Ranskalaiset jättää hallituksen

Salaliittoteoriat, paljastukset ja spekulaatiot suurista salaisuuksista esiripun takana
A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4475
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Ranskalaiset jättää hallituksen

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 15 Elo 2021, 07:12

Ranskasta alku kultaajalle, näin voi sanoa, ihmisten täytyy ensin irrottautua hallitusten mielivallasta ja perustaa oma hallintoalue, minne Macron, fasistinen ja korruptoitunut Ranskan hallinto ei vaikuta, Näin on myös tehty, Uuteen hallintoalueeseen kuuluu jo 300000 ihmistä.

Pyrkivät täyteen omavaraisuuteen ja kaupungeista virtaa porukkaa maaseudulle, heillä on jo oma valuutta, tämä kaikki alkoi Ranskan tiukkojen lockdownien jälkeen, jossa ei saanut poistua kotoaan kilometriä kauemmas eikä tuntia enempää ulkona, kaikki ei noudattanut vaadittujen lupalappujen kirjoittamista ja näinpä poliisi antoi 135€ sakon jos jäit kiinni, monet jätti maksamatta, koska siitä levisi huhu että elä maksa, mutta maksamattomista sakoista ei vedetty oikeuteen, koska kyseessä oli perustuslain vastainen rikkomus hallitukselta estää vapaa liikkuminen ja hallitus ei halunnut oikeusjuttuja ja juttu jäi siihen. Eli ratkaisuna tännekin, hallituksen järjettömiä ja perustuslainvastaisia päätöksiä vastaan on vain taisteltava tottelemattomuudella, ei välitetä mielivallasta. Jos menee sakkoihin asti, jättää vain maksamatta ja oikeudessa vetoaa perustuslakiin, tuskinpa nostavat oikeusjutuja kun ei Ranskassakaan nostettu.

Ranskassa ollut isoja mielenosoituksia keltaliivien aikojen alusta asti, mutta tämä Ranskassa asuva nainen kertoo videolla että nyt mielenosoitukset on nousseet vasta valtaviksi, kun Macron ilmoitti että koronapassit otetaan käyttöön, myös rokotetut Ranskassa on täysin vastaan koronapasseja, koska se pelkästään jakaa kansan, perheessä harvemmin kaikki on ottaneet kaikki rokotteet lapsia myöten ja tämä estää kaikkialle menon, myös ystäväpiirit hajaantuu.
Ranskassa rokotusaste on Suomea matalampi, mikä Suomessakin on vain 39% jotka saisi rokotepassin täysin rokottautuneena. Sitten Ranskassa voi ottaa koronatestin, mutta Macronin porukka on ovelia ja testi on voimassa vain kaksi päivää, tämä nainen sano että järjetöntä mielivaltaa ja lisäksi testi tulee syksyllä maksulliseksi, 50€ kerta. Yrittävät näin saada pakkorokottautumaan ja nyt Ranskalaiset rokotetut jo katuu ja ovat heränneet näkemään kusetuksen läpi, kysyvät mitä ihmettä tämä on, ei ainakaan enään sitä, että jokaisella olisi oikeus valita rokottautuuko, miksi pakkorokotetaan kysyy jo kaikki? Näinpä maaseudulle virtaa yhä edelleen porukkaa ja liittyvät Ranskan hallituksen ulkopuoliseen järjestelmään, mikä on hieno asia, kylähenkisyys on herännyt ja toisia autetaan ja miettivät yhdessä selviytymistä, kuten veden saanti ruoan riittävyys talven yli, jne. Mutta tämä nainen on erittäin tyytyväinen tähän vapaaseen ratkaisuun. Kohti kultaaikaa aidan alta.

Voisiko Suomeen soveltaa samaa? Perustaa erillinen hallintoalue, jolla olisi oma sisäinen verkosto, oma valuutta ja yhteinen tuki hallituksen mielivaltaa vastaan, myös oikeusoppineita oli Ranskassa, näitä löytyisi Suomestakin puolustamaan hallintoalueen ihmisiä mielivaltaa vastaan, yhteinen ruokahuolto tuleville katkoksille, energiahuolto, neuvonta, täysin erillinen omavarainen hallintoalue joka ei ole mitenkään riippuvainen Suomen hallituksesta, itse lähden mukaan kun tällainen ilmaantuu. Onko sitten Suomessa tarvetta vastaavalle toiminnalle? Rokotepassien voimaantulo laukaisee vastaavan tarpeen Suomeen, myös lapsien pakonomainen rokottaminen pitäisi laukaista tälle toiminnalle tarpeen, Ranskassa ovat perustaneet omia opetuspiirejä, eli irtaantuneet koulujärjestelmästä, ei enään tarvi toistaa että hiilidioksidi on myrkkyä, no sehän on kohti kultaaikaa jossa todetaan että kasvit vihertyy hiilidioksiidista. Ranskan toinen vallankumous on jo täällä. Macronina olisin huolissaan, ei hän pääse myöskään jatkoon ilman dominion konetta, mutta loiko vahingossa kultaajan, mitä eliitti inhoaa viimeiseen asti, se on irtaantumista vanhojen sukujen tuhansia vuosia kestäneestä vallasta.
Aivan uusi aika.

https://tokentube.net/l/1472595465/11-8 ... -Ranskasta

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Ranskalaiset jättää hallituksen

ViestiKirjoittaja Andromeda » 15 Elo 2021, 08:07

Katsoin livenä tuon Yazkan lähetyksen ja kirjoitin jotakin varmaan sinne chattiinkin. Nikki on sama kuin täälläkin.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4475
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Ranskalaiset jättää hallituksen

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 15 Elo 2021, 15:21

Jees olen huomannut Andron jo kaikkialla, mutta livenä harvemmin itse onnistunut mitään katsomaan tai edes huomannut lähetyksiä etukäteen.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Ranskalaiset jättää hallituksen

ViestiKirjoittaja Andromeda » 15 Elo 2021, 15:29

A MAN OF A TIME STORM kirjoitti:Jees olen huomannut Andron jo kaikkialla, mutta livenä harvemmin itse onnistunut mitään katsomaan tai edes huomannut lähetyksiä etukäteen.

Olen kaikkialla ja en missään ;)
Yazkalla klo 18.00 lähetys tänään Tokenissa.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4475
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Ranskalaiset jättää hallituksen

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 26 Elo 2021, 07:16

Ensinnäkin on kiva katsella hymyilevää Veronicaa, jo sen takia tämä video kannattaa katsoa, mutta koska en syyllisty valehtelemiseen Ranskan tilanteesta, kerron siitä kohtia jotka itseäni herättivät ajattelemaan enempi.

Ranskan tilanne on muuttunut koronapassin myötä totalitarismiseksi fasismiksi, fasismi missä kielletään yleiset kansallisoikeudet ja asetutaan vastaan demokratiaa, ihmisoikeuksia, tasavertaisuutta. Totalitarismi? Totalitarismi on valtiovallan ylettymistä joka paikkaan, mm. maskipakkoihin Ranskassa ja siihen kuuluu auktoriteettinen johtaja tai hallitus, joka esitetään kansan etujen ajajana, tavoitteena on rakentaa NWO. ihanneyhteiskunta, jossa lopulta YK agendat luovat orjayhteiskunnan ilman ihmisoikeuksia.

Mutta Veronica Jul on yhtenä keksineet oman "valtion" joka on omavarainen ja ulkona Ranskan valtion eduista. Ongelmia muodostaa se että passittomat ovat ulkona myös terveydenhuollosta, mutta heillä menee yllättävän hyvin, he ovat rakentaneet oman verkoston ohella oman terveydenhuollon, kaikilla pasittomilla ei kuitenkaan ole näin hyvä tilanne Ranskassa, monet tulee kuolemaan jäätyään verkostoinnin ulkopuolelle ja taas tieto siitä että rokote tappaa, valitse siitä.

Uusi kysymys on miksi passittomat edes maksavat samat verot, kun mm. terveydenhuolto laiminlyödään passittomilta. Monet muutkin palvelut menee kiinni, missä tasavertaisuuslaki, missä päätäntä omasta koskemattomuudesta, kaikki lait rikotaan kuten täälläkin nähtiin aivan vastaavaa. Fasismia jossa asetutaan demokratiaa vastaan, yksilön oikeuksia vastaan, perustuslakia vastaan.

Miksei Ranskaan synny sitten sisällisota? Siitä puhutaan todellakin Ranskassa, mutta vältetään sen takia että sisällissodan sytyessä armeija saisi sotalait käyttöön ja se johtaisi huomattavasti suurempaan valtaan hallitukselta kansaa vastaan, keskitysleirit, jne. NWO mainitaan.

Santarmeista jo 2/3 osa on Macronia vastaan ja pressan vaalit tulee keväällä ja Le Ben ei olekkaan kansan suosiossa, eli jopa Macron jatkaisi! Nyt olleissa kunnallisvaaleissa äänestysprosentti oli vain 30% ja näin Macronin tyyppiset diktaattorit pääsevät jopa uudelleen valtaan, eli äänestämättömyydellä mahdollistettiin Ranskan totalitarisminen fasismi.
Itse sanoisin että jos santarmit ovat noin paljon Macronia vastaan, heidän pitäisi toteuttaa salaa ja nopea vallankaappaus ja luoda sen jälkeen uusi kansanvaltaan perustuva Ranska.
Vastuu on kenraaleilla.

Näin ehkä käykin seuraavissa vaaleissa, joissa armeija ei aio antaa tukea Macronille, vaikka tarvitsisi sitä, katsotaan, tulee mielenkiintoiset ajat Ranskaan jossa Macron hirtetään vielä julkisesti, en ihmettelisä tätäkään. Se taas nostaisi koko EU:n laajuisen vastustuksen tätä mielivaltaa vastaan ja voisi johtaa mihin tahansa, lajaan sisällissotaan koko EU alueella, tämä on minun päätelmää, tosin tätä ei ole nähty, mutta koska nyt on niin paljon eri teitä toteuttaa, miksei, mutta se pitää olla hyvin suunniteltu ja lähteä armeijan sisätä, santarmien sisältä. Veronica naisena näkee rauhanomaisen ratkaisun, josa arjen pienet yksityiskohdat vain muuttuu, ei kuulosta kovinkaan hyvältä, eihän? Se ei johda ratkaisuun, vain sopeutumiseen joka johtaa tiukempiin rajoituksin ja jälleen sopeutumiseen ja lopulta orjuuteen, alistuminen ei koskaan ole oikea tie.

