Sivu 1/3

tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 27 Loka 2009, 11:28
Kirjoittaja aavenainen
tässä taas tuli huomattua kun autoin ihmistä jolla paljon kummittelu kokemusta kotontaan (valojen päälle laitto tummia hamoja kävely ääniä valojen räpsimisessä oli todistaja muuten sitten ollut mukana kuin myös oven kahvan renkkaamisessa.)

kerroin vaan lähinnä vaihtoehdoista ehdotin että kuvaisi kämppäänsä yö aikaan kertoilin omista kokemuksistani ja annoin vinkkejä.. ja kahdella edellisellä kerralla kun autoin 2:hta muuta ihmistä.

minulle näyttäytyi voimakkaasti tumma hahmo aijemmin en sen kummemmin tätä miettinyt mutta nyt viimesimmällä kerralla kun hain lehteä postilaatikosta ja iso musta möykky hävisi meidän talon nurkalta loittoni kauemmas ja otti ihmis hahmon ja hävisi.. kävin pohtimaan että joka kerta kun tulee autettua jotain jollain tavalla käy näin.

hassuinta kyllä on että hahmosta ei tule mitään tunnetta lähinnä vaan näkyy erittäin räikeesti sitten se taas häipyy ja näkyy vasta kun taas autan jotakuta.. onkohan tämä nyt joku että en saisi ko ihmisiä auttaa.. saa jonkun vihaiseksi vai näinköhän minun juuri täytyy heitä auttaa?? sitä olen pohtinut mielessäni ja jos jollain omia kokemuksia tälläisestä olisi kiva kuulla. (kahdella ihmisellä on sitten ollut eri uskonto kunta kun itselläni) uskonto jossa uskotaan pahoihin henkiin ja kirouksiin.. en tiedä onko sillä mitään merkitystä ja yksi on entisestä "voimakkaasti uskonnollisesta perheestä" että noin.

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 27 Loka 2009, 15:00
Kirjoittaja Wespa
Tuollainen tumman hahmon poistuminenhan voi olla positiivinen merkki, että apusi on toiminut. :peukku:

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 27 Loka 2009, 16:17
Kirjoittaja ShadowPeople
Wow! Omassa suvussa muutama henkilö minä mukaan lukien näemme juurikin tälläisiä tummia hahmoja. Serkkuni neuvoi minulle, että kasvoihin tai silmiin ei saa katsoa vaan katse pitää kääntää pois, hiukan karmivaa kun puhuin hänelle tästä tummasta hahmosta niin rupesi peloissaan kyselemään millainen on, joten piirsin paperille ja serkkuni suorastaan väreili kylmistäväreistä sillä piirtämäni hahmo oli juuri saman näköinen kuin jonka hän näkee. Sain kuulla myös häneltä, että edesmennyt mummini, näki näitä myös. Myös tätini, ja toinen serkkuni näkee näitä.

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 27 Loka 2009, 19:06
Kirjoittaja aavenainen
juu näillä ei ole silmiä tai sitten en ole ehtinyt niitä näkemään aika vikkeliä ovat. myöskin ennen jotain kuolemaa ja tai pahaa tapahtumaa ennen olen nähnyt varjo pallon viimeeksi se liukui tietä pitkin ennen tätä alkuviikkosta.

juuri tuossa viikon alussa aluksi se oli vaan musta möykky tosiaankin ja siitä loitommas mentyään näytti pitkähiuksiselta nais mies henkilöltä pitkässä mustassa takissa. oli myös pitkä. pyysin myös kaveriani kysymään "lähemmäs jo noitaa muistuttavalta naiselt mielipidettä) noidalla tarkoitan sitten ihmistä jolla rutkasti elämän varrella kokemuksia ;)

niin wespa sekin voi olla että se kielii onnistuneesta auttamis keikasta :) ja mieleeni on myös tullut että voihan olla että joku ei sitten vaan tykkää että autan ja yrittää "pelotella tms" mutta mummoni on kuulemma ollut aikamoinen nainen näiden asioiden kanssa ja luulempa että se jääkin siksi vaan ilmaantumisien tasolle koska sinänsä en herkästi säiky minäkään.. "näillä kokemuksilla xD"

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 27 Loka 2009, 22:29
Kirjoittaja carcass
Itselläni tulee mieleen, että kyseessä voisi olla ns. "Watchers" -tyyliset olennot, joista löytyy mainintoja mm. kummittelua käsittelevistä kirjoista.
-Yleensä nämä 'olennot' mielletään varjoihmisten kaltaisiksi tummiksi ihmishahmoa muistuttaviksi olomuodoiksi, jotka usein kuvataan utuisina osittain läpinäkyvinä, tai kokonaan läpinäkymättöminä (fyysisinä) manifestaatioina.
-Nämä olennot kuvataan usein harmittomiksi sivustaseuraajiksi, jotka ovat neutraaleja, eikä niillä ole välttämättä mitään varsinaista tarkoitusperää.
-Toiset ovat taas tunteneet kyseisen ilmentymän suojelusenkeleinä, jotka opastavat tai auttavat ihmistä, jolle he yleensä ilmestyvät.

Jos taas haetaan tieteellisempää näkökulmaa, varjoihmisten kaltaiset ilmentymät tai havainnot ovat selitettävissä monella luonnollisella selityksellä, mutte tässä tällä erää takerruta niihin.

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 27 Loka 2009, 22:31
Kirjoittaja OSITutkimusseura
Syystä tai toisesta, noista jutuista tulee mieleen elokuva Mothman.

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 28 Loka 2009, 09:12
Kirjoittaja aavenainen
carcass kirjoitti:Itselläni tulee mieleen, että kyseessä voisi olla ns. "Watchers" -tyyliset olennot, joista löytyy mainintoja mm. kummittelua käsittelevistä kirjoista.
-Yleensä nämä 'olennot' mielletään varjoihmisten kaltaisiksi tummiksi ihmishahmoa muistuttaviksi olomuodoiksi, jotka usein kuvataan utuisina osittain läpinäkyvinä, tai kokonaan läpinäkymättöminä (fyysisinä) manifestaatioina.
-Nämä olennot kuvataan usein harmittomiksi sivustaseuraajiksi, jotka ovat neutraaleja, eikä niillä ole välttämättä mitään varsinaista tarkoitusperää.
-Toiset ovat taas tunteneet kyseisen ilmentymän suojelusenkeleinä, jotka opastavat tai auttavat ihmistä, jolle he yleensä ilmestyvät.

Jos taas haetaan tieteellisempää näkökulmaa, varjoihmisten kaltaiset ilmentymät tai havainnot ovat selitettävissä monella luonnollisella selityksellä, mutte tässä tällä erää takerruta niihin.


luulempa että jostakin tuon tyyppisestä voi olla kyse mutta esimerkiksi ennen kun kaverini äidistä tuli erittäin kipeä olin kaverilla yötä olimme kaksin talossa makasin sängyllä ja katselin kattoa uni ei viellä tullut ja hereillä olin sitten musta varjo/möykky vaelsi kattoa pitkin kaverin äidin huoneeseen. (joku aika sen jälkeen hänelle tuli kaikkia vaivoja). varmaan viikko tapauksesta.

toinen oli sitten kun siskoni poika näki painajaisia että he ovat meillä ja joku halusi pahaa hänen vanhemmilleen joku näkymätön. (voimakas painajais uni) hän oli unesta herättyään nähnyt tuolin liikkuvan itsekseen. ja hän on nähnyt vaikka mitä varjoja yö kylässä läpinäkyvän pojan jne.. (eli nämä kaksi liittyi tapahtumaan ja tunne tilaan) eli samaan aikaan näin yöllä että musta pallomainen varjo lipuu tietä pitkin ihan suoraan ja häviää. (toki aluksi ajattelin lintua tai jopa lepakkoa että varjo näkyy tiellä)

sitten tummia hahmoja tulee aina noiden jälkeen kun keskustelen joillekkin omista tapahtumistani ja kertoilen että ei mitään hätää jos nämä henget ei ole haitaksi asti "satuta tms" (eli kuten tossa ehdotettiin ei ole mothmanista kyse) :) eikös se ilmaantunut hieman eri tavalla ja vakavammissa tilanteissa? nämä ei nimittäin nytten mitään miljoonia uhreja vaativia tilanteita kumminkaan ole:D

niin ja tähän haluaisin myös sanoa että monesti tapahtumat jos jotain todella pahaa tapahtuu kuten olen kertonut kyllä näkyy ja kuuluu. juuri tuossa muistin että äitini siskon edellisen miehen nykyisen vaimokkeen poika tappoi sen siskon exän kirveellä tämä on yksi mieleeni painuvimmista tapahtumista.

eli kaverini oli yö kylässä itse olin about 19-20v sillon kun sitten alettiin nukkumaan ja patterista kävi kuulumaan pov pov pov ajattelin heti että perhanan naapurit! kun käännyin ääni lakkasi ja aina kun selkäni käänsin taas se alkoi nousin ihan ylös asti ja menin patterin viereen siitä yksiöni keittiöön ja taas kun käänsin selkäni alkoi kolina. sitten lopulta hermostuin ja ajattelin olet kuka olet viesti meni perille joten lopeta! ja ääni loppui kokonaan. (pieni mahdollisuus toki että jollain oli ajoitus hyvin hallussa xD ). no mutta seuraavana aamupäivänä menin kotia ja äitini kertoi että viime aamuyöstä oli käynyt mainitsemani juttu. (eli toveri oli saanut kirveestä ja kuollut) mutta tämä onkin pistänyt miettimään että näinköhän voimakkaat ajatukset ja tunteet saa aikaan ilmentymiä ja tai myös ääntä. (telepatia tms)

niin viellä tämä juttu tuli mieleeni siitä kun keskustelimme aiheesta skeptisen puolisoni kanssa :) juuri tästä miten mitenkään konkreettisesti ei ole mitään saatu todistettua ihmisen kyvyistä taidoista tietämyksestä etukäteen jne.. mutta sepä se kun asiat ei toimi käskemällä ne toimii lähinnä silloin kun on aihetta ja monilla tapauksilla esimerkiksi lähipiirissä on ollut todistajia kuten selitin sen että tuttavankin talossa kummittelee ja hänen skeptinen kaveri oli tätä todistamassa luuli tutun pelleilevän.. itseäni kiinnostaisi kyllä käydä ko asunnossa mutta kyseessä ennemminkin siskoni hänellä vieraileva toveri :D mutta todellakin pyysin että jos ilmiöt vaivaavat ottaa video materiaalia niistä:) koska haluaisin nähdä itsekkin ihan mielenkiinnosta. ja sanotaan että normi ihmisen otoksia en mitään aave jahti/metsästäjä materiaalia pelkästään:)

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 28 Loka 2009, 16:50
Kirjoittaja ShadowPeople
aavenainen kirjoitti:juu näillä ei ole silmiä tai sitten en ole ehtinyt niitä näkemään aika vikkeliä ovat. myöskin ennen jotain kuolemaa ja tai pahaa tapahtumaa ennen olen nähnyt varjo pallon viimeeksi se liukui tietä pitkin ennen tätä alkuviikkosta.

juuri tuossa viikon alussa aluksi se oli vaan musta möykky tosiaankin ja siitä loitommas mentyään näytti pitkähiuksiselta nais mies henkilöltä pitkässä mustassa takissa. oli myös pitkä. pyysin myös kaveriani kysymään "lähemmäs jo noitaa muistuttavalta naiselt mielipidettä) noidalla tarkoitan sitten ihmistä jolla rutkasti elämän varrella kokemuksia ;)

niin wespa sekin voi olla että se kielii onnistuneesta auttamis keikasta :) ja mieleeni on myös tullut että voihan olla että joku ei sitten vaan tykkää että autan ja yrittää "pelotella tms" mutta mummoni on kuulemma ollut aikamoinen nainen näiden asioiden kanssa ja luulempa että se jääkin siksi vaan ilmaantumisien tasolle koska sinänsä en herkästi säiky minäkään.. "näillä kokemuksilla xD"


Ei ole näillä minunkaan näkemillänikään. Tämä on pelottavaa :o Kokemuksesi ovat lähes identtisiä omani kanssa. Kun olet nähnyt näitä niin kapenevatko ne hartioista alaspäin? Näyttäisi että se on suuri kaapu, en osaa selittää mutta siis joo. Leveät hartiat ja alhaalta kapea, ei jalkoja eikä varsinaisia käsiä? Kaulaa ei kunnolla erotu? Toivottavasti nyt sait jonkunnäköisen kuvan :D

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 28 Loka 2009, 18:53
Kirjoittaja OSITutkimusseura
ShadowPeople kirjoitti:Ei ole näillä minunkaan näkemillänikään. Tämä on pelottavaa :o Kokemuksesi ovat lähes identtisiä omani kanssa. Kun olet nähnyt näitä niin kapenevatko ne hartioista alaspäin? Näyttäisi että se on suuri kaapu, en osaa selittää mutta siis joo. Leveät hartiat ja alhaalta kapea, ei jalkoja eikä varsinaisia käsiä? Kaulaa ei kunnolla erotu? Toivottavasti nyt sait jonkunnäköisen kuvan :D


Tuosta tuli mieleen eräs valokuva jonka otin joskus 5 vuotta sitten Rovaniemellä. Tiettyä mielikuvitusta käyttäen kuvassa näkyy tumma hahmo jolla vaalea naama josta ei loppupeleissä erota muuta kuin silmät.
Tokkopa kuvassa mitään yliluonnollista on, mutta sellainen hauska valon ja varjon leikki. :)

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 28 Loka 2009, 19:56
Kirjoittaja aavenainen
ShadowPeople kirjoitti:
aavenainen kirjoitti:juu näillä ei ole silmiä tai sitten en ole ehtinyt niitä näkemään aika vikkeliä ovat. myöskin ennen jotain kuolemaa ja tai pahaa tapahtumaa ennen olen nähnyt varjo pallon viimeeksi se liukui tietä pitkin ennen tätä alkuviikkosta.

juuri tuossa viikon alussa aluksi se oli vaan musta möykky tosiaankin ja siitä loitommas mentyään näytti pitkähiuksiselta nais mies henkilöltä pitkässä mustassa takissa. oli myös pitkä. pyysin myös kaveriani kysymään "lähemmäs jo noitaa muistuttavalta naiselt mielipidettä) noidalla tarkoitan sitten ihmistä jolla rutkasti elämän varrella kokemuksia ;)

niin wespa sekin voi olla että se kielii onnistuneesta auttamis keikasta :) ja mieleeni on myös tullut että voihan olla että joku ei sitten vaan tykkää että autan ja yrittää "pelotella tms" mutta mummoni on kuulemma ollut aikamoinen nainen näiden asioiden kanssa ja luulempa että se jääkin siksi vaan ilmaantumisien tasolle koska sinänsä en herkästi säiky minäkään.. "näillä kokemuksilla xD"


Ei ole näillä minunkaan näkemillänikään. Tämä on pelottavaa :o Kokemuksesi ovat lähes identtisiä omani kanssa. Kun olet nähnyt näitä niin kapenevatko ne hartioista alaspäin? Näyttäisi että se on suuri kaapu, en osaa selittää mutta siis joo. Leveät hartiat ja alhaalta kapea, ei jalkoja eikä varsinaisia käsiä? Kaulaa ei kunnolla erotu? Toivottavasti nyt sait jonkunnäköisen kuvan :D


juu kyllä kaiken kokosia on ollut ja sain kuvan juu :) viimesin näkemäni hahmo oli melkein samaa luokkaa mitä olen nähnyt henkioppaani mutta ihan musta ja ainoastaan takki ja se että ko hahmolla pitkät hiukset kiinni käänsi päätään minuun päin jolloin vilahti "kiinni olevat hiukset". mutta ei käsiä eikä jalkoja mutta muotoa oli kaulaa hiukan ja ne hiukset. muuten on ollut sitten ihan tummia hahmoja.

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 26 Tammi 2010, 20:36
Kirjoittaja beetux
Todella mielenkiintoista.

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 26 Tammi 2010, 21:52
Kirjoittaja OSITutkimusseura
aavenainen kirjoitti:juu kyllä kaiken kokosia on ollut ja sain kuvan juu :)

Ei muuta kuin kuvaa näytille.

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 26 Tammi 2010, 23:16
Kirjoittaja ShadowPeople
OSITutkimusseura kirjoitti:
aavenainen kirjoitti:juu kyllä kaiken kokosia on ollut ja sain kuvan juu :)

Ei muuta kuin kuvaa näytille.

Tarkoitti varmaan tuohon minun postaukseen kun kysyin, että "Toivottavasti sait jonkunäköisen kuvan mitä tarkoitan"

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 27 Tammi 2010, 10:48
Kirjoittaja OSITutkimusseura
Aa, no perkule. Pitäisi varmaan lukea virkeänä tätäkin foorumia. :)

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 29 Tammi 2010, 22:57
Kirjoittaja SHap
aavenainen kirjoitti:eli kaverini oli yö kylässä itse olin about 19-20v sillon kun sitten alettiin nukkumaan ja patterista kävi kuulumaan pov pov pov ajattelin heti että perhanan naapurit! kun käännyin ääni lakkasi ja aina kun selkäni käänsin taas se alkoi nousin ihan ylös asti ja menin patterin viereen siitä yksiöni keittiöön ja taas kun käänsin selkäni alkoi kolina. sitten lopulta hermostuin ja ajattelin olet kuka olet viesti meni perille joten lopeta! ja ääni loppui kokonaan.

Tästä tuli mieleen nuo äänet, jotka kaikkoavat aina kun katseen ääntä kohti kääntää.
Pienenä tapauksena tälläinen, jos väliin sopii tunkea? :D

Eli siis olin veljeni luona yötä silloin. Itse en yöstä muista, kun nukuin sikeästi, mutta veli kertoi kuulleensa koputusta huoneestaan ja aina kun katsoi ääntä kohti ääni loppui jne. Veli siirteli yöllä äänen suunnasta tavaroita, jos jostain niistä kuuluisi koputus.. eipä tietenkään auttanut. Alkuun oli tasaista naputtelua ja muuttui pikkuhiljaa rytmikkäämmäksi.. ikäänkuin jonkun musiikin tahdissa naputtelisi.
Aikansa kuunneltuaan veli tokaisi: 'Tiedän että viikonloppu ei mennyt ihan niinkuin piti lopeta nyt tuo' silloin ääni kuulemma loppui. Oltiin siis viettämässä vähän liiankin railakasta viikonloppua silloin. :P

Noh siinä meni pari päivää ja silloin minäkin aloin kuulla tuota samaista naputtelua. Alkuun en välittänyt vaan annoin musisoida koputtelijan mielinmäärin, mutta kun se perhanan koputtelu alkoi voimistumaan. Illan kuunneltua seuraavana iltana alkoi taas napsuttelu kuulumaan. Siinä jo riemastuin ja manasin kaiken mahdollisen, mitä päähän tulee ja loppuihan se.

Nuita tummia hahmoja pari joskus nähnyt. Oma johtopäätös olisi, että jonkinlaisesta suojelusenkelistä tai omantunnon hetkellisestä ruumiillistumasta kysymys. Mitään ikävää en muista tapahtuneen, kun nuita tapahtunut.. taisi vain moittia nuissa minun tapauksissa. :roll:

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 01 Helmi 2010, 16:31
Kirjoittaja aavenainen
sHap onkohan teillä joku läheinen joka ei hyvällä katso tuollasia railakkaita viikonloppuja? 8) (elävä tai kuollut) sinänsä hauskankin tuntuinen tapaus tuo taputtelu/naputtelu.. (omalla kohdalla on tullut huomattua se että kun joku kuolee joko nimeä kutsutaan, tumma hahmo koputtaa 3kertaa, noita ääniä tulee eri paikoista, tai sitten 333 putkahtelee niin kellosta kun muualta). mutta yleensä nämä on juuri sillä hetkellä kun joku kuolee tai on kuolemassa niin että mitään ei ole tehtävissä.

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 27 Helmi 2010, 22:26
Kirjoittaja SHap
Ei tule oikeastaan muita mieleen, kuin kuolleet vanhemmat, jotka ei olisi tuosta juhlinnasta pitäneet.

Mutta nyt toiseen asiaan joka ehkä sopisi johonkin toiseen aiheeseen, mutta laitan tänne.
Eli lapsuudessa tapasin nähdä useasti noita tummia hahmoja sekä valveilla ja unessa. Yleensä siihen liittyi pelkotiloja ja jotain selittämättömiä tapahtumia.
Ei ole kauaankaan, kun unessa pitkästä aikaa näin tuon tumman hahmon. Aluksi oli taas perus pelkotila päällä, mutta se hahmo 'otti' itselleen selvän muodon. Samalla myös pelkotila muuttui syväksi rauhaksi.
Muistan siinä unessa hahmon sanoneen katsoneensa perääni jo jonkun aikaa.
Jälkeenpäin olen tasaisin väliajoin unessa nähnyt saman hahmon ja aina ollut samanlainen rauhoittava vaikutus.
Silloinkun koirat ovat sisällä herään unesta siihen, että koirat juoksentelevat levottomina ympäri taloa ja rauhoittuvat vasta kun paikalleen komentaa.. saattaahan ne nuita kissojakin vainuta, kun niitä tapaa liikuskella täälläpäin.
Jos en satu heräämän kesken unet ottavat ihan eri suunnan. Eli vaikka jos aluksi painajaisia näen hahmon ilmestymisen jälkeen uni muuttuu selkounen tapaiseksi. Yleensä unissa tuo hahmo pysyttelee taka-alalla, mutta tunnistan samaksi.
Pitää yrittää seuraavassa kohtaamisessa kokeilla pientä smalltalkkia, josko jotain selvenisi.. yleensä kun nuissa selkounissa tulee muutakin tekemistä kuin jutustelu. ;)

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 27 Helmi 2010, 22:54
Kirjoittaja OSITutkimusseura
Kokeiles virittää joko videokamera tai sanelin yöksi nauhoittamaan, niin pääset aamulla katsomaan tuloksia hyvällä tuurilla.
Digitaalisanelimella pusket helposti 6-10h yhtäkestoista nauhoitusta jos vedät vaikkapa keskinkertaisella laadulla.

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 28 Helmi 2010, 23:00
Kirjoittaja SHap
^Pitääpä joskus näpäyttää vanha kunnon kasettimankka nauhoitukselle. Nauha ei taida riittää koko yöksi, mutta jos jonkun ajastimen saisi viritettyä, vaikka eipä nuo sanelukoneet kovin hintavia näyttäisi olevan. Tuollainen äänestä käynnistyvä voisi olla kätevä, niin ei tarvi koko nauhaa läpi kuunella.. tosin tiedä miten suuresta äänestä vasta käynnistyy.
Menipä taas off topiciksi. :o

Re: tummia hahmoja pahojako?

Lähetetty: 07 Touko 2010, 20:38
Kirjoittaja Verninia
Itse näen näitä usein. En ole osannut yhdistää mielentilaa, enkä mitään tapahtumaa tummiin hahmoihin. Ne vain vilahtavat. Usein ajattelen, että olen kuvitellut kaiken, koska kyse on tosiaan niin lyhyestä vilauksesta. Saattaahan vahingossa katsoa jotain mustaa kohtaa (esim verhot tai jalkalamppu) jota vilaukselta luulee hahmoksi. Tällaisiin selityksiin turvaudun. Uskon myös, että lakkaan näkemästä näitä hahmoja, kun päätän että nyt en ala pelätä, ja järkeilen asian. Muistan, että olen nähnyt näitä lapsesta lähtien. Viime syksynä huoneeni ovenkahvaa jopa liikuteltiin, kämppis oli muualla ja olin yksin. Pelotti järjettömästi.

Lisäksi herään välillä öisin jonkun läsnäoloon. Järkyttävin kokemus on mustasta miehestä, jolla ei ollut kasvoja, joka seisoi sänkyni vieressä, ja vain tuijotti. Käänsin katseen pois ja pistin kädet ristiin. Olen nähnyt myös kasvot, mutta valon kautta. (Katsoin yölamppua kunnes laihat kasvot heijastuivat näkyviin.) En osaa sanoa, ovatko nämä pahoja vai hyviä näkyjä. Ahdistavia joka tapauksessa. Kun suljen ne pois ajatuksistani, saan todellisuuteni takaisin.

Kerran yöllä heräsin samaan läsnäolon tunteeseen, katsoin ja näin sängyn jalkopäädyssä valkeaa leijuvaa harsoa. Kurkotin käteni sitä kohden, muttei se oikeastaan tuntunut miltään. Energialta ehkä, muttei voimakkaalta. Valkoinen harso oli leijuvaa, läpinäkyvää, kevyttä. Ei pelottavaa, lähinnä kummastusta herättävää, pimeässä hieman hohtavaa. Osaako kukaan sanoa mitä olen nähnyt?