Kyllä se valo lopulta vie voiton, vaikka niiin vaikea valinta olikin. Etenkin kun valvoisin mielelläni 24/7, jos se olisi mahdollista.

Valoisa aika (päivä) on sellaista sosiaalista meininkiä, ja muutenkin silloin haluaa olla koko ajan tietoinen mitä ympärillä tapahtuu. Pimeässä (yöllä) taas saa vajota enemmän omiin ajatuksiinsa, ja pidänkin öisin ulkona kävelystä.

Mun mielestä otollisin tilanne jutusteluun on ilalla, jolloin ei ole liian pimeää mutta ei liian kirkastakaan =D Mutta valo on parempi, pimeys pelottaa usein.

Molemmissa on puolensa.

"For those who can see
There is strength in the darkness and secrets to be learned"
~Kiuas

Pimeys.

Molemmissa on puolensa kuten joku jo sanoikin, kumpikaan ei olisi mitään ilman toista. Mutta valon puolelle menee, jos pitäisi kuvitella elämänsä pelkästään jommassakummassa niin ehdottomasti valossa, sen kun voi peittää tarvittaessa, mutta valoa on hankalampi loihtia pimeydestä - Konkreettisesti kuten myös ei-konkreettisesti.

Pimeään on suhteellisen helppo loihtia valoa, ja jos nyt puhutaan henkisestä pimeydestä (miksiköhän sitä pitäis kutsua? ) niin ainakin pimeydessä tunnistaa hyväntahtoiset, valoisat henget/ihmiset.

Valitsen pehmeän pimeyden.

hmm sanoisin että 50/50
edessä on kyllä pitkä, pimeä ja kylymä talvi että tulee sitä valoa ikävä tässä tän edetessä
mutta viime kesänähän kyllä riitti aurinkoa ja välillä ehkä liiankin lämmintä.
Henkinen mielen mustuushan on pidemmän päälle vaan huono asia ja se pitäisi pitää valoisana mutta sehän on aikalailla mahdotonta, kun täydellisyyttä ja loputonta iloa ei ole olemassa

ilmerikos kirjoitti:Henkinen mielen mustuushan on pidemmän päälle vaan huono asia ja se pitäisi pitää valoisana

Kuten aiemmin sanoin niin jos mieli on musta, niin sieltä on paljon helpompi huomata ne pienet hyvät ja kirkkaat asiat.