Ranskalaiset haluaa ulos EU:sta sekä hallituksestaan, haluaisivat että valtaa siirrettäisiin kaupunginjohtajille jossa ei olisi niin valtava korruptio ja se olisi lähempänä kansaa, itse sanoisin tähän yhä heränneempänä näkemään läpi kaikesta, nythän suunta on ihan päinvastainen, ajetaan voimalla maailmanhallitusta YK agendoin, jotka aivopestään jopa tv sarjojen kautta katselijoihin ja samalla elokuvat huononee ja vähenee tarkoituksellisesti, jotta kaikki siirtyisi aivopesevien tv sarjojen katsojiksi. En siirry, lopetan myös tv elokuvat.

Koska ihmiset ovat siirtyneet omavaraistalouteen kasvimaineen, niin politikot jo ehdottaa että ne pitää laittaa verolle ja kasvimaita seurataan satelliitein.

Terveydenhuoltohenkilökuntaa kiristetään pakkorokottautumaan, jos et rokottaudu, et saa palkkaa pakkolomalla, liitto ei puutu tilanteeseen mitenkään, yhtä korruptionpesää kaikki järjestöt Veronicankin mukaan.

Mietitäänpä, kun rokotetut sairaanhoitajat sairastuvat vakavasti, kuka hoitaa sairaat? Veronica näkee sen että terveydenhuolto ajetaan alas ja yksityistetään, toki yksityisillekkään ei löydy tulevaisuudessa terveitä päteviä hoitajia. Eli kaikinkeinoin tuhotaan koko Ranska, jäljelle jää nämä jotka siirtyi maanalle, eli vastarintaliike. Nostra näki tämänkin tilanteen, hän sanoo että vastarintaliike painuu maanalle, ennuste koski tätä aikaa, kuinka tarkasti jälleen. Tuon voi tulkita niin että ensin passittomat joutuu yhteiskunnan ulkopuolelle ja lopuksi tulee vielä vainot, maanalle viittaa vainoihin. Kerron tämän jotta kaikkien silmät avautuisi, kyse ei ole koronasta, vaan sen varjolla luodaan joukkotuho maailmaan, komitea 300 suunitelma, 2050 mennessä järjestetään kolmen miljardin ihmisen joukkotuho, se on selvästi rokote jos tutkijoiden skenaariot pitää paikkansa ja miksei pitäisi, kahdeksan RNA rokotetta tekee selvää vahvimmastakin, huomatkaa luku 8, mikä on epäpyhä luku, Ranskan tilanne on Suomea edellä totalitaristisessa fasismissa, meidän kuuluisi ottaa oppia heidän virheistä, mutta meillä on itse pedot Klasun Swapin opetuslapset halitukseen ajettuna.

Fasebookissa oli 200000 rokotetun ryhmä, joka kertoi rokotevaurioista Ranskassa, mutta tietysti se poistettiin, ryhmä siirtyi kuienkin telegrammiin. Paikallinen sairaanhoitaja sanoi Veronicalle, kaikki jotka joutui Astran rokotteen jälkeen sairaalaan, on kuolleet ainakin siinä sairaalassa!
Rokotevaurioita on, muttei niitä merkitä mihinkään, Suomessa sama suuntaus, eivät ota vastaan enään rokotevaurio ilmoituksia, jollei ne poikkea aiemmista, täydellistä salaamista, miten vauriot voisi poiketa? sama rokote aiheuttaa samat vauriot.

https://tokentube.net/l/3643374749/Teem ... -klo-19-00

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Ranskalaiset jättää hallituksen

ViestiKirjoittaja Andromeda » 26 Elo 2021, 10:15

Tosiaan jo aiemminkin on tuotu esille että vain 1% haitoista on kirjattu virallisiin tilastoihin.
Eli ts.haittoja on tällöin 100 kertaa enemmän mitä tilastot antavat ymmärtää. Muutoinhan olisi vaikea puhua tehostepiikkien hyödyistä, miksi sellainen kannattaisi ottaa. Edelleen vieläkään ei kukaan ole eristänyt 1,5 vuoden jälkeenkään tätä väitettyä virusta. Kuvitteellinen virus on saanut koko planeetan täysin sekaisin. Lääketieteellisesti virus on olemassa vasta kun se pystytään eristämään. Viranomaisten ohjeistukset on vaihtuneetkin lyhyessä ajassa usein täysin päinvastaisiksi. Todella uskottavaa toimintaa?


Palaa sivulle “Salaliitot ja salaseurat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa