Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

Ufohavainnot, henkimaailman kanssa kommunikointi, paranormaalit kokemukset yms.
Avatar
Sentimiento
Jäsen
Viestit: 8
Liittynyt: 20 Heinä 2009, 14:39

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Sentimiento » 21 Heinä 2009, 23:13

Toivottavasti olen oikeassa paikassa... Noobina vielä aivan eksyksissä tällä foorumilla. Tahtoisin kuitenkin kertoa eräästä erikoisesta tapahtumasta, jonka koin itse huhtikuun lopulla.

Tulin töistä kotiin seitsemän aikaan illalla. Olin hieman väsynyt, joten olin oikein onnellinen kun huomasin mieheni kokkaavan keittiössä. Kävelin suoraan hellan ääreen hämmentämään ja tuoksuttelemaan ruokaa, nälkä kun oli. Tuskin sain puulastan käteeni kun jostain syystä tunsin todella vahvasti, että jotain pahaa tapahtuu. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, se ei tuntunut siltä kun minulle tapahtuisi jotain pahaa, mutta aloin lähes itkemään. Olin varma, että joku läheisistäni on kuollut tai kuolemassa ja tunsin ettei mikään enää voisi elämässä mennä hyvin. Se oli todella ahdistavaa ja pelottavaa samalla aikaa. Hetken kuluttua sain itseni liikkeelle ja ryntäsin ulos tupakalle. Mies tuli perässä ihmetellen, miksi lauseeni jäi kesken enkä vastannut hänen jutteluunsa. Tärisin, ihoni oli kananlihalla ja kylmä hiki nousi iholleni. Poltin tupakan kaukana talosta. Pikkuhiljaa se tunne meni ohi ja rauhotuin.

Tässä vaiheessa kerroin kyllä miehelleni mitä tunsin ja mitä tapahtui. Hän uskoi, että jokin minut säikytti, koska näki minun vapisevan ja olevan kuulemma aivan kalpea. Ulkoa soitin myös muutaman puhelin tärkeimmille ihmisilleni, jotta kuulisin heidän olevan kunnossa. Käskin veljeäni olemaan erityisen varovainen ajaessaan kotiin ja kaverilleni sanoin ettei tee mitään harkitsematonta sinä päivänä. Toinen ystäväni oli mökillä ja hänet vakuutin siitä ettei kannattanut mennä järveen uimaan, koska vesi olisi vielä liian kylmää... Kuulostin varmaan todella oudolta!

Hetken siinä oleiltuani päätin palata sisälle ja unohtaa koko episodin; se tunne laimeni nopeasti ollessani ulkona. Palasin mieheni kanssa sisälle ja se sanoinkuvailematon tunne tuli takaisin, tosin selvästi vaatimattomampana kuin aikaisemmin. Söimme siinä ruokaa ja katselimme televisiota illalla, mutta koko ajan minusta tuntui kuin minua tai meitä olisi katsottu aulasta käsin. Vilkuilin selkäni yli oviaukolle koko illan ja lopulta nukahdin selkä seinää vasten, vaikken yleensä niin päin nuku koskaan.
_____________________________________________________________________________________

Järkevä ihminen kun pyrin aina olemaan, olen miettinyt tälle tunteelle selityksiä. Sairaanhoitajaystäväni ei yhdistänyt tunnetta minkään tietämänsä sairauden oireeksi, vaikka kysyinkin häneltä voisiko paniikkikohtaus tai muu sellainen sen aiheuttaa. Elämässäni ei suuria muutoksia ole tapahtuma-aikaan ollut ja en itse yhdistäisi sitä stressiin tai masennukseen, koska en ole koskaan sellaisista kärsinyt. Järkeviä selityksiä ottaisin vastaan, en halua olettaa tulevani hulluksi tai muuta sellaista. Ehkäpä joku sähköisku hellasta olisi voinut sen selittää, vaikka en tuntenutkaan mitään tälliä. Tai jos satuin vain olemaan jotenkin erityisen emotionaalinen sinä hetkenä vaikka en sitä yleensä olekaan... En ymmärrä, voisiko joku selittää? Tässä vaiheessa otan vastaan lähes minkä tahansa fiksulta tuntuvan selityksen, joka ei romauta minun tieteellistä maailmankuvaani! Kiitos.

WM_

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja WM_ » 21 Heinä 2009, 23:31

Mitään ei sentään onneksi kenellekään tapahtunut tuon jälkeen?
Aika oudon kuuloinen tapaus!

Avatar
Sentimiento
Jäsen
Viestit: 8
Liittynyt: 20 Heinä 2009, 14:39

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Sentimiento » 21 Heinä 2009, 23:44

WM_ kirjoitti:Mitään ei sentään onneksi kenellekään tapahtunut tuon jälkeen?
Aika oudon kuuloinen tapaus!


Ei tapahtunut ei, vaikka varmaan viikon verran odottelinkin. Olin 110% varma, että jotain tapahtuu, koska ikinä en ole vastaavaa kokenut. Pakkohan sillä oli joku tarkoitus olla...

Avatar
Aqua vitae
Vuoden foorumilainen 2009
Viestit: 2572
Liittynyt: 20 Touko 2008, 16:54
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Aqua vitae » 22 Heinä 2009, 00:47

Sopii erittäin hyvin ahdistuskohteuksen oireisiin, joihin kuuluu mm.

Jännittyneisyys
Rintakipu, kohonnut sydämen syke, epäsäännöllinen syke
Hikoilu, kylmä hiki tai kuumat aallot
Vapina
Tukehtumisen tunne, hengen haukkominen
Pahoinvointi, perhosia vatsassa, vatsakipu
Sekavuus, pyörryttävä tunne
Todellisuuden tajun hämärtyminen
Kutina tai ”muurahaisia” iholla
Kuolemanpelko, kontrollin menettämisen pelko, hulluksi tulemisen pelko

Haluaisitko raksittaa nuista kaikki mitä oli?
Ja tällaista ei ennen ole ollut? No jos myöhemmin tulee lisää, suosittelisin jonkinlaista tarkastuskäyntiä, ettei mitään häiriötä ole vain kehittymässä.

Jotakin siellä aivoissa tapahtui ja en uskaltaisi veikata mitään joka olisi "yliluonnollista".

*********************************************************************************************************************************************
Oireet kestävät tyypillisesti 5-20 minuuttia

Ihminen joutuu kauhun valtaan ilman mitään näkyvää syytä.

Tutkijoiden mukaan syy saattaa piillä naisen progesteronihormonimäärän vaihteluissa. Ne ehkä laukaisevat kohtaukseen liittyvät aivotoiminnot.

"Ahdistus ja pelko vain vyöryivät ylitseni, en tiedä miksi. Olin yliopiston asuntolassa ystävieni kanssa juomassa hiukan olutta. Yhtäkkiä sydämeni alkoi hakata rajusti ilman mitään ymmärrettävää syytä, ja minulla oli hengitysvaikeuksia. Ryntäsin ulos huoneesta saadakseni ilmaa. En ymmärtänyt lainkaan, mistä oli kysymys. Olin vain kauhuissani. Tuntui kuin olisin ollut kuolemaisillani. Myös seuraavana päivänä tunsin oloni epävarmaksi ja sekavaksi. Pelkäsin koko ajan uutta kohtausta, ja lopulta se tulikin. Tuntui kuin olisin ollut tulossa hulluksi."

Ensimmäinen kohtaus voi sattu missä vain milloin vain.

******************************************************************************************************************************************
Itse (oma nöyrä mielipiteeni) ajattelen melko vahvasti paniikki-\ahdistuskohtausta.
Ihminen halajaa taivaalle, koska sieltä näkee enemmän.

WM_

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja WM_ » 22 Heinä 2009, 00:51

^Jännä kun hänen lääkäri -ystävänsä ei moista ehdottanut? Tosin ei tuokaan todellakaan huonolta vaihtoehdolta kuulosta.

Avatar
Aqua vitae
Vuoden foorumilainen 2009
Viestit: 2572
Liittynyt: 20 Touko 2008, 16:54
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Aqua vitae » 22 Heinä 2009, 00:53

WM_ kirjoitti:^Jännä kun hänen lääkäri -ystävänsä ei moista ehdottanut? Tosin ei tuokaan todellakaan huonolta vaihtoehdolta kuulosta.

Sama tosiaan pisti silmään, mutta en voi tietää minkälaista keskustelua on ystävysten välillä käyty ja minkälainen tietämys hänellä tosiaan on paniikkikohtauksista, mutta jos noin hyvin lokeroituu oireiden sisään niin minusta tuo lähentelee jo bullseye:ta.
Ihminen halajaa taivaalle, koska sieltä näkee enemmän.

Avatar
Sentimiento
Jäsen
Viestit: 8
Liittynyt: 20 Heinä 2009, 14:39

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Sentimiento » 22 Heinä 2009, 01:30

Aqua vitae kirjoitti: Sama tosiaan pisti silmään, mutta en voi tietää minkälaista keskustelua on ystävysten välillä käyty ja minkälainen tietämys hänellä tosiaan on paniikkikohtauksista, mutta jos noin hyvin lokeroituu oireiden sisään niin minusta tuo lähentelee jo bullseye:ta.


Itsekin ajattelin, että tuo paniikkikohtaus on se oikea selitys, kunnes kyselin ystävältäni asiasta lisää. Hänen mielestään paniikkikohtauksen aikana vahvin tunne on tuo "minä kuolen" ja siihen liittyvä hengenahdistus ja rytmihäiriöt. Missään vaiheessa nämä eivät kuitenkaan kohdallani toteutuneet ja siksi hän oli sitä mieltä ettei se kuulosta todennäköiseltä. Lisäksi kuulemma hengenahdistus kestää usein päiviä. Jos ajattelisin, että tuo hetkellinen tunne vastaisi hengenahdistusta, miksi se menisi ohi kun olen ulkona ja tulisi takaisin vasta kun tulin takaisin samaan paikkaan? Toisaalta taas ihmismieli on niin kummallinen, ettei sitä ikinä voi tietää... Ja ilmeisesti paniikkikohtauksilla voi olla vuosien väli (tietääkö joku asiasta omakohtaisesti?). Toista vastaavaa kohtausta ei ole ollut aiemmin eikä sen jälkeen, joten sitä odotellessa. :cry:

Avatar
Aqua vitae
Vuoden foorumilainen 2009
Viestit: 2572
Liittynyt: 20 Touko 2008, 16:54
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Aqua vitae » 22 Heinä 2009, 01:34

Sentimiento kirjoitti:
Aqua vitae kirjoitti: Sama tosiaan pisti silmään, mutta en voi tietää minkälaista keskustelua on ystävysten välillä käyty ja minkälainen tietämys hänellä tosiaan on paniikkikohtauksista, mutta jos noin hyvin lokeroituu oireiden sisään niin minusta tuo lähentelee jo bullseye:ta.


Itsekin ajattelin, että tuo paniikkikohtaus on se oikea selitys, kunnes kyselin ystävältäni asiasta lisää. Hänen mielestään paniikkikohtauksen aikana vahvin tunne on tuo "minä kuolen" ja siihen liittyvä hengenahdistus ja rytmihäiriöt. Missään vaiheessa nämä eivät kuitenkaan kohdallani toteutuneet ja siksi hän oli sitä mieltä ettei se kuulosta todennäköiseltä. Lisäksi kuulemma hengenahdistus kestää usein päiviä. Jos ajattelisin, että tuo hetkellinen tunne vastaisi hengenahdistusta, miksi se menisi ohi kun olen ulkona ja tulisi takaisin vasta kun tulin takaisin samaan paikkaan? Toisaalta taas ihmismieli on niin kummallinen, ettei sitä ikinä voi tietää... Ja ilmeisesti paniikkikohtauksilla voi olla vuosien väli (tietääkö joku asiasta omakohtaisesti?). Toista vastaavaa kohtausta ei ole ollut aiemmin eikä sen jälkeen, joten sitä odotellessa. :cry:

