Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

Ufohavainnot, henkimaailman kanssa kommunikointi, paranormaalit kokemukset yms.
Neh
Jäsen
Viestit: 7
Liittynyt: 10 Touko 2014, 14:59

Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Neh » 10 Touko 2014, 15:32

On ollut vähän yksinäistä tässä vuosien varrella. Ihan vain siksi, kun tuntuu ettei koskaan törmää ihmisiin, joilla olisi taustalla niin vahvoja kokemuksia jostain aivan helvetin oudosta, ettei voi selitellä niitä parhain päin.

Omat kokemukset alkoivat jo lapsena, ehkä ~10 -vuoden iässä. Silloin vielä ehkä "näkyvin" kokemus oli se, että esine lensi itsekseen huoneen poikki (näytti siis siltä, että se olisi heitetty huoneen toisesta nurkasta).
Ulkorakennuksen heinävintillä tykkäsi myös joku kävellä, äänen perusteella siellä olisi kävelly raskain ja reippain askelin vintin poikki. Eipä siellä ketään ollut, mutta ääni kuului silti. Sama juttu oli kotipihallakin, pihassa kuului välillä jopa ihan vierestä menevät askeleet. Niihin alkoi lopulta lähes tottua, toistui niin usein.
Eräänä aamuna myös heräsin siihen, että minut herätettiin. Joku naisen ääni siis toisteli aivan vieressäni nimeäni, äänen sävy melkein hätääntynyt. Ketään ei huoneessani tietenkään ollut.

Aikuisikää lähestyessä sitten "pääsimme" parin muun kanssa todistamaan eräässä autiotalossa tapahtuvaa kummittelua. Olimme lähinnä "huvikseen" liikkellä, eli ei ollut edes mitään kummituksien etsiskelyä kyseessä.
Silloin kuulin puhetta, joka vieläkin kummittelee mielessäni. Mukana ollut kaveri puhui samaan aikaan minulle jotain, mutta siihen päälle kuulin toisen äänen. Tuo toinen puhe kuulosti siltä, kun radiokanava olisi huonosti asetettu, siis puuroiselta ja kohisevalta.

Toisella kertaa taas toisessa paikassa, kuulin toisen ihmisen kanssa molemmat puheen. Se kuulosti enemmän siltä, että alakerrassa olisi ollut tv päällä ja sieltä olisi kuulunut jotain epäselvää naisen puhetta. Mutta mikään laite ei sitten ollut päällä, ja talokin oli niin syrjässä, ettei millään kadulta tulevalla äänellä olisi voinut ääntä selittää.
Yövyimme silloin tuossa talossa, ja siitä tulikin karmivin yö ikinä. Ovenkahvaa rämpyteltiin ja ovea yritettiin avata, peloissaan painauduimme ovea vasten ja yritimme kaikin voimin estää sitä jotakin tulemasta sisään. Olimme yläkeerassa, ja tuon oven takana oli portaat, jotka johtivat alakertaan. OVen läpi kuului välillä, miten jokin juoksi portaita ylösalas.
Olimme kai liian peloissamme, koska en vieläkään tajua miksemme soittaneet poliiseja. Mahdollisuus kuitenkin oli suuri siihen, että siellä olisi ollut joku ihan lihaa ja verta oleva.
Kun aamu viimein sarasti ja ääniä/oven avaamisyrityksiä ei ollut ollut enää moneen tuntiin, uskalsimme avata oven ja hiipiä alakertaan. Odotimme ehkä näkevämme auki murretun oven tai paskana olevan ikkunan, mutta kaikki oli kuin pitikin. Oven turvaketjukin oli nätisti paikoillaan.

Myös unet ovat joskus liian pelottavia. Siis unet, jotka toteutuvat.
Viimeisimpänä pari vuotta sitten tapahtui se, että eräänä yönä näin unta, että vanhempieni luona asuvalle rakkaalle koiralleni tapahtui jotain todella pahaa. Herätessä oli vahva tunne, että pitäisi mennä moikkaamaan koiraa piakkoin.
En sitten mennyt.
Viikko tämän jälkeen, perusterve koira kuoli yllättäen kotonaan. En koskaan ehtinyt enää näkemään häntä elävänä uneni jälkeen. Kyllä, syyllisyyden tunne on edelleen todella kova.

Kaikkien näiden jälkeen, tässäkin oli vain osa kaikesta, tuntee melkein tarvetta tietää, että jollekin muullekin näitä kävisi.
Kaikessa kiinnostavuudessaan silti joskus hieman alkaa ahdistamaan, kun ei ole enää järkeviä selityksiä oikein mihinkään, ja elämänsä oudoimmista asioista ei ainakan noin niinkun julkisesti "saa" puhua.

Andromedan Star Nation
Henkiparantaja
Viestit: 398
Liittynyt: 20 Helmi 2012, 15:33

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Andromedan Star Nation » 12 Touko 2014, 15:59

Totta, riippuu niin paljon siitä omasta "maailmankatsomuksesta", omista kokemuksista, miten kukakin piiloluonnollisiin asiohin suhtautuu. Kovin helposti ihmisiä suljetaan edelleen sinne ns. suljetulle osastolle, kun ovat uskoutuneet kertomaan kokemuksistaan "väärille henkilöille". Lääkkeitä syötetään niin kauan että immeinen ei lopulta aisti enää juurikaan yhtään mitään.

Neh
Jäsen
Viestit: 7
Liittynyt: 10 Touko 2014, 14:59

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Neh » 12 Touko 2014, 22:09

Heh, muutaman kerran kun olen uskaltautunut näistä avautumaan jollekin, niin useimmiten varovaisesti kyselläänkin mielenterveyden kunnosta...

Andromedan Star Nation
Henkiparantaja
Viestit: 398
Liittynyt: 20 Helmi 2012, 15:33

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Andromedan Star Nation » 13 Touko 2014, 11:04

Neh kirjoitti:Heh, muutaman kerran kun olen uskaltautunut näistä avautumaan jollekin, niin useimmiten varovaisesti kyselläänkin mielenterveyden kunnosta...

Koululääketiede ei tunne näitä "piiloluonnollisia asioita" kovinkaan hyvin. Toki lääkärikunnastakin löytyy laajakatseisia immeisiä joilla voi olla jopa näitä "piiloluonnollisia kokemuksia" myös. Pelko reaktio on hyvin luonnollinen suhtautumistapa kun jotain outoa on tapahtumassa. Sinulla on selkeästi herkkyyttä piiloluonnollisiin asioihin. Henkimaailma huomaa tällaiset asiat.

Andromedan Star Nation
Henkiparantaja
Viestit: 398
Liittynyt: 20 Helmi 2012, 15:33

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Andromedan Star Nation » 13 Touko 2014, 11:07

Kirjoitin lyhyesti koska järjestelmä heittää pihalle, jos vähänkin pidemmän kirjoitelman täällä tekee. Välitallennuksia voi toki tehdä mutta olen laiska ryhtymään sellaisiin puuhiin. Vähän pidempi voisi olla tuo kirjoittamisaika kuitenkin.

Neh
Jäsen
Viestit: 7
Liittynyt: 10 Touko 2014, 14:59

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Neh » 13 Touko 2014, 17:30

Andromedan Star Nation kirjoitti:
Neh kirjoitti:Heh, muutaman kerran kun olen uskaltautunut näistä avautumaan jollekin, niin useimmiten varovaisesti kyselläänkin mielenterveyden kunnosta...

Koululääketiede ei tunne näitä "piiloluonnollisia asioita" kovinkaan hyvin. Toki lääkärikunnastakin löytyy laajakatseisia immeisiä joilla voi olla jopa näitä "piiloluonnollisia kokemuksia" myös. Pelko reaktio on hyvin luonnollinen suhtautumistapa kun jotain outoa on tapahtumassa. Sinulla on selkeästi herkkyyttä piiloluonnollisiin asioihin. Henkimaailma huomaa tällaiset asiat.

Pelkoreaktion ymmärrän kyllä erittäin hyvin.
Reilu vuosi sitten muutimme miehen kanssa nykyiseen asuntoon ja täällä on jostain syystä jatkuvasti creepy tunnelma. Etenkin öisin.
Oli outo ollo jo heti, kun päästiin muutamaan sisään ja netistä sitten tuli vähän paikkaa tarkisteltua. Sodan aikaisia tapahtumia oli ollut paljon, sekä teloitettu omaakin väkeä sodan aikana ampumalla.

On vaan välillä niin painostavaa ja ahdistavaa. Tekisi mieli hankkia jonkinlainen ghostboks, mutta pelko iskeekin sitten vastaan. Tuntuu, että jos jotain on niin en välttämättä edes halua tietää.

Onpa tuolla vähän matkan päässä eräs paikkakin, mistä on löytyny netistä juttuja kummittelusta. Tekisi silloin tällöin mieli mennä paikanpäälle tarkastamaan tilanne, mutta en sitten tiedä mikä on reaktio jos jotain sitten näkeekin.

Andromedan Star Nation
Henkiparantaja
Viestit: 398
Liittynyt: 20 Helmi 2012, 15:33

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Andromedan Star Nation » 14 Touko 2014, 13:39

Neh kirjoitti:

Kyllähän nuo sodanaikaiset värähtelyt voivat olla edelleen siellä aistittavissa. Luultavasti et edes haluaisi tarkemmin tietää, saati nähdä tuon alueen tapahtumia?

Neh
Jäsen
Viestit: 7
Liittynyt: 10 Touko 2014, 14:59

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Neh » 14 Touko 2014, 13:58

Vaikea sanoa.
Välillä kaikki on ihan ok, sitten tulee painostava tunne.
Välillä tulee tunne, että keksiikö kaiken päästään, mutta jostakin sitten taas tulee se tunne uudestaan.

On täälläpäin eräs museokin, jossa kuulema on nähty jotain outoa (näissä kyllä se helvetin iso mahdollisuus, että huhua levitetään matkailun edistämiseksi...). Museo siis toimi ennen asuinkartanona.
Tulipa sielläkin sitten viime kesänä käytyä. Ei näkynyt kuin japskituristeja.
Sitten on lähellä toinen paikka, mistä ympäri nettiä on kirjoitettu kummittelusta, mutta tiedä häntä. Pitäisi käydä joku päivä vilkaisemassa vähän pidemmän kaavan mukaan, mutta vaatinee sitten varmaan kossupullon kaveriksi jotta uskaltaa siellä oleilla.

Andromedan Star Nation
Henkiparantaja
Viestit: 398
Liittynyt: 20 Helmi 2012, 15:33

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Andromedan Star Nation » 14 Touko 2014, 20:30

Jätä kossupullo pois matkasta, tunnet energiat voimakkaammin. Ota joku kaverisi mukaan. Varmaan parempi tosiaan käydä itse toteamassa, millaiset vibat siellä paikanpäällä on, niin ei tarvi olla myyttien varassa.

Avatar
OSITutkimusseura
IhmisSusi
Viestit: 979
Liittynyt: 04 Touko 2009, 22:59
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja OSITutkimusseura » 18 Touko 2014, 09:29

Neh kirjoitti:On täälläpäin eräs museokin, jossa kuulema on nähty jotain outoa (näissä kyllä se helvetin iso mahdollisuus, että huhua levitetään matkailun edistämiseksi...)

Tiedän parikin kohdetta Suomessa jossa on ihan tarkoituksella levitetty kummittelun stigmaa johta kohteesta saadaan vetävämpi ja tämä luonnollisesti lisää paikan myyntiä, eli ei se mikään ennenkuulumaton asia ole että näin tehtäisiin.
- Pasi

Oulun Selittämättömien Ilmiöiden Tutkimusseura
OSIT Ry

http://www.osit.fi
http://ositutkimusseura.blogspot.com

S-postit:
ositutkimusseura[at]gmail.com
pasi[at]osit.fi

Neh
Jäsen
Viestit: 7
Liittynyt: 10 Touko 2014, 14:59

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Neh » 21 Touko 2014, 19:41

OSITutkimusseura kirjoitti:
Neh kirjoitti:On täälläpäin eräs museokin, jossa kuulema on nähty jotain outoa (näissä kyllä se helvetin iso mahdollisuus, että huhua levitetään matkailun edistämiseksi...)

Tiedän parikin kohdetta Suomessa jossa on ihan tarkoituksella levitetty kummittelun stigmaa johta kohteesta saadaan vetävämpi ja tämä luonnollisesti lisää paikan myyntiä, eli ei se mikään ennenkuulumaton asia ole että näin tehtäisiin.

Mahtaako sijaita pk-seudulla nämä museot? Oli meinaan sen verran kusetettu olo, etten ihmettelisi tämän läheisen museon kuuluvan noihin.

Neh
Jäsen
Viestit: 7
Liittynyt: 10 Touko 2014, 14:59

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Neh » 26 Touko 2014, 22:06

No niin.. Tulipa sitten käytyä tuolla aiemmin mainitulla paikalla ja kameraan tallentui jotain erittäin epämääräistä. Otin samasta kohdasta kaksi kuvaa. Toisessa kuvassa ei ole mitään erikoista. Toisessa taas oli outo vihreä, vähän hohtava läntti. Puhelimen kameraa sitten zoomailin, ajattelin että sen on pakko olla jokin esim. lasin sirpale tjs. mutta se oli jotain, joka oli läpinäkyvää. Ei edes ollut mitään, mistä se olisi voinut heijastua. Laitan kuvaa myöhemmin, kunhan pääsen kotiin ja saan kuvat koneelle..

Avatar
portinetsija197
Enkeli
Viestit: 728
Liittynyt: 04 Touko 2010, 10:28
Paikkakunta: Helvetistä itään

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja portinetsija197 » 27 Touko 2014, 03:24

Paranormaalit ilmiöt ovat tietenkin luotettavimpia jos kokija on ns. selvinpäin. Kuvat jostain tavallisuudesta poikkeavasta ovat tietenkin luotettavimpia kuin omakohtaiset tuntemukset mutta kuviinkin voi löytyä järkeviä selityksiä kaikesta huolimatta muttei kaikissa tapauksissa..
Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tiedät jostain asiasta, sitä selvemmin huomaat ettet tiedä siitä riittävästi, on vain hyväksyttävä ettei voi tietää kaikkea kaikista asioista.

Andromedan Star Nation
Henkiparantaja
Viestit: 398
Liittynyt: 20 Helmi 2012, 15:33

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Andromedan Star Nation » 27 Touko 2014, 17:58

portinetsija197 kirjoitti:Paranormaalit ilmiöt ovat tietenkin luotettavimpia jos kokija on ns. selvinpäin. Kuvat jostain tavallisuudesta poikkeavasta ovat tietenkin luotettavimpia kuin omakohtaiset tuntemukset mutta kuviinkin voi löytyä järkeviä selityksiä kaikesta huolimatta muttei kaikissa tapauksissa..

Mitenhän tuon olit tarkoittanut?
Nimittäin kun usein paranormaaleissa tapauksissa kaikki ei ole sitä miltä ne näyttää päällepäin. Tarkoitan että jokin nähty hahmo ei välttämättä näyttäydy juuri sellaisena kuin mitä normaalisti on, eli voivat muuttaa ulkonäköään tarvittaessa.

Avatar
OSITutkimusseura
IhmisSusi
Viestit: 979
Liittynyt: 04 Touko 2009, 22:59
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja OSITutkimusseura » 28 Touko 2014, 08:26

Jos henkilö on psyykkisesti sairas, alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, kokemusten todenperäisyys heikentyy huomattavasti. (Toisin sanoen, tuollaista settiä: http://www.youtube.com/watch?v=xXEiCmaRUcc)
Itse en ainakaan usko yhdenkään edellämainitun parametrin täyttävää havaintoa paranormaaleista ilmiöistä.

Edit: Tässä vaiheessa tulee miljoona vastausta siitä, kuinka psyykkisesti sairaat ovat jonkin entiteetti X:n riivaamia ja se aiheuttaa kyvyn nähdä paranormaaliin maailmaan. Asiaa seuraa myös puolustelu mieltä laajentavista aineista jotka tekevät saman...
- Pasi

Oulun Selittämättömien Ilmiöiden Tutkimusseura
OSIT Ry

http://www.osit.fi
http://ositutkimusseura.blogspot.com

S-postit:
ositutkimusseura[at]gmail.com
pasi[at]osit.fi

Andromedan Star Nation
Henkiparantaja
Viestit: 398
Liittynyt: 20 Helmi 2012, 15:33

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Andromedan Star Nation » 28 Touko 2014, 10:16

Kyllä astraalitason alemmille tasoille ohjautuu helposti jos ollaan lääke tai jossain muussa päihdetokkurassa. Astraalihäirikkö voi tuolloin esiintyä korkeamman tason oppaana, jolloin vaaditaan sitä kuuluisaa eroittelukykyä, jotta huomataan minkä tahon kanssa ollaan tekemisissä.

Avatar
portinetsija197
Enkeli
Viestit: 728
Liittynyt: 04 Touko 2010, 10:28
Paikkakunta: Helvetistä itään

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja portinetsija197 » 03 Kesä 2014, 14:47

OSITutkimusseura tuossa kirjoittikin jo siitä mitä tarkoitin omakohtaisten kokemusten luotettavuudesta selvinpäin vs ei selvinpäin. Virhelähteet lisääntyvät joka tapauksessa jos kokija ei ole selvinpäin. Omakohtaisia kokemuksia on tietenkin vaikeampi arvioida kuin esim. valokuvia.
Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tiedät jostain asiasta, sitä selvemmin huomaat ettet tiedä siitä riittävästi, on vain hyväksyttävä ettei voi tietää kaikkea kaikista asioista.

Zon
Jäsen
Viestit: 20
Liittynyt: 11 Touko 2013, 22:12

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Zon » 03 Touko 2015, 14:00

Vastauksena otsikon kysymykseen,
ei yhdelläkään.
Useimmilla voi tietysti olla neurologisia häiriöitä mutta ei niistä sen enempää.
Hulluuden ja viisauden ero on hiuksenhieno.

Andromedan Star Nation
Henkiparantaja
Viestit: 398
Liittynyt: 20 Helmi 2012, 15:33

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Andromedan Star Nation » 12 Touko 2015, 10:20

Alkoholi, huumeet vaikuttavat keskushermostoomme, joten on enemmän kuin tod.näköistä että vääristävät kokemuksia, jolloin kuviteltu muuttuu "todelliseksi". Eivät poissulje kokemuksia mutta niiden "todenperäisyys" onkin sitten vähän niin ja näin, mikä oli "totta" ja mikä taas omaa kuvitelmaa.

Andromedan Star Nation
Henkiparantaja
Viestit: 398
Liittynyt: 20 Helmi 2012, 15:33

Re: Kuinka monella oikeasti paranormaaleja kokemuksia?

ViestiKirjoittaja Andromedan Star Nation » 05 Kesä 2015, 16:53

Zon kirjoitti:Edes jossain määrin järkevää tekstiä sinulta, ehkä pärjäisit avohoidossakin.

Zon ei ole ilmeisesti lukenut foorumin sääntöjä?
4. Käyttäydy asiallisesti. Älä hauku ihmisiä esim. heidän mielipiteidensä takia, äläkä pidä muita alempiarvoisina kuin sinä. Älä missään nimessä kutsu ketään hihhuliksi, huumeiden käyttäjäksi tai hulluksi, ellei sinulla ole todisteita esittää epäilyksestäsi. Tämä koskee niin foorumilaisten kuin muidenkin haukkumista. Kritisiointi ja eri mieltä oleminen on sallitua, mutta tehdään se hyvän maun rajoissa.

Palaa sivulle “Epätavalliset kokemukset ja havainnot”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa