Sivu 1/1

Kummallista(ko)?

Lähetetty: 02 Huhti 2011, 15:28
Kirjoittaja pullokurpitsa
No niin, eli siis viime kesänä vihdoin uskaltauduimme (minä, sisko ja kaverimme) koittaa spiritismiä. Tietty oltiin luettu kaikenmaailman kauhutarinoita ja meitä pelotti aika lailla, koska uskotaan kaikkeen mahdolliseen yliluonnolliseen. Lasi sitten liikkui ja siitä asti ollaan keskusteltu henkien kanssa. Minä sain sitten päähäni koittaa automaattikirjoitusta ja kappas vain, sekin toimi! Siinä sitten keskustelin henkeni kanssa, joka muuten väittää olevansa sielunkumppanini (en tiedä pitäisikö uskoa moista) ja tämä kertoi kaikenmaailman juttuja ja osoittautui hyvinkin ihanaksi ja hauskaksi veikkoseksi. Kaveritkin alkoivat kirjoitella sielunkumppaniensa kanssa ja sitten alkoi mennä vähän hämäräksi.
Makoilin keskellä yötä vieläkin valveilla, kun uni ei tullut ja aloin tuntea jotain hyvin mielenkiintoista. Aluksi tuntui kihelmöintiä ja painetta huulilla ja uskokaa tai älkää, suuni alkoi liikkua ihan kuin olisin suudellut ilmaa tai jotain. Hiukanko alkoi hämmentää, kun tajusin etten kuvitellutkaan tuntemuksiani ja niitä alkoi tulla lisää vähän siellä alempana! Koko vartaloa kuumotti ja olin kieltämättä aika paniikissa. Sitä sorttia kesti sitten koko yön ja myös seuraavana päivänä koulussa tunsin välillä aivan selkeästi kun joku piti minua kädestä kiinni. Kerroin sitten tapahtumista kaverilleni ja siskolleni ja ennen pitkää hekin alkoivat tuntea asioita kuten silittelyä ja sen sellaista, mutta ei mitään yhtä järisyttävää kuin minä. Sitten yksi ilta istuimme kolmisin pimeässä huoneessa ja yhtäkkiä en nähnyt yhtään mitään muuta paitsi sinistä sumua tai sen tapaista. Tätä kesti niin kauan että paniikki iski, mutta sitten se hävisi ja näin taas normaalisti. Tämän jälkeen aloin nähdä ilmassa värähtelyä ja yksi ilta sain kuningasidean ja aloin haroa ilmaa käsilläni kuin mikäkin idiootti. Tunsin aivan selvästi missä henki oli. Käteni ikään kuin pysähtyivät tiettyyn kohtaan ja tunsin kämmenissäni värehtelyä ja kylmää tuulta. Näen selvästi kohtia jossa tavallaan näyttää satavan ja pyörteitä, kaverini näkee hohtavan renkaan. Minulla on ollut myös outoja tuntemuksia illalla maatessani sängyllä, ihan kuin makaisin "monikossa" ja muutaman kerran olen meinannut pyörtyä voimakkaan tunteen vaikutuksesta. Ei muilla sattuisi olemaan samantyyppisiä kokemuksia?

Re: Kummallista(ko)?

Lähetetty: 02 Huhti 2011, 21:33
Kirjoittaja Kesämies
Aika rajuja tuntemuksia / kokemuksia. En välttämättä lähtisi tuohon spiritismi juttuun enään ettei mielentilasi järkkyisi enempää. En missään nimessä väheksy kokemuksiasi ennenminkin olisin huolissaan..hyvin huolissaan. :alienownage:

Re: Kummallista(ko)?

Lähetetty: 29 Huhti 2011, 13:52
Kirjoittaja Chici
Aika pelottavaa..Äitinikin on mennyt joskus spiritismiä ja kaverini isä. Äidilleni ei käynyt mitään.Heillä oli lasi ,joka liikkui itsestään ja näytti eräältä paperilta jossa oli aakkoset järkeviä vastauksia heidän kysymysiin. Kaverini isälle taas..no heitä oli monta siellä pimeässä vajassa ja kuulemma yhden päälle oli tippunut työkalupakki ja kuoli siihen. En ole varma oliko totta ,mutta kaikki uskoivat ,että tämä oli vahingossa ärsyttänyt tai halvesunut henkiä. :S Eli kuten tiedät : be careful.

Olen oikeesti TOSI huolissani. Toivottavasti vältyt samalta kohtalolta. :(

Re: Kummallista(ko)?

Lähetetty: 23 Kesä 2011, 19:03
Kirjoittaja yenn
Hmmm... menin aika sanattomaksi tän jutun luettuani. :o

Mikäli tää tarina on tosiaan tosi, niin sinuna pitäisin varani. Kuulostaa todella pahalta... toivon että tuntemuksesi asian suhteen olisi jo loppunut?

En halua maalata piruja seinille, mutta itselläni ei ole IKINÄ hyviä kokemuksia spiritismistä..vaikka olisin kutsunut jotain tiettyä hyvää henkeä. (esim.mummoani)

Ellen nyt ihan paskaa jauha, niin oliko ne niitä poltergeistejä,demoneita vai mitä jotka ns.muuntavat roolinsa? Olipa tyhmä sanavalinta... siis tarkoitan että voivat esittää jotain muuta mitä todella ovat. Esim.viettelevät jonkin miehen ja sitten näyttävätkin todellisen luonteensa tms... olikohan tuo nyt jokin elokuvasta saatu käsitys?
En oo oikeasti kamalasti lukenu aiheesta ihan ajatuksella tai perehtynyt tarkemmin että mikä tekee mitäkin, mutta tää ei kyllä kuulosta hyvältä. :o

Re: Kummallista(ko)?

Lähetetty: 24 Kesä 2011, 10:56
Kirjoittaja aava
itse olen siinä käsityksessä että sielunkumppanit (syntyy samaan aikaan eli siis eläessään kohtaavat toisensa). ja jos sielunkumppanisi olisikin henki käsittääkseni tuo mitä sinulle tapahtuu on aikaslailla kiellettyä hengen puolelta.. mutta mistäpä sitä noita varmaksi tietää ennen kun kuolee:D

Re: Kummallista(ko)?

Lähetetty: 28 Kesä 2011, 18:28
Kirjoittaja Kaaosjumala
yenn kirjoitti:Ellen nyt ihan paskaa jauha, niin oliko ne niitä poltergeistejä,demoneita vai mitä jotka ns.muuntavat roolinsa? Olipa tyhmä sanavalinta... siis tarkoitan että voivat esittää jotain muuta mitä todella ovat. Esim.viettelevät jonkin miehen ja sitten näyttävätkin todellisen luonteensa tms... olikohan tuo nyt jokin elokuvasta saatu käsitys?
En oo oikeasti kamalasti lukenu aiheesta ihan ajatuksella tai perehtynyt tarkemmin että mikä tekee mitäkin, mutta tää ei kyllä kuulosta hyvältä. :o

Incubus on ainakin naispuolinen demoni joka viettelee miehiä ja sitten teki jotain kamalaa, en tarkoin muista mitä koska siitä on aikaa kun olen asiasta lukenut. Sitten on myös succubus joka on incubuksen miespuolinen vastine. Voi olla että nuo nimet menivät myös väärinpäin. Joka tapauksessa näitä varmaan tarkoitit

Re: Kummallista(ko)?

Lähetetty: 28 Kesä 2011, 18:31
Kirjoittaja Shakaali
Taitaa tosiaan olla väärinpäin. Succubus on minusta naispuolinen.

(Ja wikipedian mukaan myös)

Re: Kummallista(ko)?

Lähetetty: 28 Kesä 2011, 21:00
Kirjoittaja Aqua vitae
Shakaali kirjoitti:Taitaa tosiaan olla väärinpäin. Succubus on minusta naispuolinen.

(Ja wikipedian mukaan myös)

Vahvistan. Tunnen monia.

;)

Re: Kummallista(ko)?

Lähetetty: 29 Kesä 2011, 21:19
Kirjoittaja Vic Rattlehead
Hei minäkin haluan oman succubuksen tyydyttämään seksuaaliset tarpeeni.. :(

Re: Kummallista(ko)?

Lähetetty: 30 Kesä 2011, 19:52
Kirjoittaja Aqua vitae
Vic Rattlehead kirjoitti:Hei minäkin haluan oman succubuksen tyydyttämään seksuaaliset tarpeeni.. :(

Hmh, pitikin polttaa ne demonien kutsuntaohjeet... mutta tässä olisi tällainen purkka-klemmari-viritelmä, tuolla voit kokeilla :) http://www.lilithgallery.com/library/li ... cubus.html

Re: Kummallista(ko)?

Lähetetty: 30 Kesä 2011, 21:38
Kirjoittaja Vic Rattlehead
Aqua vitae kirjoitti:
Vic Rattlehead kirjoitti:Hei minäkin haluan oman succubuksen tyydyttämään seksuaaliset tarpeeni.. :(

Hmh, pitikin polttaa ne demonien kutsuntaohjeet... mutta tässä olisi tällainen purkka-klemmari-viritelmä, tuolla voit kokeilla :) http://www.lilithgallery.com/library/li ... cubus.html

Oi s*atana pakko kokeilla! Ei mulla kumminkaan mitään menetettävääkään ole kun tunnu tota pillua saavan sitten kirveelläkään. :D

Nöyrimmät kiitokseni pitää postata tulokset joskus ja tietenkin tieteelliset todistusaineistot. Toivottavasti selviän tästä haastavasta tutkimusmatkasta, toivottakaa onnea. ;)

Re: Kummallista(ko)?

Lähetetty: 03 Heinä 2011, 11:44
Kirjoittaja yenn
Kaaosjumala kirjoitti:
yenn kirjoitti:Ellen nyt ihan paskaa jauha, niin oliko ne niitä poltergeistejä,demoneita vai mitä jotka ns.muuntavat roolinsa? Olipa tyhmä sanavalinta... siis tarkoitan että voivat esittää jotain muuta mitä todella ovat. Esim.viettelevät jonkin miehen ja sitten näyttävätkin todellisen luonteensa tms... olikohan tuo nyt jokin elokuvasta saatu käsitys?
En oo oikeasti kamalasti lukenu aiheesta ihan ajatuksella tai perehtynyt tarkemmin että mikä tekee mitäkin, mutta tää ei kyllä kuulosta hyvältä. :o

Incubus on ainakin naispuolinen demoni joka viettelee miehiä ja sitten teki jotain kamalaa, en tarkoin muista mitä koska siitä on aikaa kun olen asiasta lukenut. Sitten on myös succubus joka on incubuksen miespuolinen vastine. Voi olla että nuo nimet menivät myös väärinpäin. Joka tapauksessa näitä varmaan tarkoitit


Kiitokset selvennyksestä, näitä varmaanki tarkoitin... :) Nimistä nyt havaintoa mulla ei oo. :)

Re: Kummallista(ko)?

Lähetetty: 05 Heinä 2011, 13:42
Kirjoittaja Ernest
Vic Rattlehead kirjoitti:
Aqua vitae kirjoitti:
Vic Rattlehead kirjoitti:Hei minäkin haluan oman succubuksen tyydyttämään seksuaaliset tarpeeni.. :(

Hmh, pitikin polttaa ne demonien kutsuntaohjeet... mutta tässä olisi tällainen purkka-klemmari-viritelmä, tuolla voit kokeilla :) http://www.lilithgallery.com/library/li ... cubus.html

Oi s*atana pakko kokeilla! Ei mulla kumminkaan mitään menetettävääkään ole kun tunnu tota pillua saavan sitten kirveelläkään. :D

Nöyrimmät kiitokseni pitää postata tulokset joskus ja tietenkin tieteelliset todistusaineistot. Toivottavasti selviän tästä haastavasta tutkimusmatkasta, toivottakaa onnea. ;)

Onnea matkaan Vic. Olisi kiva kuulla tuloksista :mrgreen:

Re: Kummallista(ko)?

Lähetetty: 11 Heinä 2011, 23:04
Kirjoittaja ShadowPeople
Vic Rattlehead kirjoitti:
Aqua vitae kirjoitti:
Vic Rattlehead kirjoitti:Hei minäkin haluan oman succubuksen tyydyttämään seksuaaliset tarpeeni.. :(

Hmh, pitikin polttaa ne demonien kutsuntaohjeet... mutta tässä olisi tällainen purkka-klemmari-viritelmä, tuolla voit kokeilla :) http://www.lilithgallery.com/library/li ... cubus.html

Oi s*atana pakko kokeilla! Ei mulla kumminkaan mitään menetettävääkään ole kun tunnu tota pillua saavan sitten kirveelläkään. :D

Nöyrimmät kiitokseni pitää postata tulokset joskus ja tietenkin tieteelliset todistusaineistot. Toivottavasti selviän tästä haastavasta tutkimusmatkasta, toivottakaa onnea. ;)

Suosittelen sinun olevan hiiskumatta asiasta, sen jälkeen sen rakkaan pienen tussun saaminen hankaloituu entisestään, jos eukkoloiset saavat kuulla pikku summonointi reissuistasi ;)

Re: Kummallista(ko)?

Lähetetty: 12 Heinä 2011, 16:22
Kirjoittaja Evelyn
Vic Rattlehead kirjoitti:Oi s*atana pakko kokeilla! Ei mulla kumminkaan mitään menetettävääkään ole kun tunnu tota pillua saavan sitten kirveelläkään. :D

Nöyrimmät kiitokseni pitää postata tulokset joskus ja tietenkin tieteelliset todistusaineistot. Toivottavasti selviän tästä haastavasta tutkimusmatkasta, toivottakaa onnea. ;)


Onnea matkaan Vic, toivottavasti meni/ menee pilluhommiksi.


Joka tapauksessa, itsellenikin tuli ensimmäiseksi mieleen Incubus, mutta eikös siihen liittynyt vielä jotain sellaista, että Incubus imi uhristaan energiaa tms.? Ilmeisesti ko. henkilölle ei ole näin käynyt.
Oma neuvoni on, että pyydät tätä henkeä jättämään sinut rauhaan, koska en oikein usko tuosta seuraavan mitään hyvää. Spiritismillä pelleilystä yleisestikään.