Nimenomaan. Vaikka olisikin elämää ja sen selkkauksia vastaan ei niitä välttämättä tarvitsisi monessa eri topicissa manata. Jos eläminen on yhtä tuskaa, niin siitä voidaan tehdä aihe ja keskustella - siinä ei ole mitään rasittavaa.

Tuputhy, mikäs kilteissä on vikana? Itse juuri olen sellaisiin kiltteihin hissukoihin päin. He ovat yleensä mukavia ja luotettavia. Otetaan esimerkiksi nämä arviolta 15-22 ikäluokkaa olevat naisenalut. Jos he pyörivät paljonkin miesseurassa ja ravaavat kukasta kukkaan, niin heihin on hyvin vaikeata lähteä luottamaan. Sellainen hissukka joka on rauhellinen ja viihtyy pienessä seurassa on luotettavampi. Silloin (ainakaan minulle) ei tule sellaista oloa, että olisi ohimenevä mieskorvike ennen kun löytää parempaa parrua. Muutenkin rauhalliset ihmiset jotka eivät vietä railakasta yöelämää vaan sillointällöäin pitävät kohtuudennimisä hauskaa ovat mukavaa sakkia.

Emäntä on sellaista hissukkatyyppiä. On ujo, mutta osaa olla myös tuhma!

Jostain syystä en vain kestä rakkautta; tulee epämukava olo. Kun kohdellaan vähemmän hyvin, tuntuu jotenkin normaalimmalta. Eihän semmoisessa suhteessa kuitenkaan voi elää, joten umpisolmu on valmis! En ole onnistunut sitä solmua aukaisemaan, eikä taida enää ikääkään siihen riittää..Kaikista "hauskinta" olisi se, että kun onnistuisin ratkaisemaan tämän pulman, olisin 80v..sittenhän se on jo ihan sama, onko sitä ongelmaa vai ei!

Ei se sellainen ainainen lirkuttelu olekkaan mukavaa. Kyllä minullekkin tulee vaivautunut olo jos kokoajan pitää olla hellyyttä näyttämässä ja lääppimässä. Suhteen alussa on ihan mukavaa kun saa olla lähekkäin ja näyttää sitä välittämistä, mutta loppujenlopuksi on mahtavaa, että kumppanin kanssa voi oleilla "normaalisti". Hah, ainakin osan päivästä.

Nimenomaan. Ei sellaista suhdetta kannata jatkaa jossa tuntee että ei voi olla sellainen kun oikeasti on ja/tai pitää lirkutella ja olla romanttinen 24/7. Aluksihan se tuommosta voi ollakin mutta jos pitemmästi on niin on kyllä väärä nainen/mies.

Mun exä oli sellanen, joka alkoi heti epäilemään kaikenlaista jos ei tunnin välein osoittanut rakkauttaan.. Sitä sit ahisti kauheesti jos mulla oli miespuolisia kavereita, vaikka itse treffasi säännöllisesti omien nettikamujensa (tyttöjen sekä poikien) luona ympäri suomen. Oli aika epäreilu ja puuduttava suhde kokonaisuudessaan, vaikka hyviäkin aikoja oli. Sit mie jätin kun en jaksanu enää ja kun tyypin käytös ei lupauksista huolimatta muuttunut.

Niinpä. Eihän ne omat tekemiset mitään haittaa, mutta jos siippa tekee samalla tavalla, niin jopa nousee haloo! Niille ihmisille, keille ei ole tullut mieleenkään pettää, ei tulisi myöskään mieleen epäillä siitä toista!
Jos itse hilluu "kukasta kukkaan", niin ajattelee, että tuo toinenkin tekee samoin.

(peruutan sen verran, että tietysti silloin, kun on itse uskollinen ja toistuvasti joutuu petetyksi, niin kyllähän siinä aika epäluuloiseksi tulee.)

Vic Rattlehead kirjoitti:Sinkku olen ja pysyn varmaan vielä pitkään.

mee too;> (olettaisin ainakin että vielä sinkkuna pysyn koska en ole tällähetkellä kehenkään ihastunut (: )

no tällä hetkellä olen sinkku, mutta jonkinlaista säätöä on

Sinkku hyvinkin tällä hetkellä, silmät auki pidän kyllä naisten suhteen, josko löytyisi sopiva.

Avoliitossa on tullut oltua tässä nyt muutama vuosi, kihloissa noin 1,5 vuotta. Olen erittäin tyytyväinen tilanteeseeni, toisin sanoen on tainnut tulla löydettyä se oikea.

Hmm. Täällä näyttää porukka jakautuvan useaan ryhmään: toiset ovat seurustelleet kauemmin ja toiset säätävät koko ajan. Existäkin on suhteellisen paljon puhetta. Miksi siis näin? Toivon, ettei mene liian kyyniseksi: kuinka moni etsii pitkäaikaista yhdessäoloa ja kiintymystä - i.e. rakkautta - sen äkkinäisen kaulailuseurustelun tarpeen - i.e. ihastumisen - sijaan?

Miten kauan siis foorumilaisilla menee siihen, että tutustumisesta mahdolliseen parempi puolisko -ehdokkaaseen siirrytään seurusteluun?
Tämä siksi, että lähipiirissäni monella tutulla on ollut tapana säätää vähän kaikkien kanssa (ei tietystikään samaan aikaan), ja kimppaan hypätään heti ensimmäisellä tapaamisella. Lopputuloksena on usein se, että viikon päästä ei enää pidetäkään tästä toisesta henkilöstä; suhde päättyy, koska parilla ei ole mitään yhteistä. Huomautus tosiaan: lukion loppupuolella olen.
Toiseen ääripäähän kuuluvat ne onnelliset, jotka ovat löytäneet ensimmäisellä kerralla sen tulevan siippansa, ilman mitään varsinaista yritystä. Olen heidän puolestaan onnellinen, mutta silti: kuinka se on mahdollista?

Välillähän on tietysti hienoa olla sinkku, kun ei tarvitse keskittyä muuhun kuin itseensä, tai mitä tahansa perustelua nyt sitten käyttääkään sinkkuna olemiseen. Seurustelussakaan ei ole mitään vikaa, päinvastoin, mikäli löytyy sellainen oikeanlainen kumppani. En osaa tällä hetkellä lukea itseäni kumpaakaan ryhmään, eikä tilanteessani ole mitään hurraamista. Samassa seurassa olen pyörinyt vuoden päivät, vaikkakin sitoutumattomana toistaiseksi.

Jos yksi kaverini tulkitsi saamansa ennustuksen oikein, niin mulla päättyy sinkkuna olo 50 % todennäköisyydellä ensi heinäkuussa. Kaverilleni ennustettiin että yksi hänen ystävistä tapaa tulevan puolisonsa heinäkuussa ja hänellä on sellainen tunne, että se olen joko minä tai yksi yhteinen kaverimme. Saas nähdä pitääkö ennustus paikkaansa.

portinetsija197 kirjoitti:Jos yksi kaverini tulkitsi saamansa ennustuksen oikein, niin mulla päättyy sinkkuna olo 50 % todennäköisyydellä ensi heinäkuussa.

Ahahhahahahahah
Talk about win-win prophecy.

fifty/fifty kyllä, mutta kaverini otaksui asian tarkoittavan kahta hänen monista ystävistään jotka ovat sinkkuja, tosiallinen todennäköisyys on selkeästi pienempi.

13 vuotta varattuna niistä 4 avioliitossa. Vaikka nykyään en usko koko avioliitto ideaan ja pidän sitä yhtenä kusetuksena samoin kun koko kristinuskoa. Vaimolle avioliitto on tärkeä joten joustan tässä asiassa.

Phantom kirjoitti:13 vuotta varattuna niistä 4 avioliitossa. Vaikka nykyään en usko koko avioliitto ideaan ja pidän sitä yhtenä kusetuksena samoin kun koko kristinuskoa. Vaimolle avioliitto on tärkeä joten joustan tässä asiassa.

Minuakaan ei avioliitto nappaa. Ei johdu mitenkään uskonnollisista syistä, tai kusetuksesta, mutta se vain on ahdistava ajatus. Kaikenlainen seurustelu ja muunlainen sitoutuminen on kuitenkin mukavaa, ja jos rengastaa haluaa, niin kihlat sopivat siihen tarkoitukseen ihan hyvin.

Seurusteleva, mutta henkisesti jo sinkku. En osaa/uskalla laittaa poikki, vaikka tämä viivytys ei tee hyvää suhteen toiselle osapuolelle...

Sinkku oon.

n. 1,5 kk avioliittoon.
Itse en niin paljoa välitä koko seremoniasta/instituutista, mut teen tän vaan ton kauniimman puoliskon takia. Piti kirkkoonkin liittyä että saadaan kirkkohäät (mitkä on kieltämättä ihan kauniit), mutta eropaperi lähtee samantien ku pappiska sanoo aamen.

Vaimoke viettää paraikaa polttareitaan ja mä nautin yksinolosta koirien ja kissojen kanssa. Vaikka kuinka toisesta välittää niin kyllä sitä osaa arvostaa omaa aikaa kun sitä on. Nauttikaa niin kauan ku voitte

Happily married.