Yleistä keskustelua henkisyydestä. Olkoon sitten näkökulma ihan oma päänsisäinen pohdinta tai vaikka uskonnollinen henkisyys.
Näen itseni muuttuneen kokoajan henkisempään suuntaan. Vielä noin 6 kk sitten en paljon henkisiä asioita miettinyt, mutta sen jälkeen käänsin elämässäni uuden sivun ja otin sen ison askeleen kohti itseni kuuntelua, asioiden pohtimista toisista näkökulmista jne. En näe itseäni niinkään meditoijana, vaikka hiljennynkin pohtimaan asioita, koska en vielä mielestäni tarvitse niin syvää hiljentymisen tasoa (tosin sekin olisi kiinnostavaa kokea). Silti pystyn nykyään entistä enemmän pohtimaan mm. maailmaa, egoa ja omaa minuuttani entistä enemmän.
Harrastan myös ns. kanavointia, jonka joku voi nähdä huuhaana, mutta itse näen sen lähinnä ulos ja sisäänpäin kääntymisenä samaan aikaan. Se on vain toisenlaista kommunikointia mihin moni on normaalisti tottunut.
Minusta tuntuu, että henkisyys nostaa kokoajan entistä enemmän päätään ja ihmisiä on alkanut henkiset asiat kiinnostamaan entistä enemmän tämän materiaalisen hössötyksen keskellä. Ehkä tämä ylimateriaalisuus ja sodat ym. ovat saaneet meidät miettimään ja kiinnostumaan toisista lähestymistavoista. Ei kuitenkaan mikään ihme, sillä jokainen ihminen kehittyy elämänsä aikana henkisesti tavalla tai toisella. Ajatelkaapa vaikka omaa lapsuuttanne, moni teistä on henkisesti kehittynyt siitä eteenpäin, mutta silti taas on muutamia askeleita otettu mm. yhteiskunnan tuomien paineiden takia taaksepäin. Ehkä meidän pitäisi osittain palata myös siihen vapaaseen lapseen mikä olimme. Näen henkisen kehitykseni tien siinä, että olen oppinut asioita ja nyt koitan lisätä oppimiini asioihin niitä asioita, jotka jo lapsena tiesin ja osasin. Haluaisin siis olla myös yhtä vapaa kuin tuo lapsi joka joskus olin...
Millaista roolia henkisyys näyttelee elämässänne? Harratatteko itsepohdintaa, hiljentymistä tai vaikkapa meditaatiota? Kertokaa mielellään myös omia henkisiä kokemuksianne jos niin haluatte.