja kuolla vahana vanhana mummunaa omaan sänkyyn, sitten kun kaikki on tehty.

[KatieMicaela]

KatieMicaelan kertomus on hyvä ja kuvaava. Ymmärrän täysin, miksi se on tuntunut niin ahdistavalta. Hoitotäti ei tainnut tajuta olevansa itsekin perhonen...

Lähimmäksi omaa kokemustani osuvan kuvauksen elämän mielettömyydestä löysin, kun luin Miguel de Unamunon kirjan Traaginen elämäntunto. Siinä kuvataan aika täydellisesti tämä kokemani elämän paradoksi, jota en aiemmin ollut osannut kunnolla eritellä. Järki sanoo selkeästi, ettei elämällä ole merkitystä, mutta tunnepuoli ei suostu sitä hyväksymään, ja siitä seuraa loppumaton eksistentiaalinen ahdistus... Siinä varmaan syy, miksi panteismi tuntuu itselle läheisimmältä kuvalta kaikkeudesta. Sehän on käytännössä vain tunnepuolta tyydyttävään muotoon puettua ateismia.

Noinhan se on, monen muunkin asian suhteen elämän sisälläkin. Esimerkiksi ihmissuhteissa joissa toinen välittää toisesta ja toinen taas ei perusta tästä kuka välittää, sit se välittävä (mahdollisesti rakastunutkin) tietää tosiasian mutta kimpoilee ja poukkoilee tunteittensa kanssa kun ei saa toisesta sitä mitä tahtoisi. Sen sijaan että hyväksyisi asiat niinkuin ne on. Sikäli helppoo todettavaa miten kuuluisi toimia oikein, mutta käytännössä joskus hyvinkin vaikeaa se oikein toimiminen.

[KatieMicaela]

Indica - Ikuinen Virta
https://www.youtube.com/watch?feature=p ... Ws2pr0Twzk

[Ekko]

Tätä on tullut mietittyä ja olen tullut hieman erilaiseen mielipiteeseen kuin ihmiset yleensä. En näe elämää matkana kehdosta hautaan jonka aikana koetaan ja kehitytään. Toki kokea ja kehittyä pitää. Näen fyysisen elämän liian lyhyenä ihmisille kokea ja kehittyä.

Itse olen sitä mieltä, että ihmisten kuolemattomuus/vanhenemisen pysäyttäminen/hidastaminen on hyvä asia. Ehtii kokea enemmän asioita, kuin normaalissa 80 vuodessa. Ehtii kokeilla uusia harrastuksia, vierailla uusissa paikoissa, keräillä erilaisia asioita. Tehdä mitä haluaa, mutta mihin ei olisi kuolevaisena valmis "tuhlaamaan" tarpeeksi aikaa. Mikäli vuosisatojen tai tuhansien kuluttua alkaa tuntua, ettei tekemistä enää ole, voit hankkia osittaisen muistinmenetyksen. Muistin tyhjennys on mielestäni parempi vaihtoehto kuin peruuttamaton kuolema.

Onkohan foorumilla muita jotka näkevät asian kuin minä? Ottakaa kantaa asiaan, olitte sitten puolesta tai vastaan.

[Andromedan Star Nation]

Tätä on tullut mietittyä ja olen tullut hieman erilaiseen mielipiteeseen kuin ihmiset yleensä. En näe elämää matkana kehdosta hautaan jonka aikana koetaan ja kehitytään. Toki kokea ja kehittyä pitää. Näen fyysisen elämän liian lyhyenä ihmisille kokea ja kehittyä.

Itse olen sitä mieltä, että ihmisten kuolemattomuus/vanhenemisen pysäyttäminen/hidastaminen on hyvä asia. Ehtii kokea enemmän asioita, kuin normaalissa 80 vuodessa. Ehtii kokeilla uusia harrastuksia, vierailla uusissa paikoissa, keräillä erilaisia asioita. Tehdä mitä haluaa, mutta mihin ei olisi kuolevaisena valmis "tuhlaamaan" tarpeeksi aikaa. Mikäli vuosisatojen tai tuhansien kuluttua alkaa tuntua, ettei tekemistä enää ole, voit hankkia osittaisen muistinmenetyksen. Muistin tyhjennys on mielestäni parempi vaihtoehto kuin peruuttamaton kuolema.

Onkohan foorumilla muita jotka näkevät asian kuin minä? Ottakaa kantaa asiaan, olitte sitten puolesta tai vastaan.

Moniuloittuvuuden ylemmissä ulottuvuuksista olemme jo kokeneet kaiken. Oikeastaan meillä ei siis ole mitään opittavaa, mitä emme jo tietäisi korkeammalla värähtelevissä olemuspuolissamme. Ylösnousemus tällä elämänkokeiluplaneetalla on pyrkimys tulla täysin tietoiseksi näistä kaikista olemuspuolistamme, joihin meillä ei vielä ole tietoista yhteyttä. Tuo muistin tyhjennys tehdään meille kun kehollistumme, synnymme tähän maailmaan. Kuljemme tuolloin ns. Unohduksen verhon lävitse ja unohdamme ns.menneet ja oikeastaan myös meneillään olevat elämämme jossakin toisessa, hyvinkin kaukaisessa maailmassa toisissa aurinkokunnissa ja planetaarisissa systeemeissä. Ajatus perustuu siihen että meistä jokaisesta on 12 kopiota hyvin erilaisissa maailmoissa samanaikaisesti.