Enneunet

Jooga, meditaatio, hypnoosi, transsi, unet, gurut, mystiikka ym. henkisyyteen liittyvä
rekkuli
n00b
Viestit: 3
Liittynyt: 30 Elo 2008, 17:52
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja rekkuli » 30 Elo 2008, 18:46

No,tämä ei ehkä ole varsinainen enneuni,mutta kerron sen silti.

Kerran unessa,kävelin omalla pihallani(asun omakotitalossa),ja katsoin taivaalle,näin siellä aivan linnaa muistuttavan pilven.Kun aamulla juoksin pihalleni,näin siellä tismalleen samanlaisen pilven kuin unessa.Ainoa ero oli,että unessa näkemäni pilvi oli hieman suurempi.
Joskus pitää olla tylsää,että olisi taas kivaa.

Avatar
Wendigo
Valaistunut
Viestit: 45
Liittynyt: 01 Syys 2008, 16:26
Paikkakunta: Turku

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja Wendigo » 02 Syys 2008, 15:46

Äitini on kertonut näkevänsä toisinaan unta, jossa häneltä irtoaa hampaita. Aina kun hän on tällaisen unen nähnyt, joku tuttava kuolee lähiaikoina. Olen itsekin ollut tällaista asiaa todistamassa eräänä aamuna, kun äitini kertoi nähneensä tällaisen unen. Parin viikon päästä äitini sukulainen ja hyvä ystävä kuoli.Itse en ole mitään enneunia nähnyt, tai sitten en vain ole osannut yhdistää niitä tapahtuneisiin asioihin.

Avatar
Riikervo
Muumio
Viestit: 291
Liittynyt: 14 Touko 2008, 21:59
Paikkakunta: Satakunnan rajamailla.

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja Riikervo » 02 Syys 2008, 22:30

Wendigo kirjoitti:Äitini on kertonut näkevänsä toisinaan unta, jossa häneltä irtoaa hampaita.

Hampaiden tippuminen on luultavasti yksi yleisin kuolemaa "ennustavista" unista. Moni unikirjakin kertoo hampaiden tippumisen viittaavan kuolemaan. Luulin sen olevan vain urbaani legenda, mutta nyt uskon sen olevan totta. :?
On olemassa 3 tapaa tehdä asioita: oikea tapa, väärä tapa ja minun tapani.

"Minäkö väärässä? En todellakaan, vaikka kaikki todisteetkin siihen viittaisivat."

Avatar
Korvapuikko
Meedio
Viestit: 663
Liittynyt: 21 Huhti 2008, 14:11
Paikkakunta: jossain päin suomea

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja Korvapuikko » 02 Syys 2008, 22:42

Riikervo kirjoitti:
Wendigo kirjoitti:Äitini on kertonut näkevänsä toisinaan unta, jossa häneltä irtoaa hampaita.

Hampaiden tippuminen on luultavasti yksi yleisin kuolemaa "ennustavista" unista. Moni unikirjakin kertoo hampaiden tippumisen viittaavan kuolemaan. Luulin sen olevan vain urbaani legenda, mutta nyt uskon sen olevan totta. :?

Oikeasti ei teitä parablogilaisia voi olla noin hellppo saada uskomaan johonki, oikeesti jotain rajaa hae tosta asiasta jotain muutakin lähdetietoa ennenkuin rupaet suinpäin johonkin legendaan uskomaan
Uskotko sinä paranormaaliin sen takia että todisteet viittaisivat siihen vai koska haluat uskoa?
Valaisevia linkkejä: LINKKI LINKKI LINKKI

Avatar
Riikervo
Muumio
Viestit: 291
Liittynyt: 14 Touko 2008, 21:59
Paikkakunta: Satakunnan rajamailla.

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja Riikervo » 02 Syys 2008, 22:46

Korvapuikko kirjoitti:Oikeasti ei teitä parablogilaisia voi olla noin hellppo saada uskomaan johonki, oikeesti jotain rajaa hae tosta asiasta jotain muutakin lähdetietoa ennenkuin rupaet suinpäin johonkin legendaan uskomaan

Huomaa sana "luulin". Luulin sen olevan urbaani legenda. Uniahan on tulkittu jo satoja vuosia ja tuo hampaiden tippuminen on tulkittu lähes aina samalla tavalla.
On olemassa 3 tapaa tehdä asioita: oikea tapa, väärä tapa ja minun tapani.

"Minäkö väärässä? En todellakaan, vaikka kaikki todisteetkin siihen viittaisivat."

Avatar
tuputhy
Velho / Noita
Viestit: 496
Liittynyt: 19 Tammi 2008, 13:59
Paikkakunta: Imatra

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja tuputhy » 02 Syys 2008, 23:51

hei korvapuikko!

Vaikka sanoinkin aikaisemmin, etten kaikkiin viesteihisi kommentoi, niin kuitenkin nyt on "pakko".
Jos haukut meitä "parablogilaisia" ihmisiksi, mitkä uskovat kaiken, mitä kuulevat/näkevät, niin miksi sitten roikut näillä sivuilla? Eikös sieltä netistä löydy vaikka minkälaista skeptikkosivua, missä voisit puhua sellaisten kanssa, ketkä ovat samaa mieltä, kuin sinä!!?

Ikäsi huomioiden tietysti voin tämänkin ymmärtää, sillä eihän jollain 16-v voi olla elämänkokemusta samalla tavalla,kuin esim. jollain 2 kertaa vanhemmalla..Kuitenkin, lohdutukseksesi voin sanoa, että sitä ikää ja kokemusta kyllä kertyy ajan mittaan ja ehkä ymmärrät elämästä sinäkin jotain joskus..Toisaalta, kyllä voisin sinullekin toivoa, että tuleva elämäsi olisi helppoa, mutta sen voin melkein taata, ettei ole!! Nimim."kokemusta on.." Kaikkea hyvää sulle ...
Jalat maassa, pää pilvissä

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja Wespa » 03 Syys 2008, 19:01

Se on hyvä, kun näillä yliskeptikoilla (mm. Korvapuikko, yliskeptikko on mihinkään outoon valmiiksi uskomaton ja ohittaa kaikki jo etukäteen päässään, kun oikea skeptikko tutkii asioita ja osaa pohtia vaihtoehtoja järkevästi) on aina "hyviä syitä" olla uskomatta mihinkään. Näihin kuuluu mm. sattuma, hallusinaatio ja valehtelu. Jos lähtökohtana valmiiksi on se, että ei usko mihinkään outoon sen sijaan, että olisi avaoin tyyliin "ehkä, ehkä ei, tutkimpa asiaa", niin ei minkäänlaista kehitystä mm. tieteessä tulisi jos kaikki tiedemiehet uskoisivat näin saadessaan uusia teorioita tai tutkiessaan uusia ilmiöitä. Miksi Korvapuikko täällä pyörii? Uskon, että hänellä on tarve (alitajuinen tai tiedostettu) päteä ja ajatella itseään jotenkin muita ylemmiksi... Ehkä hän yrittää myös jotenkin käännyttää meitä, mutta voin sanoa suoraan, että miten se Korvapuikko sinun elämääsi haittaa jos jotkut uskovat asioihin, johonka sinä et?
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
Aqua vitae
Vuoden foorumilainen 2009
Viestit: 2572
Liittynyt: 20 Touko 2008, 16:54
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja Aqua vitae » 05 Syys 2008, 15:28

Itse pidän itseäni skeptikkona, mutta olen avoin miltein kaikelle.
Itse en tunnustaisi Korvapuikkoa riveihini (anteeksi nyt vain), vaikka osuvia kommenteja välillä laukookin.

Mielestäni asiat pitää aina tutkia, mutta kun tällaista mahdollisuutta ei tule, jää joko sanattomaksi tai pitää laukaista oma mielipiteensä. Useimmat pitävät jälkimmäisestä vaihtoehdosta...
Ihminen halajaa taivaalle, koska sieltä näkee enemmän.

Avatar
Jaarno
Isojalka
Viestit: 1756
Liittynyt: 09 Kesä 2008, 16:39

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja Jaarno » 11 Syys 2008, 14:47

Eiköhän se ihan oma asia ole mitä uskoo ja miten. Veikkaanpa että itsekin uskoit kun ensimmäisen kerran kuulit että 1+1=2. Vaikka et siitä voinut mitenkään varma olla.
Ymmärrän kyllä jos joku uskoo johonkin joka on 100% todistettu vääräksi ja sanot siitä noin, mutta tämmöisestä asiasta jota ei voi todistaa ei pitäisi ainakaan noin "törkeästi" sanoa varsinkaan ilman kunnon perusteluja.

Itse uskon että jotkut ihmiset saavat joitain ennemerkkejä unistaan. Mutta en näe siinä mitään yliluonnollista. Pidän sitä vain joidenkin ihmisten kykynä.

Avatar
Tonza133
Aivan UFO
Viestit: 1667
Liittynyt: 18 Heinä 2008, 13:00

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja Tonza133 » 11 Syys 2008, 15:37

Jaarno kirjoitti:Eiköhän se ihan oma asia ole mitä uskoo ja miten. Veikkaanpa että itsekin uskoit kun ensimmäisen kerran kuulit että 1+1=2. Vaikka et siitä voinut mitenkään varma olla.
Ymmärrän kyllä jos joku uskoo johonkin joka on 100% todistettu vääräksi ja sanot siitä noin, mutta tämmöisestä asiasta jota ei voi todistaa ei pitäisi ainakaan noin "törkeästi" sanoa varsinkaan ilman kunnon perusteluja.

Itse uskon että jotkut ihmiset saavat joitain ennemerkkejä unistaan. Mutta en näe siinä mitään yliluonnollista. Pidän sitä vain joidenkin ihmisten kykynä.

Mitään ei kyllä voi todistaa 100% oikeaksi tai vääräksi...

Avatar
JD Matthew
Henkiparantaja
Viestit: 388
Liittynyt: 25 Elo 2008, 18:27

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja JD Matthew » 11 Syys 2008, 16:52

itse en usko niinkään enneuniin, vaikka hieman sinnepäin olevia kokemuksia on...
itsellä on ainakin kaksi unikirjaa, mitkä tulkitsee unessa nähtyjä tapahtumia ja on jotkin niistä pitänyt paikkaansa.
http://www.salakapakka.net/ Sitä, mitä et Salakapakasta löydä, sitä sinä et tarvi!
" Whether you like it or not, learn to love it, because it's the best thing going today."
- Ric Flair -

The Best There Is, The Best There Was, The Best There Ever Will Be

Avatar
UkkoPoikaPieni
Maahinen
Viestit: 183
Liittynyt: 10 Syys 2008, 17:02

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja UkkoPoikaPieni » 12 Syys 2008, 21:22

Näin joskua ala-asteella pari unta siitä minkä sain kokeesta, ja kappas kummaa sain kummallakin kerralla kokeemme seuraavan päivänä ja unen numero oli osunut täydellisesti oikeaa, pisteita myöten :mrgreen:
Viimeksi muokannut UkkoPoikaPieni, 16 Syys 2008, 12:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
RESPECT!!!!

Hulluuden ja
mielipuolisuuden ero on
että toisesta nauttii.
JA MINÄ NAUTIN!

Avatar
Jaarno
Isojalka
Viestit: 1756
Liittynyt: 09 Kesä 2008, 16:39

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja Jaarno » 13 Syys 2008, 13:57

Tonza133 kirjoitti:
Jaarno kirjoitti:Eiköhän se ihan oma asia ole mitä uskoo ja miten. Veikkaanpa että itsekin uskoit kun ensimmäisen kerran kuulit että 1+1=2. Vaikka et siitä voinut mitenkään varma olla.
Ymmärrän kyllä jos joku uskoo johonkin joka on 100% todistettu vääräksi ja sanot siitä noin, mutta tämmöisestä asiasta jota ei voi todistaa ei pitäisi ainakaan noin "törkeästi" sanoa varsinkaan ilman kunnon perusteluja.

Itse uskon että jotkut ihmiset saavat joitain ennemerkkejä unistaan. Mutta en näe siinä mitään yliluonnollista. Pidän sitä vain joidenkin ihmisten kykynä.

Mitään ei kyllä voi todistaa 100% oikeaksi tai vääräksi...


Aivan! Eli mihinkään tälläisiin asioihin ei pitäisi tuolla tavalla vastata.

sennis
n00b
Viestit: 2
Liittynyt: 16 Syys 2008, 11:12

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja sennis » 16 Syys 2008, 11:29

Minä olen kerran nähnyt enneunta. Noin vuosi sitten näin unta jossa autoani pöllittiin parkkipaikalla. Heräsin unesta säpsähtäen aivan hiestä märkänä. Autoni oltiin varastettu pari kuukautta aikaisemmin, mutta onneksi poliisit löysivät sen. Päätin kuitenkin nousta ylös ja katsoa parkkipaikalle, että onhan autoni tallessa. Kuulin sisälle raskaan dieselmoottorin äänen (samanlainen kun vanhoissa mersuissa =) )Näin ikkunasta, että autoni vieressä oli valkoinen farmari auto. Autoni ympärillä pyöri muutama ihminen. Hetken päästä henkilöt hyppäsivät valkoisen auton takakonttiin ja auto kaasutti pois. Soitin miehelleni, joka oli yövuorossa töissä. Kun hän aamulla tuli kotiin ja tarkisti autoni sieltä oli varastettu sisätilalämmitin, muuta varastettavaa ei ollutkaan. Onneksi olimmme hankkineet autoon rattilukon, niin eivät saaneet koko autoa mukaan. Soitin asiasta poliisillekkin aamulla, ja he ottivat tuntomerkit. Harmi vaan etten millään saanut yön hämärässä tihrustettua rekisterinumeroa. En tiedä mitä olisi tapahtunut jos mieheni olisi ollut kotona. Ainakin hän sanoi että olisi mennyt ulos. Täta tapausta en ole saanut vieläkään oikein pois mielestäni. Tuohon aikaan näin paljon unia (lieköjohtunut siitä että olin raskaana), nykyään en ole nähnyt unia jotka muistaisin aamullakin tai heräisin niihin. Hieman kiinnostuin unista ja uskon kyllä enneuniin, tosin itse en kyllä senkoommin niitä haluaisi nähdä.

sennis
n00b
Viestit: 2
Liittynyt: 16 Syys 2008, 11:12

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja sennis » 16 Syys 2008, 11:37

Ja vielä niistä hampaiden tippumisista. Oma äitinikin näkee hampaiden tippumis unia jotka ennustaa kuolemaa. Mitä taaempaa hampaat tippuu sitä kaukaisemmasta ystävästä/sukulaisesta on kyse. Etuhampaiden tippuminen tietää lähisukulaisen/ ystävän kuolemaa. Liekö äidillä kohta hampaita ollenkaan... Tuskimpa hän noista unista valehteleekaan. On iänkaiken kertonut niistä, ehkä joskus silloin kun olin alaasteen loppupuolella kertoi ensimmäisen kerran. Ja jos itse syö unessa, niin se tietää sairastumista ja paskan näkenimen rahaa... (no näihin en oikeen usko. rajansa kaikella...)

Avatar
Elisabeth
Maahinen
Viestit: 187
Liittynyt: 02 Heinä 2008, 00:19
Paikkakunta: Periferia Etelä-Suomessa

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja Elisabeth » 18 Syys 2008, 18:47

sennis kirjoitti:Ja jos itse syö unessa, niin se tietää sairastumista ja paskan näkenimen rahaa... (no näihin en oikeen usko. rajansa kaikella...)

Ei jessus! Nyt repes! :lol: Paska muuttuu rahaksi.... :lol: :lol:
Ihmiset ovat tyhmiä olentoja, jotka eivät opi virheistään...

Avatar
Dala
Maahinen
Viestit: 168
Liittynyt: 29 Syys 2008, 10:33
Paikkakunta: Pohjois-Karjala
Viesti:

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja Dala » 29 Syys 2008, 17:38

Minä olen viime vuosina nähnyt jonkin sortin "enneunia", vaikka enemmänkin sanoisin niitä "jälkeenuniksi". Tämä johtuen siitä, että näen unen aika lailla samoihin aikoihin, tai jopa vuorokausi tapahtuman jälkeen. Enkä siis ole tietoinen tapahtuneesta, ennen unta. Yleensä jos minulle tulee olo, että uni oli jotenkin "merkityksellinen", niin kysäisen asianomaisellta seuraavana aamuna, että mitäs hän on puuhaillut ja tähän mennessä jokaiselle unelleni on löytynyt luonnollinen selitys.

Pari esimerkkiä, ei mitenkään maailmaa mullistavia, mutta kuitenkin.

Tästä on jo vuosia aikaa, mutta muistan kuin eilisen. Minulla on vanha lapsuuden ystävä, jonka kanssa pidän hävettävän huonosti yhteyttä, muutaman kerran vuodessa ehkä kysellään kuulumisia. No, olin muutaman kuukauden Tallinnassa ja siellä sitten näin ihan yks kaks sattumalta unta tästä ystävästäni. Tiesin jo silloin, että se saattaa tarkoittaa sitä, että ystävälläni on minulle asiaa, mutten muistanutkaan sinä päivänä ottaa yhteyttä. No seuraavana yönä näin taas unta hänestä. Unessa ystäväni söi liotettuja luumuja jostain laakeasta astiasta, siinä oli se "liotusvesikin" vielä. No, en silloin kiinnittänyt vielä huomiota unen sisältöön, mutta muistin sentään kysellä häneltä kuulumiset seuraavanapäivänä irc-galleriassa. Ystäväni vastasi sitten, että olenkin ollut hänen mielessään viime päivinä, että hänellä olisi minulle kerrottavaa - hän on raskaana.
Itseaisassa tuo tapahtumakin painui unholaan n. vuodeksi, mutta hämmästys nousti taas päätään kun äidin kanssa juteltiin aiheesta ja hän sitten ystävällisesti kertoi minulle liotettujen luumujen yhteydestä raskauteen. Juu tyhmä lapsi olin kun en edes tuollaista tiennyt alunperin. :roll:

Sitten näin yksi yö taas ihan sattumalta unta toisesta lapsuuden kaveristani, johon tosin olen vähän paremmin yhteydessä kuin edelliseen. Uniin hän on kuitenkin tullut vain tämän yhden ainoan kerran. Näin siis unta jossa kaverini ja minun oli aikomus pitää pitsailta, mutta olin olevinaan unohtanut sen ja kaverini läksytti minua siitä. No aamulla pisti viestiä ko henkilölle ja hänpä olikin syönyt sinä iltana pitsaa kun äitinsä oli yllättäen tuonut. :mrgreen:

Sitten kerran minulle selvisi unessa erään uuden nettituttuni pikkusiskon nimi, vaikken tiennyt tyypistä oikeasti tuon taivaallista, en edes hänen omaa nimeään. Kyselin sitten tottakai, että osaako hän selittää, miksi näin sellaista unta, hän sanoi että hän aikoo tavata tämän siskonsa sinä päivänä.

Sitten kerran näin unta yhden foorumin (olin hylännyt paikan jo kuukausia ennen unta) ylläpitäjästä ja seuraavana päivänä oli sähköpostiin tullut viesti, että kyseinen foorumi lopettaa ja keskustelut siirtyvät muualle.


No siinä oli nyt muutama, toivottavasti joku jaksoi lukea. Enneuniahan nämä eivät siis ole, mutten tiedä, miksi noita pitäisi kutsua. :roll:

Siinä oli nyt muutama, on niitä enemmänkin.
Uskoa se on epäuskokin

Avatar
ValkeaLeidi
Peikko
Viestit: 232
Liittynyt: 19 Kesä 2008, 16:52
Paikkakunta: P*ska Kaupunni

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja ValkeaLeidi » 30 Syys 2008, 13:49

Minäkin olen nähnyt enneunia, joista yksi tulee tässä:

Oli talvi 2002. Unessani heräsin ja näin silloisen poikaystäväni nykyisen avomieheni mummon istumassa vuoteeni jalkopäässä. Hän oli läpinäkyvä, yllään lempiyöpaitansa. Hän hymyili ja juttelimme hetken poikaystäväni asioista. Tilanne ei tuntunut mitenkään epäluonnolliselta unessani, en ruvennut ihmettelemään, että miksi hän oli läpinäkyvä ja kuin kuollut, vaikkei kuollut ollutkaan. Tunnelma unessa oli hyvin rauhallinen.

Sitten hän sanoi jotain tähän tapaan, en muista sanatarkasti: "Tiedäthän sinä, minkälainen se (mieheni nimi) joskus osaa olla. Hukkaa aina kaikki tavaransa ja on muutenkin sellainen impulsiivinen luonne. Tiedän, että hän tulee ottamaan tämän erittäin raskaasti, lupaathan, että pidät hänestä huolta?" Lupasin tämän. Sitten hän haihtui pois ja uni loppui. Heräsin ihmetyksen vallassa ja pälyilin ympärilleni, mutta mitään ei näkynyt. Poikaystäväni oli armeijassa unen tapahtuma-aikana.

Seuraavana iltana mummo kuoli. Hän oli täysin terve ja toimelias ihminen, eikä sairastanut mitään. Hänelleä ei ollut edes lääkitystä mihinkään, eikä kuolema ollut odotettavissa. Ikääkin hänellä oli viitisentoista vuotta naisen kuoleman keski-ikää vähemmän, alle 70 vuotta. Hän oli kutonut verhoja kotonaan ja valittanut papalleen päänsärkyä. Sitten hän oli pyörtynyt eikä enää herännyt. Verisuoni oli katkennut päästä. Poikaystäväni otti tämän erittäin raskaasti, sillä mummo oli yksi hänen tukipilareitaan. Hän ei ehtinyt näkemään mummoaan enää, sillä vaikka hän sai armeijasta vp:n hän ei ehtinyt ajoissa. Hän suree vieläkin avoimesti, kun käymme mummon haudalla. Tämä uni on jäänyt mietityttämään minua todella, mutta en ole puhunut tästä miehelleni, en tiedä miten hän tämän ottaisi.

Sanokaa sattumasta mitä haluatte. tiedän itse mitä tapahtui.
Lika on ainetta väärässä paikassa. (Mary Douglas)

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja Wespa » 30 Syys 2008, 18:35

Minusta tuntuu, että sinun pitäisi mainita tuosta unesta miehellesi. Se voisi jopa helpottaa hänen oloaan. Toki voi olla, että hän pitää sitä vain unena, mutta et menetä mitään kertoessasi asiasta hänelle.
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
tuputhy
Velho / Noita
Viestit: 496
Liittynyt: 19 Tammi 2008, 13:59
Paikkakunta: Imatra

Re: Enneunet

ViestiKirjoittaja tuputhy » 30 Syys 2008, 23:18

Aioin juuri kirjoittaa saman, kuin Wespa! Siis; kerro ihmeessä! Jos kuvittelisin itseni tuohon miehesi tilanteeseen, niin minua lohduttaisi suuresti, jos saisin tietää isoäitini ajatelleen minua viimeisinä ajatuksinaan. Varmaan siinä myös tulisi tunne, että isoäiti välittää ja se lohduttaisi kovasti!
Jalat maassa, pää pilvissä


Palaa sivulle “Henkiset asiat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron