Meditointi

Jooga, meditaatio, hypnoosi, transsi, unet, gurut, mystiikka ym. henkisyyteen liittyvä
Avatar
kartanonrouva
Jäsen
Viestit: 22
Liittynyt: 02 Huhti 2010, 15:21

Re: Meditointi

ViestiKirjoittaja kartanonrouva » 08 Kesä 2014, 21:38

Meditoin kuumassa suihkussa lattialla istuen. Usein menen tilaan, jossa en enää kuule suihkun ääntä, enkä veden lorinaa. Jäseniäkään ei tunne. Kestää hetken. En tiedä, mutta luulen hengittäväni hyvin heikosti, koska yleensä havahtumisvaiheessa tulee sellanen yhtä-äkkinen ajatus, et hei nyt pitää hengittää.

Pitkän aikaa yksi työkaveri on tuntunut minusta pyytävän "kanavia auki" meditaatiossa. Tänään sitten ihan tarkoituksella kokeilin, mitä tapahtuu, koska olin lähes varma, että hän on ystävällinen. Huikeeta, en tiedä mitä tapahtui, mutta kuvittelin ensin hänen istuvan edessäni. Se oli helppoa, mutta sitten häiritsi, kun hän alkoi liikkua ns. oman pään mukaan eli ei ollut pääkoppani hallinnassa, kunnes ymmärsin, että hänellä oli asiaa. Hän tuli vasemmalle puolelle istumaan ja sanoi, että olikin jo aika saada nämä kanavat auki. Siis "sanoi" eli itse asiassa ei puhuttu mitään, mutta sanat vaan ilmaantui ikään kuin puheena. Eka kertaa tämmönen tunne elävän ihmisen kanssa. Aiemmin on ollut ns. univierailuja, mutta kuolleen läheisen kanssa. Huh huh! Täytyy kokeilla uudestaan joku päivä. Tuntui myös hetken, että hän nosti vasenta kättäni.

Andromedan Star Nation
Henkiparantaja
Viestit: 398
Liittynyt: 20 Helmi 2012, 15:33

Re: Meditointi

ViestiKirjoittaja Andromedan Star Nation » 09 Kesä 2014, 09:47

Brecle kirjoitti:Yksi asia on askaruttanut jo pitkään Meditoinnissa:
Miten pystyy keskittymään johonkin jos ei ajattele mitään, vai keskittyykö sitten siihen mitään ajattelemattomuuteen ?

Eikö meditoinnin tarkoitus ole juuri se että jos tulee ajatuksia hiljentymisen aikana, ei takerruta niihin vaan annetaan niiden mennä, eli pyritään sulkemaan kaikki ulkoiset tekijät ulkopuolelle. Tekniikoita on varmasti niin paljon kun on meditoijiakin. Rukousta en ehkä laskisi meditoinniksi koska siihen harvemmin liittyy pidempi aikainen hiljentyminen.

Avatar
kartanonrouva
Jäsen
Viestit: 22
Liittynyt: 02 Huhti 2010, 15:21

Re: Meditointi

ViestiKirjoittaja kartanonrouva » 09 Kesä 2014, 19:07

Tuohon on vaikea antaa ohjeita. Omalla kohdalla voin sanoa, että tuntoaisti herkistyy niin paljon, että kuuloaisti ei enää ota vastaan mitään ulkoa. En osaa neuvoa, miten siihen tilaan pääsee. Joskus olen käynyt meditointitunnilla ja se ei ollenkaan sopinut minulle. Piti mumista lauseita ja kuvitella itsensä leijuvaksi.

Andromedan Star Nation
Henkiparantaja
Viestit: 398
Liittynyt: 20 Helmi 2012, 15:33

Re: Meditointi

ViestiKirjoittaja Andromedan Star Nation » 09 Kesä 2014, 20:32

Jos asia kiinnostaa, niin sitten vaan hakeutumaan erilaisiin tapahtumiin ja kokeilemaan mikä sopii itselle. Oma tapa minkä olen oppinut, on opittu jo kauan sitten.

Avatar
Varjotar
Maahinen
Viestit: 195
Liittynyt: 22 Tammi 2013, 22:51

Re: Meditointi

ViestiKirjoittaja Varjotar » 11 Maalis 2019, 21:19

Meditoin silloin kun siltä tuntuu, että hyvä on.
I do not know if you do not know.. :ghost:


Palaa sivulle “Henkiset asiat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa