Raivo

[Tähtiensusi]

Minä saan kunnolla suuttuessani välillä jonkinlaisen oikean raivokohtauksen.
Jos esimerkiksi sisarus tarpeeksi pitkään jaksaa ärsyttää, tajuntani hämärtyy ja sitten tajuan olevani hänen kimpussaan. Joskus tuntuu kuin ikäänkuin muuttuisin toiseen hahmoon, kun tajuntani hämärtyy. Sitä ei vain kestä kuin ehkä kuin puoli sekuntia - sekunti.

Kai se on ihan normaalia?

Muistan kun kerran riitelin ystäväni kanssa ja olin silloin kotona ja päätin lähteä ulos kävelemään (rauhoittumaan). Hän sitten sattui laittamaan silloin jonkun tekstiviestin, missä haukkui minua tmv, en muista enää. Muistan raivostuneeni ihan kamalasti ja hakanneeni puita jossain metsikössä. Tunnuin täyttyväni siitä vihan antamasta energiasta ja purin sitä juoksemalla. Ja juoksin muuten lujaa...

[Paroni]

Mulla ollu viime aikoina pinna jumalattoman kireellä. Koulussa mua aina kiusataa fyysisesti että henkisesti. Opettajathan ei kyllä koskaan ole oikein koko juttuun puuttunu mut kyl rehtorille sanominen jutun hetkeks lopettaa.. Monta kertaa miettiny et mitä tekee ittensä kaa ku tiedän että en kestä kiusaamista ikuisesti ja on kotonakin niin hitosti ongelmia että juu..
En tiedä miten purkaisin vihani koska tekisi mieli vaa hakata joku kiusaaja iha verille, mutta tiiän ettei siitä mitää hyvää seuraa... Toisinaan näen unii siitä kuinka tapan kaikki jotka on haitannu mun elämää, ja se tuntuu todella hyvältä.
Ps. Älkää toki ottako minusta väärää kuvaa

harvemmin väkivalta mitään ratkasee mut suosittelen vetää heti kättelyssä ekaa päänaukojaa levyyn...eiköhän oo hiljaa pari pvää...

[Paroni]

ehkä vähän liian raju toi edellinen ehdotukseni...suosittelen silti et näytät kaapin paikan näille kiusaajille...voi olla et saat niist joistain jopa hyvii frendei jos ne oppii kunnioittaan sua...jos tarpeeks kauan tulee kiusatuks ni todennäkösesti tulee sellaseks ihmisraunioks loppuelämäks...tai pahimmas tapaukses joku väkivalta-rikollinen suosittelen myös jonkun itsepuolustus-lajin aloittamista, mikäli mahdollista.

[Nemesia]

Mä en onneksi raivostu kovin usein, mutta kun niin käy, kellään ei ole kivaa. Joskus yläasteella heitin pulpetin yhden kiusaajan päälle.. Eipä sen jälkeen sanonut enää mitään, eikä mua edes hävettäny. Normaalisti inhoan väkivaltaa, mutta välillä kiehahtaa yli.

[Regendos]

Minä saan kunnolla suuttuessani välillä jonkinlaisen oikean raivokohtauksen.
Jos esimerkiksi sisarus tarpeeksi pitkään jaksaa ärsyttää, tajuntani hämärtyy ja sitten tajuan olevani hänen kimpussaan. Joskus tuntuu kuin ikäänkuin muuttuisin toiseen hahmoon, kun tajuntani hämärtyy. Sitä ei vain kestä kuin ehkä kuin puoli sekuntia - sekunti.

Kai se on ihan normaalia?

Muistan kun kerran riitelin ystäväni kanssa ja olin silloin kotona ja päätin lähteä ulos kävelemään (rauhoittumaan). Hän sitten sattui laittamaan silloin jonkun tekstiviestin, missä haukkui minua tmv, en muista enää. Muistan raivostuneeni ihan kamalasti ja hakanneeni puita jossain metsikössä. Tunnuin täyttyväni siitä vihan antamasta energiasta ja purin sitä juoksemalla. Ja juoksin muuten lujaa...

