Muutamia lainauksia videolta, jossa Lääkäri Mikael Kivivuori kertoo että lääkäreiden keskuudessa on myös nousemassa selvä herääminen tähän koronahuijaukseen ja piikkihaittoihin. Jos tätä itse pohdin, niin tietyn rajan ylitettyä jokainen lääkäri kääntyy vastustamaan tätä pelastaakseen itsensä varmalta tuomiolta kun yleinen mielipide kääntyykin pedon kumartajia vastaan, mikä ei ole kaukana koska pedon romahduksen voi jo aistia tulevasta, ilmapiiri on kytevä, suurin osa kansasta jo epäilee koko korona vedätystä, ihmisiä sairastuu ja kuolee yhä enempi piikkien annon jälkeen mikä herättää yhä enempi ihmetystä, maailman tilanne on muuttunut kielteiseksi tälle vedätykselle, asiat kääntyy yhä enempi maailmalla petoa vastaan.
Kivivuori toi esiin tärkeimpiä asioita jotka saivat hänet jo pandemian alussa heräämään tähän huijaukseen. tärkeimpänä hän piti pelon lietsontaa joka ei ollut suhteessa korona tilanteeseen mitenkään, eli pelon varjolla edettiin, jolla ihmislauma saatiin toimimaan tiettyyn suuntaan. Sitten koko mediakenttä puhui samaa kieltä, samaan aikaan iskettiin päälle valtava nettisensuuri estämään valtamedian ohi menevä sanotaanko totuudellisempi tiedotus, lisäksi mikään päämedia ei uutisoinut lääketieteellisiä faktoja. Sama narratiivi kaikissa päämedioissa, kunhan saadaan rokote, kunhan saadaan rokote niin kaikki pelastuu, nyt on tulossa valtava tauti joka tappaa jokaisen. Koko juttu oli Samuelin mukaan kirjoitettu etukäteen. Tästähän muuten löytyy todiste, Event 201 pandemiaharjoitus juuri ennen väitettyä korona epidemiaa, kokous johon osallistui mm. Bill Gates, WHO, yliopistoja, muuta korkeaa ja tärkeää kutsuvierasta. Sitten kolmantena hän mainitsee rajoitustoimet ja rokottamattomien syrjintä, psykologinen manipulaatio, hän heittää ihan oikein vielä sen että ihan samaa mitä kommonistit tekee.
Sitten päästään tilanteeseen johon on tultu, ylikuolleisuus on räjähtänyt käsiin. Hän kertoo kuinka ylikuolleisuus lähti nouseen heti jokaisen piikin jälkeen, tästä ei voi olla päättävä elin tietämätön. Selkeä ajallinen yhteys piikityksiin.
Yli 1000 tieteellistä tutkimusta jotka osoittaa koronarokotteiden vaarallisuuden, kyse on injektioista jotka aiheuttaa tuhansia eri tauteja! Mikään aiempi ei ole aiheuttanut näin paljon sairauksia ja kuolemia. Tämä on aivan järkyttävää. Totta aiempi lintuinfluenssa keskeytettiin 1000 kertaa pienempien ongelmien takia, rokote oli tuolloinkin toteutettu väärin, miksi nyt ei tehdä mitään, jaetaan jo neljättä injektiota, asiat ei ole päättävissä elimissä enään ollenkaan niin miten kuuluisi toimia tässä täysin epäonnistuneessa tilanteessa.
Sitten hän kertoo että tammikuusta toukokuuhun oli 13260 ylikuollutta virallisen tiedon mukaan. Suomessa kuoli viimeisen kymmenen vuoden aikana joka vuosi noin 55000 ihmistä vaihtelu on ollut hyvin pientä, nyt yhtääkkinen pomppaus viidessä kuukaudessa ja jos tilanne jatkuu samana, luku olisi 31824 lisäkuollutta vuoden sisällä! Tätä ei voi mitenkään selittää millään luonnollisella kuten Iltapulut yrittää peittää todellisen katastrofin luonnollisilla väitteillään, ovathan he mukana huijauksessa olleet alusta asti. Tilanne voi myös tästä paheta, toivotaan etteivät ihmiset ottaisi rokotteita enään, muutoin luvut tulee varmasti nousemaan tuostakin. Vain aika näyttää miten tässä lopulta käy.
Kivivuoren mukaan tästä tulee Suomen suurimmat käräjät, koska päättäjät pyörittelevät vain sormiaan. Hän selittää myös miksi tämä pystyi toteutumaan, se johtui siitä että lapset on jo pitempään kasvatettu ja koulutettu niin että tämmöinen huijaus menee läpi, eikä suurinosa lääkäreistä ja hoitohenkilöstöstä tee mitään asian estämiseksi, sama vaivaa muuten kaikkia päättäjiä. Itsellä tulee heti Kivivuoren sanoista mieleen Matrix mihin meidät kasvatetaan ja koulutuslaitokset ovat tärkeimmässä asemassa matrixin luomisessa, vielä tarkoituksellisesti ja siitä jopa sovittiin viime vuosisadan alkupuolella Usassa, mistä se on levinnyt koko maailmaan.
Ja paljon muuta tärkeää informaatiota videolla siitä missä nyt mennään ja mitä on tuleva.
Tässä kirjoitin vasta videon ensimmäisten noin 40 minuutin mielestäni tärkeimmät esiin nousseet asiat, varmasti jotain tärkeää meni myös ohi.
Myöhäisillan Pohdintoja - Mikael Kivivuori
https://www.youtube.com/watch?v=xqilnOACvGI