Vastaaan tuohon edelliseen Putinin puhtaudesta ja mitä Venäjä ajaa kuten Kiinakin ja mitä meille tuodaan tilalle kunhan meidän taloudet on tuhottu, mutta se ei taas onnistu.
Pitää muistaa että Venäjä kuuluu myös WEF:än ajamaan 4. teolliseen vallankumoukseen, sen takana on heidän pääministerinsä joka kuuluu myös WEF:ään ja kerrotaan että poliittinen johto ihannnoi Venäjällä ääri kommonismiin pyrkivää Klaus Schwabbia ja ottivat Venäjällä käyttöön myös QR passin, tulevan hiilipassin, ase ihmisyyttä vastaan, aiemmin myös Putin kuvattiin useita kertoja WEF:än kokouksissa, mikään ei todista etteikö hän voisi olla edelleen kaksoisagentti, mitä kaikki WEF:äläiset ovat. Venäjän johdossa on ennenkin ollut kaksoisagentti, tämän toi esiin Juri Lina, näinpä Putin tekisikin asiat WEF:än laskuun mitä nyt teki aloittaen sodan, mikä johtaa EU:n talouden alasajoon, edistäen näin WEF:än päämääriä, sota on myös etu heille peittää koronaajan kauhut ja QR passi jää sivuun ihmisten mielistä. Eli vahvat perusteet sille ettei Putiniin ole luottamista, mutta aika näyttää mikä hän oli. Kiinan yhteistyö ja QR passit ei myöskään kuvaa että heidän päämääränsä olisi oikeat. Mukana on kaikkien maiden WEF:ään liittyvät johtajat sekä EU komissio, koko EU:n alasajo on näin helposti hallittavissa kun kaikki osapuolet on siinä mukana.
Vain Kiina on edellä tässä YK:n alulle panemassa agenda 2030 kehityksessä, jota nyt Kiinassa toteutetaan vainoamalla ja tappamalla Falun Gongin jäseniä ja sulkemalla miljoonia ihmisiä kerrostaloihin ilman ruokaa, liittyneekö samaan nuo sulkutilat ympäri Kiinaa, tällöin Falun Gong jäsenten takia miljoonat nyt kärsii nälästä ja osa kuolee myös, siellä tilanne on todella paha nyt, Kiinalainen aktivisti kertoi tämän olevan näin. Kommonistinen järjestelmä, mitä YK agenda 2030 myös on ei siedä valtion linjasta poikkeavaa heikosti hallittavaa vaihtoehto liikettä jolla on moraaalisia päämääriä. Tätä samaa valtio terroristi agenda 2030 ajetaan nyt Eurooppaan ja Venäjälle, siinä todellinen syy sodalle, ensin oli alasajo korona sulkutiloin ja vahingoitettiin jopa ihmiskunnan perimää rokotteilla ja tilalle tuodaan katstrofaalinen kommonistinen järjestelmä 2030 mennessä hiiliseuranta passein, mutta ei se toteudu. Samaa ajetaan myös Usaan, vastaavaa seurantapassia Bidenin toteuttaessa sen jo. Tässä syy miksi Trump piti saada syrjään vaalihuijauksin, hän kieltäytyi ajamasta WEF:än linjaa, tästä oli myös video puheineen eli se pitää paikkaansa, Trump syyllisti myös YK:n, se oli liikaa WEF:älle. Vaalit huijattiin ja nukke otettiin Usan johtoon.
Mutta Falun Gongista: "Falun Gong on fyysisiä ja henkisiä harjoituksia yhdistävä oppijärjestelmä, joka esiteltiin Kiinassa vuonna 1992. Se yhdistää meditointia ja hitaita qigong-harjoituksia perustajansa Li Hongzhin kuvailemiin moraalisiin opetuksiin ja filosofiaan. Falun Gong painottaa vahvasti moraalisen ja eettisen toiminnan merkitystä sekä ”hyveen kultivointia” noudattamalla menetelmän keskeisiä periaatteita: totuudenmukaisuutta, laupeutta ja kärsivällisyyttä. Falun Gongin harjoittajat pyrkivät kohti parempaa terveyttä ja viime kädessä henkistä valaistumista.
Vaikka Falun Gong nautti aluksi Kiinan viranomaisten huomattavaa suosiota, 1990-luvun puolivälin jälkeen Kiinan kommunistinen puolue (KKP) alkoi asteittain pitää Falun Gongia potentiaalisena uhkana. Syinä olivat Falun Gongin harjoittajien valtava määrä, menetelmän riippumattomuus Kiinan valtiosta sekä hengelliset opetukset. Vuonna 1999 harjoittajia oli The New York Timesin lainaamien arvioiden mukaan yli 70 miljoonaa, mikä ylitti Kiinan kommunistipuolueen kokonaisjäsenmäärän.
Heinäkuussa 1999 Kiinan kommunistipuolueen johto kielsi Falun Gongin ja aloitti kansallisen vaino- ja propagandakampanjan, jonka tavoitteena oli hävittää menetelmä. Lokakuussa 1999 KKP (Kiinan kommonistinen puolue) julisti Falun Gongin ”harhaoppiseksi järjestöksi”. Ihmisoikeusjärjestöt raportoivat, että Kiinassa Falun Gongin harjoittajat joutuvat kärsimään monenlaisista ihmisoikeusloukkauksista; satojatuhansia arvioidaan vangitun ilman oikeudenkäyntiä, ja vankeudessa olevat harjoittajat alistetaan pakkotyölle, psykiatrisille pahoinpitelyille, ankaralle kidutukselle, aivopesulle ja jopa sisäelinryöstöille Kiinan viranomaisten käsissä."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Falun_Gong