Ymmärrän oikein hyvin sinua, Regendos, sillä ajattelin joskus samalla tavalla. Tänä vuonna olen kuitenkin muuttunut ihminen sillä tavalla, etten jaksa enää olla epätoivoinen ja masentunut, haluan nauttia elämästä ja olla onnellinen. Elämä ei ole aina helppoa ja elämään kuuluu myös niitä vastoinkäymisiä, niiden kanssa on opittava elämään. Elämä on sitä mitä haluat sen olevan. Sinä olet ainoa joka voi muuttaa elämääsi.
Regendos kirjoitti:Kuinka helppoa olisikaan elää yksin jossain syrjäisessä maan kolkasa jonne ei eksyisi kukaan muu kuin posteljooni. Ympärillä kasvaisi korkeita puita ja piha olisi avara niin, että sen pihassa voisi juosta muutama koira, jotka pitäisivät seuraa äänin ja elein. Kuistilla kiikkustuoli jossa voisi katsella aamun kääntymistä illaksi, illan kääntymistä yöksi ja lopuksi ihailla yön paljastamaa tähtitaivasta miettien. Koirat ovat siitä hauskoja elukoita, että ne ymmärtävät jos jokin on pielessä. Silloin ne osaavat lohduttaa läsnäolollaan ja ehkä muutamalla nuolaisulla tai tökkimällä tassuillaan. Ne eivät kuitenkaan vaadi, että niille puhuttaisiin vaan pysyvät tyytyväisenä jos omistaja rapsuttaa niitä silloin tällöin, jos ruokakippo täytyy säännöllisesti ja jos vesiastiassa on raikasta vettä. Koirat eivät myöskään luo sinulle sosiaalisia ongelmia. Rahallisia ehkä, muttei sosiaalisia. Ne ovat mainioita ystäviä.
Tuo olisi oikein ihana ajatus. Olen itse miettinyt monta kertaa että olisi ihana asua esim. Kaakkois-Aasiassa jossain maaseudulla ja hoitaa eläimiä, rahaa ei tarvitsisi olla ollenkaan kun voisi elää pelkästään sen maatilan varassa. Siellä mieli lepää. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa sinne muutankin vähäksi aikaa. Haaveena olisi ainakin.
Minusta on tärkeää muistaa, että massan mukana meneminen on tooodella tylsää ja erilaisuus on rikkautta, ole siis vapaasti oma itsesi äläkä välitä muiden mielipiteistä. Itse tunnen oloni todella vapaaksi. Eikä kannata turhaan stressata. Itse en tiedä vieläkään mikä minusta tulee "isona", mutta toisaalta mihin tässä on kiire? On koko loppuelämä aikaa!
Sitten minun "ärsytykseeni". Nimittäin nuo häiriköivät nulikat joita täällä liikkuu. Ihana asua ensimmäisessä kerroksessa ja vieläpä sellaisessa paikassa missä menee paljon ihmisiä, vannon että jos vielä yksikin lumipallo läjähtää ikkunaan niin otan ne nulikat kiinni. Toiset nulikat taas potkivat aina meidän ulko-ovea mennessään siitä ohi ja tekevät pilareita, mutta se ei ärsytä niin paljoa kuin tuo lumipallojen heittely, koska siitä ei aiheudu mitään vahinkoa.
Tänään meinasin sanoa yhdillekin pikkupojille muutaman sanan kun heittivät sillalta alas lumipalloja autojen päälle, aiheuttavat vielä joskus jonkun vakavan onnettomuuden. Tuli sitä itsekin kakarana joskus tehtyä typeryyksiä mutta koskaan en mitään vaaraa aiheuttanut.
Ehkä kaikki on mahdollista.