Salaliitoista kuinka valtamedian takana olevan eliitin kuten EU komission, WEFfin on nyt pakko leimata salaliitot ja siitä keskustelevat yhteiskunta kelvottomiksi, jopa terroristeiksi säilyttääksen valtansa joka ei edes ole ihmislähtöistä. Katsokaa video, alku oli minulle liian tuttua, mutta kuin heräsin 29min kohdalla ja onneksi en jättänyt siihen tätä videota, tässä on valtavia salaliittojen paljastuksia menneiltä vuosilta tähän päivään asti ja paljastajat ovat korkeissa viroissa sekä yksi maailman älykkäimmäksi mitattu henkilö, Chirstoper Langan.
Ensin mihin maailma ajautuu, se alkaa Mayat 2012 ennustuksin, mutta mitä se käytännön tasolla tarkoittaa ja mistä johtuu tuleva suuri muutos jonka Izabela näkee, jota Mayat ennusti, jonka jo lähes jokainen vähänkin hereillä oleva aistii, suuri pyörä kääntyy nyt, luonnontutkija, tieteilijä kertoo tämän, ja omin sanoin reilusti lyhentäen se menee näin.
Olemme maailmassa saavuttaneet sellaisen kiihtyvän monimutkaisuuden tason joka saralla, että vallitsevat järjestelmät romahtavat, myös mikään taho ei kykene tämän kiihtyvyyden takia hallitsemaan enään globaalisti tilannetta, eikä kenelläkään ole enään kokonaiskuvaa ja jos olisi kuten joillakin näkijöillä voisi olla, niin se ei saavuttaisi merkittäviä määriä siihen uskovia, koska kaikki kiihtyy joka johtaa tilanteeseen jossa pitkään patoutuneet salaisuudet tulee julki ja jakaa ihmiskunnan moniin uskomusjärjestelmiin ja käytännössä globaali järjestelmä romahtaa silloin lopullisesti, jonkinlainen luonnon oma korjaustoimenpide vääristyneestä kehityksestä jossa valta on annettu yhdelle, kuten YK:sta piti tulla johtamaan yhtä maailman järjestystä, tämä tuhoutuu nyt sisältäkäsin ja johtaa Mayjojen suuren pyörän kääntymiseen. Toinen asia on se vaikuttaako lähiavaruuden hyvin energinen kenttä tähän ja se vaikuttaa näkyen suoraan Schumannin resonanssissa, tämä kestää näin vain tietyn ajan, mutta tuhoaa pitkään jatkuneen yksisilmäisen vallan, kuten Mayat sen ilmaisee.
Usan yhdeltä pääuutiskanavalta, tuon esiin tämän uutisen videolta jotta ymmärtäisitte missä muualla mennään paljastusten suhteen kansalle, kun meillä MTV uutiset elää lintukodassa hurraten WEF politikkoja, Stub ja muut WEFfiläiset ovat niin maailmanmiestä ja uskotellen sen olevan tuleva suunta missä tulemme olemaan ajaen sotaa tukien Ukrainaa ja tuhoten Venäjän välejä, mutta meitä kusetetaan pahasti silmään WEFfin suhteen mitä he edustaa ja maailma kiihtyy hajoten jossa WEF kuolee kuten mammuutit aikanaan. WEFfin suosio muualla on jo nyt täysin romahtanut.
Usan uutisissa yhdeltä pääkanavalta:
WEF on fanaattinen poliittinen organisaatio joka käyttää pelkoa ja manipulointia kuten covid hysteriaa ja ilmastonmuutos huijausta, edistääkseen ajatusta että WEF on maailman pelastaja. Mutta todellisuudessa he ovat globaali julkisen ja yksityisen sektorin fasistinen liike joka fuusioituu suurten hallitusten, teknologiayritysten ja suurten rahoittajien kesken, eli pyrkivät yhditämään heidät luoden teknoraattien hallitseman eliitin, joka käytännön tasolla on he itse. (Sotaa ajava ja kansan oikeuksia polkeva EU komissio, Venäjä vastainen jopa sotaa lietsova Suomen WEF presidentti, WEF Marin tunnettiin pakkorokotuksista ja Venäjän välien tuhoamisesta sekä pakeni maasta.)
WEF haluaa luoda feodalimi 2.0:llan, jossa kansa on maaorjia ja he ovat hallitsevia lordeja, kuten Dawosin kuluisa lause osoittaa, sinulla ei ole mitään ja olet onellinen mikä on tietysti suurta aliarvioimista sinun oikeuksista, kuvastaen heidän pahuutta.
Chistoper Langan, maailman älykkäin mies tuo esiin että tiedustelupalvelut uskoo avaruusolioihin, niistä keskustellaan koko ajan ja heittää että myös tiedustelupalvelut voi olla muukalaisten, demonien ohjaamia ja kertoo lopuksi sen että pankkiirit saa käskynsä muukalaisilta, demoneilta, haastattelija kysyy tässä vaiheessa mitä sanot naurajille? Sanon että he eivät tiedä mitään. Itse käännyn demoniseen alkuperään jota salaseurat, kuten vapaamuurarit palvoo ja näin tätä kautta vähintään ovat demonisessa ohjauksessa myös pankkiirit kuuluen salaseuroihin. Ufot ja muukalaiset (eli demonit) kuuluu väitetysti moneen eri ryhmään, en sano sivilisaatiota koska sitä ei ole takana, mutta tämä kaikki on ihmisnäkökulmasta enempi tai vähempi demonisia ihmisen kannalta, ei hyviä meille johtaen vähintään harhaan kuten kanavoijien hyvät muukalaiset jotka ei paljastaneet totuutta. Mutteivat pahatkaan demonit suoraan tuhoa meitä vaan ohjaavat poliittisesti instituutioiden valtaa ja tuhoavat esim. rokotteilla ohjaten toiminnan tällaiseen demonisuteen salaseurojen kautta. Venäjän pää ufotutkija Valery Uvarov tuo esiin vuosituhannen takaisen ihmisten tuhoamisen ja ohjauksen ja poliittisen vallan tänä päivänä ja kertoo heidän palanneen nyt videokuvin perustellen päätyen tuolloin jopa konkreettisiin muukalaisiin jota en poissulje vuosituhansia sitten, niitä oli historiassa, nyt ne ovat enempi demonisia ilmentymiä, materiaalisuutta ei pystytä todistamaan täysin, ufot ei noudata luononlakeja jo tällöin ne ei ole Jumalasta vaan demoneita jos uskontoon viitataan ja tässä tuen uskontoa, en ole perinteinen uskovainen, en toki, taustalla on siis demonisuus jota palvotaan niin idässä kuin lännessä ja vatikaani on ollut mukana vuosisatoja näiden salaseurojen välissä, iluminaattina tunnettu järjestö joka on nykyisin Bilderberg ja jne, ihmisvastaisuus on havaittavissa näissä kaikissa salaseuroissa, demonien palvonta mikä voidaan yhdistää parhaiten muukalaisiin.
Vanha juttu johon pitää suhtautua sen ajan näkemysten mukaan jossa materiaalinen kuva Ufoista oli vallitseva. Naton päämaja 1961-1963 (SHAPE) Robert Dean kertoo videolla.
Eversti Sir Thomas suoritti kolme vuotisen ufotutkimuksen josta ylemmät upseerit päämajassa olivat järkyttyneitä, sen mukaan maa on ollut tarkan seurannan ja tutkimuksen alaisena useiden eri ET älyjen toimesta vuosikausia, jopa enempi kuin vuosisatoja. Ihan samaan päätyi 2000 luvun Venäläistutkimus jota veti Valery Uvarov joka on Venäjän pää ufotutkija, ei ihan hölynpölyä tämäkään tutkimus. Maata on ohjattu ja hallittu ainakin 15000 vuotta (järjestelmä minkä vieras äly loi on mätä, EU kuvaa sitä valtarakenteena, sitä ennen mainittakoon Rooman valta joka tuhosi alkeellisempia ja luonnonmukaisempia sivilisaatioita), vieras rotu määräsi kuinka maan väestön tulee elää sen ajan hallitsijoille, mutta se ei tietenkään toiminut ja kivikirjoitusten mukaan tämä rotu ohjasi suuren meteoriitin joka tuhosi pitkälti maapalloa ja sen väestöä, tuolloin on todella tapahtunut suuri törmäys, kaiken huipuksi maassa oli jo tuolloin meteoriittien torjuntajärjestelmä, mutta se ei kyennyt tuhoamaan näin suurta meteoriittiä kokonaan. Nykyiset tutkimukset osoittaa että tuo järjestelmä toimii edelleen, ehkäpä Marssilaisten rakentama.
Mutta joo tässä vain raapaisu videon sisällöstä.
Maailman tila osa1 - Uskomusjärjestelmät, Deep State ja Ufot - syväanalyysi kaikesta
https://www.youtube.com/watch?v=njEUl-Qe05M