OSITutkimusseura kirjoitti:Onhan se hienoa ajatella vielä nuorena omilla aivoillaan, mutta jos ajattelee asioita vain omalta kannaltaan ja hyvin aggressiivisesti, huomaa ettei ole ihmisenä kovin hyvin kasvanut. Toki nuoruuteen kuuluu se "v***ut muista, mun mielipide on ainoa ja oikea!" vaihe, mutta jos sen osaa heittää romukoppaan ja ajatella oikeasti itsenäisesti, niin hommassa alkaa olemaan jo kypsyyden makua.

Ehkä kirkosta eroamisessa itsessään ei ole mitään vikaa, vaan pitemminkin siinä konkreettisessa syyssä, jonka takia haluaa erota.
-On teennäisesti niin paljon helpompaa olla miettimättä uskon asioita, kun niitä ei oikeen koskaan olla mietitty sen syvällisemmin.
Pointti piileekin ehkä siinä, kuinka moni ihminen on punninnut itseään ja tehnyt kirkosta eroamispäätöksensä harkiten ja oikeasti uskoaan miettien.
-kaikkihan on tunnetusti helppoa blokata tyyliin: "en mä usko", "ei jumalaa ole olemassakaan"
-ilman, että pystyisi todellisuudessa perustelemaan itselleen, missä se teologinen epäkohta oikein piilee.
Mielestäni kirkosta eroaminen, on jokseenkin turhaa, mikäli se perustuu ihmisen omaan laiskuuteen, tai siihen ettei huvita.

Aamen.

carcass kirjoitti:-On teennäisesti niin paljon helpompaa olla miettimättä uskon asioita, kun niitä ei oikeen koskaan olla mietitty sen syvällisemmin.

Itse eroaisin siksi että olen pohtinut asioita syvällisesti ja näkemykseni eroavat niin paljon.
Mikä kukaan muu on minulle totuutta kertomaan? Miksi uskoa kuin joku muu? Kuka se on sinua parempi sanomaan mikä oikein mikä väärin?

WM_ kirjoitti:Itse eroaisin siksi että olen pohtinut asioita syvällisesti ja näkemykseni eroavat niin paljon.
Mikä kukaan muu on minulle totuutta kertomaan? Miksi uskoa kuin joku muu? Kuka se on sinua parempi sanomaan mikä oikein mikä väärin?

Jokaisella kirkosta eronneella on varmasti jokin syy siihe, miksi on halunnut kirkosta erota.
Jokainen meistä tekee lopulta valintansa itse, vaikka niiden syyt saattavat kuulostaa toisten korvaan teennäisiltä.
-Usko on lopulta jokaisen henkilökohtainen asia, aivan kuten viittasitkin.
Muutamista viesteistäsi saakin käsityksen, että olet todella pohtinut asioita perusteellisesti.

carcass kirjoitti:Muutamista viesteistäsi saakin käsityksen, että olet todella pohtinut asioita perusteellisesti.

Kiitos Pakko silti muistuttaa että useita kirjoja ja artikkeleita ja keskusteluja olen asian tiimoilta kohdannut ja ne mahdollisesti antaneet oman panoksensa "pohdinnan suunnalle", jos näin voi sanoa.

Jos vähän historiaa, olen pienestä pitäen kasvatettu kristityksi ja olin aika "etevä" siinä. Eli siis uskoin. Ihan tuonne 16v asti kun isosenakin parina vuonna olin jne.. Mutta AINA olen kyseenalaistanut useita asioita, kuten jos on monta uskontoa ja kaikki muka oikeassa, miksi uskoa juuri tähän. Miten raamattu olisi riittävä tiedonlähde ja miksi Jumalamme ei olekaan täydellinen. Sitten tajusin että miksi uskoa kuten esi-isät uskoo

En. Erosin äskettäin silkasta ahneudestani. Pääsin maksamasta kirkollisveroa. Ei se monta kymppiä ole, mutta periaatteesta...

Suurin osa tuttavistani ja ystävistäni on eronnut kirkosta juuri verojen takia ja ryhtyneet sitten täyspäiväisiksi pakanoiksi.

OFFTOPIC: Törmäsin kerran sellaiseen tiedonmuruun, että Suomessa sai vasta 1920-luvulla erota kirkosta ilman että tarvitsi liittyä toiseen kirkkoon. Ennen 1920-lukua ei saanut ollaan kirkkoon kuulumaton, vaan oli pakko olla jonkin kirkkokunnan jäsen.

Perkala kirjoitti:OFFTOPIC: Törmäsin kerran sellaiseen tiedonmuruun, että Suomessa sai vasta 1920-luvulla erota kirkosta ilman että tarvitsi liittyä toiseen kirkkoon. Ennen 1920-lukua ei saanut ollaan kirkkoon kuulumaton, vaan oli pakko olla jonkin kirkkokunnan jäsen.

Jatketaan off-topicilla hitusen verran;
Kristinusko levisi Suomeen, ruotsin vallan aikana vasta keskiajan tietämillä ja ainakin kirjallisuuden perusteella, täkäläisen paikallisväestön käännyttäminen kesti käytännössä pitkään, -sillä vasta 1600 -luvulla, evankelis-luterilainen kirkko alkoi ortodoksisen kirkon ohella, saamaan valtauskonnollista asemaa suomessa.
Siihen asti ns. 'Suomenuskontona' oli skandinaavis-germaaninen pakanuus, joka alkoi murentua 1700 -luvun loppupuolella, kun pakanoiden pyhäkköjä, lehtoja ja uhripaikkoja alettiin tuhoamaan -kirkon toimesta.
Termi 'Valtionkirkko' juontaa juurensa varsinaisesti 1800 -luvulle, jonka jälkeen oli pakollista kuulua kristilliseen uskontokuntaan. (1865 kunnan hallinto ja evankelis-luterilainen kirkko erotettiin toisistaan)
Eli tätä "kirkkoon kuulumisen pakko" -vaihetta, ei kestänyt historiallisesti kovin kauaa; -Kuten itse sanoit, 1920 -luvulla yksilöllä oli vapaus olla kuulumatta kirkkoon, jos niin halusi.

Kuulun kirkkoon, mutta en ole uskovainen. Edellisestä kirkossa käynnistäni on vuosia aikaa.

No Sinuna tutustuisin sitten osoitteeseen: www.eroakirkosta.fi
Kirkosta eroaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa.

Silloin tällöin on pyydetty kummiksi sukulaisten lapsille ja varmaankin noita tulee vielä lisää, se on ehkä päälimmäisin syy kirkossa pysymiseen.

Kuuluin, erosin noin kaksi vuotta sitten. Kirkkohommat ei ikinä ollut sellainen mun juttu.

Kuulun vaikken koskaan liittynyt.

Erosin heti 18 täytettyäni, kuten olin jo kymmenvuotiaasta suunnitellut.
Ayo~

En kuulu. Eronnut vajaa 10 vuotta sitten ko. instituutiosta.

Tiedän ettei aiheesta saa kovin hedelmällistä keskustelua, mutta kuulun evankelis-luterilaiseen kirkkoon siitä yksinkertaisesta syystä, että saisin töitä. Liityin noin puolitoista vuotta sitten. Aikuiskaste ja muut oli aika jänniä. Vaikka uskonnolliset syyt eivät muka saa vaikuttaa siihen otetaanko joku vai ei, niin kirkolla on silti oikeus vaatia jäsenyyttä työntekijöiltään, mikä on kyllä mielestäni ihan oikein.

Ortodoksisuus tuntuu itselle oikeammalta, ja olen miettinyt vaihtoa, mutta enpä ole vielä mitään tehnyt...

Tosiaan en ole saanut mitenkään uskonnollista kasvatusta ja Jumalasta kuulin ekaa kertaa jostain laulusta kuusivuotiaana. Kyselin äidiltä, että mikä se sellainen on... Sitten en enää uskaltanut mennä yksin kylppäriin kun pelkäsin että siellä on Jumala Ymmärsin että se on joku pilvellä ratsastava olio.

Teininä olin satanisti. Tuollaiset voisi sivuuttaa nuoruuden villityksinä, mutta olin silloin ihan tosissani. Aikuisena sitten olen alkanut tuntea jonkinlaista hengellisyyden tarvetta, ja olen tutustunut kaikenlaiseen suomen muinaisuskosta islamiin. Uskovaksi en tahdo itseäni laskea, mutta en kyllä ateistikaan ole. Jollain tavalla tahtoisin uskoa, mutta toisaalta taas en. Skeptikolle on myös ollut jännä paikka koittaa unohtaa todisteiden puute ja antaa mennä. Mielessä on myös käynyt ajatus, että onko loppupeleissä tärkeää olla oikeassa, vai antaa fiiliksen ohjata.

^Siinä oli hyvää pohdintaa..
Itse olen saanut kristillisen kasvatuksen ja ollut seurakunnalla isosena yms.. Mutta aina on ollut liikaa kysymyksiä, jotka eivät ole tuolta suunnalta saaneet tarvitsemaani vastausta. Liikaa asioita, joita ei vaan voi pureskella. Lopulta huomattuani oltuani vuosia siinä ajatuksessa, etten ole kristitty, päätin erota kirkosta.. Enkä sen takia nyt ole ollut yhteydessä vanhempiini puoleen vuoteen

Itse erosin myös heti täytettyäni 18 vuotta. Kirkkollismenot yms. eivät vaan ikinä ole ollut se mun juttu.

Kuulun koska en ole jaksanut erota sieltä. Eroan kun täytän 18, vaikka saisin varmasti jo erota nytkin kun molemmat vanhemmatkin eronneet. Kirkko ei oikein ole mun juttu.

Ernest kirjoitti:Kuulun koska en ole jaksanut erota sieltä. Eroan kun täytän 18, vaikka saisin varmasti jo erota nytkin kun molemmat vanhemmatkin eronneet. Kirkko ei oikein ole mun juttu.

Itseasiassa, ennyt mene vannomaan mutta käsittääkseni se itsekseen eroaminen tapahtuu nimenomaan vasta tuossa 18 v. täytettyään.. Vanhemmilla käsittääkseni edelleen se sanan valta eroamisen suhteen vaikka itse olisivatkin eronneet.

Mutta eihän Ernest muuta väittänytkään? Mutta joo, 18v saa erota ilman että tarvitsee vanhempien suostumusta.