Sivu 1/2

Varhaiset muistot

Lähetetty: 26 Maalis 2009, 00:55
Kirjoittaja Wespa
Mikä on varhaisin lapsuuden muistonne? Mitä teitte tuona aikana?

Tässä tulee varhaisin muistoni, joka on samalla yksi kauneimmista, ajalta, jolloin asuimme vielä Järvenpäässä ja ikää oli 1-2 vuotta.

Leikin kerrostalon pihalla yhden tytön kanssa, jonka nimi oli muistaakseni Liisa. Pihan reunassa meni pieni oja ja sen vieressä pieni polku, jonka ympärillä kasvoi aina kauniita kukkasia. Se tie oli aina jotenkin kauniin maaginen ja hieno paikka. Ojan yli meni pieni lankku, jonka avulla aina menimme sen yli. Oja tuntui tuolloin kauhean leveältä/isolta ja lankku heiluvalta. Silti aina pääsimme pienenä tuon ojan yli kun varovasti menimme.

Ihmettelimme tuolloin tuota ojaa ja kuului molskahdus. Näimme pienen sammakon, joka päätti sitten kuitenkin sukeltaa samalla ojan syvyyksiin. Samalla minä tai tämä tyttö huudahti "sammakko". Tästä sitten innostuinkin ja vähän ajan päästä päätin huijata tätä tyttöä. Heitin pienen kiven ojaan ja huusin "sammakko". Tätä teinkin muutaman kerran ja sain huijattua, kunnes ilmeisesti temppu ei enää toiminut.

Hienoa aikaa oli tuo. Toinen muistoni liittyy samaan pihaan, mutta tuolloin leikimme Tarzania puissa.

Joskus 3-vuotiaana olikin sitten muutto nykyiselle paikkakunnalle ja uudet seikkailut.

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 26 Maalis 2009, 15:28
Kirjoittaja Trauma
Taitaapi olla yhdestä valokuvan otosta varhaisin oma muistoni. Kuvassa olen vain vähän yli vuoden ikäinen, istun sohvalla ja minulla on kädessä puinen kauha, tai jokin vastaava. Pitkään mielessäni oli vain muisto tästä tapahtumasta, ja mietinkin sitä paljon, mutta vasta joskus kouluikäisenä opin yhdistämään sen tuohon valokuvaan. Kuvan katsominen ei silti vaikuttanut mitenkään, koska itse muisto siitä on yhä kirkkaana mielessäni.

Muistan paljon muitakin asioita varhaislapsuudestani, mutta tuo taitaa olla aikaisin. Kaukomuisti ollut aina parempi kuin lähi.

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 26 Maalis 2009, 15:50
Kirjoittaja Tenkku
Minun ehkä varhaisin muistoni on sitä aikaa kun olin jotain 2 vuotta vanha. Oltihin rakentamasa uutta omakotitaloa ja muistan ku söin omppua ja istuin keittiötuolilla ja kattelin ku issee ja sisko maalasi seinää vaaleansiniseksi. Olin vihaanen ku en ite saanu maalata.

Toisaalta on minulla joku mielikuva vieläkin nuoremmalta iältä, mutta se on niin hatara ettei sitä voi muistoksi sanoa.

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 26 Maalis 2009, 18:44
Kirjoittaja viltsu
Varhaisin muisto on kun olin ehkä 2-3. Oli justiinsa synttärit j sain sellasen lelu kaivurin ja sitten iskä sano, että ei kun ojia kaivelemaan. :)

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 13 Huhti 2009, 02:03
Kirjoittaja Ulwoja
Eka muistoni on kun istun aulassa rukin takana ja niin kuin menetin tajunnan. Kaikki kävi mustana ja tuntu kuin oisin menettänyt siitä kaikki muistot taakseppäin. Se on ainoa kirkas muisto joka pysyy mielessäni aina. Siitä lähtien minulla on toiminut pelkästään lyhytmuisti.

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 13 Huhti 2009, 06:38
Kirjoittaja Zrud
Varhaisin muistoni taitaa olla se, kun olin jotain.... ehkä 3v pintaan heittännyt 2v vanhempaa iso-veljeäni, hohtimilla takaraivoon... (ei ehkä paras ensimmäiseksi muistoksi :D )

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 14 Huhti 2009, 21:22
Kirjoittaja Elisabeth
Yksi varhaisimpia muistojani on kai se kun oli 2 vuotis synttärini ja äiti oli sairaalassa (sairaskohtauksen takia) ja vietin osan synttäreistäni siellä. Siellä olivat kaikki sisarukseni ja isäni. Muistan kun juttelimme äidin kanssa niitä näitä ja sain siskoltani lahjaksi pehmolehmän (joka on minulla vieläkin). Muistan myös maistaneeni äidin sairaalaruokaa. XD Jostain syystä äiti ei muista paljoakaan tapahtuneesta toisin kuin minä. X3

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 19 Huhti 2009, 11:34
Kirjoittaja Aurelia
Taisin olla 2 tai 3 kun laitoin kotona pehmoleluja avatun sateenvarjon sisälle kyytiin ja pyöritin varjoa lattialla. Se oli lelujen karuselli. Myöhemmin pistin pikkuleluja levysoittimen kyytiin pyörimään. Jostain syystä ihan pienenä olin hulluna kaikkeen mikä pyörii, kuten hyrriin ja karuselleihin. :D

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 30 Touko 2009, 20:16
Kirjoittaja blood
Taisin olla silloin 2.v. Olin nukahtanut autoon, ja samalla iskä ja äiti lähti käymään kaupassa. Kun heräsin, en nähnyt vanhempiani missään ja aloin itkemään. Se oli kamalaa.

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 30 Touko 2009, 22:13
Kirjoittaja slipknotrulez
Varmaan varhaisin muistoni on se kun meillä vielä oli Osku koira ja sain itselleni karkkipussin. Söin karkeja siinä ja Osku nappaa pussin ja mutustaa aiken sisällön. Good ol' Osku :|

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 01 Kesä 2009, 12:42
Kirjoittaja Blacky
Näitä on huomattavasti liikaa ja niitä on mahdotonta sijoittaa tarkkaan aikajärjestykseen. Minulla on paljon muistoja 1-2 vuoden iästä kun olin vielä ainut lapsi (olen siis perheen vanhin). Vaanin töistä tulevaa isää vaatekaapissa, söin kauratyynyjä, katselin kun äiti ompeli kaikennäköistä, istuin sohvalla katsomassa Muumeja ja leikin pihalla rengaskeinussa jonkin tytön kanssa, jonka nimen olen unohtanut kauan sitten. Niin ja tietenkin pyörämatka vesilintuja ruokkimaan. Siihen aikaan se puisto, missä nyt sitten olimmekaan, tuntui jatkuvan kumpuilevana suunnilleen maailman ääriin. En ole koskaan oikein saanut selvää, missä tämä puisto on todella sitten ollut.

Joku joskus väitti, että minulla on kamalan hyvä muisti. Voi olla, mutta kyseinen väite koskee vain kaikkea, mistä on kulunut vähintään puoli vuotta :D Mitä tuoreempi tapahtuma, sitä vähemmän siitä muistan.

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 01 Kesä 2009, 13:28
Kirjoittaja Trauma
^^Minulla on hieman sama asia, ainostaan kaukomuisti toimii, lähimuistinkin puolesta. Itsekin muistan monia yksityiskohtaisia asioita useiden vuosien takaa, mutta saatoin unohtaa ottaa koulukirjani mukaan aamulla, vaikka ne lojuivat tietokonepöydällä silmieni edessä. Myös valikoiva muisti on vahva ominaisuus. :roll:

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 01 Kesä 2009, 15:27
Kirjoittaja Blacky
Kieltämättä. Olin aina ongelmissa koulussa kun kirjat, läksyt ja tärkeät päivämäärät kuten koepäivät olivat täysin hukassa :D