Adrenaliini on aine joka suuntaa suuren osan kehon energiasta hetkelliseen lihasten maksimaaliseen toimintaan. Merkkeihin kuuluu muunmuassa kohonnut pulssi ja levoton olo. Adrenaliinia vapautuu stressitilanteissa, esimerkiksi ihmisen ollessa uhattuna tai äärimmäisen suuttunut. Uskoisin, että tälläiset raivon tilat ovat todella normaaleja eikä niihin pitäisi suhtautua hämmästyneenä. Kyse on sentään kehon normaalista toiminnasta.

Juoksemalla olet antautunut adrenaliinille ja mitä ilmeisemmin nopeuttanut sen vaikutuksen lakkaamista. Se tosin ei ole ainoa keino, myös huutaminen toimii. Huutamalla on myös mahdollista kerätä kehoon adrenaliinia. Tämä on syy miksi sotahuutoja on käytetty ja käytetään yhäkin. Minä olen onnistunut vapauttamaan adrenaliinia musiikkia kuunnellessani enkä ole hämmästellyt valpasta, tappajamaista oloa, jolloin tuntuu, että pystyisi teurastamaan kokonaisen armeijan.

[Aqua vitae]

http://en.wikipedia.org/wiki/Berserker

"This fury, which was called berserkergang, occurred not only in the heat of battle, but also during laborious work. Men who were thus seized performed things which otherwise seemed impossible for human power. This condition is said to have begun with shivering, chattering of the teeth, and chill in the body, and then the face swelled and changed its colour. With this was connected a great hot-headedness, which at last gave over into a great rage, under which they howled as wild animals, bit the edge of their shields, and cut down everything they met without discriminating between friend or foe. When this condition ceased, a great dulling of the mind and feebleness followed, which could last for one or several days."

Adrenaliinin ja tiettyjen hallusigeenien tiedetään olevan berserker-soturien raivotilan saavuttamisen avaimia. Yksi isokokoinen kaksiteräistä kirvestä kantava norjalainen "berserker" vastaa helposti muutamaa kymmentä vastapuolen sotamiestä.

Siinä, jos minulta kysytään, on korpisoturi.

[Tähtiensusi]

Minä olen onnistunut vapauttamaan adrenaliinia musiikkia kuunnellessani enkä ole hämmästellyt valpasta, tappajamaista oloa, jolloin tuntuu, että pystyisi teurastamaan kokonaisen armeijan.

Hei minäkin pystyn tuohon ! ;D
Pitää vain olla oikeanlainen tilanne (yksin) ja oikea musiikki (mielellään tosi raskasta heviä tai industrialmetallia). On hauska katsella ihmisiä vertahyytävä ilme naamallaan ja mustasti hymyillen pyöräytellä heille silmiä.

[Verninia]

Itse en kovin "raivoa" ikinä. Raivo vaan purkaantuu pikkuhiljaa vitutuksena tai kun oikein vituttaa ja hakkaan seinää niin kauan että tajuan lopettaa.

Aikalailla sama täällä. Toisaalta sanotaan, että viha pitäisi purkaa, eikä antaa patoutua, mutta itselleni ei ainakaan ole ollut juurikaan kai haittaa siitä, etten ikinä totaalisesti raivoa.

Minä suorastaan pelkään päästää raivoa ja vihaa ulos. Pelkään, että jos joskus käy niin, että nuo tunteet ottavat minusta vallan, enkä enää tiedä mitä tapahtuu. Päästän suustani sellaisia asioita, joita kadun vielä pitkään. Niimpä olen kokenut parhaaksi tavaksi kääntää raivon itseeni. Ei hyvä, syö minua sisältä, mutta en halua kiukutellakaan julkisesti. Odotan kauhulla, missä tilanteessa nämä tunteet sitten tulevat ulos. Usein tikahduksina näennäisesti mitättömien pettymyksien kanssa.

[Saagai]

Muistaakseni en ikinä ole kokenut mitään tajunnan sumentavaa raivotilaa, vaan olen kanssa niitä ihmisiä jotka osaavat hallita vihaansa tiettyyn pisteeseen asti päästämättä sitä räjähtämään käsiin(ainakaan kokonaan - kyllä sitä tulee huonoina päivinä kuultua opettajien ym. puhuvan p*skaa selän takana kuinka olen sekaisin ja tarttis tehä jotain tälle vittumaiselle asenteelleni).

Sitten kun ei enää viitsi pidätellä kaikkea vihaa sisällä, niin sitten vaan kuulokkeet korviin, Linkin Parkin Hit the Floor soimaan täysillä ja pihalle juoksemaan niin lujaa ja niin pitkälle ettei meinaa pysyä enää väsymykseltä pystyssä. Vaihtoehtoisesti olen koittanut kerran iskeä nyrkin lähimpään puuhun kaikin voimin mutta itsellä se ei saanut muuta aikaan kuin veriset rystyset ja raivon katoamaan korkeintaan viideksi minuutiksi kunnes pääsi pahimman kipuaallon yli. Pikkuvihan pystyn purkamaan pelkällä piirtämisellä tai vaikka musiikin kuuntelulla. :P

[Hea-Ateist]

(ainakaan kokonaan - kyllä sitä tulee huonoina päivinä kuultua opettajien ym. puhuvan p*skaa selän takana kuinka olen sekaisin ja tarttis tehä jotain tälle vittumaiselle asenteelleni).

Vittumainen asenne?

Vaihtoehtoisesti olen koittanut kerran iskeä nyrkin lähimpään puuhun kaikin voimin mutta itsellä se ei saanut muuta aikaan kuin veriset rystyset ja raivon katoamaan korkeintaan viideksi minuutiksi kunnes pääsi pahimman kipuaallon yli. Pikkuvihan pystyn purkamaan pelkällä piirtämisellä tai vaikka musiikin kuuntelulla.

Jostain muistan kuulleeni ettei esim. tyynyn hakkaamisella olisi täysin päinvastainen vaikutus 'vihan hallintaan'. Tais olla Penn ja Teller ''anger management''.

Mitä omiin vihanpuuskiin tulee, ainoa jonka muistan oli kun viimein vetäsin pari kertaa lättyyn yhtä persläpeä joka yhtäkkiä yläasteelle päästyttyämme kääntyikin itselleni tuntemattomista syistä minua vastaan, niinkuin taisi koko muukin luokka yhtä nörttiä lukuunottamatta.

[Jopelius]

Itse en kovin "raivoa" ikinä. Raivo vaan purkaantuu pikkuhiljaa vitutuksena tai kun oikein vituttaa ja hakkaan seinää niin kauan että tajuan lopettaa.

Aikalailla sama täällä. Toisaalta sanotaan, että viha pitäisi purkaa, eikä antaa patoutua, mutta itselleni ei ainakaan ole ollut juurikaan kai haittaa siitä, etten ikinä totaalisesti raivoa.

Minä suorastaan pelkään päästää raivoa ja vihaa ulos. Pelkään, että jos joskus käy niin, että nuo tunteet ottavat minusta vallan, enkä enää tiedä mitä tapahtuu. Päästän suustani sellaisia asioita, joita kadun vielä pitkään. Niimpä olen kokenut parhaaksi tavaksi kääntää raivon itseeni. Ei hyvä, syö minua sisältä, mutta en halua kiukutellakaan julkisesti. Odotan kauhulla, missä tilanteessa nämä tunteet sitten tulevat ulos. Usein tikahduksina näennäisesti mitättömien pettymyksien kanssa.

Aivan näin. Oikeasti jos ajattelen tilannetta jossa vihani pääsee valloilleen, alan pelkäämään että mitä siitä seuraisi. Välillä tuntuu että se ehkä olisi hyvä ajatus. Mutta toisaalta taas ei. En nimittäin halua aiheuttaa kenellekään mitään pahaa, vaikka vihaisinkin tätä toden teolla.

Mutta jos vihaa pystyy hallitsemaan, se antaa mukavasti voimaa, kestävyyttä ja rohkeutta kohdata ja tehdä erilaisia asioita. Mutta ei se hallitseminenkaan ole kovin helppoa..

[Kasetti]

itsessäni on huono puoli se, että mulla on lyhyt pinna ja sitkun se menee, niin juoksen tyypin kiinni ja uhkailen sitä että sit seuraavaks tulee turpaan sellatti et joudut tehol yms. (mut kaikki tietää etten tee niin >: DD )