No en kyllä osaa lopullista sanaa sanoa. Katsotaan miten asiat kehittyvät.
Tuossa vielä: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... i=dlk00405
Ihminen halajaa taivaalle, koska sieltä näkee enemmän.

Widow
Jäsen
Viestit: 15
Liittynyt: 29 Kesä 2009, 13:56

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Widow » 22 Heinä 2009, 08:10

^
^
Älä ole kauhean huolissasi! Mulla on ollut samanlainen "kohtaus", ja ajattelin myös että se TARKOITTAA jotain. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ainakaan kenellekään rakkaimmilleni. Reagoin aivan samoin kuin sinäkin, soittelin muutamat ihmiset läpi. En kuitenkaan laske tunnetta paniikkikohtaukseksi, juurikaan siksi, että siihen ei liittynyt kuoleman pelkoa. Se oli vaan joku outo tila. Kemiat heitteli tai jotain...

Avatar
Sentimiento
Jäsen
Viestit: 8
Liittynyt: 20 Heinä 2009, 14:39

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Sentimiento » 22 Heinä 2009, 10:51

Widow kirjoitti:^
^
Älä ole kauhean huolissasi! Mulla on ollut samanlainen "kohtaus", ja ajattelin myös että se TARKOITTAA jotain. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ainakaan kenellekään rakkaimmilleni. Reagoin aivan samoin kuin sinäkin, soittelin muutamat ihmiset läpi. En kuitenkaan laske tunnetta paniikkikohtaukseksi, juurikaan siksi, että siihen ei liittynyt kuoleman pelkoa. Se oli vaan joku outo tila. Kemiat heitteli tai jotain...



Ihana kuulla, etten ole ainoa tällaista kokenut :D vaikka siis kamalaahan tuo on... Jään seurailemaan tilannetta ja kerron, jos saan joskus diagnoosin tai jotain. Jokin aivokemiallinen häiriöhän se varmaan oli.

Avatar
Tähtiensusi
Muumio
Viestit: 254
Liittynyt: 18 Heinä 2009, 23:37

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Tähtiensusi » 22 Heinä 2009, 13:43

Sentimiento kirjoitti:Itsekin ajattelin, että tuo paniikkikohtaus on se oikea selitys, kunnes kyselin ystävältäni asiasta lisää. Hänen mielestään paniikkikohtauksen aikana vahvin tunne on tuo "minä kuolen" ja siihen liittyvä hengenahdistus ja rytmihäiriöt. Missään vaiheessa nämä eivät kuitenkaan kohdallani toteutuneet ja siksi hän oli sitä mieltä ettei se kuulosta todennäköiseltä. Lisäksi kuulemma hengenahdistus kestää usein päiviä. Jos ajattelisin, että tuo hetkellinen tunne vastaisi hengenahdistusta, miksi se menisi ohi kun olen ulkona ja tulisi takaisin vasta kun tulin takaisin samaan paikkaan? Toisaalta taas ihmismieli on niin kummallinen, ettei sitä ikinä voi tietää... Ja ilmeisesti paniikkikohtauksilla voi olla vuosien väli (tietääkö joku asiasta omakohtaisesti?). Toista vastaavaa kohtausta ei ole ollut aiemmin eikä sen jälkeen, joten sitä odotellessa. :cry:



Itselläni on ollut paniikkikohtauksia monen monta kertaa, eikä kertaakaan ole ollut tunnetta siitä että itse kuolisin. Paniikkikohtauksessa alkaa vain panikoida jotain tai sitten se tulee ilman syytä. Ja mielestäni kohtaus voi tulla vaikkapa vain kerran elämässä. Jos tämä kohtaus tulee uudestaan, tunteella ettet saa henkeä tai on muuten vain vaikea tai liian puuskuttava hengitys, niin hengitä sitten paperipussiin, niin et pyörry.
Paniikkikohtauksessa oireita on monenlaisia, ne ovat aika yksilöllisiä kaikilla. Yleensä se kuitenkin menee alle tunnissa ohi. Joillakin saattaa kestää kylläkin kauemmin ja joillakin vain 5 minuuttia.

Sanoisin, että tuo on paniikkikohtaus. Ei ole vakavaa, mutta säikäyttää kyllä.
Ehkä koko maailma onkin pelkkä illuusio.

Avatar
Leetti
Valaistunut
Viestit: 43
Liittynyt: 19 Elo 2008, 21:43
Paikkakunta: Lahti

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Leetti » 22 Heinä 2009, 19:48

Joskus viime vuoden helmikuussa ajoin kaverilta pyörällä kotiinpäin, sitten olin kääntymässä läheiselle tielle kun näin kaukana taivaalla aivan jumalattoman tulipallon joka muistutti 'Y' kirjainta.. Tuijotin sitä kohdetta pari minuuttia kunnes se tavallaan hupeni pois. O.o Kohde oli siis kaukana ja hyvin korkealla!

Noh, hienolta se ainakin näytti. Olihan pimeää.

Avatar
Jaarno
Isojalka
Viestit: 1756
Liittynyt: 09 Kesä 2008, 16:39

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Jaarno » 22 Heinä 2009, 20:09

Olisko ollut jokin meteoriitti joka räjähti ilmakehään. (Meteoroidi?)

Avatar
Leetti
Valaistunut
Viestit: 43
Liittynyt: 19 Elo 2008, 21:43
Paikkakunta: Lahti

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Leetti » 23 Heinä 2009, 01:50

En osaa kyllä yhtään sanoa, olisi kyllä mielenkiintoista saada tietää mikä se oli :o

Avatar
Janzkuuuuh!
n00b
Viestit: 3
Liittynyt: 30 Heinä 2009, 17:37
Paikkakunta: TURKUHAN SE ON!!!

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Janzkuuuuh! » 30 Heinä 2009, 20:53

No tää tapahtu tänään. Ehkei oo niin yliluonnollista mutta kuitenkin..

Olin kaverini kanssa uimassa. Kaverini oli 3 metrin päässä minusta. Katsoin kaverini äitiin, joka oli maalla. Kun käännyin, näin sivusilmällä miehen vieressäni. Miehellä oli risaiset uimashortsit ja haavoja vatsassa. Räpäytin silmiä ja mies oli kadonnut. Katsoin vielä ympärilleni, siinä kulki 2 tyttöä. Kaverini tuli viereeni ja kerroin asiasta hänelle. Näin taas saman miehen, mutta vain hänen jalat ja uimashortsit. :ghost:

Oon uusi naama täällä main sitten :D
Olen kunnossa, luulet vain, etten ole!

Avatar
aavenainen
Poltergeist
Viestit: 316
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 12:59

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja aavenainen » 11 Elo 2009, 20:49

viime yönä näin tumman hahmon hiukan läpinäkyvän seisomassa meidän makkarissa valoa oli sen verran että ko hahmo erottui aika hyvin.. yleensä noi itselleni on ainankin pieniä varotuksia että jotakin tapahtuu mutta ei nyt välttämättä elämää suurempaa..

mutta myöskin olin tuolloin vihainenkin toisinaan sillon tulee ja menee noita tummia hahmoja ja häivähdyksiä..
toisen roska voi olla toisen aarre.

