Italian hallitus syytettynä huijauksesta

Salaliittoteoriat, paljastukset ja spekulaatiot suurista salaisuuksista esiripun takana
A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Italian hallitus syytettynä huijauksesta

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 26 Loka 2021, 05:47

Keväällä 2020 nousi kohu Italiasta, jossa väitettiin riehuvan valtavan korona pandemian joka olisi lähtenyt läheisestä pohjoisen hiihtokeskuksesta ja että sairaalat oli täynnä ja sen seurauksena tehtiin valtavat sulkutilatoimet ja myös muut maat lähti mukaan tähän toimintaan kun WHO julisti samoihin aikoihin pandemian, tarkemmin tutkiessa kuitenkin huomaa että 2010 luvun jälkeen WHO on voinut julistaa pandemian ilman mitään syytä, kun se poisti pandemian määritelmän itseltään, samaan aikaan tihkui tietoa siitä että pandemia on huijausta ja sen seurauksena alkoi vaihtoehtomedioiden vaino, pandemian kyseenalaistaminen tuli kiellettyksi, mm. Yuotube poisti kyseenalaistavat videot vaikka kertoja oli tunnettu lääketieteen ammattilainen, muut alustat meni jopa pitemmälle rajoittaen ihmisten huomiot todellisesta tilanteesta, tämä huijaus on jatkunut tähän päivään asti, viimeksi vapaansanan Tokentuben Ranskassa oleva serveri suljettiin ilman ilmoitettua syytä.

Italialainen sanomalehti joka perustetttiin jo 1944 Roomaan oli alunperin konservatiivinen sanomalehti, nyt tämä valtamediaan kuuluva Il Tempo uutisoi tätä kohua mikä tarkoittaa käytännössä hallituksen ja terveysviranomaisten joutumista syytetyiksi pandemia huijauksesta.


"Johtavan Instituutin keräämien tietojen mukaan helmikuun 2020 lopun jälkeen rekisteröidyistä kuolemantapauksista vain 2,9% johtui COVID-19:stä. Raporin mukaan tutkitulla ajalla tapahtuneista 130 468 kuolemasta vain 3 783 kuolemantapausta on johtunut koronaviruksesta.

Il Tempon mukaan tutkimusraportti on aiheuttanut entistäkin suuremman hämmennyksen Italiassa. Toimittaja Franco Bechis kysyy, että jos italialaisia ei olekaan tappanut virus, voisiko joku selittää, että miksi on pakotettu kaikki se, mitä olemme nähneet tämän runsaan puolentoista vuoden aikana? Kasvomaskeista, sosiaalisiin etäisyyksiin, sulkutilaan ja niin edelleen? Hänen mukaansa raportin tarkastetut kuolinluvut ovat sensaatiomainen syytös Italian terveysjärjestelmää vastaan.

Aluksi vastuussa oli Giuseppe Conten hallitus, kun maan kerrottiin olevan täysin kykenemätön kohtaamaan tappavaa pandemiaa, ja hallitus pyysi toimittajan mukaan alaskirjattuja kuolinlukuja italialaisten rauhoittelemiseksi.

”On sanottava, että tämä virus ei itsessään tappanut, mutta heikkojen ihmisten muiden sairauksien mukana se on voinut nopeuttaa loppua, joka on ollut joka tapauksessa lähellä.”

Sitten, toimittaja toteaa, että kohua seuranneen rokotuskampanjan aikana hallituksen tarpeesta tuli täysin päinvastainen: dramatisoida tilanne ja työntää kaikki saatavilla oleviin COVID-piikityksiin. Mutta samalla he ”unohtivat” päivittää kuolleisuussuhdetta koskevat tiedot ajantasalle ja Italia on tilastokikkailun seurauksena keskellä täydellistä tilanneraportoinnin uskottavuuskriisiä."
https://mvlehti.net/2021/10/25/feikkipa ... i-enemman/

Huijausta, mikä huijausta ja sama toistuu Suomessa tälläkin hetkellä ja syytetyiksi joutuu täälläkin terveysviranomaiset ja Marinin hallitus ylimitoitetuista rajoitus toimista sekä käytännössä rokotepassin vaatimuksilla rokottautumiseen pakottamisesta, valtavista tappioista, ihmisten ahdistamisesta ja sulkemisesta, henkisen hyvinvoinnin alasajamisesta, jne, syytelista on todella pitkä ja Marin vain bilettää ja jakaa ulkomaille rahaa avokätisesti ja liittää meidät tätä huijausta ajavaan EU:hun yhä syvemmästi väittäen EU:n oikeuden menevän kansallisen oikeuden edelle, tällä hän pyrkii suojelemaan samalla itseään ja rikostovereitaan, aivan kuin johdossa olisi henkilö joka ei ole ollenkaan kykenevä tehtäväänsä mikä hänelle "annettiin" vaan olisi täysin tasapainoton johtotehtäväänsä, mielenvikainen pakkoneuroosein, kuten jo Psykoterapeutti, lasten- ja nuorisopsykiatrian sekä psykiatrian erikoislääkäri Seppo Mäkinen on analysoinut hänen terveydentilan hänen kyseenalaistamiseksi johtotehtävään. https://mvlehti.net/2021/10/23/mielente ... n-kolumni/.

Marinin ajama Rokotepassi jakaa kansan, eriarvoistaa ja rajoittaa ilman todellista mitään syytä ja rikkoo perusoikeuksia, milloin Suomen valtamedia herää uutisoimaan edes tästä? Tuskinpa herää, koska meidän valtamedia on täysin politisoitunut, eli tieto mikä tulee on aina ohjaavaa, ei hyväksytä vaihtoehtoja, ei hyväksytä keskustelua, tyranninen auktoriteetti ja tietysti se silloin perustuu myös valheeseen, totuuden peittelyyn.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Italian hallitus syytettynä huijauksesta

ViestiKirjoittaja Andromeda » 26 Loka 2021, 09:46

Tosiasia on että Suomenperustuslain yli käveltiin tuossa Italian pelastuspaketissakin. Mitään sopimuksia ei ole ollut sellaisesta että olisi velvollisuus osallistua muiden EU-valtioiden velkojen maksuun, elleivät ole niitäkin muuttaneet viimeaikoina? Sannan hallituksen aikana Suomi on ottanut lisää velkaa ennätysvauhdilla. Orpo totesi ollessaan hallitusvastuussa että Suomen lisälainantarve oli luokkaa 2 miljardia € vuosittain. Nyt summat on olleet moninkertaiset. Mitä pitää tapahtua jotta ihmiset heräisivät vallitsevaan todellisuuteen, kenen tai keiden eduksi hallituksemme on toiminut, sitä sopisi jokaisen miettivän edes hetkisen.
Sanna on toiminut kuin mindcontrollin uhri, vie Suomea aina vain syvempiin vesiin.


Palaa sivulle “Salaliitot ja salaseurat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa

cron