Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

Messut, luennot, tiimikutsut, ennustajat, osto ja myynti-ilmoitukset jne.
Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yliluonnolliset Uutiset

ViestiKirjoittaja Wespa » 23 Helmi 2008, 23:55

Venäjälle Rakennetaan Ufokeskus

Molebkan kylään aiotaan rakentaa turistihoukuttimeksi ufokeskus. Molebka on kuuluisa oudoista ilmiöistään ja mm. venäläisten ufoharrastajien piirissä kylä on muodostunut jo legendaksi, sillä alueella on havaittu outoja ilmiöitä jo 1980-luvulta lähtien. Kylä on tunnettu myös ulkomaalaisten ufoharrastajiaen piirissä. Vastikään saksalaiset kuvasivat alueella.

Ensimmäisen havainnon teki geologi Emil Batshurin, joka löysi maasta kylän läheltä erikoisia ympyröitä.

- Säännöllisin väliajoin havaitsemme täällä hohtavia esineitä, kolmioita ja ympyröitä pelloilla. Sähkölaitteet menevät pois päältä ja kellot pysähtyvät, kertoi kylän ilmiöistä kirjan kirjoittanut Nikolai Kinev Vzgljad-lehdelle.

Paikalla käyneet ovat kertoneet, että jo yksi kylässä vietetty yö saa ihmisen näkemään erivärisiä liekkejä ja varjoja, sekä kuulemaan outoja ääniä.

Ufokeskuksen rakentaminen on tarkoitus aloittaa jo syksyllä, jos rahoitus saadaan kuntoon. Suunnitelmien mukaan alueelle tulisi mm. mökkejä, hotelli, merkittyjä uforeittejä ja observatorio.


http://paranormaaliblogi.wordpress.com/ ... ufokeskus/
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
Regendos
Ylläpitäjä
Viestit: 1297
Liittynyt: 15 Tammi 2008, 07:04
Viesti:

Re: Yliluonnolliset Uutiset

ViestiKirjoittaja Regendos » 26 Helmi 2008, 12:12

Tuli tässä mieleen, etteivät ne uutiset ole yliluonnollisia. Eikös kirjoitusasu kuuluisi olla "Uutisia yliluonnollisesta" ?

(sori pilkkuviilaus)

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja Wespa » 26 Helmi 2008, 20:46

Niin no periaatteessa joo. Vaihdoin otsikoksi "Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset".
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja Wespa » 28 Helmi 2008, 16:56

Viestejä Tuonpuoleisesta

Poliisi TV:n entinen juontaja Raija Pelli kertoo Seura -lehdessä, kuinka hän saa viestejä tuonpuoleisesta.

- Itse pidän tätä herkkyyttä lahjana. Näen enteet usein unen ja valveen rajamailla, ja aamulla asia, jota pohdin, on minulle selvä, Raija Pelli kertoo Seuran haastattelussa.

Pelli kertoo kokeneensa yliluonnollisia kokemuksia jo pitkään.

- Olen joskus työntänyt kykyäni syrjään. Tämä herkkyys on voimistunut silloin, kun elämäni on ollut tienristeyskohdissa, kuten vaikeittein ihmissuhdekoukeroitten aikoina ja kun työelämässä on ollut suuria haasteita, Pelli kertoo.

Raija Pellin ensimmäinen outo kokemus sattui jo lapsena, kun hän näki unessa oman sukulaisensa kuoleman.

- Kaksi päivää ennen faijani kuolemaa näin unen, jossa hän tuli minua pitkällä käytävällä vastaan. Vähän ennen kuin kohtasimme, hän aivan kuin suli kirkkaaksi valoksi ja kun hän ohitti minut, tunsin lämmön. Samassa hän sanoi: “Kuule sie Rätvänä. Kuolemaa ei ole”, Pelli kertoo kokemuksestaan.

Raija paljastaa myös, ettei hän ole suvussaan ainoa, joka saa viestejä tuonpuoleisesta.

Hänen molempien vanhempien suvuissa on ollut näkijöitä, joten vanhemmat ymmärsivät alusta alkaen myös tyttärensä taipumusta.

Raija Pelli myöntää, että yliluonnolliset kokemukset kuitenkin myös pelottavat häntä.

- Tätä kykyä pitäisi itse kehittää, ja se vähän pelottaa. Mietin joskus läheisteni kanssa, että jaksankohan tämän. Olen vielä aika alussa näiden asioiden kanssa, mutta avaan itseäni niille.


http://paranormaaliblogi.wordpress.com/ ... oleisesta/
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja Wespa » 29 Helmi 2008, 00:11

UFO Lontoon Yllä

Lontoossa turistina ollut Karolina-Slavka Mueller hämmästyi huomatessaan hänen kamerakännykällä ottamissaan kuvissa UFOn.

Karolina kertoi sähköpostilla: “Oudon tästä tekee se, että en nähnyt kohdetta taivaalla kuvatessani. Huomasin ufon vasta, kun siirsin kuvia kamerakännykästäni tietokoneelle.“

Ketään ei ole tullut järkevään tulokseen mikä kuvissa voisi olla.” Karolina sanoi.

Yksi Karolinan ystävistä kertoi, että “En ole koskaan nähnyt tällaista, eikä mikään alueen rakennuksista näytä tuolta.

Kuvat ovat saaneet myös UFO-expertit hämilleen.

UFO-tutkija Chris Martin kertoo kuvien olevan aitoja: “Etsin todisteita kuvaväärennöksestä, mutta en löytänyt yhtään siihen viittaavia todisteita. On ennenkullumatonta, että kuvaaja otti kolme kuvaa ja kaikissa näkyy ufo. Oma arvioni on se, että nämä kuvat ovat aitoja, eikä niitä ole digitaalisesti muuteltu mitenkään.

Tämä on klassinen lentävän lautasen muotoinen UFO.


Katso kuvat tästä:
http://paranormaaliblogi.wordpress.com/ ... toon-ylla/
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja Wespa » 01 Maalis 2008, 19:36

Poliisit Syyttävät Kummitusta Tuhoista

Romanialaiset poliisit raportoivat kummituksen tekemästä vandalismista, joka sijoittui paikallisiin taloihin.

Liliecissä asuvat perheet kertoivat särkyneistä ikkunoista, lentelevistä pyöristä, liikkuvista esineistä ja liikkuvista pöydistä. Myös kynttilöitä sammui mysteerisesti alueilta, missä ei voinut olla tuulta.

Kun henkilöt valittivat kummittelevista pahoista hengistä, niin heille naurettiin, mutta kun poliisit saapuivat paikalle he näkivät itse osan tapahtumista ja kirjoittivat raportin, jonka mukaan kyse oli kummituksista.

68-vuotias Mircea Hadimbu, jonka koti oli täysin tuhottu sanoi: “Ikkunat alkoivat hajota yksitellen. Näin kahden pyörän lentävän ilmassa itsestään.“

Mircean 78-vuotias sisko Melentina Bocancea, joka asuu lähistöllä lisäsi: “Kuppeja lensi ilmassa ja kynttilöitä sammui ihan kuin ne olisi puhallettu, vaikka talossa ei ollut minkäänlaista tuulta.

Poliisi kertoi: “Pulloja lensi ilmassa. En tiennyt mitä väistää ensimmäisenä. Emme löytäneet mitään todisteita, joka viittaisi siihen, että se olisi jotain muuta, kuin mitä ihmiset ovat väittäneet.

Pappi on kutsuttu paikalle suorittamaan kylän talojen manaamista. Tämän toivotaan lopettavan oudot ilmiöt.


http://paranormaaliblogi.wordpress.com/ ... -tuhoista/
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

ropsoni
Alieni
Viestit: 141
Liittynyt: 14 Helmi 2008, 18:31

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja ropsoni » 06 Maalis 2008, 16:58

.............
Viimeksi muokannut ropsoni, 24 Tammi 2011, 16:08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja Wespa » 06 Maalis 2008, 22:17

Magneettinen Poika

12-vuotias yhdysvaltalainen alkoi kutsumaan itseään magneettipojaksi, kun opettajat huomasivat, että hänen läsnäolonsa saa tietokoneet sekaisin. Joella oli ollut aikaisemmin ongelmia omistamansa Xboxin kanssa, joka jumittui useasti hänen pelatessaan.

Kun joku muu oppilas käytti konetta, niin kaikki oli hyvin, mutta kun Joe vaihdettiin siihen, niin outoja asioita alkoi tapahtumaan” sanoi opettaja Marie Yerdon.

Monet ihmiset väittävät omaavansa “auran”, joka aiheuttaa elektronisia ilmiöitä. Jotkin ihmiset ovat kokeneet useasti, että heidän kävellessään katulamppujen alta ne sammuvat ja osalla taas on Matti Meikäläistä enemmän tietokoneongelmia.

Joe Falciatano kertoo, että hän meinasi reputtaa viidennen luokan sosiaalisten taitojen kurssin, koska hän ei saanut tehtyä vaadittua PowerPoint-projektia.

Yerdon sanoi: “Se oli outoa. Hänen käyttäessään Microsoft Wordia yhtäkkiä saattoi fonttien vaihtaminen lakata toimimasta tai hänen korostaessaan jotakin hän ei yhtäkkiä pystynytkään saamaan tekstiä enää takaisin normaaliksi.“

Lopulta Joe sai käyttöönsä anti-staattisen rannekkeen, joka ratkaisi ongelman.

http://paranormaaliblogi.wordpress.com/ ... nen-poika/
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
ridikulous
Demoni
Viestit: 542
Liittynyt: 16 Tammi 2008, 13:12

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja ridikulous » 08 Maalis 2008, 18:55

Onhan noita magneetti-ihmisiä. Guinnessin ennätystenkirjastakin löytyy se tyyppi johon tarttuu haarukoita sun muuta mielenkiintoista sälää.
yes, it may seem ridiculous.

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja Wespa » 09 Maalis 2008, 17:57

Robbie Williams On Nähnyt Ufoja

Robbie Williams kertoo nähneensä ufon ainakin kolme kertaa. Laulaja vieraili brittiläisen The One Networkin radio-ohjelmassa ja selosti kokemuksistaan ufoista.

Ensimmäisen kerran Robbie sanoo nähneensä ufon, kun hän oli pieni poika. Toisen havainnon Williams teki Beverly Hillsissä sijaitsevan hotellin yläpuolelta.

- Makoilin aurinkotuolissani ulkona yöaikaan. Yläpuolellani oli neliönmuotoinen kohde, joka kulki hiljaa ylitseni ja kaasutti pois, Williams kertoo.

Kolmannen kerran ufoja näkyi Williamsin kotitalon parvekkeelta - juuri kun hän oli kirjoittamassa laulua tapaamisesta avaruusolentojen kanssa.

Williams sanoi myös, että voisi lopettaa pop-tähden työn ja alkaa vaikka kokopäiväiseksi ufologiksi. Hän kertoi myös, että kulttiuskonto skientologia on olemassa ja että aaveet ovat toisia maailmoja.

- Ihmiset varmaan ajattelevat minun olevan hullu, mitä kyllä olenkin, sanoi Williams.

http://paranormaaliblogi.wordpress.com/ ... nyt-ufoja/
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja Wespa » 14 Maalis 2008, 15:34

Tonttu terrorisoi Argentiinassa

Tontun/Menninkäisen on nähty liikkuvan öiseen aikaan. Olennolla on päässään terävä tonttuhattu ja se liikkuu oudosti sivuttain.

Jose Alvarez sai kuvattua tontun kännykkäkamerallaan maanantaina 10.3.2008.

Jose kertoi: “Juttelimme viimekertaisesta kalastusreissustamme. Aloin kuvaamaan keskusteluamme, kun muut vitsailivat. Yhtäkkiä kuulimme jotakin, oudon äänen, joka muistutti siltä, kuin joku olisi heittänyt kiviä. Katsoimme äänen suuntaan ja luulimme aluksi sitä koiraksi, mutta kun huomasimme kyseessä olevan kääpiömäisen otuksen pelästyimme.

Jose lisäsi myös: “Tämä ei ole pilaa. Pelkäämme vieläkin mennä ulos, niin kuin kaikki muutkin lähialueelta. Yksi ystävistämme pelästyi otusta niin paljon, että hänet piti viedä sairaalaan.

http://paranormaaliblogi.wordpress.com/ ... ntiinassa/
Linkistä myös video tontusta.
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja Wespa » 14 Maalis 2008, 15:36

Kiinalainen Kuumentaa Kaloja Mielensä Voimalla

Kiinalainen He Tieheng, joka kutsuu itseään “tulijumalaksi” pystyy kuumentamaan kaloja pelkällä ajatuksen voimalla. Tieheng kertoo, että hän kanavoi aivoaaltojaan ruokaan käyttämällä Qigong -nimistä tekniikkaa.

He näytti taitojaan 7000 henkiselle yleisölle Kiinan Guangzhou -nimisessä teatterissa. Yleisössä olleet kertoivat, että kala alkoi savuta ja vaihtoi väriä noin minuutissa, kun hän piteli sitä kädessään.

Mei Lee sanoi:Lopuksi hänelle jäi mustaa nokea käsiinsä siihen kohtaan, missä kala oli kärventynyt.

He Tieheng itse kertoo:Mielen voimalla on mahdollista ylittää normaaleja luonnon lakeja. Kerran valmistin ravun ajattelemalla kaasua, joka palaa tuhannessa asteessa.

http://paranormaaliblogi.wordpress.com/ ... -voimalla/
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja Wespa » 27 Maalis 2008, 15:29

Saturnuksen Kuussa Mahdollisesti Elämää

NASA arvioi, että Saturnuksen Enceladus -nimisessä kuussa saattaa olla elämää. Arvio perustuu avaruusluotain Cassinin tietoihin siitä, että siellä saattaa olla sulaa vettä, sekä muita elämään edellytettäviä aineksia.

Maaliskuun alussa avaruusluotain tutki geysirmäisiä purkauksia ja havaitsi vesihöyryä, sekä orgaanisia yhdisteitä.

- Enceladuksessa näyttäisi olevan elämän synnyn kolme perusoaa. Orgaanisia yhdisteitä, energiaa ja vettä, sanoi amerikkalainen yliopiston tutkija Larry Esposito.

http://paranormaaliblogi.wordpress.com/ ... ti-elamaa/
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
Ufomies
Peikko
Viestit: 234
Liittynyt: 13 Maalis 2008, 01:34
Paikkakunta: Suomen Ateena

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja Ufomies » 28 Maalis 2008, 15:11

En nyt haluaisi olla vallan näsäviisas, mutta onko siinä mitään yliluonnollista, että Saturnuksen kuussa olisi elämää? :D
"Olipa kerran ufomies, joka lentotemput ties."

Avatar
ridikulous
Demoni
Viestit: 542
Liittynyt: 16 Tammi 2008, 13:12

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja ridikulous » 29 Maalis 2008, 12:58

Ufomies kirjoitti:En nyt haluaisi olla vallan näsäviisas, mutta onko siinä mitään yliluonnollista, että Saturnuksen kuussa olisi elämää? :D

Periaatteessa alieneissakaan ei ole mitään varsinaisesti yliluonnollista, mutta käsitelläänhän niitäkin täällä ;)
yes, it may seem ridiculous.

Avatar
viltsu
Vampyyri
Viestit: 861
Liittynyt: 17 Maalis 2008, 14:34
Paikkakunta: Pahimmissa painajaisissasi

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja viltsu » 29 Maalis 2008, 13:49

Titan on Saturnuksen suurin kuu. Sen löysi hollantilainen Christiaan Huygens 25. maaliskuuta 1655. Titan on halkaisijaltaan suurempi kuin Merkurius-planeetta, mutta massaltaan huomattavasti pienempi Merkuriusta. Titan on aurinkokunnan toiseksi suurin kuu Ganymedeksen jälkeen.

Titan on aurinkokunnan ainoa kuu, jolla on tiheä ilmakehä. Titanin ilmakehän löysi Gerard Kuiper vuonna 1944. Ilmakehä koostuu typestä, metaanista ja vähäisessä määrin joistakin muista aineista kuten etaanista. Alle 160 kilometrin korkeudessa stratosfäärissä typpeä ja metaania on kumpaakin yhtä paljon. Toposfäärissä metaanin määrä kasvaa tasaisesti alaspäin mennessä. Kahdenkymmenen kilometrin korkeudella on metaanipilviä ja pinnan tuntumassa leijuu metaanin lisäksi myös etaanisumua.

Titan-kuu kiinnostaa tutkijoita erityisesti, koska sen uskotaan jossain määrin muistuttavan alkuaikojen Maata. Jopa elämän esiintymistä pidetään mahdollisena runsaan hiilivetyaineksen pohjalta. Lähde:wikipedia

Tuon pohjalta uskon,että titanissa voi olla elämää taikka on ollut.
Mieti tätä maailmaa...Onko siinä edes järkeä?

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja Wespa » 08 Huhti 2008, 16:44

Kummitustalosta Oikeusjuttu Italiassa

Italialainen perhe osti vuonna 2005 talon 120 000 eurolla, mutta ei tiennyt, että siellä kummittelee.

He eivät myöskään tienneet, että talo oli rakennettu käytöstä poistetun hautausmaan lähelle, eikä sitä, että asunnosta oli manattu pahoja henkiä ulos 1970-luvulla.

- Kummitukset aloittivat pelinsä heti ensimmäisenä yönä. Heräsin äkkiä aamuyöllä noin kahden maissa. Kylpyhuoneen oven alta valui vettä, Bastianelli kertoi.

Perheen 10-vuotias tyttär pelästyi kahleiden kilinää. Lisäksi ruohonleikkuri ja vaimon auto olivat syttyneet itsestään tuleen.

http://paranormaaliblogi.wordpress.com/ ... italiassa/
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Gitarre
Keiju
Viestit: 1164
Liittynyt: 06 Huhti 2008, 19:11

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja Gitarre » 08 Huhti 2008, 18:23

kyllähän silloinkun nuo UFO jutut pääsevät telkkariin niin nehän näytetään melkein aina "loppu kevennyksinä" :mrgreen:
I'd rather regret doing something than not doing something.

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja Wespa » 10 Huhti 2008, 19:57

Stonehengen Alueella Tehdään Kaivauksia

Stonehenge sijaitsee Salisbury Plain -tasangolla Englannin Wiltshiressa. Se on kivistä koostuva todella vanha muodostelma, jonka arvellaan liittyneen mahdollisesti uskonnollisiin rituaaleihin.

Monien tuhansien kilojen painoiset kivet on kuljetettu alueelle satojen kilometrien päästä. Miksi ja miten, sitä ei tiedetä varmasti.

Nyt asiaa tutkitaan ja arkeologit ovat kaivaneet esiin maakerroksen, jonka uskotaan antavan vastauksia salaperäisen kivikehän arvoitukseen.

Maaperä sisältää orgaanista ainetta, jonka perusteella voidaan päätellä koska ja miten Stonehenge rakennettiin. Maa-ainesta ei ole vielä kuitenkaan analysoitu.

Joidenkin arvioiden mukaan Stonehenge voisi olla myös temppeli tai hautapaikka. Sitä alettiin rakentaa n. 3000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Stonehengen läheisiltä peltoalueilta löydetään vuosittain useita viljapeltokuvioita.

Saa nyt nähdä miten käy tarkemmissa tutkimuksissa. Ratkeaako Stonehengen arvoitus vihdoinkin?

http://paranormaaliblogi.wordpress.com/ ... aivauksia/
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yliluonnollista Käsittelevät Uutiset

ViestiKirjoittaja Wespa » 22 Huhti 2008, 16:53

Robbie Williams Hakee Apua Yliluonnolliselta Taholta

Robbie Williams suunnittelee lennättävänsä yliluonnollisia kykyjä omaavan Jason Andrewsin Briteistä Los Angelesiin luoksensa. Williams uskoo saavansa Andrewsilta apua pimeän pelkoonsa. Andrews kertoo saaneensa yliluonnollisia kykyjä avaruusolennoilta ja näiden kokemusten pohjalta Jason Andrewsin äiti on myös kirjoittanut kaksi kirjaa.

- Jasonin äiti muistuttaa omaa äitiäni. Äitini luki tarot-kortteja. Pelkoni vuoksi haluan tutkia haamuja ja ufoja. Haluan saada selville miksi pelkään öisin, Robbie kertoo.

Nyt monimiljonääri Robbie Williams suunnittelee lopettavansa laulajan uransa ja aikoo ruveta kokopäiväiseksi Ufologiksi.

- Päätän poptähden urani. Minusta tulee kokopäivätoiminen ufologi.

http://paranormaaliblogi.wordpress.com/ ... a-taholta/
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here


Palaa sivulle “Tapahtumat ja markkinat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 19 vierailijaa