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 10 Elo 2009, 10:23
Kirjoittaja liberty
Oma varhaisin muistoni tulee ajalta kun olin 3 vuotias,

olin leikkimässä kotini pihassa, lähellä rappusia, ( Omakotitalo).
Liikuttelin muovi-traktoreita ja kaivelin maata pienellä lapiolla, se oli minun lempileikkini siinä iässä.
Mutta kun aloin kääntymään kohti takana olevaa metsää näin suuren karhun,
se seisoi kahdella jalallaan, nojaten viereiseen koivuun samalla raapien sen pintaa. En jäänyt aikailemaan vaan Juoksin portaat ylös, avasin oven ja huusin: Kaahu, Kaahu, Kaahu. Ensiksi Isäni ei ollut uskoa, mutta hän kuitenkin lähti tarkistamaan. Nopeasti huomattiinkin, että todellakin karhu oli käynyt, Se oli jättänyt moneen puuhun merkkinsä vetämällä suuret palat kaarnaa pois. Tämän kohtauksen takia sitä metsästettiin, en kuitenkaan muista saatiinko kyseinen karhu kiinni vai ei.

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 10 Elo 2009, 10:25
Kirjoittaja Zrud
no olisi ollut joo oikeudenmukaista tappaa karhu vain sen takia että sellainen nähtiin...

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 10 Elo 2009, 17:55
Kirjoittaja Phantom
varhaisin muisto on jostain kun olin 5v tai ehkä nuorempi. Löysin kontatessa naulan lattialta ja työnsin sen pistorasiaan. Kädessä on vieläkin siitä kikasta jälki. Itse tapahtumasta en muista kun sen verran kun olin työntämässä naulaa pistorasiaan. Mutta jotenkin se tapahtuma on vaan jäänyt mieleeni.

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 10 Elo 2009, 22:29
Kirjoittaja Tähtiensusi
Itselläni on aika paljon muistoja lapsuudesta, mutta ehkä varhain niistä sijoittuu noin kolmeen ikävuoteeni.

Oli kesä ja istuimme puolitoistavuotiaan veljeni kanssa etupihalla syömässä mansikoita. Muistaakseni huomasin veljelläni olevan enemmän noita pieniä metsämansikoita, jonka takia löin häntä mansikkakupilla päähän. :mrgreen:

Minulla on muuten aika hyvä nimimuisti. Muistan jokaikisen lapsuuden toverini nimen. Kasvot ja ihmiset muutenkin unohtuvat helposti, mutta nimet eivät.

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 17 Elo 2009, 12:53
Kirjoittaja J-e-nn-a
En varsinaisesti muista tapahtumaa,näen sen kuin olisin joku sivusta seuraaja.

Olin n.2½v ja olin äitini ja kummini kanssa kävelemässä kummini pihalta jollekin hänen ja äitini tutulle naapuri kerrostaloon.

talojen välissä on ns. nouseva kallio (matala kuitenkin) jonka yli sitten kävelimme ja kaatusin siinä,josta sain sitten muiston otsaani,kivan pienen kuhmun joka on vieläkin otsassani.

kun kerroin tuosta "muistosta" vanhempana äidilleni niin hän ihmetteli kuinka voin muistaa tuon.

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 13 Syys 2009, 21:05
Kirjoittaja Tenkku
Eikö se ihmisen muistamis-ikä oo siinä kolmen vuojen paikkeilla? Näin muistelisin jonkun opettajan joskus minulle sanoneen.

Re: Varhaiset muistot

Lähetetty: 13 Syys 2009, 21:08
Kirjoittaja Trauma
Tenkku kirjoitti:Eikö se ihmisen muistamis-ikä oo siinä kolmen vuojen paikkeilla? Näin muistelisin jonkun opettajan joskus minulle sanoneen.

Ei kai tuohon tarkkoja rajoja voida vetää, kun poikkeuksiakin löytyy nii paljon. Itsekin olen yksi näistä.