Kaikkein eniten pelkään satuttavani jalkani. Tämä enemmänkin trauma kuin pelko, mutta kyllä tuo on ihan niin kammottavaa, että painajaisia siitä näen. Kyseessä on siis vuonna 2004 sattunut onnettomuus, jolloin satutin varpaani niin, että siihen piti laittaa 8 tikkiä. En tahdo puhua siitä enempää, sillä tapaus on erittäin nolo.
Pelkään olla yksin. En varsinaisesti sitä yksinolemista, vaan sitä avuttomuutta mikä vallitsee sellaisena hetkenä. Minua siis varsinaisesti pelottaa se, että jos minulle sattuu jotain, enkä saakaan apua sillä hetkellä.
Pelkään virkavaltaa. En ole oikeastaan koskaan ollut tekemisissä poliisien kanssa, mutta silti koen heidät jotenkin pelottavina. Vaikka tiedän, että ihmisiä hekin vain ovat, ovat he silti minulle yksi pahimmista pelkäämisen aiheista.
Pelkään lääkäreitä. En uskalla vieläkään mennä lääkäriin yksin, vaikka 18 on jo mittarissa. Liittyy läheisesti ensimmäiseen mainitsemaani pelkoon.
Pelkään tehdä päätöksiä. Pelkään pilaavani elämäni tekemällä huonoja päätöksiä. Aikalailla perfektionististä ajattelemista, mutta menneisyyteni ei ole kovinkaan kehuttava ja nyt kun kaikki on vihdoinkin hyvin, pelkään tuohavani sen tekemällä typeriä päätöksiä.
Eiköhän tässä ole pahimmat heikkouteni.
Mä suorastaan "rakastan" poliiseja ja kunniotan, tosin tähän vaikuttaa se, että oon jo 5 vuotta halunnut poliisiks ja musta tulee isona poliisi 
Se on vaan mun mielestä niin hieno näky POLIISI! harva ihminen kehtaa mennä puhumaan ilman pakkoa, ja jotkut jopa pelkäävätkin.