Avatar
tuputhy
Velho / Noita
Viestit: 496
Liittynyt: 19 Tammi 2008, 13:59
Paikkakunta: Imatra

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja tuputhy » 14 Elo 2009, 00:51

Mulle sattui seuraava tapahtuma noin viikko sitten:
Olin siskoni kanssa äitini luona. Katsoimme telkkaria noin klo 23 tienoilla, kun huomasin sivusilmällä, että jokin tumma möykky lensi ikkunan ohi. Aloin sitä ihmettelemään, että mitenkä hyttynen voi näyttää noin isolta.

sitten huomasinkin, että ikkunan edessä (sisäpuolella) olevan amppelissa roikkuvan kasvin pari oksaa heiluivat, kuin "heinämiehet". Muut oksat olivat paikoillaan liikkumattomina. Myös siskoni näki tämän tumman möykyn, mutta äitini ei juuri silloin katsonut siihen suuntaan.

Äitini arveli ensin, että tuo heiluminen johtui avoimesta ikkunasta johtuvasta tuulenvireestä, mutta silloinhan olisi koko kukka heilunut! Kukka oli myöskin myöhemmin ihan aloillaan, emmekä saaneet samanlaista heilumista aikaan, vaikka yritimme. kokemus oli todella outo, mutt'ei pelottava kuitenkaan.

En kaipaa tähän analyysejä, näin vain tapahtui.
Jalat maassa, pää pilvissä

Avatar
aavenainen
Poltergeist
Viestit: 316
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 12:59

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja aavenainen » 17 Elo 2009, 15:31

lisää näitä tapahtumia joita nytten taas on tullut "ovista ja ikkunoista" :D näin unta kummistani josta en aijemmin mitään unta ole nähnyt. tunnelma oli rauhallinen ja mukava unessa (kummini on nainen siis josta näin unta). sitten heräsin ja näin mieheni vieressä pari sekuntia vanhan luisevan vakavan miehen joka tuijotti minua vihaisesti. sitten se hävisi eikä tämä mitään valveunta ollut "näky oli väreissä" silmät oli siniset ja hiukset harmaat... iho kalpea ja muuten ihan ihmisen näköinen eikä kyllä kovinkaan pelottava..

no siskoni kertoi miehensä nuoren tuttavan tappaneen itsensä että tiedä häntä oliko taasen jokin enne vai ihan yhteen sattuma :o
toisen roska voi olla toisen aarre.

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Wespa » 18 Elo 2009, 03:13

Tänään kävellessä näytti kuin tie olisi alkanut imeytymään minua kohti. Vähän ajan päästä taas näytti siltä kuin tie olisi ollut normaalia kapeampi. Aika ovela kokemus, oli sitten jonkin sortin illuusio tai ei. Vähän kyllä repesin.

Kirjoitin aluksi siis viestiä kännykkääni kävellessä jonka jälkeen siirsin katseeni takaisin tiehen jolloin tuo jonkin aikaa kestävä tapahtuma alkoi.

Mielenkiintoinen kokemuksena ainakin.
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
thebel
Muumio
Viestit: 298
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 19:28
Paikkakunta: Kokkola

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja thebel » 19 Elo 2009, 09:45

Wespa kirjoitti:Tänään kävellessä näytti kuin tie olisi alkanut imeytymään minua kohti. Vähän ajan päästä taas näytti siltä kuin tie olisi ollut normaalia kapeampi. Aika ovela kokemus, oli sitten jonkin sortin illuusio tai ei. Vähän kyllä repesin.

Kirjoitin aluksi siis viestiä kännykkääni kävellessä jonka jälkeen siirsin katseeni takaisin tiehen jolloin tuo jonkin aikaa kestävä tapahtuma alkoi.

Mielenkiintoinen kokemuksena ainakin.


Olitko selvin päin? :D
There are no eternal facts, as there are no absolute truths
- Friedrich Nietzsche


Palaa sivulle “Epätavalliset kokemukset ja havainnot”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron