I-Doser

Jooga, meditaatio, hypnoosi, transsi, unet, gurut, mystiikka ym. henkisyyteen liittyvä
Avatar
Jaarno
Isojalka
Viestit: 1756
Liittynyt: 09 Kesä 2008, 16:39

I-Doser

ViestiKirjoittaja Jaarno » 03 Loka 2009, 00:49

Lyödäänpä tämä nyt vaikka tänne alueelle.

Mikä on i-doser?
I-doser on ohjelma jonka musiikkitiedostot lähettävät eri ääni taajuuksilla aivoihisi viestejä
Ohjelman ansiosta voit kokeilla vaikka miltä tuntuisi kokeilla marijuanaa tai hassista. Muitakin ääniä on kuin huumeet kuten alkoholi ja orgasmi.


Elikkäs onko teillä minkälaisia kokemuksia I-Dosereista?

Itse kokeilin eilen Hand of Godia ja Bufotoadia kaverin kanssa.
Hand of God ei oikeastaan tuntunut missään. Saattoi tosin johtua siitä että en oikein onnistunut rentoutumaan.

Bufotoad taas kolahti ja kunnolla! Vähän vaikea tuollaista selittää. Varsinkin tähän aikaan illasta.
Noh, koitetaan. Eli siis ensimmäiseksi alkoi tuntumaan siltä että jalat olisivat puuta. (Älkää kysykö. Kuvaa vain parhaiten sitä) Jonku ajan päästä sitten kuulin sellaista vähän kuin muumien tunnarin tapaista musiikkia päässä. Hyräilin sen tahtiin ja kuvittelin olevani jossain tanssilavalla. Kohta sitten säpsähin että: "Heii määhän oon kotona mitäs hemmettiä"

Noh, vähä aikaa taas meni normaalisti kun taas alkoin kuulemaan TODELLA ison kärpäsen pörräystä. Arvelisin että matkatelkkarin kokoisen. Pidin silmät yhä kiinni ja kuuntelin sen pörräystä ympäri huonetta. Kohta sitten tämäkin ääni loppui.

Lopuksi sitten tuli tälläinen että kädet ja jalat alkoivat tuntumaan todella painavilta. Ikäänkuin betonia. En pystynyt liikkumaan yhtään. Vähän kuin unihalvaus. Noh Doser loppui ja avasin silmät. Enpä pysty liikkumaan vieläkään vaikka kuinka yritän! Kaverille sitten huutelen että: "Heei. Mulla ei liiku käet eikä jalat!" Kaveri katto vähä oudosti siinä vieressä repi kuulokkeet päästä ja kyseli oonko kunnosa. Noh muutaman minuutin tappelin siinä ja pääsin viimein ylös.

Jonkun aikaa oli vielä melko sekava olo ja vasen pohje oli jotenkin oudosti jännittynyt ~10min ajan. En saanut rentoutettua sitä.

Avatar
Aqua vitae
Vuoden foorumilainen 2009
Viestit: 2572
Liittynyt: 20 Touko 2008, 16:54
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Re: I-Doser

ViestiKirjoittaja Aqua vitae » 03 Loka 2009, 01:17

Mikähän lie aivokatkos iskenyt threadia tehdessä? viewtopic.php?f=42&t=65&start=120
Olet itse viimeisin vastaaja tuonne? :)
Ihminen halajaa taivaalle, koska sieltä näkee enemmän.

Avatar
Zrud
Loch Nessin Hirviö
Viestit: 2563
Liittynyt: 08 Heinä 2008, 22:43
Paikkakunta: Kouvola
Viesti:

Re: I-Doser

ViestiKirjoittaja Zrud » 03 Loka 2009, 07:50

Jaarno, could ye send me some fail mail ?
Feel the LOVE

Avatar
Regendos
Ylläpitäjä
Viestit: 1297
Liittynyt: 15 Tammi 2008, 07:04
Viesti:

Re: I-Doser

ViestiKirjoittaja Regendos » 03 Loka 2009, 08:41

Eiköhän myö siellä jatketa.


Palaa sivulle “Henkiset asiat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa