Näitä luettuani päätin kertoa myös omista kokemuksistani vuodelta 2008. Tämä on ehkä merkittävin "rykelmä", mutta asioita on tapahtunut myös ennen tätä ja tämän jälkeen. Asioille voi olla täysin luonnollinenkin selitys, mutta pisti kyllä karvat pystyyn.. myös silloiselta mieheltäni joka ei uskonut missään määrin yliluonnolliseen ennen näitä juttuja. Tai no.. ei uskonut ennen vuotta 2007 jolloin alkoi epäillä että ympärillämme tapahtuu jotain "outoa", mutta tämän jälkeen alkoi hänkin uskoa jossain määrin.
Muutimme uuteen asuntoon (2kerroksinen rivitalo,melko uusi rak.2004) kesällä 2008, tyttömme oli silloin vuoden ikäinen ja odotin silloin poikaamme. Kesä meni ihan kivasti, mutta hiljattain poikamme syntymän jälkeen (elokuu 2008) asunnossamme alkoi tapahtua outoja asioita.
Joka ilta kun menimme nukkumaan kuulimme seinän sisältä(?) ihmeellista napsutusta/koputusta/nakutusta mitä lie.. tuntui että sillä olisi ollut jokin tietty rytmi, mutta en saanut siitä vain kiinni. Pohdittiin jo että soittaako seinänaapuri jotain cd:tä joka ilta, mutta ei se tuntunut kovin järkevältä.
Minun ollessa jossain ystäväni kanssa ja mieheni oli kotona lasten kanssa, keittiön kaapista oli tippunut maljakko lattialle omia aikojaan vaikka molemmat lapset olivat isänsä kanssa olohuoneessa. Ja siis... en ole mikään viherpeukalo, olin laittanut jo muutossa maljakon kaapin ylähyllylle ja kumpikaan meistä ei siihen ollut koskenut sen jälkeen.
Marraskuussa tilanne alkoi pahentua.. en nyt muista järjestystä tarkalleen, mutta minulla lukee kotona vihkossa kaikki, korjaan myöhemmin jos tarve vaatii tai jotain merkittävää unohtuu.
Tyttömme oli jo nukkumassa ja syötimme alakerrassa poikamme ennenkuin veimme nukkumaan. Jätin tyhjän tuttipullon tuolille siksi aikaa että veimme poikamme yläkertaan. Tullessamme takaisin alas tuttipullo olikin lattialla.. ihmettelin sitä hetken, ja mieheni kuittasi sen vielä siinä vaiheessa vähän vitsikkäästi että eikö se sanonutkin että siellä kummittelee.
Kävimme tupakalla ja sammuttelimme telkkarin ja muut laitteet, menimme ylös nukkumaan.
Heräsin yöllä syöttämään poikamme ja koko asunto oli pimeänä.. luonnollisesti kun oltiin kaikki laitteet ja valot sammutettu.
Aamulla heräsimme siihen että alakerrasta kuului ääntä, ja menimme yhdessä katsomaan että mistä se kuuluu... kappas, telkkarimme oli mennyt päälle omia aikojaan.
En muista nyt oliko kyseessä sama päivä, mutta lähipäivinä alkoi taas "tapahtua"..
Istuin olohuoneessa tietokoneella yhtäkkiä takapihan ulompi ovi pamahti voimalla auki. Yleensä laitan sen todella huolella kiinni lasten takia, mutta en tiedä olinko silloin ollut huolimaton. Kävin laittamassa sen kiinni ja menin viemään tyhjän kahvikuppini keittiöön.
Laitoin kupin normaalisti tiskipöydälle, kunnes sivusilmällä huomasin että kolmannella pöytätasolla pyöri juustohöylä.. katsoin kunnolla, ja siinä se pyöri, monia sekunteja silmieni edessä. Säikähdin julmetusti ja juoksin takapihalle tupakalle soittamaan kaverilleni. Puhelun aikana menin takaisin keittiöön tutkimaan tasoja, että onko ne kiinni toisissaan, jos tärähdyksen voimasta höylä olisi pyörinyt. Tasojen kiinnityskohdissa oli vajaan sentin väli, mutta samalla seinämällä ne oli. Hakkasin nyrkkiä/nokkamukia/kahvikuppia tiskipöytään, eikä mikään hievahtanut tasolla jolla juustohöylä oli. Noh, se nyt saattoi olla herkässä kohdassa, en tiedä.
Menin käymään tupakalla ja tulin takaisin sisälle, olohuoneen lamput alkoivat välkkyä ihan kunnolla.. siis ei pientä räpsimistä, vaan välkkyi kunnolla ja pitkään. Silloin tyttöni osoitti sormellaan portaikkoomme ja hoki "Täti..Täti..Täti.." Ja siis ymmärrän tyttöni puhetta että todella sanoi "täti", eikä sotkenut sanaa kun tuo oli ns.tuttua sanastoa. Sen jälkeen välkkyminen loppui.
Soitin kaverilleni joka asui ihan vieressä että välkkyikö niillä valot, voisko johtua tuulesta tms. Totesi vaan että ihan normaali ilma tuolla on, että ei heillä valot välky.
Pyysin kaverini tulemaan luokseni, koska en vain uskaltanut enää olla asunnossa yksin.
Tässä kohtaa sanon vain että en ole uskovainen, en rukoile tms, ja en usko mihinkään jumalaan. Mieheni vielä vähemmän.
Kaverini tullessa luokseni koiransa kanssa olimme hiukan ihmeissämme.. koira oli kuin peloissaan(tai jotain sinnepäin), vaikka kyseessä oli tuttupaikka niin käyttäytyi todella oudosti, meni keittiön pöydän alle, oli siellä korvat luimussa eikä tullut pois. Soitin miehelleni töihin ja mietin että mitä hemmettiä tässä tekis, JOS asunnossa olisikin jotain ihmeellistä. Otimme asian melko todesta, koska aiemminkin oli tapahtunut selittämättömiä juttuja ja alkoi vähän pelottamaan että mitä jos tuo pahenee.
Tulimme yhdessä siihen tulokseen että soitan perhetutulleni joka on pappi. (..oi kyllä, papille.
)
Olin luonnollisesti hieman nolona soittaessa tälläisesta "ongelmasta", mutta enemmäkin ihmeissäni kun minut otettiin todesta.. Pappi sanoi tulevansa jo samana iltana "katsomaan" asian, että pitää asiaa kiireellisenä.
Siinä sitten kaverini kanssa oltiin vähän että miten tähän pitäisi suhtautua.. vähän ennen kun mieheni tuli töistä olimme tupakalla takapihalla ja sisempi oli alkoi liikkua edestakaisin. Oletin tyttöni liikuttavan sitä, mutta kaverini meni katsomaan ja totesi että ovi liikkuu omia aikojaan että tyttöni on olohuoneen toisessa päässä.
Mieheni pääsi töistä ja ilmoitti ettei kehtaa olla alhaalla papin ollessa, kun ei tiennyt miten asiaan suhtautua. Papin tullessa sanoin aivan suoraan etten mielelläni rukoilisi tms (kun en usko itse jumalaan), että mielelläni vain olisin ja antaisin hänen hoitaa hommansa rauhassa. Oli jotenki todella kiusaantunut/nolo olo..
Mieheni meni ylös ja jäin kaverini kanssa alakertaan.
Pappi pystytti ristit olohuoneen pöydälle ja alkoi lukea juttujansa. Alkuun ei tapahtunut mitään, mutta manauksen(?) aikana kynttilän liekki heitti ihan häränpyllyä ja heitteli miten sattuu, papin lopetellessa puhettaan keittiöstä kuului aivan mieletön pamaus jonka alkuperä ei ole vieläkään selvillä.
Jutun ollessa ohi kiittelin pappia vielä ulkona, ja muistan elävästi kun pappi sanoi "jos tämä ei nyt lopu, niin soita heti uudestaan ja otetaan järeämmät keinot käyttöön!"
No, ilmiöt loppuivat (pariksi vuodeksi) ja seinästä ei kuulunut sitä naputusta enää koskaan joka oli piinannut meitä joka ilta ennen tuota...
Olen muuttanut jo pois tuosta asunnosta.
En oikein osaa selittää kuinka molemmat olimme niin peloissamme että jouduimme pappiin turvautumaan.. silloin se vain tuntui ainoalta vaihtoehdolta.
Onhan nuo kaikki järjellä selitettävissä.. (sähköissä vikaa,tyttö selittää omiaan jne,..) ...MUTTA..
Sitä kun ei voi koskaan tietää.